Alku ja juuri – ehkäisevää työtä laivankannella

Syyskuisena tiistai-iltana saimme molemmat yllättävän puhelun oudosta numerosta. Soittaja osoittautui lehtoriksemme Minnaksi, joka oli saanut tehtäväkseen rekrytä pari opiskelijaa vain puolentoista viikon päästä koittavalle Soste-risteilylle keskustelemaan ehkäisevästä työstä järjestöväen kanssa. Tiivistettynä puhelut pyörivät seuraavien fraasien ympärillä:

“Mikä soste? Mikä risteily? Milloin? Voiko tän opinnollistaa? Okei mukana ollaan!”

Periaatteeksi uusia opintoja aloittaessa otimme asenteen kokeilla kaikkea uutta. Täytyyhän se antaa mahdollisuus kaikelle paitsi kansantansseille. Joten risteily ei ollut poikkeus, olihan se lähdettävä. Ei muuta kuin pakkaamaan!

Puolitoista viikkoa ensi-iltaan

Sinällään tehtävä tuntui selkeältä alusta asti: menemme risteilylle herättämään keskustelua ehkäisevästä työstä sote-alan ihmisten kanssa, tavoitteena itse oppia samalla sekä saada ihmisiä ajattelemaan oman työnsä merkitystä ehkäisevän työn viitekehyksessä. Aihe oli meille jo tuttu aikaisemmista opinnoista, mutta silti oli tutustuttava vielä kirjallisuuteen, ettei aivan puhuta palturia. Siispä suuntasimme kirjastoon, mistä tarttui mukaan teos: Ketä kiinnostaa? Lasten ja nuorten hyvinvointi ja syrjäytyminen (2013, toim. Jukka Reivinen ja Leena Vähäkylä). Kirja ei suoraan käsitellyt ehkäisevää työtä, vaan keskittyi enemmän syrjäytymistä aiheuttaviin riskitekijöihin. Oli mielenkiintoista lukea, että esimerkiksi fiksulla kaupunki- sekä yhteiskuntasuunnittelulla pystytään ehkäisemään syrjäytymistä, täten linkittäen nämäkin toimialat ehkäisevään työhön.

Tusinoittain OneNote-tiedostoja, muutama Skype-palaveri, rutkasti ideoita ja useita tunteja kirjan lukemista. Näiden jälkeen olimme valmiita lähtemään.

 Inspiraation lähettiläinä feissari ja Arman

Matka Helsinkiin sujui vaivatta, vaikkakin nuokkuen. Matkalla risteilyn avajaisiin tunnelman loi heti Kampissa feissari, joka lähestyi meitä asiallaan.

-Olisiko teillä hetki aikaa puhua Helsinki Missiosta?

-Jaa, mikäs se semmoinen?

-Tuota noin, Helsinki Missio pyrkii vähentämään yksinäisyyttä nuorten, senioreiden sekä lapsiperheiden parissa. Mukana toimii paljon vapaaehtoisia ja ammattilaisia…

Pari hassua naurahdusta myöhemmin:

-Niinno, mehän olemme juuri menossa risteilylle puhumaan ehkäisevästä työstä, ja tämä Helsinki Missiohan liittyy hyvin voimakkaasti aihealueeseemme. Ootkos sä tulossa sinne?

-Jaa, en kyllä. En tiedä aiheesta enempää, olen vain feissari.

Päällimmäinen ajatus kohtaamisesta oli lähinnä, että jos hänkin uskaltaa kadulla puhua laajasta aiheesta tuntemattomille, ehkä mekin pärjäämme.

Avajaiset sisälsivät mm. Juha Sipilän, Arman Alizadin ja Anu Partasen puheet, jotka olivat kaikki hyviä omalla tavallaan. Vaikuttavin ja inspiroivin meille molemmille oli Armanin omasta elämästään ja asenteesta kertonut puheenvuoro, joka sekä kosketti että nauratti.

Askel taakse, kaksi eteen

Muutama huolenaihe pyöri mielessä risteilylle lähtiessä. Osaisimmeko puhua aiheesta tarpeeksi hyvin? Teimmekö pohjatyön tarpeeksi hyvin? Ja konkreettisempana, ei kai laiva keiku liikaa? Saimme neuvon keinua laivan mukana eteen-taakse-akselilla, eikä vasen-oikea-akselilla, joka kokeman mukaan tuottaisi pahemman olon. Oikeanlainen keinunta, teeman mukaisesti, ehkäisee ongelmia tulevaisuudessa.

Pisteellämme neulottiin myös yhteisökaulaliinaa asunnottomille.

Päätehtävämme siis laivalla oli olla Humakin ja Preventiimin esittelypisteellä puhumassa ihmisille ehkäisevästä työstä. Keräsimme ihmisiltä näkemyksiä ja kokemuksia aiheesta lapuille ja keskustelimme avoimesti. Ajatuksena oli myös toinen lähestymistapa, sarjakuvan piirtäminen. Luovuimme kuitenkin ideasta, kun huomasimme sen vaativan hieman liikaa heittäytymistä ja keskittymistä osallistujilta laivaympäristössä. Saimme aikaan paljon hyviä keskusteluja ja uusia tuttavuuksia toimivaksi todetulla osallistavalla menetelmällä, eli pyytämällä kohteliaasti listaamaan asioita, joita ehkäisevästä työstä tulee mieleen tai kertomaan, kuinka itse sitä työssään tekee.

Loppusaalis ehkäisevän työn eri ilmentymismuodoista.

Verkostoitumisen ja ehkäisevän työn sanoman saattamisen ohessa haimme tukun karkkia tax-freestä, söimme mahamme täyteen ja kävimme kuuntelemassa luentoa pelaamisen vaaroista.

Luennolla meille heräsi kysymys siitä, että kuinka pitkään uhkapelaamista voidaan sallia, ettei se saa aikaan enemmän haittaa kuin hyötyä. Missä vaiheessa, ja kuka, voi näyttää punaista valoa, jottei homma luisu käsistä? Kuulemamme henkilötarina myös konkretisoi sen, kuinka helppoa on tippua alas sosioekonomisilta tikapuilta lähes huomaamatta. Tarina herätti huomaamaan, että nuoret eivät ole ainoita, jotka tarvitsevat ehkäisevää työtä, vaan ihan me kaikki. Sillä kun putoaminen tikkailta alkaa ja tukiverkostot eivät ole kunnossa, on pudotus pitkä, nopea ja raaka.

Juhokin pääsi neulomaan, välillä se sujuikin. Kuvassa myös Kuopion Humakissa opiskeleva Miia Jonninen.

Paljon on vielä opittavaa

Kaiken kaikkiaan reissusta selvittyämme ajatukset ovat rauhaisat. Oma innostus varsinkin uusien järjestöjen tutustumiseen syttyi entisestään. Myös varmuus kohdata ihmisiä omalla asiallaan helpottui, vaikka näin suomalaisena tuntemattomien kanssa jutustelu vaatiikin uskallusta.

Matkalla tapahtui myös selkeä nöyrtyminen oppipojaksi. Osoittautui, että ihmiset ovat varsin tietoisia oman työnsä kytköksestä ehkäisevään työhön. Asetelma kääntyi ehkä hieman päälaelleen, sillä päädyimme lopulta oivaltamaan, mitä kaikkea ehkäisevä työ voikaan olla avaten omia silmiämme entisestään.

Lainataksemme Game of Thronesin Ygritteä: “You know nothing, Jon Snow”. Ehkäisevä työ osoittautui monumentaaliseksi järkäleeksi, josta olemme vasta raapaisseet pintaa. Tämä herättää samanaikaisesti innostusta, huolta sekä pelkoa. Innostusta siksi, että tämä tarjoaa uskomattoman laajan sekä mielenkiintoisen työkentän tulevaisuudessa, missä omannäköisen työn tekemisen rajana on ainoastaan oma mielikuvitus. Huolta siksi, että työnsarkaa on tiedossa todella paljon etenkin, kun on alkanut ymmärtää riskitekijöitä syrjäytymisen taustalla.

Ehkäisevä työ pelon lieventäjänä

Entä se pelko? Pelkoa herättää se, ymmärtävätkö päättäjämme, mitä ovat tekemässä? Heiltä on usein kuultu puhetta syrjäytymisen estämisestä, ja eriarvoisuuden vähentäminen on kirjattu hallitusohjelmaan. Puheet tai linjaukset eivät kuitenkaan näytä toteutuvan heidän toiminnassaan tai päätöksenteossaan.

Tässä pieni lista joistakin syrjäytymistä aiheuttavista riskitekijöistä: Heikko sosioekonominen asema, päihteidenkäyttö, mielenterveysongelmat, alhainen koulutus, teiniäitiys. Nämä muutamat mainitut riskitekijät ovat usein myös ylisukupolvisia sekä periytyviä ongelmia, ja kulkevat enemmän tai vähemmän käsikädessä. Meistä joidenkin kohdalla todennäköisyydet alkavat kertyä sinua vastaan jo ennen kuin selviät ulos äitisi kohdusta. (Reivinen & Vähäkylä 2013.)

Kuinka hallitus ja päättäjämme tähän liittyvät? Palauttakaa vielä hetkeksi mieleenne lista riskitekijöistä. Hallitus on päättänyt mm. toimeentulotukien indeksijäädytyksistä, koulutusleikkauksista, aktiivimallista ja paraikaa he kaavailevat helpotuksia irtisanomisiin pienissä yrityksissä. Nämä toimenpiteet kuulostavat korviimme hyvin omalaatuisilta keinoilta ehkäistä syrjäytymistä sekä eriarvoistumista, koska ne näyttävät ennemminkin kurjistavan jo valmiiksi heikossa asemassa olevien ihmisten asemaa.  Uusimmassa Sosiaalibarometrissa (Näätänen & Londén 2018, 104) todettiin mm. seuraavaa: ”Sosiaali- ja terveysjohtajien, sosiaalityöntekijöiden ja Kelan johtajien mukaan eriarvoisuus on kasvanut viimeisen 10 vuoden aikana. Eriarvoisuuden nähdään kasvaneen myös omalla toiminta-alueella. Avovastausten mukaan kasvun taustalla on etenkin työttömyys sekä palveluiden ja tulonsiirtojen heikentyminen.”

Asiaa pohtiessa eri näkökulmista, herää väkisinkin kysymys, että siivoammeko tällä hetkellä 1990-luvun laman jälkiä ja maksammeko nyt silloin tehdyistä päätöksistä? Ja jos näin on, milloin tämän aikakauden lasku lankeaa maksettavaksi – ovatko tänään päätöksiä tehneet sitä laskua itse myös maksamassa? Ehkäisevät toimenpiteet nuorten eri elämänvaiheissa saattaisivat kuitenkin ratkaista valtakunnallisiakin ongelmia pitkällä aikajänteellä.

 Terveisin,

Juho Oikari ja Joni Johansson, ensimmäisen vuoden yhteisöpedagogiopiskelijat, Humak, Jyväskylän alueyksikkö 14.112018

 

 

Lähteet:

Näätänen, Ari-Matti & Londén, Pia 2018. Sosiaalibarometri 2018. Helsinki: SOSTE Suomen sosiaali- ja terveys ry. https://www.soste.fi/media/vaikuta/soste_sosiaalibarometri_2018.pdf

 

Reivinen, Jukka & Vähäkylä, Leena (toim.) 2013. Ketä kiinnostaa? Lasten ja nuorten hyvinvointi ja syrjäytyminen. Helsinki: Gaudeamus.

Preventiimiverkoston viimeinen tapaaminen – Nuorten kanssa työ ei koskaan tule valmiiksi

Pöllähdän paikalle myöhässä. Tupa on täynnä ja Salasuon Mikko on lavalla. Katselen ympärille, nämä ihmiset ovat minulle tuttuja ja tervehtivät ilahtuneena tulijan. Ihmiset eivät pelkästään ole minulle tuttuja, vaan ihmiset tuntevat toisensa – he ovat verkosto. Osa heistä on jo monen vuoden ajan kohdannut nuorten ehkäisevän päihdetyön asioiden äärellä Preventiimin verkostossa. Osa ihmisistä vaihtunut vuosien varrella, mutta organisaatiot ovat olleet sitoutuneita verkostoon.

Tarinoita taidelähtöisillä menetelmillä

Helsingissä Gloriassa järjestettiin syyskuussa Elämän taide päihdekulttuurin keskellä -seminaari, joka oli Preventiimin järjestämä viimeinen tapaaminen Preventiimiverkostolaisille. Seminaaripäivän aikana monen osallistujan ajatukset viivähtivät menneessä toiminnassa. Haikeuttakin oli ilmassa – vuosien saatossa oli tuotettu paljon hyvää yhdessä.

Tiivistä työskentelyä sarjakuvien äärellä. (kuva: Marjo Kolehmainen)

Seminaarissa ehdin hetken kuunnella ehkäisevän päihdetyön pioneeri Mikko Salasuota, joka kertoi pussikaljoittelevien nuorten olevan katoava luonnonilmiö. Fortnite on nyt ja tulevaisuudessa nuorisokulttuureissa hyväksytympää kuin pussikalja. Pelien antamat elämykset ohittavat päihteiden antaman päihtymyksen. Seminaarin jälkeen huomasin osallistumassani tapahtumassa mainoksen: Tule pelaamaan Fortnitea. Sinne ne nuoret edestäni kääntyivät, ”Hei, siistiä! Mennään!”, tuumasi nuori mies. Salasuo ei ollut tälläkään kertaa väärässä. Oli perjantai-ilta kello yhdeksän ja kyltti tempaisi nuoret sisälle pelin pariin.

Seminaari tarjosi buffet-pöydällisen taide-elämyksiä: Saliin levittäytyi kitaran säveliä ja lavalla kitaran kanssa oli tuttu mies ehkäisevän päihdetyön tekijöille. Kuulijat saivat musiikin kautta kulkea pienen matkan suomalaisen päihdekulttuurin sielunmaisemassa VTT, trubaduuri Antti Maunun tahdissa. Kolme biisiä antoi päihdekulttuurille sosiaalihistorialliset kehykset. Musiikki kuljetti tarinaa eteenpäin: Päihteiden käyttö on sosiaalinen tapahtuma. Baareista on kautta aikojen etsitty sosiaalista paikkaa ja hyväksyntää, vaikka hyvää siitä ei ole pitkäkestoisesti seurannut. Elämän kohtaloita löytää edelleen lähikuppiloista. Baarit ovat paikka ja juominen on rituaali, jossa voi näyttää sellaisia tunteita, mille arkinen työn täyttämä aherrus ei anna tilaa (Maunu 2014, 196.) Niinpä ehkäisevän päihdetyön tehtävä on antaa sosio-emotionaalisia kokemuksia ja ”hellureitä”! Murheet eivät kuulu ehkäisevään päihdetyöhön. Lopuksi Maunu muistutti täyttämään hatun huumorilla elämässä selvitäkseen sekä villitsi yleisön Torvelan Eilan Hulivilitytöllä vuodelta 1984. Mahtavaa, musisoiva ehkäisevän päihdetyön tutkija – toivottavasti kuulemme vastaavanlaisia keikkoja jatkossakin!

Seminaarissa jokainen sai pienen kosketuksen taidelähtöisen menetelmän käyttöön. Teimme ryhmässä sarjakuvan ehkäisevästä päihdetyöstä. Minulla oli ryhmässä tuttu verkostotyyppi vuosien varrelta – enpä aikaisemmin tiennyt hänen taitojaan piirtäjänä. Toinen ryhmäläiseni oli muusikko ja hänellä on bändi, kolmas oli näytellyt harrastajateatterissa. Ehkäisevän päihdetyön ammattilaisilta löytyy taidelähtöisiin menetelmiin rutkasti taitoja, mutta vähemmälläkin pärjää, kun on valmis kokeilemaan ja heittäytymään. ”Kaikki osaa”, kannusti Preventiimin suunnittelija, Mari Tapio. Ja kyllä me osattiinkin!

Luova ehkäisevä päihdetyö voi näyttää vaikka tältä! (kuva: Mari Tapio)

Taidelähtöisiin menetelmiin innosti seminaarin viimeinenkin esiintyjä, Myskihärät. Myskihärät olivat kolme mainiota taiteilijaa: Jori, Mikael ja Otto. Keinona heillä oli tarinateatteri. Välineinä toimivat kitara, kosketinsoittimet, puhe ja menetelmänä vuorovaikutus yleisön kanssa. Tarinateatteri ei ole mitään ilman yleisöä. Yleisössä tunnelma oli tiivis, läsnäoleva ja koskettava. Läsnä olivat yleisön omat tarinat, joita Preventiimiverkostolaiset jakoivat avoimesti. Puhuttiin päihdekasvatuksesta: Millaisia tilanteita on ollut nuorten kanssa, entä ammattilaisten kesken? Miten joskus on ollut vaikeita hetkiä ja koettua lopulta täydellisiä onnistumisia. Mitä on verkostotyö ja mikä on työssä tärkeää? Tainoista syntyi Myskihärkien tulkitsemana eri tyylilajeihin puettuja lauluja ja runoja.

Tarinateatteritrio Myskihärät herätti tunteita keskittyneessä yleisössä. (kuva: Marjo Kolehmainen)

Me tehtiin tämä

Preventiimin 15 vuotta loistaneet valot ammattilaisten kouluttamiseen sammutettiin seminaarissa, mutta tarinat jäävät elämään verkostossa. Uusia tarinoita ja tietoa syntyy uusissa verkostoissa Vahvistamon jatkaessa toimintaa. Preventiimi mahdollisti monet kohtaamiset ja kokosi tarinat. Vuosien aikana kehitetyt asiat ovat tiivistettynä lukuisiin julkaisuihin, ja tuotettu tieto kulkee koulutettujen ammattilaisten mukana. Ammattilaiset osoittivat kiitollisuutta menneistä vuosista ja katsoivat luottavaisena tulevaisuuteen. Nuorisoalan ehkäisevän päihdetyön ammattilaiselle työ on rakasta, kollegat ovat voimavara ja nuoret ovat jatkuva motivaation lähde.

Seminaari tarjosi roppakaupalla ideoita sekä kokemuksia taidelähtöisten menetelmien käyttämisestä ehkäisevän päihdetyön työkaluna. Preventiimi saattoi seminaarissa saagansa tyylillä finaaliin. Nuorten kanssa teemme työtä, joka ei koskaan tule valmiiksi.

Kiitos tästä mahdollisuuksien matkasta, Preventiimi!

 

Terveisin,

Marjo Kolehmainen, lehtori, Humak, 8.10.2018

Kirjoittaja työskenteli Preventiimissä vuosina 2015–2017.

 

Lähteet:

Maunu, Antti 2014. Päihteet, tunteet ja sosiaalisuus. Näkyvän päihteidenkäytön näkymättömät syyt. Janus (vol22) 2, Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön tutkimuksen aikakauslehti, 194–206.

Päihteet ja urheilu – voiko (urheilun) päihdekulttuuriin vaikuttaa?

Pari viikkoa sitten pidetyssä Nuoret – mielen hyvinvointi, päihteet ja motivointi -koulutuksessa päästiin erityisen mielenkiintoisen teeman äärelle: Mikä on urheiluseuroissa (ja vapaaehtoistoiminnassa) toimivien aikuisten tehtävä nuorten päihdekasvatuksessa ja mielen hyvinvoinnin edistämisessä? Kävi selväksi, että tällainen tehtävä on todella olemassa, erityisesti lasten ja nuorten ohjatun urheilun piirissä ja että päihteidenkäytön ei koeta kuuluvan tai sopivan jo koviakin tavoitteita kohti pyrkivän urheilevan nuoren elämään. Tutkimuksessa (Appelqvist-Schmidlechner ym. 2017) on kuitenkin todettu, että vaikka lapsuusiän kilpaurheilu on mielen hyvinvointia suojaava tekijä, se voi toisaalta altistaa alkoholin ja nuuskan käytölle aikuisena. Mistä tässä on kyse?

Yhteisöpedagogiopiskelija Anssi Karhima totesi em. koulutusta seurattuaan, että tavoitteellinen urheilu vaikuttaa nuorten hyvinvointia edistävästi – lisäksi seurojen ohjeistuksella sekä päihdelinjauksilla varmasti ehkäistään päihteidenkäyttöä. Yksi koulutuksen panelisteista, Icehearts ry:n Ville Turkka taas painotti, että aikuinen, myös valmentaja, kasvattaa aina sekä teoillaan että puheillaan. Vastuuta (päihde-)kasvatuksesta ja ongelmia ehkäisevästä työstä ei siis voi jättää urheiluseuratoiminnan ulkopuolelle.

Päihteiden paikka urheilussa

Niin. Koulutuksen paneelikeskustelussa nuoria ja nuoria aikuisia kohtaavat ja valmentavat ammattilaiset toivat esiin kuin yhdestä suusta, ettei esimerkiksi alkoholi kuulu ollenkaan urheiluun, eikä urheilijoille harjoituksissa tai kilpailussa. Kuitenkin toinen päihde, nuuska, yhdistyy nuorten(kin) mielikuvissa vahvasti joukkueurheiluun, ja sitä pidetään niin sanotusti urheilijalle sallittuna, ei-niin-haitallisena, jopa urheilijaa hyödyttävänä aineena (ks. esim. Piispa 2017, 50). Tälle päihteelle on siis syntynyt aivan oma paikkansa lajikulttuureihin ja urheiluseurat tuntuvat olevan vielä aika kädettömiä tämän pulman ratkaisemisessa.

Toisaalta valtapäihde alkoholi tuntuu Suomessa ja muuallakin olevan melko lailla olennainen osa urheilua – ainakin urheilutapahtumien seuraamista ja sen kulttuuria. Pohdinkin siis tässä tekstissä sitä, millainen asema päihteillä urheilussa ja laajemmin kulttuurissa todella tällä hetkellä on ja mitä merkitystä sillä on lasten ja nuorten kannalta.

Ratkaiseeko raha vai esimerkki?

Urheilupaikkojen ravintoloiden alkoholimyynnin ja alkoholiyhtiöiden kanssa tehtyjen sponsorisopimusten (käytännössä mainostulojen) kautta seurat saavat merkittäviä summia rahaa toimintaansa. Lisäksi tuore alkoholilain uudistus pönkittää alkoholin asemaa urheilukatsomoissa entisestään, kun anniskelualueeksi voidaan nyt hyväksyä katsomotila, joka on varattu 18 vuotta täyttäneille. Osa esimerkiksi SM-liigan jääkiekkoseurojen yhtiöistä aikookin hakea lupaa anniskelualueen laajentamiseen katsomon puolelle. ”Katsojien toive”, esimerkiksi Liiga-Saipan toimitusjohtaja vetoaa.

Toisaalta päihteet, etenkin alkoholi, kuuluvat monen lapsen ja nuoren huoltajan elämään – jopa niin vahvasti, että päihteidenkäyttö löytää tiensä myös lasten harrastusten yhteyteen. Oluet pelireissujen aikuisten saunailtoihin, tupakka harjoitushallien reunamille. Vastikään aloitettu Alkon ja Suomen Olympiakomitean Lapsen taakka -kampanja tarttuu päihteistä nyt alkoholiin ja kannustaa alkoholinkäytön nollalinjaan lasten junioritoiminnassa. Vanhemmat ja valmentajat voivat näyttää esimerkkiä, ettei alkoholin tarvitse olla osa kaikkia tilanteita. Lasten ja nuorten puolesta on syytä toivoa, että kampanjan viesti otetaan vakavasti.

Päihteillä siis tuntuu olevan aika suurikin sija urheilun seuraamisen rinnalla ja toisaalta piiloisemmin ja ehkä tiedostamattomammin myös lasten ja nuorten ohjatun urheiluharrastuksen sisäkehillä. Kysynkin nyt, miksi näin on. Kenen intressejä alkoholin ilmeisen suuri läsnäolo urheilukatsomoissa palvelee ja kenen hyvinvointia se taas osaltaan voi heikentää? Voiko lajikulttuurien sisäisiin päihdeolettamiin vaikuttaa?

Päihteet kulttuurisena ilmiönä

Edellä mainitut kysymykset kytkeytyvät laajasti ottaen yleiseen käsitykseen suomalaisesta päihdekulttuurista. On ”kaikkien tietämä fakta”, oikeastaan olettamus, että suomalaisille nyt vain on luontaista uskoa, ettei tippa tapa eikä edes ämpäriin huku – ja toimia tämän olettaman mukaan. Alkoholin runsasta käyttöä Suomessa perustellaan arkisesti muun muassa synkällä ja pitkällä syksyllä ja talvella, suurten murheiden hukuttamisen autuudella, ilojen buustauksen tarpeella, melankolisella mielenlaadulla ja sosiaalisten suhteiden helpottamisen toiveella.

Nuuskaaminen urheilumaailmassa taas on toisenlainen, lajien sisäiseen kulttuuriin liittyvä dilemma. Nuuska pitkälti hyväksytään aikuisten urheilijoiden käytössä ja samaan aikaan jyrkästi kielletään nuorten osalta. Nuoret ottavat kuitenkin idoleistaan mallia, myös päihteidenkäytön osalta ja niissäkin asioissa, missä aikuiset urheilijat eivät varmasti tietoisesti haluaisi heistä oppia otettavan. ”Älä tee niin kuin minä teen, vaan niin kuin minä sanon” ei siis aivan taida toimia. Kulttuurinen mielikuva on pelkkää kieltoa vahvempi.

Murra luutuneet mielikuvat, tee toisin!

Mutta onko päihdekulttuurin tai käsityksen siitä oltava muuttumaton, suorastaan kohtalonomainen ja horjuttamaton järjestys? Onneksi ei. Jos näin olisi, ehkäisevä päihdetyökin olisi perustaltaan turhaa. Siksi ajattelen, että ehkäisevän päihdetyön toimijoiden ja päihdekasvattajien yksi tärkeimmistä tehtävistä on nuorten tukeminen vallitsevan päihdekulttuurin ja siihen liittyvien mielikuvien kyseenalaistamisessa ja muuttamisessa. Tämä työ kantaa lopulta myös siihen, että urheilun ja päihteiden välinen, usein ristiriitainen ja etenkin lasten ja nuorten kannalta hyvin kyseenalainen, yhteys tiedostetaan selkeämmin.

Ehkäisevän päihdetyön ydintä on vähentää päihteidenkäyttöön kytkeytyviä ja siitä aiheutuvia haittoja yhteiskunnassa ja ihmisten elämässä. Sitä voi tehdä esimerkiksi siten, että horjutetaan tietoisesti ja tavoitteellisesti päihteiden liian vallitsevaa asemaa ihmisten arjessa erityisesti lainsäädännön, päihteiden saatavuuden rajoitusten ja päihteistä käytävän monipuolisen keskustelun keinoin. Tavoitteena on erityisesti se, että lapset ja nuoret voisivat kasvaa sellaisessa ympäristössä, jossa heidän ei tarvitse kokea päihteidenkäytön nurjaa puolta.

Edellämainitut tavoitteet istuvat hyvin myös urheilumaailmassa tehtävään lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseen. Kannustankin kaikkia urheilun parissa työskenteleviä ja omien lastensa urheiluharrastuksia seuraavia vanhempia nostamaan esiin päihteisiin liittyviä teemoja urheiluseuroissa, niin arkisen valmennustyön kuin seurojen johdonkin tasolla. On hyvä pysähtyä miettimään, mistä paine käyttää haitallisia aineita nuorelle tulee, kuten esimerkiksi yhteisöpedagogiopiskelija Nathalie Takala oivasti toi esiin pari viikkoa sitten pidetyn koulutuksen jälkeen.

Onko meistä siis yhdessä päihdekulttuurin muuttajiksi?

 

Terveisin,

Mari Tapio

suunnittelija, Preventiimi/Humak, 27.3.2018

 

Lähteet:

Appelqvist-Schmidlechner, K. & Vaara, J. & Vasankari, T. & Häkkinen, A. & Mäntysaari, M. & Kyröläinen, H. 2017. Lapsuusajan kilpaurheilu suojaa psyykkiseltä oireilulta aikuisiällä. Tutkimuksesta tiiviisti 39/2017. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Helsinki.

Piispa, Mikko 2017. Sammuuko savuke, nouseeko nuuska? Tutkimus yläkouluikäisten tupakkatuotteisiin liittyvistä mielikuvista ja kokemuksista. Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura ja Suomen Syöpäyhdistys ry, verkkojulkaisuja 127.

Alkoholilaki uudistuu – kulkevatko vapaus ja vastuu käsi kädessä?

Nyt on kuulkaas ihmiset näytön paikka! Nimittäin pitkään ja hartaasti valmisteltu alkoholilain uudistus astuu piakkoin voimaan kokonaisuudessaan. Siitä on ehditty sekä maalailla piruja seinille että mestariteoksia tulevaisuuteen. Siitä on lausuttu eriäviä mielipiteitä, eikä vähiten kansanterveyden näkökulmasta, mutta toisaalta taas iloittu nykyaikaistumisesta ainakin elinkeinoelämän osalta. Se, kumpi teos vaakakupissa on vaikuttavampi, jää nähtäväksi. Kulkevatko lisääntyvät vapaus ja vastuu käsi kädessä?  Uudistus tulee, tahdomme sitä tai emme.

Lakiuudistus asettaa omat haasteensa meille nuorisoalan ehkäisevän päihdetyön ammattilaisina. Olennaista on keskittyä pohtimaan, kuinka sen kanssa eletään tästä eteenpäin, jotta uudistuksen vaikutukset jäisivät mahdollisimman positiivisiksi, kuinka ne olisivat eettisesti kestäviä ja edistyksellisiä sekä miten piirretyt uhkakuvat kumottaisiin. Kaiken kaikkiaan uudistuksen vaikutusten tulee heijastua mahdollisimman positiivisina tekoina lasten ja nuorten arkeen sekä tulevaisuuteen. Siitä meidän tulee ottaa vastuu ammattilaisin ja aikuisina.

Mut kun MÄ haluun ja MULLA on oikeus…

Meneillään olevan hallituskauden aikana on keskusteltu ehkä jopa poikkeuksellisen paljon alkoholista. Lakiuudistus ja alkoholi ovat olleet pettämätön kombo keskustelun herättämiseen. Niiden tematiikka on siitä erikoislaatuinen, että jokaisella tuntuu olevan aiheesta mielipide tai vähintään jotain sanottavaa. Aihetta tullaan tarkastelleeksi usein erityisesti yksilön valinnanvapaudesta käsin. Siihen liittyy syviäkin tunteita, siitäkin huolimatta, että aihe koskettaa koko kansaa vauvasta vaariin, eikä sitä voi tai ei pitäisi voida ajatella vain yksilön näkökulmasta.

THL:n valmisteleman tulevaisuusskenaarion mukaan alkoholin kokonaiskulutus tulee nousemaan uudistuksen myötä jopa 6 %. Tämän toteutuessa kokonaiskulutuksen lukema tulisi olemaan ennätyskorkea, huikeat 13,5 litraa absoluuttista alkoholia per jokainen 15 vuotta täyttänyt suomalainen. Uudistus saattaa lisätä myös alkoholin käyttöä ja käyttötilanteita esimerkiksi kodeissa, mistä seuraa lisääntyviä haittoja erityisesti lapsille ja perheille. Lisäksi se saattaa kääntää alaikäisten alkoholikokeilut nousuun ja erityisesti vahvempien alkoholijuomien saatavuuden helpottamisessa piilee riskejä kokemattomien ja humalahakuisesti juovien nuorten osalta.

Aiempaan tietoon ja kokemukseen nojaten tiedämme, että kokonaiskulutuksen kasvaessa myös alkoholista aiheutuvat haitat lisääntyvät. Näitä haittoja ovat mm. erilaiset terveyshaitat, sosiaaliset ongelmat, järjestyshäiriöt kuten riidat ja öykkäröinti, lasten laiminlyönti, työelämään heijastuvat ongelmat sekä taloudelliset ongelmat. Tältä kannalta tarkasteltuna lakiuudistus on ristiriidassa hallituksen asettaman terveyden ja hyvinvoinnin lisäämisen tavoitteen kanssa. Se nakkelee niskojaan myös YK:n lapsen oikeuksien yleissopimukselle, jonka mukaan lasten etu on aina ensisijaisesti huomioitava lainsäädännössä sekä viittaa kintaallaan perustuslain velvoitteelle turvata lapsen hyvinvointi.

Pidetään huoli ja ehkäisevä päihdetyö pinnalla

Paljon on kiinni siitä, kuinka suhtaudumme asioihin, millaiselle asenteella nyt lähdemme liikkeelle uudistusten mukaan. Eri näkökulmista uudistusasiaa tarkastellessa saattaa löytyä valoisiakin puolia. Esimerkiksi mikäli uudistustoimet todellisuudessa purkavat elinkeinoelämää pitkään rasittaneita, vanhentuneita ja kankeita normeja sekä tuovat parannuksia sen toimintaedellytyksiin. Siitäkin huolimatta, että osa kassakoneisiin kilahtavista lisistä ohjautuu eittämättä ulkomaisen panimoteollisuuden kassaan.

Uudistusten hyvistä puolista huolimatta kansanterveydellinen riski on nyt suuri ja sen vuoksi ei tule unohtaa, kuinka tärkeää työtä ehkäisevä päihdetyö todellakin on. Sen tavoitteet päihteiden käytöstä aiheutuvien haittojen ehkäisyssä ja vähentämisessä korostuvat erityisesti tilanteissa, joissa päihteiden saatavuutta ja tarjontaa lisätään. Tällainen tilanne on käsillä juuri nyt. Kirjoitukseni sanoma painottaa vastuullisuutta ja toivoo sen lisääntymistä arjen teoissa, koska vapaus on vastuuta. Nyt on osoitettava, kuinka mopo pysyy käsissä eikä karkaa metsään ensimmäisessä mutkassa.

  • Tunnista vastuusi aikuisena ja toimi sen mukaan ­- välität tiedostamattasikin esimerkkiä tekemilläsi valinnoilla, asenteillasi ja toiminnallasi. Osoita, että lisääntynyt vapaus lisää myös vastuuta.
  • Älä unohda muita – alkoholin käyttö ei ole vain yksilön oma valinta, vaan sillä on kauaskantoiset vaikutukset ensisijaisesti lähiympäristöön ja lähellä eläviin ihmisiin, mutta yhtälailla yhteisöihin ja yhteiskuntaan.
  • Pidä ehkäisevä päihdetyö pinnalla – erityisesti nuorten tulee olla entistä tietoisempia alkoholin haitoista, heidän kanssaan tulee keskustella avoimesti ja tarjota tutkimustietoon perustuvaa päihdekasvatusta.

 

Vastuullisin terveisin,

Noora Paakki

suunnittelija, Preventiimi/Humak, 30.1.2018

 

Miks sä sit tupakoit? Mitä tarttisit sen sijaan? Päihteidenkäytön ehkäisyn olennaisuuksista

Mikko Piispan loppuvuodesta 2017 ilmestyneessä tutkimuksessa Sammuuko savuke, nouseeko nuuska? Tutkimus yläkouluikäisten tupakkatuotteisiin liittyvistä mielikuvista ja kokemuksista pureuduttiin siihen, millaisia merkityksiä nuoret tässä ajassa ja omissa yhteisöissään liittävät tupakan, nuuskan ja sähkösavukkeiden käyttöön. Tutkimus antaa melko vähäisestä haastateltavien määrästä (33 nuorta) huolimatta osviittaa siitä, mistä syistä tupakkatuotteisiin tänä päivänä tartutaan, tai toisaalta, miksi niitä ei (enää) pidetä kokeilemisen arvoisina.

Toisaalta tutkimuksessa haastateltujen yläkoululaisten vastausten perusteella voidaan päätellä jotain siitäkin, millaisiin toimiin voisi olla syytä ryhtyä, jotta nuorten tupakkatuotteiden käyttöä edelleen voitaisiin vähentää. On kiinnostavaa huomata, että taas kerran on ehkäisevän päihdetyön näkökulmasta mielekästä taipua tutkiskelemaan motivaatiotekijöitä. Miksi nuoret toimivat niin kuin toimivat ja mitä myönteisiä tai kielteisiä vaikutuksia nuoret saavat tai kokevat saavansa päihtymisestä, oli päihdeaine sitten mikä tahansa?

Sosiaalisuus ja statusarvo

Tutkimus paljastaa uudelleen sen, mitä jo tiedämmekin päihdekokeilujen ja -käytön sosiaalisista merkityksistä. Kaveriporukalla on merkitystä nuoren päihteisiin liittyvien valintojen punnitsemisessa ja itse teoissa. Nuoret kokevat tupakkakokeiluihin liittyen jonkin verran ryhmäpainetta, oli se sitten todellista tai nuoren omaa virheellistä tulkintaa arjen ryhmätilanteissa. Toisaalta tupakoinnin lopettamisessa taas auttaa, jos siihen ryhdytään kavereiden kanssa yhdessä. Siitähän saa vaikka hauskan (ja tässä tapauksessa hyödyllisenkin) vedonlyönnin kohteen! (Piispa 2017.)

Huomionarvoista on sekin, että nuoret mieltävät tupakointiin liittyvän statusarvon olevan nykyään melko pieni. Jos tupakoinnin sitten kokeilujen jälkeen jättää, ei tarvitse pelätä tippuvansa pois porukasta. Toisaalta tupakan kokeileminen voidaan vielä nähdä tärkeänä siltä kannalta, että sillä tavalla voi osoittaa kuitenkin kokemuksen kautta tietävänsä, millainen tuote on kyseessä – ja sen jälkeen luopua sauhuttelusta tarpeettomaksi ja turhaksi havaittuna ajanvietteenä. (Piispa 2017.)

Duunarin kuuluukin polttaa?

Tutkimuksessa vahvistui jo aiemmin todettu seikka ns. amis- ja duunarikulttuuriin oletetusti ”kuuluvasta” tupakoinnista. Ammattikoululaiset tupakoivat edelleen enemmän kuin lukiolaiset (Kouluterveyskysely 2017), ja tupakointi kulkee erityisesti duunariperheissä yli sukupolvien. Tässäkin voi bongata taas kohdan, johon ehkäisevässä työssä olisi syytä kiinnittää enemmän katsetta: voitaisiinko duunarikulttuuriin liittyviin mielikuviin jollain tavoin vaikuttaa vanhempien vastuuta painottamalla tai ammatillisten oppilaitosten käytäntöihin puuttumalla? On silmiinpistävää lukea nuorten huomanneen, että joskus nuoret ja opettajat käyvät tupakalla yhdessä ja että nuorten tupakointia opiskelutilanteissa (ulkona esim. rakennustyömaalla) voidaan katsoa läpi sormien (Piispa 2017).

Terveys on in, mitä muuta tarvittaisiin?

Tupakoinnin terveyshaitat ovat haastateltujen nuorten tiedossa vähintään keskinkertaisesti, joskin nuuskan osalta on valistuksessa vielä petrattavaa. Pitkäaikaisilla (vakavilla) terveyshaitoilla ei kuitenkaan tässäkään tutkimuksessa nähty olevan nuorten valintojen kannalta niin suurta merkitystä kuin välittömästi esiin tulevilla haitoilla esimerkiksi urheilusuoritusten heikkenemisen osalta. (Piispa 2017.) Huomiota tulisikin terveyshaittojen painottamisen sijaan tai ohella kiinnittää ehkäisevässä työssä enemmän siihen, miten nuoret voisivat saada päihteidenkäytöstä seuraavia koettuja hyötyjä muutoin kuin päihteitä käyttämällä.

Ikuinen kysymys kuuluu siis jälleen, miten tukea nuorten ryhmiin ja yhteisöihin kiinnittymistä, itsetuntoa ja –tuntemusta sekä rohkeutta tehdä itsenäisiä, omaa elämää koskevia valintoja siten, että päihteidenkäyttöä ei näiden tarpeiden toteutumista varten koettaisi tarvittavan? Tai miten löytää ja tarjota niin sanotun tupakkasosiaalisuuden tilalle jotain yhtä houkuttelevaa, yhtä lailla nuoren autonomiaa ja itsemääräämisoikeutta vahvistavaa sekä osallistavaa toimintaa? Kas siinä tarttumapintaa ehkäisevän päihdetyön tekemiseen ja ehkä yksi tupakoinnin (ja muidenkin päihteiden käytön) ehkäisyn olennaisimmista kysymyksistä.

Digi loo, digi lei, aika hassua hei, kuinka lujaa mulla kulkeekaan!

Piispa kehottaa myös pohtimaan, miten nuorten kiinnostusta erilaisia teknologisia ja digivälineitä kohtaan voitaisiin valjastaa yhä enemmän ehkäisevän päihdetyön avuksi. Tätä kysymystä olemme jo kotvan aikaa Preventiimissä ja ammattilaisten kanssa työstäneet ympäri Suomea järjestetyillä päihdekasvatusmarkkinoilla. On ollut ilo huomata, että yhä useampi nuorten parissa toimiva tarttuu mielellään ja innokkaasti digikeinojen laajoihin mahdollisuuksiin niin päihdekeskustelun herättäjinä kuin vaikkapa päihteettömien tapahtumien markkinoinnissakin.

Tutkimus antaa oivallisia suosituksia, joita voi soveltaa tupakkatuotteiden (ja muiden päihteiden) käytön vähentämiseen ja ehkäisevään työhön nuorten parissa (Piispa 2017, 90-91). Nyt on siis erinomainen mahdollisuus muun muassa tämän selvityksen pohjalta tarttua käytännön työhön ehkäisevän päihdetyön lain edellyttämään tieteelliseen näyttöön pohjautuen. Peruskysymykset nuorten tarpeista oman kasvunsa ja sen mahdollisten karikoiden keskellä ovat edelleen kaiken ehkäisevän työn kivijalka.

 

Terveisin,

Mari Tapio

suunnittelija, Preventiimi/Humak, 11.1.2018

 

PS: Tutustu tarkemmin: Piispa, Mikko 2017. Sammuuko savuke, nouseeko nuuska? Tutkimus yläkouluikäisten tupakkatuotteisiin liittyvistä mielikuvista ja kokemuksista. Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura ja Suomen Syöpäyhdistys, Verkkojulkaisuja 127.

”Se oli semmoinen ilta!” Nuoret elämästä päihtymässä – Nuorisonohjaajan matkassa

Hyppään maanantai-iltana Kuopiossa Wauton (Walkers-auto, joka on liikkuva nuorten kohtaamispaikka) kyytiin. Nuorisonohjaajista Henna-Riina ajaa ja Paula istuu kartturiksi. Kuopion nuorisopalveluiden naiset kertovat, että aloitamme ensin Monarin nuorisotilalta. ”Mennään katsomaan, mikä siellä on meininki.” Laitan korvat auki: mitä kuulen, minkä mielestäni yhdistän ehkäisevään päihdetyöhön (ept). Kerron teille reissusta tässä ja kirjoitan bingo-sana, kun ollaan ept:ssä.

Ex-gangstojen nuokkari

Menemme päihteettömään vapaa-ajanviettopaikkaan nuorisotilalle, jossa on aikuisia paikalla. Eka bingo! Aikuinen viittaa kasvattajaan, joka toimii nuorten ajatusten ja kokemusten peilinä myös suhteessa päihdetietoon ja -kulttuuriin, yhteiskunnan ja yhteisöjen sekä nuorten välillä.

Tulen sisälle, tulee kodikas olo. Nuoret istuvat sohvalla totisen hyväntuulisina. Vastaan juoksee Roki-koira. Lepertelen koiralle ja istun sohvalle nuorten viereen. Kysyn koiran omistajaa, ja kuulen Rokin olevan opiskelijan, joka tekee sosionomiopintojen asiakasharjoittelua. Esittelen itseni samalla kun rapsutan Rokia. Nuoret kommentoivat koiran käytöstä kaksimielisesti, ja minä peesaan puhetta.

Olemme tehneet sinunkaupat, kiitos Rokin, loistava välikappale keskustelun aloittamiseen. Bingo! Ehkäisevän päihdetyön menetelmä voi olla tavoitteellinen eläinavusteisuus, toimii myös spontaanisti käytettynä. Eläin ei luokittele ja kohtaa kaikki arvokkaina, kuten Roki kulkiessaan jaloista jalkoihin.  ”Millaisia asiakkaita te sitten olette?”, kysäisen uteliaana, kun haistan rennon ilmapiirin. Pojat kertovat nykyään olevansa rauhallisia, kun ikää on juuri 18 vuotta. Ennen tilalla oli kuulemma ihan gangsta-meininki. Siitä haluan kuulla lisää.

”Rikottiin paikkoja, riehuttiin, poltettiin sähkötupakkaa ja oikeaa röökiä vessassa, oksennettiin kännissä pitkin lattioita ja kettuiltiin naama punaisena ohjaajien puheille, kun jäätiin kiinni. Monesti istuttiin puhuttelussa.” Bingo! Nyt on päihteet ihan mainittu sanana. Kaveriporukalla on kokeiltu, rikottu sääntöjä ja ohjaaja on käynyt kasvatuskeskusteluja.

Pojat muistavat myös tilalta tulleen nykyisiä julkkiksia (räppäreitä), jotka kävivät silloin tilalla, kun tarinaa kertovat nuoret miehet olivat pieniä eli sen 14 v. ”Ne olivat ihan häröjä jo silloin”, muistelevat pojat. Bingo! Esikuvat, vertaisten merkitys ja mallit, sosiaalinen paine ja roolit vaikuttavat omiin asenteisiin. Toisaalta myös esimerkki sankaritarinasta, ja ylpeys, että tästä yhteisöstä on päästy pitkälle ja tultu joksikin, onnistuttu elämässä kohti unelmia.

Kyttääjäaikuiset ja ne muut hullut

Sitten jatketaan muistelua tilan kyttääjä-aikuisiin: kuka ollut millainen käytökseltään, mitä sanonut ja miten hitsannut kiinni (=hermostunut). Niinkään suoria kehuja ei sanota, että joku aikuinen olisi ollut erityisen nuorten mieleen. Kiitos kuuluu rivien välistä. Puhe kuulostaa kuitenkin kunnioittavalta ja vanhoja nuorisonohjaajia muistellaan kaiholla. Bingo! Nuoria on kohdattu, kuultu ja nähty. Merkitykselliset kohtaamiset ovat olleet tärkeitä elämän soljumisessa, laittaneet stoppia ja herättäneet miettimään ihan itse.

Mietitään, missä kyttääjät ovat nyt ja samalla puhe kääntyy muihin samankaltaisiin ihmisiin, joihin verrataan. Miten he ovat valittaneet ja toimineet, miten suhtautuneet nuoren tekoihin. Nuoret puhuvat valmentajistaan ja työnantajistaan, mainitaan isäkin. Bingo! Harrastus antaa suojaa, muutakin tekemistä kuin esim. juominen, työnteko vastuuta ja itsenäisyyttä sekä perhe kannustusta, antaa tukea ja rajoja.

Pohdimme, että menemme vielä toiselle tilalle Wautolla. Nuoret eivät pidä ideaa järkevänä, koska siellä on hullu meno ja ihan pimeitä tyyppejä, vaikka eivät siellä ole juuri käyneetkään viime vuosina. Bingo! Ulkopuolisuuden tunne, ehkä heikot sosiaaliset taidot ja erilaiset toimintakulttuurit, jotka voivat tuoda riskejä päihteiden käyttöön. Onneksi on ollut se oman alueen tila ja siellä yhteenkuuluvuuden tunne. Erottelevassa asenteessa olisi hivenen jyrkkyyden kaventamista. Vielä siis riittää ohjaajilla töitä.

Valmiita nuoria ja uusia helmiä

”Tiloille tullaan aina, ja lähdetään vasta, kun ovet menevät kiinni”, napauttavat pojat. Minä tulkitsen, että kyseessä on tärkeä paikka: nuokkarilla saa olla oma itsensä, ja siellä on ihan parhaat ohjaajat, rento meininki. ”Paitsi joskus perjantaisin ei tulla, jos ollaan ryyppäämässä.” Ehdin kommentoida kysyvän äännähdyksen väliin. ”Siellähän on kaikki, kun viikko on takana, päästävä vähän viihteelle.” Bingo! Juhliminen on sosiaalinen tapa nuorille ja tavoitteena pitää hauskaa, päästä arjesta eroon. Toivottavasti vastuullisesti ja turvallisesti ja olisi mahdollisuus myös valita toisin, huomaan miettiväni. Ainakin jos on KalPan peli, se voisi olla se syy, kun nuorten puheita kuuntelin tärkeistä asioista elämässä.

Pojilla on menossa vika vuosi opintoja, sitten töihin. ”Ei ehkä enää sitten aina nuokkarille.” Mitähän tästä sympaattisesta lippispäästä tulee, vaikuttaa luottavaiselta elämäänsä. Ohitseni juoksevat seiskaluokkalaiset säbämailat kädessä kohti salia. ”Viekää sitten mailat paikoilleen”, muistuttaa ohjaaja. Toisessa huoneessa yläkoulun tytöt kuuntelevat pimeässä musiikkia. Bingo! Ehkäisevän päihdetyön tarve ei lopu, uusi sukupolvi on jo lämmittelemässä (=ottaa mallia vanhemmista ja on sosiaalisen paineen alla).

Käymme vielä muka-hullun menon paikassa. Täynnä eläviä nuoria sekin, ja kohtaamiset kolahtelevat. Tulemme takaisin lähtöpisteeseen. ”Se oli semmoinen ilta”, toteaa Henna-Riina. Nauramme, kun kuulosti Poliisit-ohjelman loppukommentilta. Nuorisotyöstä saisi helposti oman tosi-tv-sarjan. Mitä nuorisotyöntekijä tai muu nuorten kanssa toimija saa työssään kohdata työpäivänään? Sarjassa olisi isoja ja pieniä kuntia, ja tulisi avattua nuoruuden erilaisia kokemuksia. Härkää sarvista, lupaan – palaamme vielä.

”Päästäkseen määränpäähän pysyttävä matkalla. Aion selvittää, mitä on seuraavan mäen takana
En tahdo perille vielä, mä viihdyn matkallani. Elän hetkelle, arvostan joka askeltani
Maisemat vilisee, se on mulle rikkautta. “Me mennään pohjanmaan kautta.”” ( Fintelligens: Määränpää)

 

Mukavaa marraskuuta!

Marjo

suunnittelija, Preventiimi/Humak, 15.11.2017

Kuvat: Nuoret moottoripyörän kyydissä. Abigail Geenan/ Unsplash; Roki-koira. Marjo Kolehmainen.

Ystävyyden suojassa

 

 

Istuin taannoin iltaa ystävieni seurassa. Yhteinen menneisyys, jaettu elämä, hersyvä nauru, toisesta välittäminen, sanattomat hetket, turvallinen olo ja hyvä olla. Itselläni on ollut onni kulkea näiden ihmisten seurassa nuoruuden poluilta lähtien. Olemme kohdanneet vaiheessa, jossa elämänpiiri alkoi laajentua uusien asioiden myötä. Alakoulu vaihtui yläkouluksi, uusien ihmisten tapaaminen sai uusia merkityksiä ja oman viiteryhmän olemassaolo korostui. Tuossa herkässä elämänvaiheessa, jota nuoruudeksi kutsutaan, ihminen on altis monenlaisille asioille ja vaikutuksille. Riskikäyttäytyminen etsii jalansijaa, edustaen nuorelle siirtymistä kohti aikuisuutta. Se tarjoaa nuorille irtaantumista omista vanhemmista ja kodista, syöttäen kapinoinnin ja auktoriteettien kyseenalaistamisen mahdollisuuksia. On selvää, että näissä kohdissa elämän suojaavat tekijät korostuvat ja aikuiset haluavat suojata nuoria, vaikka heiltä odotetaankin tietyllä tavalla jo itsenäistymistä.

 

Suojaavien tekijöiden äärellä

Preventiimin järjestämässä Nuorisoalan ehkäisevän päihdetyön perusteet -verkkokoulutuksessa keskustellaan tälläkin hetkellä näistä nuorten elämää suojaavista tekijöistä ja ehkäisevän päihdetyön tärkeistä kulmakivistä. Siitä, kuinka osa suojaavista tekijöistä ilmenee yksilön persoonallisina ominaisuuksina, kuten nuoren hyvänä itsetuntona ja itseluottamuksena, kykynä sopeutua uusiin tai muuttuviin tilanteisiin, myönteiseksi koettuna vaikuttamisena itseään koskevissa asioissa.

Toiset taas ilmenevät ympäristöön ja lähiyhteisöön liittyvinä ominaisuuksina. Esimerkiksi nuorten luomat hyvät sosiaaliset suhteet sekä omaan viiteryhmäänsä että ympärillä vaikuttaviin aikuisiin luovat pohjan avoimelle vuorovaikutukselle. Perheen osoittaman kiinnostuksen, arvostuksen ja kuuntelun lisäksi omassa kaveripiirissä luotu kulttuuri on olennainen osa lähiyhteisöjen tuottamista suojaavista tekijöistä. Keskustelussa nostetaan myös suojaavien tekijöiden kääntöpuoli; toisaalta ystävät tai kaveripiiri voivat aiheuttaakin riskitekijöitä nuoren elämässä. On kuitenkin hyvä muistaa, että yksikin nuoren elämässä näyttäytyvä vahva suojaava tekijä voi riittää kumoamaan useamman altistavan tai riskitekijän. Näin ollen suojaavien tekijöiden kirkastaminen on olennaista.

Nuorten elämässä suojaavat tekijät ilmenevät monitasoisina, joten niiden toteutumisesta on huolehdittava useissa toiminnoissa. Yhteiskunnan tulee tarjota tasavertaisia mahdollisuuksia nuorille sekä tukea heidän vanhemmilleen. Lähiyhteisö puolestaan voi edistää suojaavia tekijöitä olemalla aidosti kiinnostunut nuorista sekä tarjoamalla heille osallistumisen mahdollisuuksia. Nämä kaikki ovat meidän aikuisten toteutettavissa. Meillä on mahdollisuus tarjota nuorille elämään suojaavia tekijöitä, vahvistaa heidän suhteitaan oman viiteryhmänsä kesken. Antaa eväitä elämään ja aineksia ystävyyteen.

Ystävyys on uskomaton voimavara. Ymmärrän sen suojanneen minua itseänikin monella tavalla samalla kun huomaan, että toisin valitut ystävät olisivat saattaneet tuoda mukanaan elämääni hyvin erilaista sisältöä. Onnekseni elämä on kohdellut omia ystävyyssuhteitani hyvin. Ne ovat pysyneet vahvoina suojaavina tekijöinä. Toivon, että maailma kohtelisi jatkossa omia lapsianikin, tulevia nuoria, yhtä hyvin. Että he saisivat kohdata maailman haasteita oman turvallisen viiteryhmänsä kanssa, ehkä jopa samojen ystävien kanssa pitkälle aikuisuuteen saakka. Niin kuin itse olen saanut tehdä.

 

                                                                                                   ***

Hyvät ystävät ovat kuin lyhtyjä tiellä
– he eivät lyhennä matkaa,
mutta tekevät sen turvallisemmaksi kulkea.

 

 

Terveisin, suunnittelija Noora Paakki, Preventiimi/Humak, 25.10.2017

Mistä sinä innostuit viimeksi työssäsi?

Meille Preventiimiin tulee tasaisesti kutsuja monenlaisiin paikallisiin kehittämispäiviin ja työyhteisöjen omiin tilaisuuksiin. Ne voivat olla kertaluontoisia tai sitten pidempiä proggiksia. Ilahdumme kutsuista aina, ja pyrimme vastaamaan toiveisiin, jos suinkin aikataulut saadaan sopimaan. On aina jännää ja innnostavaa keskustella kutsuvan tahon tarpeista ja pohtia, mitä tapahtumaan tai vireillä olevaan juttuun veisi mukanaan.

Useimmiten aiheena ovat nuoret tai nuoret aikuiset, heille tarjottavat erilaiset palvelut ja yhteisöt sekä ehkäisevä päihdetyö niissä. Toisinaan on kyse laajemmistakin palvelukokonaisuuksista, joita yhteisö haluaa tarkastella ja kirkastaa ehkäisevää päihdetyötään niissä.

Päihteistä puhuminen on OK

Usein sellaiset tahot, joille ehkäisevä päihdetyö on alkanut herättää jollakin tapaa työn kehittämishalua tai joiden työssä esimerkiksi asiakkaista on herännyt uudenlaista huolta, lähtevät tiedusteluihin tavallaan päihteet edellä. Puheenvuoroon pyydetään toisinaan melko teknisiä aiheita; vaikkapa mistä tunnistaa käytön, mitä päihteet tekevät, mitä tilastot kertovat, miten hakea muutosta tilanteeseen ja mitä työkaluja voisi olla käytettävissä. Vastauksia löytyy näihinkin, mutta viemme samalla mukana tärkeän viestin: päihteistä on OK puhua ennakoivasti ilman huoltakin, ja huoleen ja päihteiden käyttöön on myös OK puuttua missä tahansa yhteisössä.

Asiakkaiden yksityisyyttä toki pitää kunnioittaa, mutta on myös toisia kunnioittavaa ilmaista huoli ja pyrkiä tukemaan heitä. Täysi-ikäisellä on sinällään oikeus käyttää vaikka alkoholia, mutta jos huolta syntyy, niin iällä ei ole väliä. Nuorten päihteidenkäyttöön puuttumisen kynnys on matalampi, mutta ei sekään silti aina helppoa tai itsestäänselvyys. On myös tärkeää, että koko työyhteisö tietää puuttumisen pelisäännöt, ja että toimintatavalla on yhtenäinen linja.

 Mitä jo on, mitä vielä puuttuu tai voisi tehdä toisin

Pyrimme viemään kentälle mahdollisimman vahvaa viestiä välittämisestä ja avoimesta keskustelun avaamisesta. Herättelemme myös ajatuksia ehkäisevän työn kokonaispaletista: niin ennakoinnista ja hyvinvoinnin edistämisen toimista kuin toimivista puuttumisen malleistakin. Ehkäisevää päihdetyötä voidaan tehdä niin monin tavoin jo ennen huolen syntymistä. Päihteillä on myös kytkös mielen hyvinvointiin, ja siksikin ihmisen yleistä hyvinvointia täytyy tarkastella osana ehkäisevän päihdetyön kokonaisuutta.

Näissä keskusteluissa hahmotellaan omaa työtä erilaisten kysymyksien kautta. Miten tehdään asioita jo ennen kuin ongelmia on havaittu? Mitkä ovat ne kohdat omassa työssä, joissa päihdetematiikka ja erilaiset sosiaalisen vahvistamisen työtavat ovat käytettävissä? Pohdintaa herättää usein myös se, miten tunnistetaan ja tunnustetaan asiakkaiden ääni, osallisuus ja arjen kokemukset tai tieto päihteistä, sekä miten asia saadaan omakohtaiseksi ja kiinnostavaksi. Entä mihin oman työn tai yksikön rajat ja osaaminen venyvät; mitä voidaan itse tehdä ja missä kohtaa tulee kutsua muita mukaan?

Avoin keskustelukulttuuri tukee kehittämistä

On mielestäni tämän työn parhautta, kun avaamme vierailulla keskustelun, ja se alkaa virrata kuin puro iloisena pulinana yhteisössä. Meidän roolimme Preventiimissä on herätellä näkökulmia ja tehdä lisää kysymyksiä, mutta kokoontuva yhteisö on se, jossa parhaat vastaukset syntyvät omaa työtä peilaamalla. Työyhteisö voi itse löytää juuri heille sopivia kehittämiskohteita ja ratkaisuja ehkäisevän työn kipukohtiin. Erilaiset materiaalit ja menetelmät ovat hyvänä tukena, mutta ne jäävät helposti hengettömiksi ilman työyhteisön omaa pohdintaa ja soveltamista.

Erityisen ilahduttavaa itselleni on se, kun (onneksi useinkin) törmään yhteisöön, joka suhtautuu työn kehittämiseen pelotta ja intohimolla. Niissä ideoita ilmaistaan rohkeasti ja ne lähtevät itämään yhteisvoimin. Olen monesti miettinyt, että sitä havaitsee erityisesti sellaisissa ympäristöissä, joissa koko tiimi tai työyhteisö on aidosti tasavertainen ja keskustelukulttuuri jo valmiiksi avointa.

Avoimessa työyhteisössä kenenkään ei tarvitse pelätä kysymysten tekoa, käytäntöjen haastamista, tai olla hiljaa taustalla työroolien erilaisten statusten vuoksi. Tällaisissa yhteisöissä vieraillessa pääsee näkemään vilahduksen eräänlaisesta kollektiivisesta sydämestä, joka sykkii lämmöllä asiakkaita ja ehkäisevää työtä kohtaan. Keskusteluissa läikkyvät niin huumorinkukkaset kuin vakavatkin aiheet. Tällaisista tilaisuuksista lähtee itsekin hyvillä mielin ja hurjan innostuneena. Kiitoksia kutsusta!

Terveisin, suunnittelija Heidi Odell, Preventiimi/Humak, 11.10.2017 

 

 

EPT:n IOOI, eli vaikuttavuuden norsu pala palalta

Preventiimi järjesti syyskuussa nuorisoalan ehkäisevän päihdetyön kehittämispäivät aurinkoisen Tuusulanjärven rannalla. Päivät olivat täynnä mahtavia ammattilaisia, jaettua osaamista, uusia ajatuksia ja naurua.

Ehkäisevän päihdetyön vaikuttavuus on keskustelua herättävä aihe, ja sitä pohdittiin myös kehittämispäivillä. Vaikuttavuus on kuin se iso norsu, joka on kerralla liian iso hahmotettavaksi. Onkin järkevää tehdä se palasina ja makustella aihetta pienemmissä osissa.

Yksi tapa lähestyä aihetta on IOOI-logiikan kautta, jossa pysähdytään pala palalta miettimään sitä, mitä työhön sijoitetuilla resursseilla saadaan aikaiseksi. Mahtaisiko IOOI-ajattelun kautta selvitä, mikä oli järjestämiemme kehittämispäivien vaikuttavuus? Vai oliko sitä ylipäänsä lainkaan?

I niin kuin Input (eli panos)

Ilmaisia onnistumisia harvemmin on. Jotta saadaan jotain tulosta aikaan, on sijoitettava jotain; yleensä työtunteja, rahaa tai osaamista. Inputilla eli panoksella tarkoitetaan juuri näitä työhön sijoitettuja resursseja.

Kehittämispäiviin panostettiin X määrä preventiimiläisten työtunteja, jotka käytettiin päivien sisällön suunnitteluun, valmisteluun ja päivien markkinointiin. Lisäksi jokaiselta osallistujalta (yhteensä 46) kului kahden työpäivän tunnit ja heidän työnantajiltaan mahdolliset matkakustannukset. Preventiimi tarjosi opetus- ja kulttuuriministeriön tuella osallistujille tilat, majoittumiset ja ruokailut, joten panoksiin lasketaan myös X määrä euroja. Lisäksi kulutettiin ainakin vatsalihaksia nauramiseen ja äänihuulia vuorovaikutukseen.

O niin kuin Output (eli tuotos)

Toinen askel vaikuttavuuden norsun ymmärtämisessä on määritellä, mitä edellisessä kohdassa kuvatulla panoksella saadaan aikaiseksi. Output, eli tuotos, kertoo siitä, mitä mitattavaa sijoitetulla panoksella saatiin aikaan, ei vielä niinkään sitä, mitä syvempää vaikutusta sillä ehkä saatiin aikaiseksi. Tuotoksesta saadaan siis hieman lihaa panoksen luiden ympärille.

Kehittämispäivien tuotoksia: 46 yhteen kerättyä ammattilaista, arviolta satoja kohtaamisia, 11 tuntia työskentelyä neljän pääaiheen äärellä, 20 tuntia verkostoitumista, noin 60 sosiaaliseen mediaan tuotettua viestiä, satoja ääneen lausuttuja ajatuksia ja oivalluksia ja määrittelemätön määrä uusia tuttavuuksia. Päivien tunnelman keskiarvo saadun palautteen mukaan on 4,7 asteikolla 1-5. Eikä sovi unohtaa päivien aikana nautittuja viittä pullaa tai jälkiruokaa per henkilö.

O niin kuin Outcome (eli vaikutus)

Vaikuttavuutta ei voi määritellä pelkästään edellä kuvatun tuotoksen mukaan. Pelkästään se, että olemme keränneet Tuusulaan 46 verkostolaista, ei vielä kerro juurikaan siitä, että panos on hyvin käytetty. Seuraava askel norsun palastelussa onkin miettiä, mitä vaikutuksia aikaansaaduilla tuotoksilla on. Outcome, eli vaikutus kertoo siitä, mikä on muuttunut tuotoksen myötä.

Mitä vaikutusta kehittämispäivät saivat aikaan hyvän mielen ja järvessä huuhdottujen huolten lisäksi? Palautteen mukaan osallistujat saivat päiviltä mukaansa muun muassa tarpeellista tietoa, uusia menetelmiä, joita hyödyntää omassa työssään, rohkeutta ja keinoja tehdä työtä myös digitaalisesti, uusia kontakteja, vertaistukea, markkinointiajatuksia sekä intoa oman työn tekemiseen ja perustelemiseen. Preventiimi puolestaan sai tietoa ja ideoita tulevan toiminnan suunnittelun tueksi, vinon pinon kirjoitettuja muistiinpanoja ja materiaalia uusiin artikkeleihin. Päivien jälkimainingeissa Preventiimissä kehitetään vielä pitkään. Ei kuulosta ihan hukkareissulta, eihän?

I niin kuin Impact (eli vaikuttavuus)

Sokerina pohjalla on itse vaikuttavuus. Millaisia muutoksia työn tavoitteita ajatellen on saatu aikaiseksi? Olennaista on pohtia sitä, mikä on se vaikuttavuuden taso, jota juuri tällä työpanoksella voidaan sanoa tapahtuneen?

Kehittämispäivistä olisi hienoa sanoa, että niiden vaikuttavuus näkyy nuorten päihteidenkäytön vähenemisenä. Ehkä se osin näkyykin, mutta matka sinne kehittämispäivistä on aika pitkä ja reitillä on monta muutakin muuttujaa, joista kehittämispäivät eivät voi ottaa kunniaa. Vailla vaikuttavuutta päivät eivät kuitenkaan olleet. Uskon kahden Tuusulassa vietetyn päivän näkyvän verkostolaisten tavassa tehdä työtä ja kohdata nuoria. Päivien aikana saadut uudet tiedot, ideat ja kontaktit auttavat tarkastelemaan työtä eri näkökulmista ja myös helpottavat sen tekemistä. Ei sovi unohtaa työstä innostumista ja siitä nauttimista, mikä väistämättä näkyy myös siinä, miten ehkäisevää päihdetyötä tehdään, sekä siinä, miten se nuoriin ja heidän asenteisiinsa vaikuttaa.

Kun kehittämispäivistä on kirjoitushetkellä kulunut vasta hetki, jää niiden vaikuttavuuden aste vain valistuneeksi arvailuksi, eikä ehkä ole mielekästäkään lähteä kyselyillä kartoittamaan juuri näiden päivien vaikuttavuutta. Sen sijaan ajattelen, että on viisaampaa arvioida vaikuttavuutta laajemmin. Kehittämispäivät ovat tärkeä osa Preventiimin tavoitteiden saavuttamista ja kokonaisvaikuttavuutta, jota mitataan sitten erikseen.

Ei ole norsua kokoon katsominen

Vaikuttavuus ja sen osoittaminen koetaan usein haastavaksi ja pelottavaksikin. Etenkin ehkäisevässä työssä, jossa aikaansaadut vaikutukset eivät ole yhtä suoraan osoitettavissa kuin vaikkapa korjaavassa työssä. Niin sanotun pelastetun nuoren polku on helpommin piirrettävissä ja oman työn osuus siinä paremmin osoitettavissa.

Tehtävä ei kuitenkaan ole mahdoton ehkäisevässä työssäkään. Ei tarvitse pystyä näyttämään, että juuri sinun työsi takaa kaikille hyvinvoivan Suomen ja sitä kautta rauhan maailmaan. Liian ylevät ja etäiset tavoitteet ja vaatimukset tekevät vaikuttavuudesta sen valtavan norsun, jota on mahdoton kenenkään hahmottaa. Aloita pureskelemalla työn tuotoksia ja vaikutuksia, mutta älä kuitenkaan lopeta siihen. Anna työllesi merkitys ja osoita, mikä siinä on vaikuttavaa juuri siihen sopivassa mittakaavassa.

Terveisin,

Elsi Vuohelainen, asiantuntija, Preventiimi/Humak, 26.9.2017

P.S.

IOOI-logiikasta voi lukea lisää mm. täältä ja Preventiimin kehittämispäivistä täältä.

 

Ei jäädä himaan jumittaan

”Aina oppii, kun kotoa lähtee”, kuuluu suosikkisloganeihini.

Näin taas kävi, ja siksi tämä postaus. Kävin Ehytin Ånni-hankkeen koulutuksessa, jossa tapasin jyväskyläläisen Homies Youth Workin Sailan, ja saman hankkeen Millan tunnen jo opiskeluajoiltani. Ihmiset ja hyvät kohtaamiset jäävät paremmin mieleen kuin työtehtävät tai suoritukset.  Menin kylään HYW -hankkeen naisten työpaikalle, ja halusin kuulla mitä hanke tekee, ja liittyykö se mitenkään nuorisoalan ehkäisevään päihdetyöhön.

Kotiin asti

Hankkeen tehtävänä on vähentää nuorten yksinäisyyttä. Lapsista ja nuorista joka viides kokee jossain elämän vaiheessa yksinäisyyttä. Hetkellisestä yksinäisyydestä ei tarvitse vielä niinkään olla huolissaan. Se voi liittyä esimerkiksi elämäntilanteen muutokseen (esimerkiksi muutto). Tunnistettavissa on kuitenkin iso joukko nuoria, erityisesti nuoria aikuisia, jotka kokevat yksinäisyyttä vuodesta, tilanteesta ja kontekstista toiseen.

”Taustalta löytyy mm. koulukiusaamista”, kertoo Milla kuulemiaan tarinoita. Yksinäisyydessä on myös ylisukupolvisuutta. Hankkeessa kohdattavat nuoret ovat pääsääntöisesti yksin asuvia nuoria ja nuoria aikuisia, joilla on jo omaa perhettä. Hanke rikkoo toiminnallaan masentavan harmaan lauseen, että ”kotoa sinua ei kukaan hae!” Milla ja Saila nimenomaan menevät nuorten kotiin. Työ perustuu nuoren vapaaehtoisuuteen. Nuoren kotiin tullessa he antavat vallan nuorelle.

Menetelmät ovat tuttuja: kohdataan, kuunnellaan, keskustellaan ja kunnioitetaan. Vahvistetaan sosiaalisia taitoja. Ensimmäiset kerrat voivat olla kyläilyä, kunnes luottamus syntyy, ja suurta alkaa tapahtua – lähes ihmeitä. Nuorten kanssa toimitaan yksilönä, pienryhmässä, yhteisönä (perheenjäsenetkin voivat olla mukana) ja nuoria rohkaistaan avaamaan ovia haluamiinsa yhteisöihin.

Tabujen rikkominen

Yksinäisyys on pirullinen ongelma. Se linkittyy masennukseen, ahdistukseen ja altistaa päihteiden käytölle, kun kaverisuhteet ja osallisuuden tunne jäävät kokematta. Hankkeen naisia kuunnellessa koputteli ajatteluani moni ehkäisevän päihdetyönkin perijuuri. Näen yksinäisyyden tematiikan ymmärtämisen sekä avaamisen kautta mahdollisuuksia nuorten eriarvoisuuden vähentämiselle.

Asia voi olla hankala ja vaikea, kun pitää pohtia, halutaanko rikkoa nyky-yhteiskunnan tabua ”koti on yksityinen paikka ja yksityisaluetta – pääsy kielletty!”. Koti yksityisenä paikkana -tabu mahdollistaa ja ylläpitää pahimmassa tapauksessa ongelmia. Koti yksityisenä paikkana sallii ja mahdollistaa myös alkoholin ”ei niin kohtuukäytön”, kun ollaan omassa rauhassa.

Kodin halutaan olevan turvallinen paikka, ja se on tavoite, mutta totuuksia ja maailmoja on monia. Turvallisuus, turvattomuus, syrjäytyminen ja yksinäisyys kodin kontekstissa voisivat olla avoimessa kriittisessä keskustelussa nuoren kanssa ja nuorisotyössä – myös ehkäisevässä päihdetyössä.

Ongelmilla mässäilyn kulttuuri

Isojen, suuria ihmisjoukkoja koskevan kriisin ja traagisen tapahtuman kohdatessa medialla on selvä viesti: kotiin ei olisi hyvä jäädä yksin ja alkaa pelkäämään. Yhdessä on parempi olla, tehdä tavallisia asioita ja keskustella kokemuksista. Sama toimii yksittäisen nuoren kohdalla, eikä vain suureen joukkoon kohdistuvan turvallisuusuhan edessä. Ongelmilla ja vaikeudella usein mässäillään, ja sillä saadaan perusteet jonkun työmuodon olemassa ololle, ja ongelmien edessä ollaan jo usein kalliimman työn kategoriassa – pätee hyvin myös ehkäisevään päihdetyöhön.

Ehkäisevä työ lähtee tavallisesta nuoren arjesta (myös koti on arkea ja elämää), ja läheltä ilman ongelmilla mässäilyn tarvetta. ”Kyse on voimavarojen vahvistamisesta, jotta yksinäisyys ei olisi nuoren elämässä pitkäaikainen vieras”, kertovat Milla ja Saila mässäilyyn kyllästyneinä.

Yksinäisyydestä voi syyttää mitä tahansa instituutiota, poliittisia linjauksia, jopa nuorta itseään – hiljaiset, helpot ja kiltit eivät tee itsestään numeroa ja jäävät helpommin yksinäisiksi. Syyttely on helppoa, mutta niin on toimintakin. Viedään nuori ulos kotoa. Tehdään nuoren kanssa sitä mistä hän tykkää.

Yksinäisen kaveri

Homies Youth Workin vierailu aiheutti tukun kysymyksiä, joita mielellään pohdiskelen, kun kohtaamme: Onko nuorisotyön ammattilaisella ehkäisevässä päihdetyössä hallussa ymmärrys kaikista nuoren toimintaympäristöistä? Näettekö nuoret siellä, missä heidän arkensa on? Rajautuuko ehkäisevä päihdetyö nuorisotyössä pelkästään nuorille ja ohjaajille (ei perheisiin), julkisiin tai puolijulkisiin tiloihin (ei yksityiseen tilaan)? Onko työ oikeasti nuorilähtöistä? Tavoittaa työ niitä nuoria, joista on pieni huoli tai joiden ympärillä leijuu riskitekijöitä päihteiden käytölle? Kuinka suuri on järjestetyn toiminnan osallistumiskynnys? Toimitaanko nopealla ja varhaisella sosiaalisen vahvistamisen tuen reagoinnilla?

Ja vastaus siihen liittyykö nuorten yksinäisyyden poistaminen mitenkään ehkäisevään päihdetyöhön: ”kyllä liittyy”. Päihteet kyllä suostuvat helposti olemaan yksinäisen hyvä kaveri – ainakin yksi niistä.

Tapaamisen lopuksi Saila kysyy, ”mistä puhuttiin?” ja kuvaa videon someen. Viralliseen videoon päätyi mm. valta ja raha. Oikeasti puhuimme ystävyydestä, ja tajusimme sen virallisen otoksen jälkeen. Onneksi tajusimme!

”Hyvät frendit on kuin ässä hihassa — missä nähään, mis on tänään?” (Robin: Boom Kah)

Marjo

FB: Homies Youth Work

Marjo Kolehmainen, suunnittelija, Humanistinen ammattikorkeakoulu/Preventiimi 6.9.2017