Ennen oli kaikki pahemmin

Preventiimi-blogissa pohdiskeltiin viimeksi ansiokkaasti, millaisia haaveita ja toiveita kohdistaa tämän päivän ja tulevaisuuden ehkäisevälle päihdetyölle. Päihdekulttuurit arvoineen ja rajoituksineen eivät kuitenkaan synny tyhjästä, vaan ovat osa tuhansien vuosien kulttuuriperintöä. 2000-luvun kansalainen, kuluttaja tai päihdekasvattaja kokee helposti lähinnä ylemmyydentunnetta verratessaan itseään haitoista tietämättömään tupakoijaan tai epäeettistä valistusta tarjoavaan esivanhempaansa.

Onko menneestä oppiminen pelkkä kulunut klisee?

Ei todellakaan. Historian äärelle pysähtyminen osoittaa, että historiallisen jatkumon valossa terveydellisillä ja tilastollisilla faktoilla itsessään on ollut hyvin vähän tekemistä päihdetrendien todellisen muutoksen kanssa. Tueksi väitteelleni esitän kahden eri riippuvuustuotteen tiivistetyn elämäntarinan Suomessa.

Tupakka – arkituotteesta arkkiviholliseksi

Tupakan historia länsimaissa on kaverinsa alkoholin tarinaa lyhempi mutta sitäkin intensiivisempi. Tupakka rantautui Suomeen 1600-luvun kuluessa mutta vasta 1900-luvun teollisten savukkeiden myötä sen käyttö laajeni kaikkiin yhteiskuntaluokkiin. Lasten tupakointia pidettiin 1900-luvun alussa lähinnä hellyttävänä. Toisen maailmansodan seurauksena lähes KAIKKI miehet tupakoivat ja 1960-luvulta lähtien naiset aloittivat tilastoissa kirimisen.

No, jokainen meistä on oppinut, miten voimakas riippuvuuden aiheuttaja nikotiini on. Käytännössä tupakoinnin riippuvuusriskin olisi siis pitänyt periytyä meistä jokaiselle ylisukupolvisesti, vaan näinpä ei käynytkään. Tupakointikäyrät ovat osoittaneet alaspäin 1970-luvulta lähtien, poliittisten päätösten tukiessa tupakoinnin rajoituksia. Rajoituksia on perusteltu ennen kaikkea nuorille ja ympäristölle aiheutuvilla haitoilla ja vaikuttamiskampanjoissa lapsia ja nuoria on hyödynnetty paitsi kohteina, myös aikuisten omantunnon ja syyllisyyden herättäjinä. Viime vuonna hyväksytty tupakkalaki oli järjestään kuudes tupakointia kiristänyt säädös – joista jokainen on suitsinut tupakoinnin reunaehtoja entisestään.

Alkoholi – se kiva kaveri

Alkoholin historian sanotaan olevan suunnilleen yhtä pitkä kuin koko länsimaisen kulttuurin. Alkoholin kohdalla juomakulttuurin, haittojen paheksunnan ja yhteiskunnan suhde on siis huomattavasti syvempi ja kompleksisempi kuin tupakan. Alkoholin rooli ja julkisuuskuva olikin 50-luvulla huomattavasti negatiivisempi ja arvolatautuneempi kuin tupakan. Siinä missä tupakka oli harmiton, arkinen kaveri, alkoholin ostoa suunniteltavan oli asioitava nöyränä, kortti kourassa valtiollisen liikkeen tiskillä. Naiset, lapset ja nuoret olivat se ryhmä, joiden ajateltiin kärsivän alkoholista niin suoraan kuin välillisestikin – ja jonka suojelemisella myös yhteiskunnalliset rajoitukset perusteltiin.

Alkoholin kohdalla tulevat vuosikymmenet ovat sen sijaan olleet yhtä nousukiitoa. Vapaa 60-luku vapautti myös keskioluen ruokakauppoihin ja samalla myös ajatuksen alkoholista elintarvikkeena. Myös poliittinen ilmapiiri on pääsääntöisesti suosinut alkoholin käytön vapautusta. Siinä missä tupakkalainsäädännössä on tehty jatkuvia kiristyksiä, jokainen alkoholilain muutos on lisännyt alkoholin saatavuutta.

Mites tämä nyt näin meni?

Miksi alkoholin ja tupakan käyttötilastot ja käytön ohjaus ovat kulkeneet näin erilaisiin suuntiin? Haittatilastoihin olisi helppoa vedota, mutta THL:n mukaan tällä hetkellä sekä alkoholin että tupakan aiheuttamat välittömät haittakustannukset liikkuvat vuosittain noin 1,5 miljardissa. Riippuvuudestakaan on vaikea löytää selitystä tälle kehitykselle. Tupakoinnin kohdalla tapa- ja aineriippuvuuden esitetään olevan niin voimakas, näin merkittävää tupakoinnin vähentymistä voidaan pitää addiktion näkökulmasta lähes ihmeenä.

Ratkaisu löytyneekin paljon syvemmältä: kulttuurisesta suhteesta ja siihen vaikuttamisesta. Siitä, millaisia mielikuvia tiedostamatta tai tiedostaen ylläpidämme, millaista kuvaa luomme mediassa tuotteista ja niiden käytöstä, miten eri auktoriteetit haittojen torjuntaan panostavat ja millaiset arvot ja asenteet meitä todellisuudessa ohjaavat.

Pojat makeis- ja savukeautomaatilla
Kanerva Teuvo, kuvaaja 1957–1961
Historian kuvakokoelma, Museovirasto – Musketti

Mikä kaikista tärkeintä, kaikki nämä vaikuttavat taustalla myös silloin, kun ehkäisevällä päihdetyöllä pyritään tuottamaan vaikutuksia niin yksilöön kuin yhteiskuntaan. Tämä ei koske vain meitä itseämme, vaan puheemme ja arvomme kohtaavat aina myös samassa kulttuurissa elävät lapset ja nuoret.

Haaveilu ja ennen kaikkea tavoitteiden asettaminen onkin kehittämisen ja kehittymisen näkökulmasta elintärkeää, mutta joskus on uskallettava katsoa myös taaksepäin. Olisi syytä pohtia, miksi kehitys on ollut sellaista kuin se on ja ennen kaikkea mitä meidän pitäisi ymmärtää päihteiden, ihmiskunnan ja ehkäisevän työn suhteesta, jotta viimeinen olisi eettistä, vaikuttavaa ja ylipäätään järkevää – niin nykyisen kuin tulevankin päihdekulttuurin näkökulmasta.

 

 

 

Helena Sipiläinen

Suunnittelija, Preventiimi/Humak, 12.4.2017