Kannabis tulee kotiisi – eikä edes ensimmäistä kertaa

Varoituksen sana: seuraavassa blogitekstissä nuorten päihdekulttuuria hairahdetaan ennustamaan päihdekulttuurin muutoksia kulttuurihistorian ja mediatutkimuksen monitieteelliseltä pohjalta. Näkökulma tiivistyy angloamerikkalaisen kulttuurin ja viihdeteollisuuden esittämiin tulkintoihin kannabiksesta ja sen käyttökulttuurista.

Kannabis ja kapinoiva sukupolvi

Palataan aluksi hieman ajassa taaksepäin. Historiallisesta näkökulmasta tarkasteltuna nuorten aikuisten, erityisesti opiskelijasukupolven rooli erilaisissa kulttuurimuutoksissa ja kulttuurivirtausten rantautumisessa on ennen ollut merkittävä. Huumausaineet tai paremminkin kannabis rantautuivat Suomeen ensimmäistä kertaa nuorisokulttuurisena ilmiönä 60-luvun lopulla. Mikko Salasuo toteaa tutkimuksessaan 60- ja 70-luvun ns. ensimmäisestä huumeaallosta, että kannabiskulttuurin tuojina Suomeen toimi tuolloin opiskelijaelämässä toiminut, tuolloin parikymppisten nuorten sukupolvi. Kulttuurisen ilmiön juuret olivat tuolloin johdettavissa vahvasti Yhdysvaltoihin, jossa tajuntaa laajentavien aineiden käyttö liittyi ennen kaikkea hippiaatteeseen nuorisokulttuurisena ilmiönä. Päihteiden roolin nosti esille myös aikansa elokuva-alan ammattilaisten pilkkaama mutta myöhemmin kulttimaiseen noussut sukupolvikuvas Easy Rider. Sama ilmiö toistui 1990-luvulla, kun ekstaasi bilehuumeena rantautui Suomeen, jälleen pääsääntöisesti täysi-ikäisen, opiskelijaelämässä vaikuttaneen tekno-sukupolven myötä. Kummassakin tapauksessa vasta nuorten aikuisten ryhmän osin jo hylättyäkin nämä päihteet, niiden käyttö on levinnyt myös alaikäisten nuorten keskuuteen.

Mitä tekemistä tällä on 2010-luvun päihdekulttuurin kanssa?

Kummassakin tapauksessa uusi päihdekulttuuri on levinnyt Suomeen ulkomailta – ensisijaisesti Yhdysvalloista. Nykypäivänä globaalien vaikutteiden siirtyvyys tapahtuu aiempaan verrattuna vieläpä eksponentiaalisella nopeudella. Toki osa kulttuurisista muutoksista vaatii aikaa kypsyäkseen koska ne ovat niin kiinteästi sidoksissa ihmisen toimintaan ja sen pitkäaikaisiin muutoksiin. Muutosta kokonaisassa päihdekulttuurissa ei tapahdu päivässä tai viikossa, suuntaan tai toiseen. Jos kuitenkin tarkastellaan tämänhetkisiä, Amerikan mantereelta kantautuvia trendejä, niissä voi nähdä yhden muutoksen ylitse muiden. Ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1961 YK:n huumausaineyleissopimuksen Kanada ja osin Yhdysvallat on höllentämässä suhtatumistaan kannabikseen.

Nykypäivän amerikkalaisen viihdeteollisuuden kuvaus päihteistä ei tosin ole vain marginaalin tuottamaa, vaan sitä esiintyy kaikilla tasoilla. Siinä missä Broad City on feministisellä otteella tuotettua pienemmän katsojakunnan viihdettä, Mark Walhbergin tähdittämä Ted on miljoonaluokan Hollywood-komedia. Jälkimmäisessä kannabiksen rooli asettuu vielä jokseenkin epämoraaliseen reunaan, kun taas ensimmäisessä – samoin kuin toisessa nuorten naisten sukupolvikuvauksessa Girlsissä – se on osa roolihahmojen juhlakulttuuria ja arkipäivää. Kummankin kohderyhmänä ovat kaksikymppiset, opiskelijaelämässä toimivat nuoret. Toisin sanoen sama ryhmä, joka 60-luvulta lähtien on toiminut nuorten päihdekulttuurin muutosagenttina, myös Suomessa.

Mutta eihän me olla Amerikka!

Suomalaisessa viihdekulttuurissa roolit ovat tähän saakka olleet varsin selkeät – myös viihdeteollisuuden tuottamissa kuvauksissa. Alkoholille on varattu se kaksinaamaisen januksen rooli, jossa vuorottelevat iloon, juhlaan ja kaoottiseen koheltamiseen kannustava katalyytti sekä kaiken tuhoava turmiolan tommi. Huumeiden rooli sen sijaan on tähän saakka ollut liikuttavan yksipuoleinen: väistämättömään kadotukseen vievä paha, loputon musta aukko, josta ei ole paluuta kuin sinnikkäällä päättäväisyydellä, armolla ja valaistumisella. Muunlaista kuvaa on pidetty ehkä vastuuttomanakin. Tulevaisuudessa suomalaisen viihdeteollisuuden kannabikselle antama rooli saattaa kuitenkin muuttua radikaalistikin – ainakin täysi-ikäisten nuorten kohdalla. Alaikäisten nuorten päihdekuvausten tuottajana suomalainen viihdeteollisuus sen sijaan on ottanut hämmästyttävän yhdensuuntaisen linjan. Siellä alkoholilla on huumeiden ohella 2000-luvulla ollut yksiselitteisen kielteinen rooli turmion ja hankaluuksien ennustajana – ja tämä roolijako tuskin tulee kovin nopeasti muuttumaan.

Se, miten nuoret näiden ikäpolvikuvausten kohderyhmärajoja noudattavat tai vielä tärkeämpää – miten viihdeteollisuus vaikuttaa omaan asennoitumiseemme erilaisiin päihteisiin ja niiden käyttökulttuureihin jää nähtäväksi. Yksi on kuitenkin varmaa: kannabis tulee kotiisi. Todennäköisesti se on tehnyt sen jo vuosia sitten, huomaamattasi ja salavihkaa. Se on vieläpä tarjonnut niinkin viattomissa, ennen kello yhdeksää esitettävissä viihdeohjelmissa kuin Rillit huurussa, Simpsonit, Family guy tai Tyhjätaskut (2 Broke Girls) verrattain viihteellisen ja harmittoman kuvan itsestään. Mikä parasta – tai pahinta, se tarjoaa sinulle aikuisena, vanhempana, opettajana, nuorisotyöntekijänä tai kasvattajana mitä mainioimman mahdollisuuden keskustelun avaamiseen lasten ja nuorten kanssa! Suosittelen itse lämpimästi tutustumaan em. viihdeteollisuuden tuotteisiin sekä alla olevaan tutkimuskirjallisuuteen joka tarjoaa laajemman, historiallisen näkökulman nuorten päihdekulttuureihin.

 

Terveisin

Kulttuurihistorian ja mediatutkimuksen harhapoluille eksynyt ept-ammattilainen

Helena

 

Broad City YLE areenassa

Salasuo, Mikko & Rantala, Kati (2002) Viihdekäyttö ajankuvana. Teoksessa Olavi Kaukonen & Pekka Hakkarainen (toim.) Huumeiden käyttäjä hyvinvointivaltiossa. Helsinki: Gaudeamus.

Salasuo, Mikko. Mielen vallankumous – ensimmäinen huumeaalto Suomessa. Teoksessa Matti Peltonen & Vesa Kurkela & Visa Heinonen (toim.) Arkinen kumous. Suomalaisen 60-luvun toinen kuva. Helsinki: SKS