Mistä sinä innostuit viimeksi työssäsi?

Meille Preventiimiin tulee tasaisesti kutsuja monenlaisiin paikallisiin kehittämispäiviin ja työyhteisöjen omiin tilaisuuksiin. Ne voivat olla kertaluontoisia tai sitten pidempiä proggiksia. Ilahdumme kutsuista aina, ja pyrimme vastaamaan toiveisiin, jos suinkin aikataulut saadaan sopimaan. On aina jännää ja innnostavaa keskustella kutsuvan tahon tarpeista ja pohtia, mitä tapahtumaan tai vireillä olevaan juttuun veisi mukanaan.

Useimmiten aiheena ovat nuoret tai nuoret aikuiset, heille tarjottavat erilaiset palvelut ja yhteisöt sekä ehkäisevä päihdetyö niissä. Toisinaan on kyse laajemmistakin palvelukokonaisuuksista, joita yhteisö haluaa tarkastella ja kirkastaa ehkäisevää päihdetyötään niissä.

Päihteistä puhuminen on OK

Usein sellaiset tahot, joille ehkäisevä päihdetyö on alkanut herättää jollakin tapaa työn kehittämishalua tai joiden työssä esimerkiksi asiakkaista on herännyt uudenlaista huolta, lähtevät tiedusteluihin tavallaan päihteet edellä. Puheenvuoroon pyydetään toisinaan melko teknisiä aiheita; vaikkapa mistä tunnistaa käytön, mitä päihteet tekevät, mitä tilastot kertovat, miten hakea muutosta tilanteeseen ja mitä työkaluja voisi olla käytettävissä. Vastauksia löytyy näihinkin, mutta viemme samalla mukana tärkeän viestin: päihteistä on OK puhua ennakoivasti ilman huoltakin, ja huoleen ja päihteiden käyttöön on myös OK puuttua missä tahansa yhteisössä.

Asiakkaiden yksityisyyttä toki pitää kunnioittaa, mutta on myös toisia kunnioittavaa ilmaista huoli ja pyrkiä tukemaan heitä. Täysi-ikäisellä on sinällään oikeus käyttää vaikka alkoholia, mutta jos huolta syntyy, niin iällä ei ole väliä. Nuorten päihteidenkäyttöön puuttumisen kynnys on matalampi, mutta ei sekään silti aina helppoa tai itsestäänselvyys. On myös tärkeää, että koko työyhteisö tietää puuttumisen pelisäännöt, ja että toimintatavalla on yhtenäinen linja.

 Mitä jo on, mitä vielä puuttuu tai voisi tehdä toisin

Pyrimme viemään kentälle mahdollisimman vahvaa viestiä välittämisestä ja avoimesta keskustelun avaamisesta. Herättelemme myös ajatuksia ehkäisevän työn kokonaispaletista: niin ennakoinnista ja hyvinvoinnin edistämisen toimista kuin toimivista puuttumisen malleistakin. Ehkäisevää päihdetyötä voidaan tehdä niin monin tavoin jo ennen huolen syntymistä. Päihteillä on myös kytkös mielen hyvinvointiin, ja siksikin ihmisen yleistä hyvinvointia täytyy tarkastella osana ehkäisevän päihdetyön kokonaisuutta.

Näissä keskusteluissa hahmotellaan omaa työtä erilaisten kysymyksien kautta. Miten tehdään asioita jo ennen kuin ongelmia on havaittu? Mitkä ovat ne kohdat omassa työssä, joissa päihdetematiikka ja erilaiset sosiaalisen vahvistamisen työtavat ovat käytettävissä? Pohdintaa herättää usein myös se, miten tunnistetaan ja tunnustetaan asiakkaiden ääni, osallisuus ja arjen kokemukset tai tieto päihteistä, sekä miten asia saadaan omakohtaiseksi ja kiinnostavaksi. Entä mihin oman työn tai yksikön rajat ja osaaminen venyvät; mitä voidaan itse tehdä ja missä kohtaa tulee kutsua muita mukaan?

Avoin keskustelukulttuuri tukee kehittämistä

On mielestäni tämän työn parhautta, kun avaamme vierailulla keskustelun, ja se alkaa virrata kuin puro iloisena pulinana yhteisössä. Meidän roolimme Preventiimissä on herätellä näkökulmia ja tehdä lisää kysymyksiä, mutta kokoontuva yhteisö on se, jossa parhaat vastaukset syntyvät omaa työtä peilaamalla. Työyhteisö voi itse löytää juuri heille sopivia kehittämiskohteita ja ratkaisuja ehkäisevän työn kipukohtiin. Erilaiset materiaalit ja menetelmät ovat hyvänä tukena, mutta ne jäävät helposti hengettömiksi ilman työyhteisön omaa pohdintaa ja soveltamista.

Erityisen ilahduttavaa itselleni on se, kun (onneksi useinkin) törmään yhteisöön, joka suhtautuu työn kehittämiseen pelotta ja intohimolla. Niissä ideoita ilmaistaan rohkeasti ja ne lähtevät itämään yhteisvoimin. Olen monesti miettinyt, että sitä havaitsee erityisesti sellaisissa ympäristöissä, joissa koko tiimi tai työyhteisö on aidosti tasavertainen ja keskustelukulttuuri jo valmiiksi avointa.

Avoimessa työyhteisössä kenenkään ei tarvitse pelätä kysymysten tekoa, käytäntöjen haastamista, tai olla hiljaa taustalla työroolien erilaisten statusten vuoksi. Tällaisissa yhteisöissä vieraillessa pääsee näkemään vilahduksen eräänlaisesta kollektiivisesta sydämestä, joka sykkii lämmöllä asiakkaita ja ehkäisevää työtä kohtaan. Keskusteluissa läikkyvät niin huumorinkukkaset kuin vakavatkin aiheet. Tällaisista tilaisuuksista lähtee itsekin hyvillä mielin ja hurjan innostuneena. Kiitoksia kutsusta!

Terveisin, suunnittelija Heidi Odell, Preventiimi/Humak, 11.10.2017 

 

 

Ei jäädä himaan jumittaan

”Aina oppii, kun kotoa lähtee”, kuuluu suosikkisloganeihini.

Näin taas kävi, ja siksi tämä postaus. Kävin Ehytin Ånni-hankkeen koulutuksessa, jossa tapasin jyväskyläläisen Homies Youth Workin Sailan, ja saman hankkeen Millan tunnen jo opiskeluajoiltani. Ihmiset ja hyvät kohtaamiset jäävät paremmin mieleen kuin työtehtävät tai suoritukset.  Menin kylään HYW -hankkeen naisten työpaikalle, ja halusin kuulla mitä hanke tekee, ja liittyykö se mitenkään nuorisoalan ehkäisevään päihdetyöhön.

Kotiin asti

Hankkeen tehtävänä on vähentää nuorten yksinäisyyttä. Lapsista ja nuorista joka viides kokee jossain elämän vaiheessa yksinäisyyttä. Hetkellisestä yksinäisyydestä ei tarvitse vielä niinkään olla huolissaan. Se voi liittyä esimerkiksi elämäntilanteen muutokseen (esimerkiksi muutto). Tunnistettavissa on kuitenkin iso joukko nuoria, erityisesti nuoria aikuisia, jotka kokevat yksinäisyyttä vuodesta, tilanteesta ja kontekstista toiseen.

”Taustalta löytyy mm. koulukiusaamista”, kertoo Milla kuulemiaan tarinoita. Yksinäisyydessä on myös ylisukupolvisuutta. Hankkeessa kohdattavat nuoret ovat pääsääntöisesti yksin asuvia nuoria ja nuoria aikuisia, joilla on jo omaa perhettä. Hanke rikkoo toiminnallaan masentavan harmaan lauseen, että ”kotoa sinua ei kukaan hae!” Milla ja Saila nimenomaan menevät nuorten kotiin. Työ perustuu nuoren vapaaehtoisuuteen. Nuoren kotiin tullessa he antavat vallan nuorelle.

Menetelmät ovat tuttuja: kohdataan, kuunnellaan, keskustellaan ja kunnioitetaan. Vahvistetaan sosiaalisia taitoja. Ensimmäiset kerrat voivat olla kyläilyä, kunnes luottamus syntyy, ja suurta alkaa tapahtua – lähes ihmeitä. Nuorten kanssa toimitaan yksilönä, pienryhmässä, yhteisönä (perheenjäsenetkin voivat olla mukana) ja nuoria rohkaistaan avaamaan ovia haluamiinsa yhteisöihin.

Tabujen rikkominen

Yksinäisyys on pirullinen ongelma. Se linkittyy masennukseen, ahdistukseen ja altistaa päihteiden käytölle, kun kaverisuhteet ja osallisuuden tunne jäävät kokematta. Hankkeen naisia kuunnellessa koputteli ajatteluani moni ehkäisevän päihdetyönkin perijuuri. Näen yksinäisyyden tematiikan ymmärtämisen sekä avaamisen kautta mahdollisuuksia nuorten eriarvoisuuden vähentämiselle.

Asia voi olla hankala ja vaikea, kun pitää pohtia, halutaanko rikkoa nyky-yhteiskunnan tabua ”koti on yksityinen paikka ja yksityisaluetta – pääsy kielletty!”. Koti yksityisenä paikkana -tabu mahdollistaa ja ylläpitää pahimmassa tapauksessa ongelmia. Koti yksityisenä paikkana sallii ja mahdollistaa myös alkoholin ”ei niin kohtuukäytön”, kun ollaan omassa rauhassa.

Kodin halutaan olevan turvallinen paikka, ja se on tavoite, mutta totuuksia ja maailmoja on monia. Turvallisuus, turvattomuus, syrjäytyminen ja yksinäisyys kodin kontekstissa voisivat olla avoimessa kriittisessä keskustelussa nuoren kanssa ja nuorisotyössä – myös ehkäisevässä päihdetyössä.

Ongelmilla mässäilyn kulttuuri

Isojen, suuria ihmisjoukkoja koskevan kriisin ja traagisen tapahtuman kohdatessa medialla on selvä viesti: kotiin ei olisi hyvä jäädä yksin ja alkaa pelkäämään. Yhdessä on parempi olla, tehdä tavallisia asioita ja keskustella kokemuksista. Sama toimii yksittäisen nuoren kohdalla, eikä vain suureen joukkoon kohdistuvan turvallisuusuhan edessä. Ongelmilla ja vaikeudella usein mässäillään, ja sillä saadaan perusteet jonkun työmuodon olemassa ololle, ja ongelmien edessä ollaan jo usein kalliimman työn kategoriassa – pätee hyvin myös ehkäisevään päihdetyöhön.

Ehkäisevä työ lähtee tavallisesta nuoren arjesta (myös koti on arkea ja elämää), ja läheltä ilman ongelmilla mässäilyn tarvetta. ”Kyse on voimavarojen vahvistamisesta, jotta yksinäisyys ei olisi nuoren elämässä pitkäaikainen vieras”, kertovat Milla ja Saila mässäilyyn kyllästyneinä.

Yksinäisyydestä voi syyttää mitä tahansa instituutiota, poliittisia linjauksia, jopa nuorta itseään – hiljaiset, helpot ja kiltit eivät tee itsestään numeroa ja jäävät helpommin yksinäisiksi. Syyttely on helppoa, mutta niin on toimintakin. Viedään nuori ulos kotoa. Tehdään nuoren kanssa sitä mistä hän tykkää.

Yksinäisen kaveri

Homies Youth Workin vierailu aiheutti tukun kysymyksiä, joita mielellään pohdiskelen, kun kohtaamme: Onko nuorisotyön ammattilaisella ehkäisevässä päihdetyössä hallussa ymmärrys kaikista nuoren toimintaympäristöistä? Näettekö nuoret siellä, missä heidän arkensa on? Rajautuuko ehkäisevä päihdetyö nuorisotyössä pelkästään nuorille ja ohjaajille (ei perheisiin), julkisiin tai puolijulkisiin tiloihin (ei yksityiseen tilaan)? Onko työ oikeasti nuorilähtöistä? Tavoittaa työ niitä nuoria, joista on pieni huoli tai joiden ympärillä leijuu riskitekijöitä päihteiden käytölle? Kuinka suuri on järjestetyn toiminnan osallistumiskynnys? Toimitaanko nopealla ja varhaisella sosiaalisen vahvistamisen tuen reagoinnilla?

Ja vastaus siihen liittyykö nuorten yksinäisyyden poistaminen mitenkään ehkäisevään päihdetyöhön: ”kyllä liittyy”. Päihteet kyllä suostuvat helposti olemaan yksinäisen hyvä kaveri – ainakin yksi niistä.

Tapaamisen lopuksi Saila kysyy, ”mistä puhuttiin?” ja kuvaa videon someen. Viralliseen videoon päätyi mm. valta ja raha. Oikeasti puhuimme ystävyydestä, ja tajusimme sen virallisen otoksen jälkeen. Onneksi tajusimme!

”Hyvät frendit on kuin ässä hihassa — missä nähään, mis on tänään?” (Robin: Boom Kah)

Marjo

FB: Homies Youth Work

Marjo Kolehmainen, suunnittelija, Humanistinen ammattikorkeakoulu/Preventiimi 6.9.2017

 

Mitäs viserrät.. eiku viestit?

Hyödynsin viimeisen vuoden aikana mahdollisuutta ottaa työstä opintovapaata ja keskittyä oppimaan uutta. Opiskelut veivät minut tutkailemaan lähemmin viestintää: mitä viestintä käytännössä on, millaisia taitoja kannattaa viestinnän osalta petrata ja millaisia teoreettisia näkökulmia niin arkisen kuin organisaatioissakin tapahtuvan viestinnän taustalla on.

Opinnot kuljettivat ajatukseni sisällöllisesti usein kauas nuorisoalasta ja ehkäisevästä päihdetyöstä. Opiskelun kautta silmäni kuitenkin aukesivat yhä enemmän sen suhteen, että ehkäisevä päihdetyö, jos mikä, on vahvasti juuri viestintää.

Meitä on joka junaan – ja niin on viestintääkin

Pureskellaanpa edellistä väitettä hitusen pienempiin osiin. Ehkäisevällä päihdetyöllä halutaan vaikuttaa siihen, millaiset tiedot, taidot ja asenteet nuorille kehittyy suhteessa päihteisiin ja omaan elämään laajemminkin. Tätä vaikuttamista tehdään VIESTIMÄLLÄ nuorille arvoista, faktoista, vaihtoehdoista ja valinnan mahdollisuuksista lukemattomin tavoin.

Viestimme nuorille päihdeteemoista kasvokkaisissa kohtaamisissa, tapahtumissa, oppitunneilla, julisteilla ja esitteillä, kampanjoilla, sosiaalisen median postauksilla sekä chatviesteillä. Sanoin, kuvin, draaman keinoin. Pitkäkestoista ohjaamista ja innostamista vaativissa projekteissa tai siinä yksittäisessä ohikiitävässä hetkessä, jolloin sattuu törmäämään tuttuun nuoreen katuvilinässä. (Päihde-) kasvatustilanteet ovat siis perusluonteeltaan viestinnällisiä.

Oivasta suunnittelusta kelpo toteutukseen

Myös rakenteellisesti ehkäisevän päihdetyön ja viestinnän suunnittelu muistuttavat toisiaan hämmästyttävän paljon: molempien osalta on tiedettävä

1) Mitä tavoitellaan, mitä halutaan saada aikaan?

2) Kenelle viesti (työ) kohdennetaan, keneen halutaan vaikuttaa?

3) Millä tavalla viestitään (toimitaan), jotta tavoite saavutetaan parhaiten? ja

4) Miten arvioidaan viestinnän (työn) onnistumista ja laatua?

Nuorten parissa toimittaessa, samoin kuin kaikessa viestinnässä, on myös huomioitava eettisyys: vaikuttamaan ei voi pyrkiä aivan millä keinolla hyvänsä. Ylhäältä alaspäin suuntautuva viestintä ei yleensä kohtaa nuorta, vaan on mietittävä, millä tavalla nuori voisi vaikuttaa tilanteen (tai viestin) kulkuun ja kokea osallisuutta. Monta samansuuntaista viestiä useasta vinkkelistä ja eri lähettäjiltä saa sekin yleensä vastaanottajassa aikaan suuremman vaikutuksen kuin yksi ja ainoa kerran vuodessa ulos pullautettu sanoma.

Tehtäisiinkö blogi vai vlogi?

Nuorisoalan toimijat törmäävät tässä ajassa kerta toisensa jälkeen kysymykseen: missä nuoret ovat? Missä he tänään viettävät aikaansa ja mahtavatko he löytyä sieltä vielä ensi viikollakin? Nuorten suosimat hengailu- ja viestintäympäristöt ja -välineet vaihtuvat tämän tästä, ja perässä on yritettävä pysyä. Mentävä sinne ja viestittävä siellä, missä nuoret kulloinkin ovat.

Yleisesti ottaen viestinnän alalla etsitään vastausta täsmälleen samaan probleemaan: millä viestintäkanavalla nuoret ovat ja millaiset sanomat herättävät heidän kiinnostuksensa, koskettavat, juuri nyt?

Viestintä on muuttunut viime vuosikymmeninä yhä kuvallisemmaksi. Kuva tehoaakin usein paremmin kuin useampi sata sanaa. Selfiet, videot ja vlogit ovat monelle nuorelle tärkeitä itseilmaisun tai identiteetin muodostuksen välineitä. Yhtä lailla nuorten parissa toimivien on ollut opittava tuottamaan kuvallisia viestejä, vieläpä sellaisella ”kuvakielellä”, joka on nuorille läheistä, ajatuksia herättävää ja vaikuttavaa.

 

Härkää sarvista, sano!

Ehkäisevään päihdetyöhön sisältyvä viestintä on mukavan haasteellista, mutta siinä, kuten työssä ylipäätään, voi aina kehittyä taitavammaksi. Kannattaa seurailla viestinnän saloihin perehtyneitä kollegoja, ja ehkä myös joitakin viestinnän erityisasiantuntijoita, ja poimia heidän parhaat jipponsa talteen.

Lopuksi viestintäajatusten herättelyyn oiva blogiteksti viime syksyltä nuoriin kohdistuvan someviestinnän maailmasta. Siinä päästään sisään EHYT ry:n verkkopedagogi Minna Lehtisen seikkailuihin Snapchatin syövereissä. Minnan vinkit sopivat hyvin myös muissa somepalveluissa sovellettaviksi. Ja eikun viestimään!

 

Terveisin, 

Mari Tapio, suunnittelija, Preventiimi/HUMAK, 21.8.2017

Mehukkaat opiskelijabileet hakusessa!

Preventiimin Puhukaa meillekin päihteistä! – seminaarissa loppukeväällä mietittiin muun muassa opiskelijoiden ehkäisevää päihdetyötä ja sitä, miten heidän opiskelukykyään ja opinnoissa mukana pysymistä voitaisiin tukea. Preventiimin Taloustutkimuksella teettämän tutkimuksen mukaan nuorista aikuisista (18–29-vuotiaat, 704 vastaajaa) 79% koki, että ympäristö (vallitsevat asenteet, media, kaverit)  ohjaa heitä päihteidenkäyttöön. Yli puolet koki, että päihteidenkäyttö jossain määrin kuuluu nuorten aikuisten vapaa-aikaan. Noin puolet vastanneista oli ollut jonkin verran tai hyvin huolissaan joko omasta tai jonkun läheisen päihteiden käytöstä. (Tutustu.)

SAMOK ry:n edustaja Jyri Niemi oli mukana seminaarissamme keskustelemassa opiskelijakuntien tärkeästä työstä opiskelijoiden, nuorten aikuisten mukana pitämisestä opiskeluissa. Opiskelun tiivis tahti voi kuormittaa jaksamista, eikä runsas alkoholin käyttö ole välttämättä hyvä yhtälö mukana pysymiselle. Juominen näkyy kuitenkin usein opiskelijoiden illanvietoissa, jo siksikin, että myynnin kautta voidaan osittain rahoittaa toimintaa. Ja jos halutaan vaikka järjestää opiskelijatapahtuma ravintolassa, niin ravintolaomistajat ymmärrettävästi eivät innostu juurikaan asiakkaista, jotka eivät osta ravintolan tuottoisimpia tuotteita. Seminaaritilaisuudessa keskusteltiinkin siitä, millaisia muita ideoita tähän voisi keksiä.

Opiskelijabileet – solahtaako jokainen joukkoon?

Miten saataisiin aikaan se, että päihtyminen opiskelijabileissä ei olisi normi, ja että mukaan voisi lähteä kynnyksettömästi sellainenkin, joka mieluummin ei juo? Jos aidosti halutaan tukea opiskelijoiden päihteetöntä hyvinvointia, niin silloin on vain mietittävä kaikki ne keinot, joilla sitä voidaan helpottaa. Pitää ylittää ne esteet, joihin juomatta pysyminen voi törmätä.

Koen tässä vahvan yhtymäkohdan siihen, miten nykyään itse arvioin illanviettoja, joihin saan kutsun. Pitkällisen migreenitaustan omaavana lähes päihteettömänä olemisesta tuli vuosien mittaan oma normi, sillä vapaapäiviään ei vain halunnut valuttaa kuolettavaan oksenteluun juomisen laukaiseman migreenin saattamana. Listaan alla muutamia arviointikriteerejä, jotka nousevat mieleen. Voin kuvitella, että eri syistä päihteettömänä viihtyvät opiskelijat pohtivat hyvin samankaltaisia asioita opiskelijabileisiin lähtiessään. Puhumattakaan heillä tähän päälle tulevista paineista siitä, jos on vasta aloittanut opiskelut, ja on palava halu päästä mukaan yhteisöön, joka tukee myös opintovuodet opinnoissa pärjäämistä.

  • Onko tilaisuudessa jotakin muuta juomaa, vaikka alkoholittomia drinkkejä tai edes mehua? Pitääkö tätä erikseen pyytää ja valintaa perustella?
  • Onko illassa helppoa olla mukana, vaikka ympärillä olevat päihtyvät? Onko ohjelmassa jotakin kivaa, johon voi osallistua, (kaikki tanssimisesta vaikka visailuihin jne.), ettei tarvitse vain jumittaa pöydässä kuuntelemassa ördailua.
  • Jos tuon ilmi juomattomuuden, tarvitseeko siitä kuunnella kuittailua, vitsailua tai kyselyjä terveydentilasta tai mahdollisesta raskaudesta (onneksi oma lähestyvä keski-ikä on jo vähentänyt viimeistä).
  • Entäpä jos sittenkin haluaisinkin ottaa pari? Voinko vaihtaa mieltäni kesken illan, vai saanko kummastuneita katseita ja joudunko taas vastaamaan kysymyksiin.

Mikä tukee opintojen alussa yhteishenkeä?

Toteutimme keväällä Humakissa amk-opiskelijoille hyvinvointipajan, jossa kerättiin ajatuksia ja kokemuksia siitä, mikä auttoi opiskelijoita tutkinnon alkuvaiheessa pääsemään sosiaaliseen yhteisöön mukaan. Vastaukset jakautuivat selkeästi henkilökohtaisten ominaisuuksien tai aktiivisuuden sekä toisaalta oppilaitosyhteisön järjestämien toimien kesken. On mielenkiintoista, että kummassakaan listassa ei näkynyt alkoholi millään tavalla. Juomista ei listattu olennaiseksi ryhmäytymisen edistäjäksi, eikä sitä ainakaan suoraan toivottu yhteiseen toimintaan.

Omaa panosta, aloitteellista mukaanpääsyä helpottamaan opiskelijat listasivat ja kehottivat olemaan aidosti kiinnostunut muita kohtaan, etsimään yhteisiä asioita ja pitämään positiivista asennetta yllä. Avoimuus, hymyt, ennakkoluulottomuus, sekä luottamus toisiin ja tilan antaminen olla oma itsensä näkyivät vastauksissa. Kukaan osallistujista ei kirjoittanut, että ota vähän rohkaisuhuikkaa, tai edes, että mene tupakkapaikalle kuulemaan uusimmat jutut.

Oppilaitoksen taholta toivottiin yhteistä tekemistä, illanviettoja, yhteistä ruokailua, teemajuhlia sekä kaikkien mukaan ottamista tehtäviin, jotka ovat hauskoja. Vastauksissa arvostettiin perinteisiä ryhmäytysohjelmia nimileikkeineen ja ryhmäharjoitteineen, ja yleensäkin yhdessä tehtyjä asioita niin koulussa kuin sen ulkopuolellakin oli mainittu. Koulun panostus kaikkien mukaan ottamiseen ja samanarvoisuuteen sekä tutoroinnin ja opiskelijakuntatoiminnan merkitys oli myös tärkeää opiskelijoille. Juominen loisti vastauksissa poissaolollaan.

Tästä huolimatta alkoholi helposti yhä päätyy osaksi illanviettoja (mikä toki ei ole sinällään paha asia, jos vaihtoehtojakin on tarjolla). Viimeksi vastatessani Preventiimin toimintaa koskevaan amk-opiskelijoiden tekemään haastatteluun, tuli opiskelijalta spontaani kommentti ”niin onhan se kyl aikamoista, et miten kosteita noi meidänkin bileet on, ehkä vähän jotain teemaa on keksitty, mutta pääpointti on kuitenkin oikeestaan vetää viinaa”.

Kaikki keinot mietintään

Opiskelijakuntien toiminnalla ja viesteillä on valtavan suuri merkitys sille, koetaanko mahdolliseksi tulla mukaan selvin päin. Onkin merkittävää, että SAMOK:lla ja varmasti muuallakin on havahduttu huomaamaan päihteet opiskelijoiden jaksamisen ja hyvinvoinnin haasteena. Voisiko jokaisessa tapahtumakutsussa näkyä, että selvinpäin on erittäin jees tulla mukaan? Entä voisiko tähän esimerkiksi saada sponsoreita mukaan, vaikkapa it-alan firmoista arvontapalkinnoksi tablettia tms. ja järjestää isoissa illanvietoissa selvänä pysyvien kesken arvonta?

Jokin täky, jonka avulla bileissä voi rohkeasti pysyä selvänä, voisi tuoda sen pikkuhiljaa aivan tavalliseksi asiaksi. Jospa yrityksiä voisi vaikka kiinnostaa saada nimensä tunnetuksi sosiaalisesti vastuullisena, nuorten aikuisten päihteetöntä hyvinvointia aktiivisesti edistävänä toimijana (anyone?).

Kaikki mahdolliset tavat, jotka tekevät opiskelijoiden juhlimiskulttuurista vähemmän huuruista ja antavat tilaa erilaisille valinnoille, on plussaa. Jatketaan mehukkaampien ideoiden kehittelyä. Turvallista ja hyvin jaksavaa syyskautta kaikille!

Terveisin, Heidi Odell, suunnittelija, Preventiimi/HUMAK, 7.8.2017

Oivalluksia

Aurinkoinen Amsterdam otti avosylin vastaan Preventiimiverkostolaisten 20 hengen ryhmän, joka kävi toukokuussa tutustumassa Hollannin tapaan tehdä ehkäisevää päihdetyötä nuorten parissa. Matkalaisissa syntyi muutaman päivän aikana monia oivalluksia, joista tässä muutama.

Yllättäviä päihdeilmiöitä

Monella matkaan lähteneellä oli toiveena, että vierailut tarjoaisivat välineitä ja ajatuksia etenkin kannabisilmiön kohtaamiseen, Amsterdam kun on tunnettu muun muassa kannabismyönteisyydestään. Kohtaamamme ammattilaiset kuitenkin vain kohauttelivat olkiaan todetessaan, että kannabis ei ole heillä ongelma, eikä siihen sen kummemmin keskitytä. Vaikka kannabis näkyy (ja haisee) etenkin Amsterdamissa ja kadunvarret ovat pullollaan kauppoja, joista ostaa mm. välineitä huumaavien sienten kasvattamiseen, ne eivät ole ilmiöitä, jotka paikallisten nuorten osalta herättäisivät ammattilaisissa huolta. Enemmän heitä puhuttaa alkoholi ja meidän näkökulmastamme yllättävän isoksi huolenaiheeksi noussut ilokaasu.

”Päihdekasvatus ilman vanhempia on turhaa!”

Hollannissa vanhemmat nähdään ehkäisevän päihdetyön avaintoimijoina. Ammattilaisilla on vahva näkemys siitä, että valveutuneet ja asiaan tarttuvat vanhemmat ovat edellytys nuorten päihdeasenteisiin vaikuttamiselle. Vanhemmille tarjotaan tietoa, heidän kanssaan keskustellaan ja heitä osallistetaan. Tämä herätti kiinnostusta ryhmässä suomalaisia, jotka pääosin tekevät päihdekasvatusta suoraan nuoreen vaikuttamalla. Vanhempien roolia ei meilläkään väheksytä, mutta heidän mukanaolonsa ei Suomessa ole itsestäänselvyys ja elinehto, kuten Hollannissa tuntui olevan. Vaikka jäimme pohtimaan keinoja vanhempien mukaan ottamiseen, ryhmässämme toisaalta myös kiiteltiin sitä, että meillä nuori itse on työn keskiössä.

Yhteisöllisyys tuo lisäarvoa

Vanhempien ohella myös yhteisön rooli näyttäytyi suurena. Hyvinvointi, turvallisuus ja viihtyminen nähtiin yhteisön vastuulla olevana asiana, ei vain muutaman yksittäisen toimijan tai organisaation. Tutustuimme muun muassa yhteisötaloon, joka alueen asukkaiden voimin tarjoaa yhteenkuuluvuutta, toimintaa ja toteuttaa käytännössä koko kylä kasvattaa -ajatusta. Oli vaikuttavaa nähdä, miten Suomessa monesti ääneen lausuttu ”ehkäisevä työ kuuluu kaikille” -mantra astui vierailemissamme kohteissa käytäntöön. Yhteisön läsnäolo tuo työhön vielä kourallisen enemmän inhimillisyyttä ja epäilemättä myös lisää sen vaikuttavuutta.

Tutkittua ja arvioitua

Hollannissa ehkäisevä päihdetyö on vierailujemme pohjalta organisoidumpaa kuin Suomessa. Pari tahoa tuottaa menetelmiä ja malleja, joita toteutetaan pääosin kouluissa. Nämä menetelmät ja mallit ovat usein tutkittuja ja arvioituja, mikä herätti pienoista kateuttakin, sillä Suomessa tutkittuja, valtakunnallisesti levitettäviä menetelmiä ei kovin montaa ole. Toisaalta meillä myös ehkäisevän päihdetyön rakenne on erilainen. Ehkäisevää päihdetyötä tehdään eri paikoissa, eri tahojen toimesta, eri kohderyhmille ja eri orientaatiolla, mikä osaltaan aiheuttaa sen, että myös menetelmiä kehitetään tarpeen mukaan. Suomessa on käytössä ehkäisevän päihdetyön laatukriteerit, jotka (ainakin periaatteessa) auttavat jokaista päihdekasvatusta tekevää arvioimaan oman työnsä laadukkuutta. Vaikka lähtökohdat ovatkin hieman erilaiset ja soveltamisen vapaudesta ei ehkä halutakaan luopua, ei liene kiistäminen, että tutkitut ja arvioidut toimintamallit olisivat tervetulleita meillekin.

Avartaminen kannattaa aina

Kuten Preventiimiverkoston matkoilta aiemminkin, sai kotiin tulla taas uusilla ajatuksilla ja tuttavuuksilla varustettuna, hyvästä mielestä puhumattakaan. On tärkeää ajoittain hakea perspektiiviä omaan työhön ja haastaa omia totuttuja toimintatapoja. Aina tuota perspektiiviä ei tarvitse hakea ulkomailta asti, usein riittää ihan vain yhteistyökumppanin tai naapurikunnan toimintatapoihin ja ajatusmalleihin tutustuminen. Riittää, ettei jämähdä!

Terveisin,

Elsi Vuohelainen, asiantuntija, Preventiimi/Humak, 9.6.2017

P.S. Lisätietoa Preventiimiverkoston matkasta Hollantiin tai vierailemistamme kohteista voi tiedustella osoitteesta elsi.vuohelainen(at)humak.fi.

Nuoria kohtaavan ehkäisevän päihdetyön haavehattaroita

Tiedättekö sen tunteen, kun joskus ajattelee, että omalla työalalla tietyt asiat ovat menneet jo eteenpäin? Ja sitten törmääkin erilaisiin takapakkeihin matkan varrella. Niitä tulee vastaan toisten kertomina kokemuksina tai niitä voi lukea rivien välistä  vaikka seminaaripuheenvuoron yhteydessä, tai sitten niitä osuu omalle kohdalle jossakin yhteydessä aivan sattumalta. Näkee tai kuulee tilanteen, jossa asiat eivät sujukaan; yhteistyö tökkii, työpaikalla on joku vastahangassa tai muuten vain asiat eivät etene, tai vihoviimeisenä tulee äkkikeikkoja, kun jossakin on unohdettu suunnitella ajoissa.

Joka kerta sitä toivoo, että jonakin päivänä asiat sujuvat ja ovat upeasti joka puolella. Työssä on hyvä unelmoida. Itse haaveksun ehkäisevän päihdetyön toteutumisesta suunnitelmallisesti ja varhain kaikessa nuorten kohtaamistyössä, mahdollisimman monipuolisena, positiivisena sekä värikkäästi tehtynä juttuna.

Suunnitelmissa   

Omissa haaveissani ehkäisevä päihdetyö nuorten parissa olisi vieläkin suunnitelmallisempaa. Se ei jäisi missään enää lyhytjänteisiksi kertapläjäyksiksi ja/tai pelkästään syntyneeseen huoleen puuttumisen toiminnoiksi. Se näkyisi toimintasuunnitelmissa huoleen tarttumisen interventio-ohjeiden lisäksi suunniteltuna ja aktiivisena päihteettömän hyvinvoinnin tukemisena kohtaamisissa. Käytännössä se toteutuisi esimerkiksi säännöllisenä tapana ja herkkyytenä ottaa aihe puheeksi jo paljon ennen huolta, vaikkapa arjen uutisia ja ajankohtaisia juttuja hyödyntäen. Aihe ei enää näkyisi poissaolevana suunnitelmissa, kun kerran niin moni muukin hyvinvointiin liittyvä teema on onnistuneesti leivottu kasvatustyöhön läpileikkaavasti. Ajatella, jos koulujen, harrastepaikkojen tai vaikka nuorisotilojen  työpalavereissa ei koskaan enää tarvitsisi kuulla ”Ai niin, mutta ne päihteet, kukas me pyydettäisiinkään puhumaan” tai ”Kukas pääsisi vetämään ylihuomenna vetämään päihdekasvatustunnin” – lauseita, kun aihe olisi ollut jo pidempään ihan luonnollinen keskustelunaihe ja suunniteltu osa kasvatus-, ohjaus-, ja neuvontatyötä.  Ja mikä parasta, tämä aihe näkyisi lunnollisena osana myös sellaisissa seminaaripuheenvuoroissa, joissa esitellään nuorten hyvinvoinnin edistämisen keinoja eri organisaatioissa.

Kohtaamisessa

Haaveissani ei myöskään enää olisi tilanteita, jossa aikuiset yhä haluavat ”pelästyttää nuoret tajuamaan asioita”, kun kerran pelotteluvalistuksen toimivuudesta ei ole todisteita. Kaikki tiedostaisivat, että omien nuoruusaikojemme aggressiivisesti paasaavan entisen päihteidenkäyttäjän mieleenpainuvuus, tai se että meille näytettiin ahdistavaa kuvamateriaalia, ei tarkoita että sillä olisi ollut juuri mitään tilastollista vaikutusta päihdeasenteisiimme saati -käyttäytymiseemme pitkällä tähtäimellä.

Kaikki myös muistaisivat päihdekasvatusta suunnitellessaan, että osa nuorista on todella herkkiä, ja osalla heistä voi olla suurikin huoli omasta läheisestään. Työllä ei saa aiheuttaa vahinkoa kohderyhmälle ja se koskee myös tarpeettoman ahdistuksen tuottamista. Uskallettaisiin ennemmin heittäytyä keskustelemaan, ja tutkia aihetta mustavalkeiden väittämien tai oikein-väärin – näkökulmien sijaan. Uskallettaisiin sanoa nuorille, että päihteet on hankala aihe, koska ne vaikuttavat ihmisiin eri tavoin ja on monien tekijöiden summa, miksi joillekin tulee niistä ongelmia.

Ajatuksissa ja puheissa

Kaikkein eniten omat haaveeni hiertyvät naarmuille tilanteissa, joissa nuoria kohtaava, mutta hiukan eri työkentällä tai sisällön parissa toimiva henkilö kuulee sanat ”ehkäisevä päihdetyö”, ja ajattelee ensimmäisenä päihdeongelmia ja kuntoutusta. Tämä johtaa monasti siihen, että koko aihe on saman tien jotenkin negatiivissävyinen, ja siitä pitäisi keskustella ennemmin ”jossain muualla”. Se on siis jotain ikävää, kaukaista eikä kosketa heitä itseään tai heidän kohtaamiaan nuoria, tai oikeastaan sitä tekeekin kuuluisa ”joku muu”, koska ”ei minulla ole osaamista”. Sitä ei siiksi tee mieli tehdä, ja siksi myös uudenlaiset tavat tehdä sitä jäävät kokeilematta.

Ylipäätään usko siihen, että tätä työtä voisi tehdä millään tavalla hauskasti, mielekkäästi tai jopa pikkuhiljaa koko kulttuuriin vaikuttavasti, tuntuu kovin usein puuttuvan. Varsinkin tuo kulttuuriin jotenkin vaikuttaminen on haaste, ehkä siksi, että päihteidenkäyttö nähdään niin helposti täysin yksityisasiana. Näissä keskusteluissa tuntee monesti, että taas mentiin takaisin lähtöruutuun. No, toisaalta tulee sitten haettua yhteistä ymmärrystä ja ehkä aukenee uusia ajattelutapoja.

Esteet on tehty raivattavaksi

Jonakin päivänä haluaisin, että ehkäisevä päihdetyö nuorten parissa:

  • näkyy ja kuuluu sielläkin, missä mitään huolta tai riskiä ei vielä ole, ollen luonnollinen osa hyvinvoinnin tukemista ja pysyvä osa arjen työtä
  • tukee nuorten omaa kriittistä ajattelua ja uskaltaa tehdä sen hauskoja oppimisen keinoja käyttäen, esimerkiksi yhteisöllisiä projekteja varoittelun ja faktaluennoinnin sijaan
  • keskustelee päihteiden tiimoilta muustakin kuin riippuvuuksista ja -sairauksista eli ei ole vain ongelmakeskeistä
  • on tietoisuutta siitä, että päihteet ovat kokoajan arjessamme läsnä, helposti saatavilla, varsin usein osa vapaa-aikaa ja että siitä asiasta voidaan keskustella/ työstää sitä monin keinoin
  • on yhdessä kasvamista toisenlaiseen arkeen ja maailmaan; aktiivisen kriittistä suhtautumista ympäröivään päihdekulttuuriimme ja totunnaisuuksiimme
  • haastaa aitoon moniammatillisuuteen – rikkoen toimijoiden työnkuvien tai rahoituksen tuottamat jäykät rajat ja uskaltautuen yhteistyöhön
  • toteutuu jollakin tavoin myös siellä, missä nuoret ovat jo täysi-ikäisiä – hyvinvoinnin tukeminen ei katso ikää
  • hyväksyy myös sen, että osa ihmisistä käyttää vaikkapa alkoholia kohtuullisesti, eli ei tavoittele pelkästään ns. raivoraittiutta, vaan rohkenee ylipäätään maltilliseen ja moninäkökulmaiseen vuoropuheluun

Arvaan, että osa lukijoista ehkä miettii, että ”eikös nämä nyt ole jo ihan itsestäänselvyyksiä kaikkialla?”. Eivät ne ole ja siksi tästä kirjoitin. Mutta onneksi on myös valtavan paljon hyvää, innostunutta ja valveutunutta työtä tehty. Usein se alkaa yhden ihmisen innostuksesta ja sitkeästä halusta muuttaa vanhoja käytäntöjä. Jos tunnistat, että teillä on onnistuttu pääsemään kaikkiin näihin unelmiini, voin sanoa: Upeaa, onneksi olkoon! Tiedän myös, että moni nuoria kohtaava ammattilainen on haaveideni kanssa samoilla linjoilla, mutta taistelee yhä arjen työssään tuulimyllyjä vastaan. Teille sanon: Tsemppiä, jatkakaa taistelua hyvän asian eteen!

Olen onnekas, kun saan kuulla erilaisia tarinoitanne.

haaveillen pohtii,

Heidi

 

Heidi Odell, suunnittelija, Preventiimi/Humak, 13.3.2017

 

Siksi pitää kysyä miksi

Tutkija Anu Katainen on selvittänyt syitä, minkä takia nuoret käyttävät alkoholia selvästi aiempaa vähemmän. Kataisen tutkimustuloksista käy ilmi useita selityksiä: vanhempien vahvempi läsnäolo nuorten elämässä, nuorten tiukentunut keskinäinen kontrolli ja sosiaalisen median myötä tulleet uudet yhdessäolon muodot. Lisäksi työ- ja opiskeluelämä ovat muuttuneet niin, että päihteille jäävä tila nuorten arjessa on aiempaa pienempi. Tutkija pysähtyi kysymään miksi, ja me nuorten hyvinvointia edistävät ammattilaiset saimme arvokasta tietoa työmme tueksi.

Ihmettelystä

Uskon, että ihmettely on yksi viisauden tärkeimpiä ainesosia. Se ohjaa mielenkiintoa suuntaan, joka mahdollistaa asioiden kehittämisen. Sen sijaan, että vain tyytyisi siihen, miten asiat ovat (olivatpa ne sitten hyvin tai huonosti), miksi-kysymyksen esittäminen haastaa pohtimaan mistä syistä näin on. Vastaukset puolestaan tarjoavat keinoja rakentaa ja tehdä hyvää. Se, että kysytään miksi, auttaa vastaamaan kysymykseen miten. Entä jos kukaan ei olisi koskaan esimerkiksi pysähtynyt miettimään miksi nuoria tulisi kohdata eri lähtökohdista kuin aikuisia? Tai miksi päihteitä käytetään? Väitän, että nuorisoalan ehkäisevä päihdetyö olisi jotain aivan muuta kuin mitä se nyt on.

Kyseenalaista ajoittain itsesi

Myös oma tapa tehdä työtä ja suhtautua asioihin kannattaa ajoittain (lempeästi) kyseenalaistaa.  Jotta pystyt perustelemaan omat ratkaisusi muille, on sinun pystyttävä perustelemaan ne myös itsellesi. Ja mitenpä se paremmin onnistuisi kuin kysymällä itseltään välillä ”miksi”?  Ihminen helposti juuttuu kaavoihinsa, toistaa itseään ja kenties myös virheitään. Sitä helposti vetää vaikka saman päihdekasvatusmallin nuorille vuodesta toiseen vain, koska niin on tehty jo vuosia ilman, että kukaan olisi kysynyt miksi. Omaa toimintaa katsoo helposti liian läheltä voidakseen huomata juuttuneensa. Miksi-kysymys antaa sopivaa etäisyyttä ja se kannattaakin esittää myös niissä tilanteissa, jotka tuntuvat jo itsestään selviltä.

Vain hyviä kysymyksiä

Sanonta, jonka mukaan typeriä kysymyksiä ei ole pitää kaikessa kliseisyydessään paikkansa. Joihinkin kysymyksiin on vain helpompi vastata kuin toisiin, mutta se ei silti tee niistä huonoja. Jokainen kysymys, joka tarjoaa edes hieman lisää ymmärrystä esimerkiksi nuorten hyvinvointiin liittyen on väistämättä kysymisen arvoinen.

Haastan sinut tämän kirjoituksen myötä kyselemään ja sen myötä kehittymään, kehittämään. Rajansa kuitenkin kaikella. Aina ei tarvitse kyseenalaistaa ja yrittää löytää perusteluita asioiden takana. Joskus on ihan perusteltua todeta vain ”Miksei?” ja hypätä mukaan.

Terveisin, Elsi Vuohelainen, asiantuntija, Preventiimi/Humak

Julkaisupäivämäärä 6.2.2017

Tervetuloa uusi vuosi! Mitä tuotkaan tullessasi?

 

Takana on joulunajan hiljentyminen ja ehkä iloisesti kupliva uuden vuoden vastaan ottaminen. Joku saattaa viettää juhlarupeaman päätteeksi tipatonta ja tehdä uuden paremman elämän valintoja. Mitä kaikkea uusi vuosi tuokaan tullessaan! Työpisteeni äärelle palatessani pääsin tutustumaan tuoreeltaan Päihdetilastolliseen vuosikirjaan, johon on jälleen koottu keskeiset tiedot Suomen päihdetilanteesta vuodelta 2015. Sen saattelemana upposin pohtimaan mennyttä, nykytilaa ja tulevaa ehkäisevän päihdetyön tulokulmasta.

Vuosittain koottava Päihdetilastollinen vuosikirja antaa kuvan Suomen päihdetilanteen kehityksestä. Siinä esitetään Suomen alkoholi- ja huumepolitiikan keskeisiä tavoitteita sekä niiden yhteyksiä kansainvälisiin alkoholi- ja huumepoliittisiin sopimuksiin ja ohjelmiin useiden eri indikaattoreiden avulla. Sen tarkoituksena on tuottaa laajaa tietopohjaa muun muassa asiantuntijoille sekä alkoholipolitiikan suunnittelijoille ja päättäjille. Tuoreen vuosikirjan mukaan muun muassa Suomalaisten alkoholipoliittiset asenteet ovat tiukentuneet selvästi 1990-luvun puolestavälistä 2010-luvun alkuvuosiin. TSN Gallupin teettämän mielipidekyselyn mukaan vallitsevia alkoholipoliittisia rajoituksia tai niiden tiukentamista kannatti 55 prosenttia vastanneista, oli vastaava osuus vuonna 2012 88 prosenttia. Vuosikirja kertoo myös, että suomalaisten alkoholin kokonaiskulutus on ollut laskusuunnassa vuodesta 2008 alkaen. Tuoreen tilastotiedon mukaan edellisvuoteen verrattuna laskua tapahtui 3,6 prosentin verran. Seuraavaksi tarkastelen hieman miten lainsäädännössä ja julkisessa keskustelussa on reagoitu näihin päihteiden käyttöön liittyviin muutoksiin.

Ehkäisevä päihdetyö osana alkoholilain kokonaisuudistusta

Siirrytään aluksi menneeseen tuoreen päihdetilastollisen vuosikirjan aineiston keruu vuoteen 2015. Sen- päätteeksi tarjoutui mahdollisuus työmme jäntevöittämiseen kun laki ehkäisevän päihdetyön järjestämisestä (523/2015) astui voimaan kumoten vanhan raittiustyölain. Laki tuli voimaan loppuvuodesta 2015, mutta sen käyttöönotto ja soveltaminen käynnistyi kunnissa vuoden 2016 aikana. Lakiuudistuksen tarkoituksena oli erityisesti paikallisen päihdehaittojen ehkäisyn kehittäminen. Lain tavoitteena on ehkäistä ja vähentää alkoholin, huumeiden, tupakan ja lääkkeiden väärinkäytön lisäksi myös rahapeleistä ihmisille aiheutuvia haittoja. Lain myötä julkinen valta huolehtii alkoholin, tupakan, huumausaineiden ja muiden päihtymiseen käytettävien aineiden sekä rahapelaamisen aiheuttamien haittojen ehkäisystä yhteistyössä yleishyödyllisten yhteisöjen kanssa. Sen suoma mandaatti velvoittaa ehkäisevän päihdetyön perustuvan haittojen seurantaan, tieteelliseen näyttöön sekä hyviin käytäntöihin.

Meille ehkäisevän päihdetyön parissa työskenteleville lakiuudistus on ollut tervetullut ryhtiliike, mutta tulkintani mukaan se ei ole saanut huomiota mediassa tai julkisessa keskustelussa, jotta tavallinen kansalainenkin tietäisi sen olemassaolosta. Sen sijaan meneillään oleva keskustelu alkoholilain kokonaisuudistuksesta on käynyt hyvinkin vilkkaana. Vajaa vuosi sitten toukokuussa hallituspuolueet pääsivät yhteisymmärrykseen alkoholilain muutosten päälinjoista, jotka ovat herättäneet paikoin kiivastakin keskustelua aiheesta. Tuntuu, että lähes jokaisella on tähän aiheeseen jokin mielipide sanottavanaan. Jännittävää on ollut seurata mitkä asiat saavat isompaa huomiota ja mitkä jätetään omaan arvoonsa. Itse ehkäisevän päihdetyön edustajana olisin toivonut ehkäisevän päihdetyön lakiuudistukselle edes pientä siivua siitä huomiosta minkä ”koko kansaa kohuttava” alkoholilainuudistus on saanut osakseen. Vaikka ehkäisevää päihdetyötä määrittävään lakiin ei sisälly niinkään pakotteita soisin sen tuomien mahdollisuuksien saavan mediassa parempaa tarkastelua. Ehkäisevällä työllä on joka tapauksessa olennainen rooli alkoholipoliittisessa lainsäädäntöprosessissa, jossa kyse on mahdollisesti myös haittojen kasvun riskistä.

Mitä muuta on tiedossa?

Kovasti puhututtaneen alkoholilainuudistuksen lisäksi tänä vuonna astuu voimaan asteittain osia uudesta tupakkalaista (549/2016). Vuoden ensimmäiseen aamun herättyämme astui voimaan muutos, joka tarjoaa taloyhtiöille mahdollisuuden hakea tupakointikieltoa huoneistoihin kuuluville parvekkeille ja muihin ulkoilutiloihin. Tämäkin lakiuudistus on saanut pidemmän aikaa huomiota suurelta yleisöltä ja sitä on paikoin vastustettu voimakkaastikin. Lakiin on siitä huolimatta uskaliaasti kirjattu tavoite, jonka mukaan ihmisille myrkyllisiä aineita sisältävien ja riippuvuutta aiheuttavien tupakkatuotteiden ja muiden nikotiinipitoisten tuotteiden käyttö loppuisi kokonaan. Jäämme jännityksellä seuraamaan, millä tavalla taloyhtiössä lähdetään ratkomaan parveketupakoinnin aiheuttamia kysymyksiä ja minkälaista julkista keskustelua se herättää.

Kaiken kaikkiaan voin vain todeta tämän systemaattisen tietojen keräämisen päihdetilanteesta ja siihen liittyvistä indikaattoreista olevan oiva väline poliittisiin päätöksen tekoon. Mielenkiintoista on nähdä mihin tämä kaikki päätyy alkoholilainuudistuksen osalta tänä vuonna. Lopuksi haluan nostaa vielä uudestaan Päihdetilastollisesta vuosikirjasta kohdan, jonka mukaan päihteiden käyttö on edelleen laskusuunnassa. Ottakaamme ehkäisevän päihdetyön ammattilaisina osa tästä kunniasta, sillä kukapa kissan hännän nostaisi jos ei kissa itse.

Hyvää alkanutta vuotta toivotellen

Noora

Noora Paakki, suunnittelija, Preventiimi/Humak, 12.1.2017

 

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Päihdetilastollinen vuosikirja 2016 Alkoholi ja huumeet.

Ei sanaakaan ehkäisevästä päihdetyöstä

Meidät, moninainen noin 40 aikuisen joukko, niin ammattilaisia kuin vapaaehtoisia oli kutsuttu koolle yhdessä miettimään ratkaisuvaihtoehtoja ongelmaan, jota kuvailtiin seuraavaan tyyliin: Nuoret hengailevat ryhminä kauppakeskuksissa. Nuorten oleilu näkyy ilkivaltana, kulkuväylien tukkeutumisena ja iäkkäämmät asiakkaat eivät uskalla tulla sisään tai mennä ohitse, kuuluu melua ja kiroilua, näkyy päihteiden käyttöä ja päihtyneisyyttä sekä näpistelyä. Vartijoiden kanssa leikitään kissa-hiiri leikkiä. Mitä voisimme tehdä? Ilmiöiden keskellä ovat nuoret ja ymmärrys nuoria kohtaan: rajattomuus kuuluu nuoruuteen, nuoret saavat viettää aikaa julkisessa tilassa ja joku paikka pitää olla kavereiden tapaamiseen. Silti on ongelma, miten saataisiin toiminta sopeutettua yleisiin käytös- ja sääntönormeihin ja eri tilassa liikkuvien sukupolvien välille ymmärrys – nämä kysymykset kuuluvat osallistujien puheista.

Moniuloitteinen tarina

Keskustelu tilaisuuden osallistujajoukossa polveilee. Puheenvuorojen keskiössä ovat keskustan turvallisuus ja viihtyisyys kaikille käyttäjille, myös nuorille. Nuoret eivät saa pelkästään keskenään kasvattaa toisiaan – nyt homma näyttää sille. Nuorisotyöntekijän mukaan nuoria eivät ympärillä olevat aikuiset häiritse, vaan passiivisten aikuisten läsnäolo ja näkyvillä olo luovat turvallisuutta. Aikuiset saavat hiljaisesti näkyä ja olla läsnä – ilmaan jää kysymys, oivaltavatko aikuiset roolinsa ja onko paikalla oikeasti turvallisia aikuisia. Millainen on turvallinen aikuinen?

Ilmenee, että keskustassa on myös toisenlainen hengaileva ryhmä: aikuiset päihteiden käyttäjät. Nuorten ja aikuisten päihdeporukan välillä on liikehdintää, joka on kyseenalaista, ei aina lainmukaista toimintaa. Välitetään päihteitä sekä tapahtuu muuta epätoivottavaa aikuisten ja nuorten välistä vuorovaikutusta.

Yhteistyöllä ratkaisemaan ja nuoret mukaan

Keskustelu etenee ja ehdotetaan ratkaisuja, joilla voitaisiin puuttua nuorten tilanteeseen. Mitä jos aikuiset eivät olisi vain ongelmatilanteissa paikalla? Aikuiset voisivat olla läsnä muutenkin nuorten porukoissa, myös positiivisesti antamassa palautetta ja jakamassa iloa. Silloin rakentuisi luottamusta, joka oikeuttaisi puuttumaan myös nuorten käytöksen epäkohtiin ja miettiä pelisääntöjä yhdessä nuorten kanssa. Jalkautuminen, nuorten palvelujen pop-up kioski ja sen tyylistä toimintaa ehdotettiin.

Osallistujat tunnistivat yhteisesti positiivisen palautteen merkityksen ja vuorovaikutuksen rakentamisen tärkeyden nuorten kanssa. Mielellään aikuiset, kuten kauppakeskuksen henkilökunta ja johtajat antaisivat positiivista palautetta. Miten valjastettaisiin nuorissa oleva energia positiiviseksi osallisuudeksi ja ”järkeväksi tekemiseksi” huomioiden digiaika ja some? Miten saataisiin nuorten ääni kuuluviin? Keskustelussa esitettiin myös, miten olisi nuorten ryhmän ja vertaisuuden hyödyntäminen, nuorten digikiinnostuksen tavoitteellinen ”valjastaminen” vaikka tiedottamiseen nuorilta-nuorille ajatuksella.

Jotkut osallistujat havahtuvat, että tosiaan, tässä tilaisuudessa paikalla ei ole yhtään nuorta

Laitetaan ept-lasit päähän

Ehkäisevää päihdetyötä ei mainittu sanallakaan tarinan tilaisuudessa. Tarinan voi hyvin pukea myös nuorisoalan ehkäisevän päihdetyön kehikkoon. Tarinassa löytyy ehkäisevän päihdetyön toteutusmuodoista kaikkiin aineksia, myös riskiehkäisyyn, mutta eniten sosiaaliseen vahvistamiseen ja yleiseen ehkäisy. Joukossa on nuoria, jotka ovat viikonloppuisin päihtyneenä, mutta myös nuoria, jotka eivät käytä päihteitä. Päihteettömät nuoret ovat keskustassa hengaillessaan riskissä, koska päihteiden saatavuus on helppoa ja ympäristö on nykyisellään päihdemyönteinen. Tilaisuudessa esitetyillä keinoilla on tavoitteena tukea taitoja, joita nuoret tarvitsevat oikeansuuntaisten valintojen tekemisessä. Tarpeellista olisi vaikuttaa erityisesti ryhmän ja paikallisyhteisön toimintaan. Kohteena ovat nuorten tiedot, asenteet sekä suojaavat tekijät ja riskitekijät. Menetelminä esitettiin nuorten tavoitteellista kohtaamista: kuuntelevia, keskustelevia ja osallistavia toimintatapoja. Puheessa oli vahvasti nuorten oman toimijuuden mahdollisuuksien etsiminen ja kriittisen ajattelun herättäminen.

Kadulla toimivan nuorisotyöntekijän vuorovaikutus nuorten kanssa on jo tuottanut tarinan ja toisenkin nuorten arjesta, jonka tapahtumiin voi tarttua myös ehkäisevän päihdetyön näkökulmasta. Keskustassa hengailevien nuorten tarinoissa kuuluu humalassa koheltamisesta, rahapulaa, sosiaalisten suhteiden hankaluutta, elämäntilanteen muutoksia opiskeltaessa uudella paikkakunnalla sekä läheltä-piti-vaaratilanteita esimerkiksi väkivallassa ja liikenteessä. Kaveriporukka keskustassa on tiivis ja tärkeä sekä koulussa menee ihan ok, silloin kun siellä jaksaa käydä.

Jään innostuneena odottamaan seuraavaa tapaamista – luotan, että verkostossa ja nuorissa on positiivista tekemisen meininkiä.

Marjo

sammakot

Muutama sana puheeksiotosta ehkäisevän työn kentällä

”Kysy. Se kannattaa.”

Näin vakuuttaa viikolla 45 vietettävä Ehkäisevän päihdetyön viikon iskulause. Teemana on tänä vuonna puheeksioton vahvistaminen ja hyvien käytäntöjen jakaminen kohtaamistyössä. ”Jes, vihdoinkin, tätä onkin odotettu!” oli oma ajatukseni teeman kuultuani. Aihe saattaa kuitenkin herättää meissä nuorisoalan ammattilaisissa hyvin erilaisiakin reaktioita. Joku ihmettelee, tarvitseeko näin yksinkertaista asiaa alleviivata – jokainenhan tätä työssään jo tekee! Toinen taas ajattelee, että voi kamala, eihän tämä nyt kuulu ehkäisevän työn, saati nuoriso- tai kasvatustyön kentälle ollenkaan. Minähän ohjaan, opetan ja korkeintaan ehkäisen, mutten puutu – saati lähde korjaamaan.

Miksi päihteistä puhuminen herättää meissä ammattilaisissa niin voimakkaita tunteita? Tähän on varmasti yhtä monta vastausta kuin on meitä työntekijöitäkin. Alkoholin – ja ylipäätään päihteiden – rooli yhteiskunnassamme lienee ainakin yksi selittävä tekijä. Alkoholi on monen ilon, mutta myös surun, itkun ja häpeän aihe. Huumeiden kohdalla tilanne koetaan helposti vielä ristiriitaisemmaksi: kehtaako sitä edes kysyä, ettei asiakas vain loukkaannu ja kuvittele että häntä pidetään rikollisena. Myös työntekijän oma suhtautuminen päihteisiin, nuoruudenkokemukset tai perhetilanne saattavat vaikuttaa siihen, miten helppona tai vaikeana asian esille ottaminen koetaan. Olennaista olisikin näissä tilanteissa tunnistaa oma ajattelutapansa ja suhtautumisensa, sekä tehdä ensi itselleen selväksi, miksi asiaa kysyy.

On hyvä muistaa, että päihteistä puhuminen ei ole vain yksittäisen työntekijän päätöksen tai tuntemuksen varassa. Tuore laki ehkäisevän päihdetyön järjestämisestä nostaa puheeksioton ja mini-intervention esimerkeiksi toimivista, ehkäisevän päihdetyön toteutuksessa suositeltavista käytännöistä – kaikille kohtaamistyössä toimiville. Lisäksi viime keväänä voimaan tullut sosiaalihuoltolaki ohjaa meitä ammattilaisia kartoittamaan asiakkaan tarpeita omissa palveluissamme, oli kyseessä sitten alaikäinen tai jo 18 vuotta täyttänyt nuori. Monissa palveluissa onkin jo herätty kehittämään yhteisiä käytäntöjä puheeksioton tueksi, esimerkkinä vaikkapa laajaan kouluterveyskyselyyn kuuluva nuoren päihdemittari. Selkeät ohjeistukset helpottavat asiaa ja niiden taakse voi hätätapauksessa myös piilottaa persoonansa jos aihe tuntuu vaikealta.

Päihteistä puhumiseen liittyy meillä ammattilaisilla välillä myös pelko omasta riittämättömyydestä. Huoli nuoren tilanteesta paljastuu aiheelliseksi tai vielä pahempaa, vastapuoli tuo pöytään yllättäen jotain sellaista, mitä työntekijä ei ole osannut edes ajatella. Oikeita ohjaustahoja tai malleja ei olekaan saatavilla juuri siinä hetkessä ja työntekijän mielen voi vallata paniikki siitä, mihin asiassa pitäisi nyt edetä. Pelko on ymmärrettävä, mutta itselleen kannattaa olla armollinen. Kun uskaltautuu kysymään, mitä vastapuoli tilanteessa itse toivoisi, tällä saattaakin olla jo valmiiksi ajatus tai toive jatkosta. Ammattilainenkin saa ottaa rauhassa aikaa ja kertoa myös nuorelle tarvitsevansa lisää tietoa tämän auttamiseksi.

Lupaako EPT-viikon tunnuslause kysymisen kannattavuudesta liikoja?

Jos minulta kysytään, ei lupaa. Kyllä, nuoren tai vanhemman ensireaktio ammattilaisen huoleen voi toisinaan olla torjuva. Syy tähän voi löytyä jo siitä, että on kyse aiheesta jota on totuttu pitämään tabuna tai salaisuutena, jolloin keskustelu nostaa pintaa huolen sijaan ensimmäiseksi häpeän tunteen. Tästäkään huolimatta en ole ammattilaisena joutunut katumaan huoleni esiin nostamista. Päinvastoin, niiden nuorten tai perheiden kohdalla jotka ovat voineet kohdata asian – vaikka välissä olisi ollut vaikeita tunteita ja torjuntaa – olen monesti voinut ilokseni nähdä asioiden kääntyvän parempaan suuntaan. Vaikka oma työmme välillä tuntuisi vain pisaralta valtameressä, koko päihdekulttuurimme koostuu loppujen lopuksi näistä yksittäisistä asenteista ja valinnoista, niistä pisaroista.

 

Terveisin Helena

Ehkäisevän päihdetyön viikkoa vietetään 7.-13.11.2016. Lisää tietoa viikon teemasta ja puheeksioton hyvistä käytännöitä löydät täältä.