Preventiimiverkoston viimeinen tapaaminen – Nuorten kanssa työ ei koskaan tule valmiiksi

Pöllähdän paikalle myöhässä. Tupa on täynnä ja Salasuon Mikko on lavalla. Katselen ympärille, nämä ihmiset ovat minulle tuttuja ja tervehtivät ilahtuneena tulijan. Ihmiset eivät pelkästään ole minulle tuttuja, vaan ihmiset tuntevat toisensa – he ovat verkosto. Osa heistä on jo monen vuoden ajan kohdannut nuorten ehkäisevän päihdetyön asioiden äärellä Preventiimin verkostossa. Osa ihmisistä vaihtunut vuosien varrella, mutta organisaatiot ovat olleet sitoutuneita verkostoon.

Tarinoita taidelähtöisillä menetelmillä

Helsingissä Gloriassa järjestettiin syyskuussa Elämän taide päihdekulttuurin keskellä -seminaari, joka oli Preventiimin järjestämä viimeinen tapaaminen Preventiimiverkostolaisille. Seminaaripäivän aikana monen osallistujan ajatukset viivähtivät menneessä toiminnassa. Haikeuttakin oli ilmassa – vuosien saatossa oli tuotettu paljon hyvää yhdessä.

Tiivistä työskentelyä sarjakuvien äärellä. (kuva: Marjo Kolehmainen)

Seminaarissa ehdin hetken kuunnella ehkäisevän päihdetyön pioneeri Mikko Salasuota, joka kertoi pussikaljoittelevien nuorten olevan katoava luonnonilmiö. Fortnite on nyt ja tulevaisuudessa nuorisokulttuureissa hyväksytympää kuin pussikalja. Pelien antamat elämykset ohittavat päihteiden antaman päihtymyksen. Seminaarin jälkeen huomasin osallistumassani tapahtumassa mainoksen: Tule pelaamaan Fortnitea. Sinne ne nuoret edestäni kääntyivät, ”Hei, siistiä! Mennään!”, tuumasi nuori mies. Salasuo ei ollut tälläkään kertaa väärässä. Oli perjantai-ilta kello yhdeksän ja kyltti tempaisi nuoret sisälle pelin pariin.

Seminaari tarjosi buffet-pöydällisen taide-elämyksiä: Saliin levittäytyi kitaran säveliä ja lavalla kitaran kanssa oli tuttu mies ehkäisevän päihdetyön tekijöille. Kuulijat saivat musiikin kautta kulkea pienen matkan suomalaisen päihdekulttuurin sielunmaisemassa VTT, trubaduuri Antti Maunun tahdissa. Kolme biisiä antoi päihdekulttuurille sosiaalihistorialliset kehykset. Musiikki kuljetti tarinaa eteenpäin: Päihteiden käyttö on sosiaalinen tapahtuma. Baareista on kautta aikojen etsitty sosiaalista paikkaa ja hyväksyntää, vaikka hyvää siitä ei ole pitkäkestoisesti seurannut. Elämän kohtaloita löytää edelleen lähikuppiloista. Baarit ovat paikka ja juominen on rituaali, jossa voi näyttää sellaisia tunteita, mille arkinen työn täyttämä aherrus ei anna tilaa (Maunu 2014, 196.) Niinpä ehkäisevän päihdetyön tehtävä on antaa sosio-emotionaalisia kokemuksia ja ”hellureitä”! Murheet eivät kuulu ehkäisevään päihdetyöhön. Lopuksi Maunu muistutti täyttämään hatun huumorilla elämässä selvitäkseen sekä villitsi yleisön Torvelan Eilan Hulivilitytöllä vuodelta 1984. Mahtavaa, musisoiva ehkäisevän päihdetyön tutkija – toivottavasti kuulemme vastaavanlaisia keikkoja jatkossakin!

Seminaarissa jokainen sai pienen kosketuksen taidelähtöisen menetelmän käyttöön. Teimme ryhmässä sarjakuvan ehkäisevästä päihdetyöstä. Minulla oli ryhmässä tuttu verkostotyyppi vuosien varrelta – enpä aikaisemmin tiennyt hänen taitojaan piirtäjänä. Toinen ryhmäläiseni oli muusikko ja hänellä on bändi, kolmas oli näytellyt harrastajateatterissa. Ehkäisevän päihdetyön ammattilaisilta löytyy taidelähtöisiin menetelmiin rutkasti taitoja, mutta vähemmälläkin pärjää, kun on valmis kokeilemaan ja heittäytymään. ”Kaikki osaa”, kannusti Preventiimin suunnittelija, Mari Tapio. Ja kyllä me osattiinkin!

Luova ehkäisevä päihdetyö voi näyttää vaikka tältä! (kuva: Mari Tapio)

Taidelähtöisiin menetelmiin innosti seminaarin viimeinenkin esiintyjä, Myskihärät. Myskihärät olivat kolme mainiota taiteilijaa: Jori, Mikael ja Otto. Keinona heillä oli tarinateatteri. Välineinä toimivat kitara, kosketinsoittimet, puhe ja menetelmänä vuorovaikutus yleisön kanssa. Tarinateatteri ei ole mitään ilman yleisöä. Yleisössä tunnelma oli tiivis, läsnäoleva ja koskettava. Läsnä olivat yleisön omat tarinat, joita Preventiimiverkostolaiset jakoivat avoimesti. Puhuttiin päihdekasvatuksesta: Millaisia tilanteita on ollut nuorten kanssa, entä ammattilaisten kesken? Miten joskus on ollut vaikeita hetkiä ja koettua lopulta täydellisiä onnistumisia. Mitä on verkostotyö ja mikä on työssä tärkeää? Tainoista syntyi Myskihärkien tulkitsemana eri tyylilajeihin puettuja lauluja ja runoja.

Tarinateatteritrio Myskihärät herätti tunteita keskittyneessä yleisössä. (kuva: Marjo Kolehmainen)

Me tehtiin tämä

Preventiimin 15 vuotta loistaneet valot ammattilaisten kouluttamiseen sammutettiin seminaarissa, mutta tarinat jäävät elämään verkostossa. Uusia tarinoita ja tietoa syntyy uusissa verkostoissa Vahvistamon jatkaessa toimintaa. Preventiimi mahdollisti monet kohtaamiset ja kokosi tarinat. Vuosien aikana kehitetyt asiat ovat tiivistettynä lukuisiin julkaisuihin, ja tuotettu tieto kulkee koulutettujen ammattilaisten mukana. Ammattilaiset osoittivat kiitollisuutta menneistä vuosista ja katsoivat luottavaisena tulevaisuuteen. Nuorisoalan ehkäisevän päihdetyön ammattilaiselle työ on rakasta, kollegat ovat voimavara ja nuoret ovat jatkuva motivaation lähde.

Seminaari tarjosi roppakaupalla ideoita sekä kokemuksia taidelähtöisten menetelmien käyttämisestä ehkäisevän päihdetyön työkaluna. Preventiimi saattoi seminaarissa saagansa tyylillä finaaliin. Nuorten kanssa teemme työtä, joka ei koskaan tule valmiiksi.

Kiitos tästä mahdollisuuksien matkasta, Preventiimi!

 

Terveisin,

Marjo Kolehmainen, lehtori, Humak, 8.10.2018

Kirjoittaja työskenteli Preventiimissä vuosina 2015–2017.

 

Lähteet:

Maunu, Antti 2014. Päihteet, tunteet ja sosiaalisuus. Näkyvän päihteidenkäytön näkymättömät syyt. Janus (vol22) 2, Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön tutkimuksen aikakauslehti, 194–206.

Päihteet ja urheilu – voiko (urheilun) päihdekulttuuriin vaikuttaa?

Pari viikkoa sitten pidetyssä Nuoret – mielen hyvinvointi, päihteet ja motivointi -koulutuksessa päästiin erityisen mielenkiintoisen teeman äärelle: Mikä on urheiluseuroissa (ja vapaaehtoistoiminnassa) toimivien aikuisten tehtävä nuorten päihdekasvatuksessa ja mielen hyvinvoinnin edistämisessä? Kävi selväksi, että tällainen tehtävä on todella olemassa, erityisesti lasten ja nuorten ohjatun urheilun piirissä ja että päihteidenkäytön ei koeta kuuluvan tai sopivan jo koviakin tavoitteita kohti pyrkivän urheilevan nuoren elämään. Tutkimuksessa (Appelqvist-Schmidlechner ym. 2017) on kuitenkin todettu, että vaikka lapsuusiän kilpaurheilu on mielen hyvinvointia suojaava tekijä, se voi toisaalta altistaa alkoholin ja nuuskan käytölle aikuisena. Mistä tässä on kyse?

Yhteisöpedagogiopiskelija Anssi Karhima totesi em. koulutusta seurattuaan, että tavoitteellinen urheilu vaikuttaa nuorten hyvinvointia edistävästi – lisäksi seurojen ohjeistuksella sekä päihdelinjauksilla varmasti ehkäistään päihteidenkäyttöä. Yksi koulutuksen panelisteista, Icehearts ry:n Ville Turkka taas painotti, että aikuinen, myös valmentaja, kasvattaa aina sekä teoillaan että puheillaan. Vastuuta (päihde-)kasvatuksesta ja ongelmia ehkäisevästä työstä ei siis voi jättää urheiluseuratoiminnan ulkopuolelle.

Päihteiden paikka urheilussa

Niin. Koulutuksen paneelikeskustelussa nuoria ja nuoria aikuisia kohtaavat ja valmentavat ammattilaiset toivat esiin kuin yhdestä suusta, ettei esimerkiksi alkoholi kuulu ollenkaan urheiluun, eikä urheilijoille harjoituksissa tai kilpailussa. Kuitenkin toinen päihde, nuuska, yhdistyy nuorten(kin) mielikuvissa vahvasti joukkueurheiluun, ja sitä pidetään niin sanotusti urheilijalle sallittuna, ei-niin-haitallisena, jopa urheilijaa hyödyttävänä aineena (ks. esim. Piispa 2017, 50). Tälle päihteelle on siis syntynyt aivan oma paikkansa lajikulttuureihin ja urheiluseurat tuntuvat olevan vielä aika kädettömiä tämän pulman ratkaisemisessa.

Toisaalta valtapäihde alkoholi tuntuu Suomessa ja muuallakin olevan melko lailla olennainen osa urheilua – ainakin urheilutapahtumien seuraamista ja sen kulttuuria. Pohdinkin siis tässä tekstissä sitä, millainen asema päihteillä urheilussa ja laajemmin kulttuurissa todella tällä hetkellä on ja mitä merkitystä sillä on lasten ja nuorten kannalta.

Ratkaiseeko raha vai esimerkki?

Urheilupaikkojen ravintoloiden alkoholimyynnin ja alkoholiyhtiöiden kanssa tehtyjen sponsorisopimusten (käytännössä mainostulojen) kautta seurat saavat merkittäviä summia rahaa toimintaansa. Lisäksi tuore alkoholilain uudistus pönkittää alkoholin asemaa urheilukatsomoissa entisestään, kun anniskelualueeksi voidaan nyt hyväksyä katsomotila, joka on varattu 18 vuotta täyttäneille. Osa esimerkiksi SM-liigan jääkiekkoseurojen yhtiöistä aikookin hakea lupaa anniskelualueen laajentamiseen katsomon puolelle. ”Katsojien toive”, esimerkiksi Liiga-Saipan toimitusjohtaja vetoaa.

Toisaalta päihteet, etenkin alkoholi, kuuluvat monen lapsen ja nuoren huoltajan elämään – jopa niin vahvasti, että päihteidenkäyttö löytää tiensä myös lasten harrastusten yhteyteen. Oluet pelireissujen aikuisten saunailtoihin, tupakka harjoitushallien reunamille. Vastikään aloitettu Alkon ja Suomen Olympiakomitean Lapsen taakka -kampanja tarttuu päihteistä nyt alkoholiin ja kannustaa alkoholinkäytön nollalinjaan lasten junioritoiminnassa. Vanhemmat ja valmentajat voivat näyttää esimerkkiä, ettei alkoholin tarvitse olla osa kaikkia tilanteita. Lasten ja nuorten puolesta on syytä toivoa, että kampanjan viesti otetaan vakavasti.

Päihteillä siis tuntuu olevan aika suurikin sija urheilun seuraamisen rinnalla ja toisaalta piiloisemmin ja ehkä tiedostamattomammin myös lasten ja nuorten ohjatun urheiluharrastuksen sisäkehillä. Kysynkin nyt, miksi näin on. Kenen intressejä alkoholin ilmeisen suuri läsnäolo urheilukatsomoissa palvelee ja kenen hyvinvointia se taas osaltaan voi heikentää? Voiko lajikulttuurien sisäisiin päihdeolettamiin vaikuttaa?

Päihteet kulttuurisena ilmiönä

Edellä mainitut kysymykset kytkeytyvät laajasti ottaen yleiseen käsitykseen suomalaisesta päihdekulttuurista. On ”kaikkien tietämä fakta”, oikeastaan olettamus, että suomalaisille nyt vain on luontaista uskoa, ettei tippa tapa eikä edes ämpäriin huku – ja toimia tämän olettaman mukaan. Alkoholin runsasta käyttöä Suomessa perustellaan arkisesti muun muassa synkällä ja pitkällä syksyllä ja talvella, suurten murheiden hukuttamisen autuudella, ilojen buustauksen tarpeella, melankolisella mielenlaadulla ja sosiaalisten suhteiden helpottamisen toiveella.

Nuuskaaminen urheilumaailmassa taas on toisenlainen, lajien sisäiseen kulttuuriin liittyvä dilemma. Nuuska pitkälti hyväksytään aikuisten urheilijoiden käytössä ja samaan aikaan jyrkästi kielletään nuorten osalta. Nuoret ottavat kuitenkin idoleistaan mallia, myös päihteidenkäytön osalta ja niissäkin asioissa, missä aikuiset urheilijat eivät varmasti tietoisesti haluaisi heistä oppia otettavan. ”Älä tee niin kuin minä teen, vaan niin kuin minä sanon” ei siis aivan taida toimia. Kulttuurinen mielikuva on pelkkää kieltoa vahvempi.

Murra luutuneet mielikuvat, tee toisin!

Mutta onko päihdekulttuurin tai käsityksen siitä oltava muuttumaton, suorastaan kohtalonomainen ja horjuttamaton järjestys? Onneksi ei. Jos näin olisi, ehkäisevä päihdetyökin olisi perustaltaan turhaa. Siksi ajattelen, että ehkäisevän päihdetyön toimijoiden ja päihdekasvattajien yksi tärkeimmistä tehtävistä on nuorten tukeminen vallitsevan päihdekulttuurin ja siihen liittyvien mielikuvien kyseenalaistamisessa ja muuttamisessa. Tämä työ kantaa lopulta myös siihen, että urheilun ja päihteiden välinen, usein ristiriitainen ja etenkin lasten ja nuorten kannalta hyvin kyseenalainen, yhteys tiedostetaan selkeämmin.

Ehkäisevän päihdetyön ydintä on vähentää päihteidenkäyttöön kytkeytyviä ja siitä aiheutuvia haittoja yhteiskunnassa ja ihmisten elämässä. Sitä voi tehdä esimerkiksi siten, että horjutetaan tietoisesti ja tavoitteellisesti päihteiden liian vallitsevaa asemaa ihmisten arjessa erityisesti lainsäädännön, päihteiden saatavuuden rajoitusten ja päihteistä käytävän monipuolisen keskustelun keinoin. Tavoitteena on erityisesti se, että lapset ja nuoret voisivat kasvaa sellaisessa ympäristössä, jossa heidän ei tarvitse kokea päihteidenkäytön nurjaa puolta.

Edellämainitut tavoitteet istuvat hyvin myös urheilumaailmassa tehtävään lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseen. Kannustankin kaikkia urheilun parissa työskenteleviä ja omien lastensa urheiluharrastuksia seuraavia vanhempia nostamaan esiin päihteisiin liittyviä teemoja urheiluseuroissa, niin arkisen valmennustyön kuin seurojen johdonkin tasolla. On hyvä pysähtyä miettimään, mistä paine käyttää haitallisia aineita nuorelle tulee, kuten esimerkiksi yhteisöpedagogiopiskelija Nathalie Takala oivasti toi esiin pari viikkoa sitten pidetyn koulutuksen jälkeen.

Onko meistä siis yhdessä päihdekulttuurin muuttajiksi?

 

Terveisin,

Mari Tapio

suunnittelija, Preventiimi/Humak, 27.3.2018

 

Lähteet:

Appelqvist-Schmidlechner, K. & Vaara, J. & Vasankari, T. & Häkkinen, A. & Mäntysaari, M. & Kyröläinen, H. 2017. Lapsuusajan kilpaurheilu suojaa psyykkiseltä oireilulta aikuisiällä. Tutkimuksesta tiiviisti 39/2017. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Helsinki.

Piispa, Mikko 2017. Sammuuko savuke, nouseeko nuuska? Tutkimus yläkouluikäisten tupakkatuotteisiin liittyvistä mielikuvista ja kokemuksista. Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura ja Suomen Syöpäyhdistys ry, verkkojulkaisuja 127.

Alkoholilaki uudistuu – kulkevatko vapaus ja vastuu käsi kädessä?

Nyt on kuulkaas ihmiset näytön paikka! Nimittäin pitkään ja hartaasti valmisteltu alkoholilain uudistus astuu piakkoin voimaan kokonaisuudessaan. Siitä on ehditty sekä maalailla piruja seinille että mestariteoksia tulevaisuuteen. Siitä on lausuttu eriäviä mielipiteitä, eikä vähiten kansanterveyden näkökulmasta, mutta toisaalta taas iloittu nykyaikaistumisesta ainakin elinkeinoelämän osalta. Se, kumpi teos vaakakupissa on vaikuttavampi, jää nähtäväksi. Kulkevatko lisääntyvät vapaus ja vastuu käsi kädessä?  Uudistus tulee, tahdomme sitä tai emme.

Lakiuudistus asettaa omat haasteensa meille nuorisoalan ehkäisevän päihdetyön ammattilaisina. Olennaista on keskittyä pohtimaan, kuinka sen kanssa eletään tästä eteenpäin, jotta uudistuksen vaikutukset jäisivät mahdollisimman positiivisiksi, kuinka ne olisivat eettisesti kestäviä ja edistyksellisiä sekä miten piirretyt uhkakuvat kumottaisiin. Kaiken kaikkiaan uudistuksen vaikutusten tulee heijastua mahdollisimman positiivisina tekoina lasten ja nuorten arkeen sekä tulevaisuuteen. Siitä meidän tulee ottaa vastuu ammattilaisin ja aikuisina.

Mut kun MÄ haluun ja MULLA on oikeus…

Meneillään olevan hallituskauden aikana on keskusteltu ehkä jopa poikkeuksellisen paljon alkoholista. Lakiuudistus ja alkoholi ovat olleet pettämätön kombo keskustelun herättämiseen. Niiden tematiikka on siitä erikoislaatuinen, että jokaisella tuntuu olevan aiheesta mielipide tai vähintään jotain sanottavaa. Aihetta tullaan tarkastelleeksi usein erityisesti yksilön valinnanvapaudesta käsin. Siihen liittyy syviäkin tunteita, siitäkin huolimatta, että aihe koskettaa koko kansaa vauvasta vaariin, eikä sitä voi tai ei pitäisi voida ajatella vain yksilön näkökulmasta.

THL:n valmisteleman tulevaisuusskenaarion mukaan alkoholin kokonaiskulutus tulee nousemaan uudistuksen myötä jopa 6 %. Tämän toteutuessa kokonaiskulutuksen lukema tulisi olemaan ennätyskorkea, huikeat 13,5 litraa absoluuttista alkoholia per jokainen 15 vuotta täyttänyt suomalainen. Uudistus saattaa lisätä myös alkoholin käyttöä ja käyttötilanteita esimerkiksi kodeissa, mistä seuraa lisääntyviä haittoja erityisesti lapsille ja perheille. Lisäksi se saattaa kääntää alaikäisten alkoholikokeilut nousuun ja erityisesti vahvempien alkoholijuomien saatavuuden helpottamisessa piilee riskejä kokemattomien ja humalahakuisesti juovien nuorten osalta.

Aiempaan tietoon ja kokemukseen nojaten tiedämme, että kokonaiskulutuksen kasvaessa myös alkoholista aiheutuvat haitat lisääntyvät. Näitä haittoja ovat mm. erilaiset terveyshaitat, sosiaaliset ongelmat, järjestyshäiriöt kuten riidat ja öykkäröinti, lasten laiminlyönti, työelämään heijastuvat ongelmat sekä taloudelliset ongelmat. Tältä kannalta tarkasteltuna lakiuudistus on ristiriidassa hallituksen asettaman terveyden ja hyvinvoinnin lisäämisen tavoitteen kanssa. Se nakkelee niskojaan myös YK:n lapsen oikeuksien yleissopimukselle, jonka mukaan lasten etu on aina ensisijaisesti huomioitava lainsäädännössä sekä viittaa kintaallaan perustuslain velvoitteelle turvata lapsen hyvinvointi.

Pidetään huoli ja ehkäisevä päihdetyö pinnalla

Paljon on kiinni siitä, kuinka suhtaudumme asioihin, millaiselle asenteella nyt lähdemme liikkeelle uudistusten mukaan. Eri näkökulmista uudistusasiaa tarkastellessa saattaa löytyä valoisiakin puolia. Esimerkiksi mikäli uudistustoimet todellisuudessa purkavat elinkeinoelämää pitkään rasittaneita, vanhentuneita ja kankeita normeja sekä tuovat parannuksia sen toimintaedellytyksiin. Siitäkin huolimatta, että osa kassakoneisiin kilahtavista lisistä ohjautuu eittämättä ulkomaisen panimoteollisuuden kassaan.

Uudistusten hyvistä puolista huolimatta kansanterveydellinen riski on nyt suuri ja sen vuoksi ei tule unohtaa, kuinka tärkeää työtä ehkäisevä päihdetyö todellakin on. Sen tavoitteet päihteiden käytöstä aiheutuvien haittojen ehkäisyssä ja vähentämisessä korostuvat erityisesti tilanteissa, joissa päihteiden saatavuutta ja tarjontaa lisätään. Tällainen tilanne on käsillä juuri nyt. Kirjoitukseni sanoma painottaa vastuullisuutta ja toivoo sen lisääntymistä arjen teoissa, koska vapaus on vastuuta. Nyt on osoitettava, kuinka mopo pysyy käsissä eikä karkaa metsään ensimmäisessä mutkassa.

  • Tunnista vastuusi aikuisena ja toimi sen mukaan ­- välität tiedostamattasikin esimerkkiä tekemilläsi valinnoilla, asenteillasi ja toiminnallasi. Osoita, että lisääntynyt vapaus lisää myös vastuuta.
  • Älä unohda muita – alkoholin käyttö ei ole vain yksilön oma valinta, vaan sillä on kauaskantoiset vaikutukset ensisijaisesti lähiympäristöön ja lähellä eläviin ihmisiin, mutta yhtälailla yhteisöihin ja yhteiskuntaan.
  • Pidä ehkäisevä päihdetyö pinnalla – erityisesti nuorten tulee olla entistä tietoisempia alkoholin haitoista, heidän kanssaan tulee keskustella avoimesti ja tarjota tutkimustietoon perustuvaa päihdekasvatusta.

 

Vastuullisin terveisin,

Noora Paakki

suunnittelija, Preventiimi/Humak, 30.1.2018

 

Miks sä sit tupakoit? Mitä tarttisit sen sijaan? Päihteidenkäytön ehkäisyn olennaisuuksista

Mikko Piispan loppuvuodesta 2017 ilmestyneessä tutkimuksessa Sammuuko savuke, nouseeko nuuska? Tutkimus yläkouluikäisten tupakkatuotteisiin liittyvistä mielikuvista ja kokemuksista pureuduttiin siihen, millaisia merkityksiä nuoret tässä ajassa ja omissa yhteisöissään liittävät tupakan, nuuskan ja sähkösavukkeiden käyttöön. Tutkimus antaa melko vähäisestä haastateltavien määrästä (33 nuorta) huolimatta osviittaa siitä, mistä syistä tupakkatuotteisiin tänä päivänä tartutaan, tai toisaalta, miksi niitä ei (enää) pidetä kokeilemisen arvoisina.

Toisaalta tutkimuksessa haastateltujen yläkoululaisten vastausten perusteella voidaan päätellä jotain siitäkin, millaisiin toimiin voisi olla syytä ryhtyä, jotta nuorten tupakkatuotteiden käyttöä edelleen voitaisiin vähentää. On kiinnostavaa huomata, että taas kerran on ehkäisevän päihdetyön näkökulmasta mielekästä taipua tutkiskelemaan motivaatiotekijöitä. Miksi nuoret toimivat niin kuin toimivat ja mitä myönteisiä tai kielteisiä vaikutuksia nuoret saavat tai kokevat saavansa päihtymisestä, oli päihdeaine sitten mikä tahansa?

Sosiaalisuus ja statusarvo

Tutkimus paljastaa uudelleen sen, mitä jo tiedämmekin päihdekokeilujen ja -käytön sosiaalisista merkityksistä. Kaveriporukalla on merkitystä nuoren päihteisiin liittyvien valintojen punnitsemisessa ja itse teoissa. Nuoret kokevat tupakkakokeiluihin liittyen jonkin verran ryhmäpainetta, oli se sitten todellista tai nuoren omaa virheellistä tulkintaa arjen ryhmätilanteissa. Toisaalta tupakoinnin lopettamisessa taas auttaa, jos siihen ryhdytään kavereiden kanssa yhdessä. Siitähän saa vaikka hauskan (ja tässä tapauksessa hyödyllisenkin) vedonlyönnin kohteen! (Piispa 2017.)

Huomionarvoista on sekin, että nuoret mieltävät tupakointiin liittyvän statusarvon olevan nykyään melko pieni. Jos tupakoinnin sitten kokeilujen jälkeen jättää, ei tarvitse pelätä tippuvansa pois porukasta. Toisaalta tupakan kokeileminen voidaan vielä nähdä tärkeänä siltä kannalta, että sillä tavalla voi osoittaa kuitenkin kokemuksen kautta tietävänsä, millainen tuote on kyseessä – ja sen jälkeen luopua sauhuttelusta tarpeettomaksi ja turhaksi havaittuna ajanvietteenä. (Piispa 2017.)

Duunarin kuuluukin polttaa?

Tutkimuksessa vahvistui jo aiemmin todettu seikka ns. amis- ja duunarikulttuuriin oletetusti ”kuuluvasta” tupakoinnista. Ammattikoululaiset tupakoivat edelleen enemmän kuin lukiolaiset (Kouluterveyskysely 2017), ja tupakointi kulkee erityisesti duunariperheissä yli sukupolvien. Tässäkin voi bongata taas kohdan, johon ehkäisevässä työssä olisi syytä kiinnittää enemmän katsetta: voitaisiinko duunarikulttuuriin liittyviin mielikuviin jollain tavoin vaikuttaa vanhempien vastuuta painottamalla tai ammatillisten oppilaitosten käytäntöihin puuttumalla? On silmiinpistävää lukea nuorten huomanneen, että joskus nuoret ja opettajat käyvät tupakalla yhdessä ja että nuorten tupakointia opiskelutilanteissa (ulkona esim. rakennustyömaalla) voidaan katsoa läpi sormien (Piispa 2017).

Terveys on in, mitä muuta tarvittaisiin?

Tupakoinnin terveyshaitat ovat haastateltujen nuorten tiedossa vähintään keskinkertaisesti, joskin nuuskan osalta on valistuksessa vielä petrattavaa. Pitkäaikaisilla (vakavilla) terveyshaitoilla ei kuitenkaan tässäkään tutkimuksessa nähty olevan nuorten valintojen kannalta niin suurta merkitystä kuin välittömästi esiin tulevilla haitoilla esimerkiksi urheilusuoritusten heikkenemisen osalta. (Piispa 2017.) Huomiota tulisikin terveyshaittojen painottamisen sijaan tai ohella kiinnittää ehkäisevässä työssä enemmän siihen, miten nuoret voisivat saada päihteidenkäytöstä seuraavia koettuja hyötyjä muutoin kuin päihteitä käyttämällä.

Ikuinen kysymys kuuluu siis jälleen, miten tukea nuorten ryhmiin ja yhteisöihin kiinnittymistä, itsetuntoa ja –tuntemusta sekä rohkeutta tehdä itsenäisiä, omaa elämää koskevia valintoja siten, että päihteidenkäyttöä ei näiden tarpeiden toteutumista varten koettaisi tarvittavan? Tai miten löytää ja tarjota niin sanotun tupakkasosiaalisuuden tilalle jotain yhtä houkuttelevaa, yhtä lailla nuoren autonomiaa ja itsemääräämisoikeutta vahvistavaa sekä osallistavaa toimintaa? Kas siinä tarttumapintaa ehkäisevän päihdetyön tekemiseen ja ehkä yksi tupakoinnin (ja muidenkin päihteiden käytön) ehkäisyn olennaisimmista kysymyksistä.

Digi loo, digi lei, aika hassua hei, kuinka lujaa mulla kulkeekaan!

Piispa kehottaa myös pohtimaan, miten nuorten kiinnostusta erilaisia teknologisia ja digivälineitä kohtaan voitaisiin valjastaa yhä enemmän ehkäisevän päihdetyön avuksi. Tätä kysymystä olemme jo kotvan aikaa Preventiimissä ja ammattilaisten kanssa työstäneet ympäri Suomea järjestetyillä päihdekasvatusmarkkinoilla. On ollut ilo huomata, että yhä useampi nuorten parissa toimiva tarttuu mielellään ja innokkaasti digikeinojen laajoihin mahdollisuuksiin niin päihdekeskustelun herättäjinä kuin vaikkapa päihteettömien tapahtumien markkinoinnissakin.

Tutkimus antaa oivallisia suosituksia, joita voi soveltaa tupakkatuotteiden (ja muiden päihteiden) käytön vähentämiseen ja ehkäisevään työhön nuorten parissa (Piispa 2017, 90-91). Nyt on siis erinomainen mahdollisuus muun muassa tämän selvityksen pohjalta tarttua käytännön työhön ehkäisevän päihdetyön lain edellyttämään tieteelliseen näyttöön pohjautuen. Peruskysymykset nuorten tarpeista oman kasvunsa ja sen mahdollisten karikoiden keskellä ovat edelleen kaiken ehkäisevän työn kivijalka.

 

Terveisin,

Mari Tapio

suunnittelija, Preventiimi/Humak, 11.1.2018

 

PS: Tutustu tarkemmin: Piispa, Mikko 2017. Sammuuko savuke, nouseeko nuuska? Tutkimus yläkouluikäisten tupakkatuotteisiin liittyvistä mielikuvista ja kokemuksista. Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura ja Suomen Syöpäyhdistys, Verkkojulkaisuja 127.

”Se oli semmoinen ilta!” Nuoret elämästä päihtymässä – Nuorisonohjaajan matkassa

Hyppään maanantai-iltana Kuopiossa Wauton (Walkers-auto, joka on liikkuva nuorten kohtaamispaikka) kyytiin. Nuorisonohjaajista Henna-Riina ajaa ja Paula istuu kartturiksi. Kuopion nuorisopalveluiden naiset kertovat, että aloitamme ensin Monarin nuorisotilalta. ”Mennään katsomaan, mikä siellä on meininki.” Laitan korvat auki: mitä kuulen, minkä mielestäni yhdistän ehkäisevään päihdetyöhön (ept). Kerron teille reissusta tässä ja kirjoitan bingo-sana, kun ollaan ept:ssä.

Ex-gangstojen nuokkari

Menemme päihteettömään vapaa-ajanviettopaikkaan nuorisotilalle, jossa on aikuisia paikalla. Eka bingo! Aikuinen viittaa kasvattajaan, joka toimii nuorten ajatusten ja kokemusten peilinä myös suhteessa päihdetietoon ja -kulttuuriin, yhteiskunnan ja yhteisöjen sekä nuorten välillä.

Tulen sisälle, tulee kodikas olo. Nuoret istuvat sohvalla totisen hyväntuulisina. Vastaan juoksee Roki-koira. Lepertelen koiralle ja istun sohvalle nuorten viereen. Kysyn koiran omistajaa, ja kuulen Rokin olevan opiskelijan, joka tekee sosionomiopintojen asiakasharjoittelua. Esittelen itseni samalla kun rapsutan Rokia. Nuoret kommentoivat koiran käytöstä kaksimielisesti, ja minä peesaan puhetta.

Olemme tehneet sinunkaupat, kiitos Rokin, loistava välikappale keskustelun aloittamiseen. Bingo! Ehkäisevän päihdetyön menetelmä voi olla tavoitteellinen eläinavusteisuus, toimii myös spontaanisti käytettynä. Eläin ei luokittele ja kohtaa kaikki arvokkaina, kuten Roki kulkiessaan jaloista jalkoihin.  ”Millaisia asiakkaita te sitten olette?”, kysäisen uteliaana, kun haistan rennon ilmapiirin. Pojat kertovat nykyään olevansa rauhallisia, kun ikää on juuri 18 vuotta. Ennen tilalla oli kuulemma ihan gangsta-meininki. Siitä haluan kuulla lisää.

”Rikottiin paikkoja, riehuttiin, poltettiin sähkötupakkaa ja oikeaa röökiä vessassa, oksennettiin kännissä pitkin lattioita ja kettuiltiin naama punaisena ohjaajien puheille, kun jäätiin kiinni. Monesti istuttiin puhuttelussa.” Bingo! Nyt on päihteet ihan mainittu sanana. Kaveriporukalla on kokeiltu, rikottu sääntöjä ja ohjaaja on käynyt kasvatuskeskusteluja.

Pojat muistavat myös tilalta tulleen nykyisiä julkkiksia (räppäreitä), jotka kävivät silloin tilalla, kun tarinaa kertovat nuoret miehet olivat pieniä eli sen 14 v. ”Ne olivat ihan häröjä jo silloin”, muistelevat pojat. Bingo! Esikuvat, vertaisten merkitys ja mallit, sosiaalinen paine ja roolit vaikuttavat omiin asenteisiin. Toisaalta myös esimerkki sankaritarinasta, ja ylpeys, että tästä yhteisöstä on päästy pitkälle ja tultu joksikin, onnistuttu elämässä kohti unelmia.

Kyttääjäaikuiset ja ne muut hullut

Sitten jatketaan muistelua tilan kyttääjä-aikuisiin: kuka ollut millainen käytökseltään, mitä sanonut ja miten hitsannut kiinni (=hermostunut). Niinkään suoria kehuja ei sanota, että joku aikuinen olisi ollut erityisen nuorten mieleen. Kiitos kuuluu rivien välistä. Puhe kuulostaa kuitenkin kunnioittavalta ja vanhoja nuorisonohjaajia muistellaan kaiholla. Bingo! Nuoria on kohdattu, kuultu ja nähty. Merkitykselliset kohtaamiset ovat olleet tärkeitä elämän soljumisessa, laittaneet stoppia ja herättäneet miettimään ihan itse.

Mietitään, missä kyttääjät ovat nyt ja samalla puhe kääntyy muihin samankaltaisiin ihmisiin, joihin verrataan. Miten he ovat valittaneet ja toimineet, miten suhtautuneet nuoren tekoihin. Nuoret puhuvat valmentajistaan ja työnantajistaan, mainitaan isäkin. Bingo! Harrastus antaa suojaa, muutakin tekemistä kuin esim. juominen, työnteko vastuuta ja itsenäisyyttä sekä perhe kannustusta, antaa tukea ja rajoja.

Pohdimme, että menemme vielä toiselle tilalle Wautolla. Nuoret eivät pidä ideaa järkevänä, koska siellä on hullu meno ja ihan pimeitä tyyppejä, vaikka eivät siellä ole juuri käyneetkään viime vuosina. Bingo! Ulkopuolisuuden tunne, ehkä heikot sosiaaliset taidot ja erilaiset toimintakulttuurit, jotka voivat tuoda riskejä päihteiden käyttöön. Onneksi on ollut se oman alueen tila ja siellä yhteenkuuluvuuden tunne. Erottelevassa asenteessa olisi hivenen jyrkkyyden kaventamista. Vielä siis riittää ohjaajilla töitä.

Valmiita nuoria ja uusia helmiä

”Tiloille tullaan aina, ja lähdetään vasta, kun ovet menevät kiinni”, napauttavat pojat. Minä tulkitsen, että kyseessä on tärkeä paikka: nuokkarilla saa olla oma itsensä, ja siellä on ihan parhaat ohjaajat, rento meininki. ”Paitsi joskus perjantaisin ei tulla, jos ollaan ryyppäämässä.” Ehdin kommentoida kysyvän äännähdyksen väliin. ”Siellähän on kaikki, kun viikko on takana, päästävä vähän viihteelle.” Bingo! Juhliminen on sosiaalinen tapa nuorille ja tavoitteena pitää hauskaa, päästä arjesta eroon. Toivottavasti vastuullisesti ja turvallisesti ja olisi mahdollisuus myös valita toisin, huomaan miettiväni. Ainakin jos on KalPan peli, se voisi olla se syy, kun nuorten puheita kuuntelin tärkeistä asioista elämässä.

Pojilla on menossa vika vuosi opintoja, sitten töihin. ”Ei ehkä enää sitten aina nuokkarille.” Mitähän tästä sympaattisesta lippispäästä tulee, vaikuttaa luottavaiselta elämäänsä. Ohitseni juoksevat seiskaluokkalaiset säbämailat kädessä kohti salia. ”Viekää sitten mailat paikoilleen”, muistuttaa ohjaaja. Toisessa huoneessa yläkoulun tytöt kuuntelevat pimeässä musiikkia. Bingo! Ehkäisevän päihdetyön tarve ei lopu, uusi sukupolvi on jo lämmittelemässä (=ottaa mallia vanhemmista ja on sosiaalisen paineen alla).

Käymme vielä muka-hullun menon paikassa. Täynnä eläviä nuoria sekin, ja kohtaamiset kolahtelevat. Tulemme takaisin lähtöpisteeseen. ”Se oli semmoinen ilta”, toteaa Henna-Riina. Nauramme, kun kuulosti Poliisit-ohjelman loppukommentilta. Nuorisotyöstä saisi helposti oman tosi-tv-sarjan. Mitä nuorisotyöntekijä tai muu nuorten kanssa toimija saa työssään kohdata työpäivänään? Sarjassa olisi isoja ja pieniä kuntia, ja tulisi avattua nuoruuden erilaisia kokemuksia. Härkää sarvista, lupaan – palaamme vielä.

”Päästäkseen määränpäähän pysyttävä matkalla. Aion selvittää, mitä on seuraavan mäen takana
En tahdo perille vielä, mä viihdyn matkallani. Elän hetkelle, arvostan joka askeltani
Maisemat vilisee, se on mulle rikkautta. “Me mennään pohjanmaan kautta.””
( Fintelligens: Määränpää)

 

Mukavaa marraskuuta!

Marjo

suunnittelija, Preventiimi/Humak, 15.11.2017

Kuvat: Nuoret moottoripyörän kyydissä. Abigail Geenan/ Unsplash; Roki-koira. Marjo Kolehmainen.

Ystävyyden suojassa

 

 

Istuin taannoin iltaa ystävieni seurassa. Yhteinen menneisyys, jaettu elämä, hersyvä nauru, toisesta välittäminen, sanattomat hetket, turvallinen olo ja hyvä olla. Itselläni on ollut onni kulkea näiden ihmisten seurassa nuoruuden poluilta lähtien. Olemme kohdanneet vaiheessa, jossa elämänpiiri alkoi laajentua uusien asioiden myötä. Alakoulu vaihtui yläkouluksi, uusien ihmisten tapaaminen sai uusia merkityksiä ja oman viiteryhmän olemassaolo korostui. Tuossa herkässä elämänvaiheessa, jota nuoruudeksi kutsutaan, ihminen on altis monenlaisille asioille ja vaikutuksille. Riskikäyttäytyminen etsii jalansijaa, edustaen nuorelle siirtymistä kohti aikuisuutta. Se tarjoaa nuorille irtaantumista omista vanhemmista ja kodista, syöttäen kapinoinnin ja auktoriteettien kyseenalaistamisen mahdollisuuksia. On selvää, että näissä kohdissa elämän suojaavat tekijät korostuvat ja aikuiset haluavat suojata nuoria, vaikka heiltä odotetaankin tietyllä tavalla jo itsenäistymistä.

 

Suojaavien tekijöiden äärellä

Preventiimin järjestämässä Nuorisoalan ehkäisevän päihdetyön perusteet -verkkokoulutuksessa keskustellaan tälläkin hetkellä näistä nuorten elämää suojaavista tekijöistä ja ehkäisevän päihdetyön tärkeistä kulmakivistä. Siitä, kuinka osa suojaavista tekijöistä ilmenee yksilön persoonallisina ominaisuuksina, kuten nuoren hyvänä itsetuntona ja itseluottamuksena, kykynä sopeutua uusiin tai muuttuviin tilanteisiin, myönteiseksi koettuna vaikuttamisena itseään koskevissa asioissa.

Toiset taas ilmenevät ympäristöön ja lähiyhteisöön liittyvinä ominaisuuksina. Esimerkiksi nuorten luomat hyvät sosiaaliset suhteet sekä omaan viiteryhmäänsä että ympärillä vaikuttaviin aikuisiin luovat pohjan avoimelle vuorovaikutukselle. Perheen osoittaman kiinnostuksen, arvostuksen ja kuuntelun lisäksi omassa kaveripiirissä luotu kulttuuri on olennainen osa lähiyhteisöjen tuottamista suojaavista tekijöistä. Keskustelussa nostetaan myös suojaavien tekijöiden kääntöpuoli; toisaalta ystävät tai kaveripiiri voivat aiheuttaakin riskitekijöitä nuoren elämässä. On kuitenkin hyvä muistaa, että yksikin nuoren elämässä näyttäytyvä vahva suojaava tekijä voi riittää kumoamaan useamman altistavan tai riskitekijän. Näin ollen suojaavien tekijöiden kirkastaminen on olennaista.

Nuorten elämässä suojaavat tekijät ilmenevät monitasoisina, joten niiden toteutumisesta on huolehdittava useissa toiminnoissa. Yhteiskunnan tulee tarjota tasavertaisia mahdollisuuksia nuorille sekä tukea heidän vanhemmilleen. Lähiyhteisö puolestaan voi edistää suojaavia tekijöitä olemalla aidosti kiinnostunut nuorista sekä tarjoamalla heille osallistumisen mahdollisuuksia. Nämä kaikki ovat meidän aikuisten toteutettavissa. Meillä on mahdollisuus tarjota nuorille elämään suojaavia tekijöitä, vahvistaa heidän suhteitaan oman viiteryhmänsä kesken. Antaa eväitä elämään ja aineksia ystävyyteen.

Ystävyys on uskomaton voimavara. Ymmärrän sen suojanneen minua itseänikin monella tavalla samalla kun huomaan, että toisin valitut ystävät olisivat saattaneet tuoda mukanaan elämääni hyvin erilaista sisältöä. Onnekseni elämä on kohdellut omia ystävyyssuhteitani hyvin. Ne ovat pysyneet vahvoina suojaavina tekijöinä. Toivon, että maailma kohtelisi jatkossa omia lapsianikin, tulevia nuoria, yhtä hyvin. Että he saisivat kohdata maailman haasteita oman turvallisen viiteryhmänsä kanssa, ehkä jopa samojen ystävien kanssa pitkälle aikuisuuteen saakka. Niin kuin itse olen saanut tehdä.

 

                                                                                                   ***

Hyvät ystävät ovat kuin lyhtyjä tiellä
– he eivät lyhennä matkaa,
mutta tekevät sen turvallisemmaksi kulkea.

 

 

Terveisin, suunnittelija Noora Paakki, Preventiimi/Humak, 25.10.2017

Mistä sinä innostuit viimeksi työssäsi?

Meille Preventiimiin tulee tasaisesti kutsuja monenlaisiin paikallisiin kehittämispäiviin ja työyhteisöjen omiin tilaisuuksiin. Ne voivat olla kertaluontoisia tai sitten pidempiä proggiksia. Ilahdumme kutsuista aina, ja pyrimme vastaamaan toiveisiin, jos suinkin aikataulut saadaan sopimaan. On aina jännää ja innnostavaa keskustella kutsuvan tahon tarpeista ja pohtia, mitä tapahtumaan tai vireillä olevaan juttuun veisi mukanaan.

Useimmiten aiheena ovat nuoret tai nuoret aikuiset, heille tarjottavat erilaiset palvelut ja yhteisöt sekä ehkäisevä päihdetyö niissä. Toisinaan on kyse laajemmistakin palvelukokonaisuuksista, joita yhteisö haluaa tarkastella ja kirkastaa ehkäisevää päihdetyötään niissä.

Päihteistä puhuminen on OK

Usein sellaiset tahot, joille ehkäisevä päihdetyö on alkanut herättää jollakin tapaa työn kehittämishalua tai joiden työssä esimerkiksi asiakkaista on herännyt uudenlaista huolta, lähtevät tiedusteluihin tavallaan päihteet edellä. Puheenvuoroon pyydetään toisinaan melko teknisiä aiheita; vaikkapa mistä tunnistaa käytön, mitä päihteet tekevät, mitä tilastot kertovat, miten hakea muutosta tilanteeseen ja mitä työkaluja voisi olla käytettävissä. Vastauksia löytyy näihinkin, mutta viemme samalla mukana tärkeän viestin: päihteistä on OK puhua ennakoivasti ilman huoltakin, ja huoleen ja päihteiden käyttöön on myös OK puuttua missä tahansa yhteisössä.

Asiakkaiden yksityisyyttä toki pitää kunnioittaa, mutta on myös toisia kunnioittavaa ilmaista huoli ja pyrkiä tukemaan heitä. Täysi-ikäisellä on sinällään oikeus käyttää vaikka alkoholia, mutta jos huolta syntyy, niin iällä ei ole väliä. Nuorten päihteidenkäyttöön puuttumisen kynnys on matalampi, mutta ei sekään silti aina helppoa tai itsestäänselvyys. On myös tärkeää, että koko työyhteisö tietää puuttumisen pelisäännöt, ja että toimintatavalla on yhtenäinen linja.

 Mitä jo on, mitä vielä puuttuu tai voisi tehdä toisin

Pyrimme viemään kentälle mahdollisimman vahvaa viestiä välittämisestä ja avoimesta keskustelun avaamisesta. Herättelemme myös ajatuksia ehkäisevän työn kokonaispaletista: niin ennakoinnista ja hyvinvoinnin edistämisen toimista kuin toimivista puuttumisen malleistakin. Ehkäisevää päihdetyötä voidaan tehdä niin monin tavoin jo ennen huolen syntymistä. Päihteillä on myös kytkös mielen hyvinvointiin, ja siksikin ihmisen yleistä hyvinvointia täytyy tarkastella osana ehkäisevän päihdetyön kokonaisuutta.

Näissä keskusteluissa hahmotellaan omaa työtä erilaisten kysymyksien kautta. Miten tehdään asioita jo ennen kuin ongelmia on havaittu? Mitkä ovat ne kohdat omassa työssä, joissa päihdetematiikka ja erilaiset sosiaalisen vahvistamisen työtavat ovat käytettävissä? Pohdintaa herättää usein myös se, miten tunnistetaan ja tunnustetaan asiakkaiden ääni, osallisuus ja arjen kokemukset tai tieto päihteistä, sekä miten asia saadaan omakohtaiseksi ja kiinnostavaksi. Entä mihin oman työn tai yksikön rajat ja osaaminen venyvät; mitä voidaan itse tehdä ja missä kohtaa tulee kutsua muita mukaan?

Avoin keskustelukulttuuri tukee kehittämistä

On mielestäni tämän työn parhautta, kun avaamme vierailulla keskustelun, ja se alkaa virrata kuin puro iloisena pulinana yhteisössä. Meidän roolimme Preventiimissä on herätellä näkökulmia ja tehdä lisää kysymyksiä, mutta kokoontuva yhteisö on se, jossa parhaat vastaukset syntyvät omaa työtä peilaamalla. Työyhteisö voi itse löytää juuri heille sopivia kehittämiskohteita ja ratkaisuja ehkäisevän työn kipukohtiin. Erilaiset materiaalit ja menetelmät ovat hyvänä tukena, mutta ne jäävät helposti hengettömiksi ilman työyhteisön omaa pohdintaa ja soveltamista.

Erityisen ilahduttavaa itselleni on se, kun (onneksi useinkin) törmään yhteisöön, joka suhtautuu työn kehittämiseen pelotta ja intohimolla. Niissä ideoita ilmaistaan rohkeasti ja ne lähtevät itämään yhteisvoimin. Olen monesti miettinyt, että sitä havaitsee erityisesti sellaisissa ympäristöissä, joissa koko tiimi tai työyhteisö on aidosti tasavertainen ja keskustelukulttuuri jo valmiiksi avointa.

Avoimessa työyhteisössä kenenkään ei tarvitse pelätä kysymysten tekoa, käytäntöjen haastamista, tai olla hiljaa taustalla työroolien erilaisten statusten vuoksi. Tällaisissa yhteisöissä vieraillessa pääsee näkemään vilahduksen eräänlaisesta kollektiivisesta sydämestä, joka sykkii lämmöllä asiakkaita ja ehkäisevää työtä kohtaan. Keskusteluissa läikkyvät niin huumorinkukkaset kuin vakavatkin aiheet. Tällaisista tilaisuuksista lähtee itsekin hyvillä mielin ja hurjan innostuneena. Kiitoksia kutsusta!

Terveisin, suunnittelija Heidi Odell, Preventiimi/Humak, 11.10.2017 

 

 

Ei jäädä himaan jumittaan

”Aina oppii, kun kotoa lähtee”, kuuluu suosikkisloganeihini.

Näin taas kävi, ja siksi tämä postaus. Kävin Ehytin Ånni-hankkeen koulutuksessa, jossa tapasin jyväskyläläisen Homies Youth Workin Sailan, ja saman hankkeen Millan tunnen jo opiskeluajoiltani. Ihmiset ja hyvät kohtaamiset jäävät paremmin mieleen kuin työtehtävät tai suoritukset.  Menin kylään HYW -hankkeen naisten työpaikalle, ja halusin kuulla mitä hanke tekee, ja liittyykö se mitenkään nuorisoalan ehkäisevään päihdetyöhön.

Kotiin asti

Hankkeen tehtävänä on vähentää nuorten yksinäisyyttä. Lapsista ja nuorista joka viides kokee jossain elämän vaiheessa yksinäisyyttä. Hetkellisestä yksinäisyydestä ei tarvitse vielä niinkään olla huolissaan. Se voi liittyä esimerkiksi elämäntilanteen muutokseen (esimerkiksi muutto). Tunnistettavissa on kuitenkin iso joukko nuoria, erityisesti nuoria aikuisia, jotka kokevat yksinäisyyttä vuodesta, tilanteesta ja kontekstista toiseen.

”Taustalta löytyy mm. koulukiusaamista”, kertoo Milla kuulemiaan tarinoita. Yksinäisyydessä on myös ylisukupolvisuutta. Hankkeessa kohdattavat nuoret ovat pääsääntöisesti yksin asuvia nuoria ja nuoria aikuisia, joilla on jo omaa perhettä. Hanke rikkoo toiminnallaan masentavan harmaan lauseen, että ”kotoa sinua ei kukaan hae!” Milla ja Saila nimenomaan menevät nuorten kotiin. Työ perustuu nuoren vapaaehtoisuuteen. Nuoren kotiin tullessa he antavat vallan nuorelle.

Menetelmät ovat tuttuja: kohdataan, kuunnellaan, keskustellaan ja kunnioitetaan. Vahvistetaan sosiaalisia taitoja. Ensimmäiset kerrat voivat olla kyläilyä, kunnes luottamus syntyy, ja suurta alkaa tapahtua – lähes ihmeitä. Nuorten kanssa toimitaan yksilönä, pienryhmässä, yhteisönä (perheenjäsenetkin voivat olla mukana) ja nuoria rohkaistaan avaamaan ovia haluamiinsa yhteisöihin.

Tabujen rikkominen

Yksinäisyys on pirullinen ongelma. Se linkittyy masennukseen, ahdistukseen ja altistaa päihteiden käytölle, kun kaverisuhteet ja osallisuuden tunne jäävät kokematta. Hankkeen naisia kuunnellessa koputteli ajatteluani moni ehkäisevän päihdetyönkin perijuuri. Näen yksinäisyyden tematiikan ymmärtämisen sekä avaamisen kautta mahdollisuuksia nuorten eriarvoisuuden vähentämiselle.

Asia voi olla hankala ja vaikea, kun pitää pohtia, halutaanko rikkoa nyky-yhteiskunnan tabua ”koti on yksityinen paikka ja yksityisaluetta – pääsy kielletty!”. Koti yksityisenä paikkana -tabu mahdollistaa ja ylläpitää pahimmassa tapauksessa ongelmia. Koti yksityisenä paikkana sallii ja mahdollistaa myös alkoholin ”ei niin kohtuukäytön”, kun ollaan omassa rauhassa.

Kodin halutaan olevan turvallinen paikka, ja se on tavoite, mutta totuuksia ja maailmoja on monia. Turvallisuus, turvattomuus, syrjäytyminen ja yksinäisyys kodin kontekstissa voisivat olla avoimessa kriittisessä keskustelussa nuoren kanssa ja nuorisotyössä – myös ehkäisevässä päihdetyössä.

Ongelmilla mässäilyn kulttuuri

Isojen, suuria ihmisjoukkoja koskevan kriisin ja traagisen tapahtuman kohdatessa medialla on selvä viesti: kotiin ei olisi hyvä jäädä yksin ja alkaa pelkäämään. Yhdessä on parempi olla, tehdä tavallisia asioita ja keskustella kokemuksista. Sama toimii yksittäisen nuoren kohdalla, eikä vain suureen joukkoon kohdistuvan turvallisuusuhan edessä. Ongelmilla ja vaikeudella usein mässäillään, ja sillä saadaan perusteet jonkun työmuodon olemassa ololle, ja ongelmien edessä ollaan jo usein kalliimman työn kategoriassa – pätee hyvin myös ehkäisevään päihdetyöhön.

Ehkäisevä työ lähtee tavallisesta nuoren arjesta (myös koti on arkea ja elämää), ja läheltä ilman ongelmilla mässäilyn tarvetta. ”Kyse on voimavarojen vahvistamisesta, jotta yksinäisyys ei olisi nuoren elämässä pitkäaikainen vieras”, kertovat Milla ja Saila mässäilyyn kyllästyneinä.

Yksinäisyydestä voi syyttää mitä tahansa instituutiota, poliittisia linjauksia, jopa nuorta itseään – hiljaiset, helpot ja kiltit eivät tee itsestään numeroa ja jäävät helpommin yksinäisiksi. Syyttely on helppoa, mutta niin on toimintakin. Viedään nuori ulos kotoa. Tehdään nuoren kanssa sitä mistä hän tykkää.

Yksinäisen kaveri

Homies Youth Workin vierailu aiheutti tukun kysymyksiä, joita mielellään pohdiskelen, kun kohtaamme: Onko nuorisotyön ammattilaisella ehkäisevässä päihdetyössä hallussa ymmärrys kaikista nuoren toimintaympäristöistä? Näettekö nuoret siellä, missä heidän arkensa on? Rajautuuko ehkäisevä päihdetyö nuorisotyössä pelkästään nuorille ja ohjaajille (ei perheisiin), julkisiin tai puolijulkisiin tiloihin (ei yksityiseen tilaan)? Onko työ oikeasti nuorilähtöistä? Tavoittaa työ niitä nuoria, joista on pieni huoli tai joiden ympärillä leijuu riskitekijöitä päihteiden käytölle? Kuinka suuri on järjestetyn toiminnan osallistumiskynnys? Toimitaanko nopealla ja varhaisella sosiaalisen vahvistamisen tuen reagoinnilla?

Ja vastaus siihen liittyykö nuorten yksinäisyyden poistaminen mitenkään ehkäisevään päihdetyöhön: ”kyllä liittyy”. Päihteet kyllä suostuvat helposti olemaan yksinäisen hyvä kaveri – ainakin yksi niistä.

Tapaamisen lopuksi Saila kysyy, ”mistä puhuttiin?” ja kuvaa videon someen. Viralliseen videoon päätyi mm. valta ja raha. Oikeasti puhuimme ystävyydestä, ja tajusimme sen virallisen otoksen jälkeen. Onneksi tajusimme!

”Hyvät frendit on kuin ässä hihassa — missä nähään, mis on tänään?” (Robin: Boom Kah)

Marjo

FB: Homies Youth Work

Marjo Kolehmainen, suunnittelija, Humanistinen ammattikorkeakoulu/Preventiimi 6.9.2017

 

Mitäs viserrät.. eiku viestit?

Hyödynsin viimeisen vuoden aikana mahdollisuutta ottaa työstä opintovapaata ja keskittyä oppimaan uutta. Opiskelut veivät minut tutkailemaan lähemmin viestintää: mitä viestintä käytännössä on, millaisia taitoja kannattaa viestinnän osalta petrata ja millaisia teoreettisia näkökulmia niin arkisen kuin organisaatioissakin tapahtuvan viestinnän taustalla on.

Opinnot kuljettivat ajatukseni sisällöllisesti usein kauas nuorisoalasta ja ehkäisevästä päihdetyöstä. Opiskelun kautta silmäni kuitenkin aukesivat yhä enemmän sen suhteen, että ehkäisevä päihdetyö, jos mikä, on vahvasti juuri viestintää.

Meitä on joka junaan – ja niin on viestintääkin

Pureskellaanpa edellistä väitettä hitusen pienempiin osiin. Ehkäisevällä päihdetyöllä halutaan vaikuttaa siihen, millaiset tiedot, taidot ja asenteet nuorille kehittyy suhteessa päihteisiin ja omaan elämään laajemminkin. Tätä vaikuttamista tehdään VIESTIMÄLLÄ nuorille arvoista, faktoista, vaihtoehdoista ja valinnan mahdollisuuksista lukemattomin tavoin.

Viestimme nuorille päihdeteemoista kasvokkaisissa kohtaamisissa, tapahtumissa, oppitunneilla, julisteilla ja esitteillä, kampanjoilla, sosiaalisen median postauksilla sekä chatviesteillä. Sanoin, kuvin, draaman keinoin. Pitkäkestoista ohjaamista ja innostamista vaativissa projekteissa tai siinä yksittäisessä ohikiitävässä hetkessä, jolloin sattuu törmäämään tuttuun nuoreen katuvilinässä. (Päihde-) kasvatustilanteet ovat siis perusluonteeltaan viestinnällisiä.

Oivasta suunnittelusta kelpo toteutukseen

Myös rakenteellisesti ehkäisevän päihdetyön ja viestinnän suunnittelu muistuttavat toisiaan hämmästyttävän paljon: molempien osalta on tiedettävä

1) Mitä tavoitellaan, mitä halutaan saada aikaan?

2) Kenelle viesti (työ) kohdennetaan, keneen halutaan vaikuttaa?

3) Millä tavalla viestitään (toimitaan), jotta tavoite saavutetaan parhaiten? ja

4) Miten arvioidaan viestinnän (työn) onnistumista ja laatua?

Nuorten parissa toimittaessa, samoin kuin kaikessa viestinnässä, on myös huomioitava eettisyys: vaikuttamaan ei voi pyrkiä aivan millä keinolla hyvänsä. Ylhäältä alaspäin suuntautuva viestintä ei yleensä kohtaa nuorta, vaan on mietittävä, millä tavalla nuori voisi vaikuttaa tilanteen (tai viestin) kulkuun ja kokea osallisuutta. Monta samansuuntaista viestiä useasta vinkkelistä ja eri lähettäjiltä saa sekin yleensä vastaanottajassa aikaan suuremman vaikutuksen kuin yksi ja ainoa kerran vuodessa ulos pullautettu sanoma.

Tehtäisiinkö blogi vai vlogi?

Nuorisoalan toimijat törmäävät tässä ajassa kerta toisensa jälkeen kysymykseen: missä nuoret ovat? Missä he tänään viettävät aikaansa ja mahtavatko he löytyä sieltä vielä ensi viikollakin? Nuorten suosimat hengailu- ja viestintäympäristöt ja -välineet vaihtuvat tämän tästä, ja perässä on yritettävä pysyä. Mentävä sinne ja viestittävä siellä, missä nuoret kulloinkin ovat.

Yleisesti ottaen viestinnän alalla etsitään vastausta täsmälleen samaan probleemaan: millä viestintäkanavalla nuoret ovat ja millaiset sanomat herättävät heidän kiinnostuksensa, koskettavat, juuri nyt?

Viestintä on muuttunut viime vuosikymmeninä yhä kuvallisemmaksi. Kuva tehoaakin usein paremmin kuin useampi sata sanaa. Selfiet, videot ja vlogit ovat monelle nuorelle tärkeitä itseilmaisun tai identiteetin muodostuksen välineitä. Yhtä lailla nuorten parissa toimivien on ollut opittava tuottamaan kuvallisia viestejä, vieläpä sellaisella ”kuvakielellä”, joka on nuorille läheistä, ajatuksia herättävää ja vaikuttavaa.

 

Härkää sarvista, sano!

Ehkäisevään päihdetyöhön sisältyvä viestintä on mukavan haasteellista, mutta siinä, kuten työssä ylipäätään, voi aina kehittyä taitavammaksi. Kannattaa seurailla viestinnän saloihin perehtyneitä kollegoja, ja ehkä myös joitakin viestinnän erityisasiantuntijoita, ja poimia heidän parhaat jipponsa talteen.

Lopuksi viestintäajatusten herättelyyn oiva blogiteksti viime syksyltä nuoriin kohdistuvan someviestinnän maailmasta. Siinä päästään sisään EHYT ry:n verkkopedagogi Minna Lehtisen seikkailuihin Snapchatin syövereissä. Minnan vinkit sopivat hyvin myös muissa somepalveluissa sovellettaviksi. Ja eikun viestimään!

 

Terveisin, 

Mari Tapio, suunnittelija, Preventiimi/HUMAK, 21.8.2017

Mehukkaat opiskelijabileet hakusessa!

Preventiimin Puhukaa meillekin päihteistä! – seminaarissa loppukeväällä mietittiin muun muassa opiskelijoiden ehkäisevää päihdetyötä ja sitä, miten heidän opiskelukykyään ja opinnoissa mukana pysymistä voitaisiin tukea. Preventiimin Taloustutkimuksella teettämän tutkimuksen mukaan nuorista aikuisista (18–29-vuotiaat, 704 vastaajaa) 79% koki, että ympäristö (vallitsevat asenteet, media, kaverit)  ohjaa heitä päihteidenkäyttöön. Yli puolet koki, että päihteidenkäyttö jossain määrin kuuluu nuorten aikuisten vapaa-aikaan. Noin puolet vastanneista oli ollut jonkin verran tai hyvin huolissaan joko omasta tai jonkun läheisen päihteiden käytöstä. (Tutustu.)

SAMOK ry:n edustaja Jyri Niemi oli mukana seminaarissamme keskustelemassa opiskelijakuntien tärkeästä työstä opiskelijoiden, nuorten aikuisten mukana pitämisestä opiskeluissa. Opiskelun tiivis tahti voi kuormittaa jaksamista, eikä runsas alkoholin käyttö ole välttämättä hyvä yhtälö mukana pysymiselle. Juominen näkyy kuitenkin usein opiskelijoiden illanvietoissa, jo siksikin, että myynnin kautta voidaan osittain rahoittaa toimintaa. Ja jos halutaan vaikka järjestää opiskelijatapahtuma ravintolassa, niin ravintolaomistajat ymmärrettävästi eivät innostu juurikaan asiakkaista, jotka eivät osta ravintolan tuottoisimpia tuotteita. Seminaaritilaisuudessa keskusteltiinkin siitä, millaisia muita ideoita tähän voisi keksiä.

Opiskelijabileet – solahtaako jokainen joukkoon?

Miten saataisiin aikaan se, että päihtyminen opiskelijabileissä ei olisi normi, ja että mukaan voisi lähteä kynnyksettömästi sellainenkin, joka mieluummin ei juo? Jos aidosti halutaan tukea opiskelijoiden päihteetöntä hyvinvointia, niin silloin on vain mietittävä kaikki ne keinot, joilla sitä voidaan helpottaa. Pitää ylittää ne esteet, joihin juomatta pysyminen voi törmätä.

Koen tässä vahvan yhtymäkohdan siihen, miten nykyään itse arvioin illanviettoja, joihin saan kutsun. Pitkällisen migreenitaustan omaavana lähes päihteettömänä olemisesta tuli vuosien mittaan oma normi, sillä vapaapäiviään ei vain halunnut valuttaa kuolettavaan oksenteluun juomisen laukaiseman migreenin saattamana. Listaan alla muutamia arviointikriteerejä, jotka nousevat mieleen. Voin kuvitella, että eri syistä päihteettömänä viihtyvät opiskelijat pohtivat hyvin samankaltaisia asioita opiskelijabileisiin lähtiessään. Puhumattakaan heillä tähän päälle tulevista paineista siitä, jos on vasta aloittanut opiskelut, ja on palava halu päästä mukaan yhteisöön, joka tukee myös opintovuodet opinnoissa pärjäämistä.

  • Onko tilaisuudessa jotakin muuta juomaa, vaikka alkoholittomia drinkkejä tai edes mehua? Pitääkö tätä erikseen pyytää ja valintaa perustella?
  • Onko illassa helppoa olla mukana, vaikka ympärillä olevat päihtyvät? Onko ohjelmassa jotakin kivaa, johon voi osallistua, (kaikki tanssimisesta vaikka visailuihin jne.), ettei tarvitse vain jumittaa pöydässä kuuntelemassa ördailua.
  • Jos tuon ilmi juomattomuuden, tarvitseeko siitä kuunnella kuittailua, vitsailua tai kyselyjä terveydentilasta tai mahdollisesta raskaudesta (onneksi oma lähestyvä keski-ikä on jo vähentänyt viimeistä).
  • Entäpä jos sittenkin haluaisinkin ottaa pari? Voinko vaihtaa mieltäni kesken illan, vai saanko kummastuneita katseita ja joudunko taas vastaamaan kysymyksiin.

Mikä tukee opintojen alussa yhteishenkeä?

Toteutimme keväällä Humakissa amk-opiskelijoille hyvinvointipajan, jossa kerättiin ajatuksia ja kokemuksia siitä, mikä auttoi opiskelijoita tutkinnon alkuvaiheessa pääsemään sosiaaliseen yhteisöön mukaan. Vastaukset jakautuivat selkeästi henkilökohtaisten ominaisuuksien tai aktiivisuuden sekä toisaalta oppilaitosyhteisön järjestämien toimien kesken. On mielenkiintoista, että kummassakaan listassa ei näkynyt alkoholi millään tavalla. Juomista ei listattu olennaiseksi ryhmäytymisen edistäjäksi, eikä sitä ainakaan suoraan toivottu yhteiseen toimintaan.

Omaa panosta, aloitteellista mukaanpääsyä helpottamaan opiskelijat listasivat ja kehottivat olemaan aidosti kiinnostunut muita kohtaan, etsimään yhteisiä asioita ja pitämään positiivista asennetta yllä. Avoimuus, hymyt, ennakkoluulottomuus, sekä luottamus toisiin ja tilan antaminen olla oma itsensä näkyivät vastauksissa. Kukaan osallistujista ei kirjoittanut, että ota vähän rohkaisuhuikkaa, tai edes, että mene tupakkapaikalle kuulemaan uusimmat jutut.

Oppilaitoksen taholta toivottiin yhteistä tekemistä, illanviettoja, yhteistä ruokailua, teemajuhlia sekä kaikkien mukaan ottamista tehtäviin, jotka ovat hauskoja. Vastauksissa arvostettiin perinteisiä ryhmäytysohjelmia nimileikkeineen ja ryhmäharjoitteineen, ja yleensäkin yhdessä tehtyjä asioita niin koulussa kuin sen ulkopuolellakin oli mainittu. Koulun panostus kaikkien mukaan ottamiseen ja samanarvoisuuteen sekä tutoroinnin ja opiskelijakuntatoiminnan merkitys oli myös tärkeää opiskelijoille. Juominen loisti vastauksissa poissaolollaan.

Tästä huolimatta alkoholi helposti yhä päätyy osaksi illanviettoja (mikä toki ei ole sinällään paha asia, jos vaihtoehtojakin on tarjolla). Viimeksi vastatessani Preventiimin toimintaa koskevaan amk-opiskelijoiden tekemään haastatteluun, tuli opiskelijalta spontaani kommentti ”niin onhan se kyl aikamoista, et miten kosteita noi meidänkin bileet on, ehkä vähän jotain teemaa on keksitty, mutta pääpointti on kuitenkin oikeestaan vetää viinaa”.

Kaikki keinot mietintään

Opiskelijakuntien toiminnalla ja viesteillä on valtavan suuri merkitys sille, koetaanko mahdolliseksi tulla mukaan selvin päin. Onkin merkittävää, että SAMOK:lla ja varmasti muuallakin on havahduttu huomaamaan päihteet opiskelijoiden jaksamisen ja hyvinvoinnin haasteena. Voisiko jokaisessa tapahtumakutsussa näkyä, että selvinpäin on erittäin jees tulla mukaan? Entä voisiko tähän esimerkiksi saada sponsoreita mukaan, vaikkapa it-alan firmoista arvontapalkinnoksi tablettia tms. ja järjestää isoissa illanvietoissa selvänä pysyvien kesken arvonta?

Jokin täky, jonka avulla bileissä voi rohkeasti pysyä selvänä, voisi tuoda sen pikkuhiljaa aivan tavalliseksi asiaksi. Jospa yrityksiä voisi vaikka kiinnostaa saada nimensä tunnetuksi sosiaalisesti vastuullisena, nuorten aikuisten päihteetöntä hyvinvointia aktiivisesti edistävänä toimijana (anyone?).

Kaikki mahdolliset tavat, jotka tekevät opiskelijoiden juhlimiskulttuurista vähemmän huuruista ja antavat tilaa erilaisille valinnoille, on plussaa. Jatketaan mehukkaampien ideoiden kehittelyä. Turvallista ja hyvin jaksavaa syyskautta kaikille!

Terveisin, Heidi Odell, suunnittelija, Preventiimi/HUMAK, 7.8.2017