Pari viikkoa sitten pidetyssä Nuoret – mielen hyvinvointi, päihteet ja motivointi -koulutuksessa päästiin erityisen mielenkiintoisen teeman äärelle: Mikä on urheiluseuroissa (ja vapaaehtoistoiminnassa) toimivien aikuisten tehtävä nuorten päihdekasvatuksessa ja mielen hyvinvoinnin edistämisessä? Kävi selväksi, että tällainen tehtävä on todella olemassa, erityisesti lasten ja nuorten ohjatun urheilun piirissä ja että päihteidenkäytön ei koeta kuuluvan tai sopivan jo koviakin tavoitteita kohti pyrkivän urheilevan nuoren elämään. Tutkimuksessa (Appelqvist-Schmidlechner ym. 2017) on kuitenkin todettu, että vaikka lapsuusiän kilpaurheilu on mielen hyvinvointia suojaava tekijä, se voi toisaalta altistaa alkoholin ja nuuskan käytölle aikuisena. Mistä tässä on kyse?
Yhteisöpedagogiopiskelija Anssi Karhima totesi em. koulutusta seurattuaan, että tavoitteellinen urheilu vaikuttaa nuorten hyvinvointia edistävästi – lisäksi seurojen ohjeistuksella sekä päihdelinjauksilla varmasti ehkäistään päihteidenkäyttöä. Yksi koulutuksen panelisteista, Icehearts ry:n Ville Turkka taas painotti, että aikuinen, myös valmentaja, kasvattaa aina sekä teoillaan että puheillaan. Vastuuta (päihde-)kasvatuksesta ja ongelmia ehkäisevästä työstä ei siis voi jättää urheiluseuratoiminnan ulkopuolelle.
Päihteiden paikka urheilussa
Niin. Koulutuksen paneelikeskustelussa nuoria ja nuoria aikuisia kohtaavat ja valmentavat ammattilaiset toivat esiin kuin yhdestä suusta, ettei esimerkiksi alkoholi kuulu ollenkaan urheiluun, eikä urheilijoille harjoituksissa tai kilpailussa. Kuitenkin toinen päihde, nuuska, yhdistyy nuorten(kin) mielikuvissa vahvasti joukkueurheiluun, ja sitä pidetään niin sanotusti urheilijalle sallittuna, ei-niin-haitallisena, jopa urheilijaa hyödyttävänä aineena (ks. esim. Piispa 2017, 50). Tälle päihteelle on siis syntynyt aivan oma paikkansa lajikulttuureihin ja urheiluseurat tuntuvat olevan vielä aika kädettömiä tämän pulman ratkaisemisessa.
Toisaalta valtapäihde alkoholi tuntuu Suomessa ja muuallakin olevan melko lailla olennainen osa urheilua – ainakin urheilutapahtumien seuraamista ja sen kulttuuria. Pohdinkin siis tässä tekstissä sitä, millainen asema päihteillä urheilussa ja laajemmin kulttuurissa todella tällä hetkellä on ja mitä merkitystä sillä on lasten ja nuorten kannalta.
Ratkaiseeko raha vai esimerkki?
Urheilupaikkojen ravintoloiden alkoholimyynnin ja alkoholiyhtiöiden kanssa tehtyjen sponsorisopimusten (käytännössä mainostulojen) kautta seurat saavat merkittäviä summia rahaa toimintaansa. Lisäksi tuore alkoholilain uudistus pönkittää alkoholin asemaa urheilukatsomoissa entisestään, kun anniskelualueeksi voidaan nyt hyväksyä katsomotila, joka on varattu 18 vuotta täyttäneille. Osa esimerkiksi SM-liigan jääkiekkoseurojen yhtiöistä aikookin hakea lupaa anniskelualueen laajentamiseen katsomon puolelle. ”Katsojien toive”, esimerkiksi Liiga-Saipan toimitusjohtaja vetoaa.
Toisaalta päihteet, etenkin alkoholi, kuuluvat monen lapsen ja nuoren huoltajan elämään – jopa niin vahvasti, että päihteidenkäyttö löytää tiensä myös lasten harrastusten yhteyteen. Oluet pelireissujen aikuisten saunailtoihin, tupakka harjoitushallien reunamille. Vastikään aloitettu Alkon ja Suomen Olympiakomitean Lapsen taakka -kampanja tarttuu päihteistä nyt alkoholiin ja kannustaa alkoholinkäytön nollalinjaan lasten junioritoiminnassa. Vanhemmat ja valmentajat voivat näyttää esimerkkiä, ettei alkoholin tarvitse olla osa kaikkia tilanteita. Lasten ja nuorten puolesta on syytä toivoa, että kampanjan viesti otetaan vakavasti.
Päihteillä siis tuntuu olevan aika suurikin sija urheilun seuraamisen rinnalla ja toisaalta piiloisemmin ja ehkä tiedostamattomammin myös lasten ja nuorten ohjatun urheiluharrastuksen sisäkehillä. Kysynkin nyt, miksi näin on. Kenen intressejä alkoholin ilmeisen suuri läsnäolo urheilukatsomoissa palvelee ja kenen hyvinvointia se taas osaltaan voi heikentää? Voiko lajikulttuurien sisäisiin päihdeolettamiin vaikuttaa?
Päihteet kulttuurisena ilmiönä
Edellä mainitut kysymykset kytkeytyvät laajasti ottaen yleiseen käsitykseen suomalaisesta päihdekulttuurista. On ”kaikkien tietämä fakta”, oikeastaan olettamus, että suomalaisille nyt vain on luontaista uskoa, ettei tippa tapa eikä edes ämpäriin huku – ja toimia tämän olettaman mukaan. Alkoholin runsasta käyttöä Suomessa perustellaan arkisesti muun muassa synkällä ja pitkällä syksyllä ja talvella, suurten murheiden hukuttamisen autuudella, ilojen buustauksen tarpeella, melankolisella mielenlaadulla ja sosiaalisten suhteiden helpottamisen toiveella.
Nuuskaaminen urheilumaailmassa taas on toisenlainen, lajien sisäiseen kulttuuriin liittyvä dilemma. Nuuska pitkälti hyväksytään aikuisten urheilijoiden käytössä ja samaan aikaan jyrkästi kielletään nuorten osalta. Nuoret ottavat kuitenkin idoleistaan mallia, myös päihteidenkäytön osalta ja niissäkin asioissa, missä aikuiset urheilijat eivät varmasti tietoisesti haluaisi heistä oppia otettavan. ”Älä tee niin kuin minä teen, vaan niin kuin minä sanon” ei siis aivan taida toimia. Kulttuurinen mielikuva on pelkkää kieltoa vahvempi.
Murra luutuneet mielikuvat, tee toisin!
Mutta onko päihdekulttuurin tai käsityksen siitä oltava muuttumaton, suorastaan kohtalonomainen ja horjuttamaton järjestys? Onneksi ei. Jos näin olisi, ehkäisevä päihdetyökin olisi perustaltaan turhaa. Siksi ajattelen, että ehkäisevän päihdetyön toimijoiden ja päihdekasvattajien yksi tärkeimmistä tehtävistä on nuorten tukeminen vallitsevan päihdekulttuurin ja siihen liittyvien mielikuvien kyseenalaistamisessa ja muuttamisessa. Tämä työ kantaa lopulta myös siihen, että urheilun ja päihteiden välinen, usein ristiriitainen ja etenkin lasten ja nuorten kannalta hyvin kyseenalainen, yhteys tiedostetaan selkeämmin.
Ehkäisevän päihdetyön ydintä on vähentää päihteidenkäyttöön kytkeytyviä ja siitä aiheutuvia haittoja yhteiskunnassa ja ihmisten elämässä. Sitä voi tehdä esimerkiksi siten, että horjutetaan tietoisesti ja tavoitteellisesti päihteiden liian vallitsevaa asemaa ihmisten arjessa erityisesti lainsäädännön, päihteiden saatavuuden rajoitusten ja päihteistä käytävän monipuolisen keskustelun keinoin. Tavoitteena on erityisesti se, että lapset ja nuoret voisivat kasvaa sellaisessa ympäristössä, jossa heidän ei tarvitse kokea päihteidenkäytön nurjaa puolta.
Edellämainitut tavoitteet istuvat hyvin myös urheilumaailmassa tehtävään lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseen. Kannustankin kaikkia urheilun parissa työskenteleviä ja omien lastensa urheiluharrastuksia seuraavia vanhempia nostamaan esiin päihteisiin liittyviä teemoja urheiluseuroissa, niin arkisen valmennustyön kuin seurojen johdonkin tasolla. On hyvä pysähtyä miettimään, mistä paine käyttää haitallisia aineita nuorelle tulee, kuten esimerkiksi yhteisöpedagogiopiskelija Nathalie Takala oivasti toi esiin pari viikkoa sitten pidetyn koulutuksen jälkeen.
Onko meistä siis yhdessä päihdekulttuurin muuttajiksi?
Terveisin,
Mari Tapio
suunnittelija, Preventiimi/Humak, 27.3.2018
Lähteet:
Appelqvist-Schmidlechner, K. & Vaara, J. & Vasankari, T. & Häkkinen, A. & Mäntysaari, M. & Kyröläinen, H. 2017. Lapsuusajan kilpaurheilu suojaa psyykkiseltä oireilulta aikuisiällä. Tutkimuksesta tiiviisti 39/2017. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Helsinki.
Piispa, Mikko 2017. Sammuuko savuke, nouseeko nuuska? Tutkimus yläkouluikäisten tupakkatuotteisiin liittyvistä mielikuvista ja kokemuksista. Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura ja Suomen Syöpäyhdistys ry, verkkojulkaisuja 127.
