Syyskuisena tiistai-iltana saimme molemmat yllättävän puhelun oudosta numerosta. Soittaja osoittautui lehtoriksemme Minnaksi, joka oli saanut tehtäväkseen rekrytä pari opiskelijaa vain puolentoista viikon päästä koittavalle Soste-risteilylle keskustelemaan ehkäisevästä työstä järjestöväen kanssa. Tiivistettynä puhelut pyörivät seuraavien fraasien ympärillä:
“Mikä soste? Mikä risteily? Milloin? Voiko tän opinnollistaa? Okei mukana ollaan!”
Periaatteeksi uusia opintoja aloittaessa otimme asenteen kokeilla kaikkea uutta. Täytyyhän se antaa mahdollisuus kaikelle paitsi kansantansseille. Joten risteily ei ollut poikkeus, olihan se lähdettävä. Ei muuta kuin pakkaamaan!
Puolitoista viikkoa ensi-iltaan
Sinällään tehtävä tuntui selkeältä alusta asti: menemme risteilylle herättämään keskustelua ehkäisevästä työstä sote-alan ihmisten kanssa, tavoitteena itse oppia samalla sekä saada ihmisiä ajattelemaan oman työnsä merkitystä ehkäisevän työn viitekehyksessä. Aihe oli meille jo tuttu aikaisemmista opinnoista, mutta silti oli tutustuttava vielä kirjallisuuteen, ettei aivan puhuta palturia. Siispä suuntasimme kirjastoon, mistä tarttui mukaan teos: Ketä kiinnostaa? Lasten ja nuorten hyvinvointi ja syrjäytyminen (2013, toim. Jukka Reivinen ja Leena Vähäkylä). Kirja ei suoraan käsitellyt ehkäisevää työtä, vaan keskittyi enemmän syrjäytymistä aiheuttaviin riskitekijöihin. Oli mielenkiintoista lukea, että esimerkiksi fiksulla kaupunki- sekä yhteiskuntasuunnittelulla pystytään ehkäisemään syrjäytymistä, täten linkittäen nämäkin toimialat ehkäisevään työhön.
Tusinoittain OneNote-tiedostoja, muutama Skype-palaveri, rutkasti ideoita ja useita tunteja kirjan lukemista. Näiden jälkeen olimme valmiita lähtemään.
Inspiraation lähettiläinä feissari ja Arman
Matka Helsinkiin sujui vaivatta, vaikkakin nuokkuen. Matkalla risteilyn avajaisiin tunnelman loi heti Kampissa feissari, joka lähestyi meitä asiallaan.
-Olisiko teillä hetki aikaa puhua Helsinki Missiosta?
-Jaa, mikäs se semmoinen?
-Tuota noin, Helsinki Missio pyrkii vähentämään yksinäisyyttä nuorten, senioreiden sekä lapsiperheiden parissa. Mukana toimii paljon vapaaehtoisia ja ammattilaisia…
Pari hassua naurahdusta myöhemmin:
-Niinno, mehän olemme juuri menossa risteilylle puhumaan ehkäisevästä työstä, ja tämä Helsinki Missiohan liittyy hyvin voimakkaasti aihealueeseemme. Ootkos sä tulossa sinne?
-Jaa, en kyllä. En tiedä aiheesta enempää, olen vain feissari.
Päällimmäinen ajatus kohtaamisesta oli lähinnä, että jos hänkin uskaltaa kadulla puhua laajasta aiheesta tuntemattomille, ehkä mekin pärjäämme.
Avajaiset sisälsivät mm. Juha Sipilän, Arman Alizadin ja Anu Partasen puheet, jotka olivat kaikki hyviä omalla tavallaan. Vaikuttavin ja inspiroivin meille molemmille oli Armanin omasta elämästään ja asenteesta kertonut puheenvuoro, joka sekä kosketti että nauratti.
Askel taakse, kaksi eteen
Muutama huolenaihe pyöri mielessä risteilylle lähtiessä. Osaisimmeko puhua aiheesta tarpeeksi hyvin? Teimmekö pohjatyön tarpeeksi hyvin? Ja konkreettisempana, ei kai laiva keiku liikaa? Saimme neuvon keinua laivan mukana eteen-taakse-akselilla, eikä vasen-oikea-akselilla, joka kokeman mukaan tuottaisi pahemman olon. Oikeanlainen keinunta, teeman mukaisesti, ehkäisee ongelmia tulevaisuudessa.
Pisteellämme neulottiin myös yhteisökaulaliinaa asunnottomille.
Päätehtävämme siis laivalla oli olla Humakin ja Preventiimin esittelypisteellä puhumassa ihmisille ehkäisevästä työstä. Keräsimme ihmisiltä näkemyksiä ja kokemuksia aiheesta lapuille ja keskustelimme avoimesti. Ajatuksena oli myös toinen lähestymistapa, sarjakuvan piirtäminen. Luovuimme kuitenkin ideasta, kun huomasimme sen vaativan hieman liikaa heittäytymistä ja keskittymistä osallistujilta laivaympäristössä. Saimme aikaan paljon hyviä keskusteluja ja uusia tuttavuuksia toimivaksi todetulla osallistavalla menetelmällä, eli pyytämällä kohteliaasti listaamaan asioita, joita ehkäisevästä työstä tulee mieleen tai kertomaan, kuinka itse sitä työssään tekee.
Loppusaalis ehkäisevän työn eri ilmentymismuodoista.
Verkostoitumisen ja ehkäisevän työn sanoman saattamisen ohessa haimme tukun karkkia tax-freestä, söimme mahamme täyteen ja kävimme kuuntelemassa luentoa pelaamisen vaaroista.
Luennolla meille heräsi kysymys siitä, että kuinka pitkään uhkapelaamista voidaan sallia, ettei se saa aikaan enemmän haittaa kuin hyötyä. Missä vaiheessa, ja kuka, voi näyttää punaista valoa, jottei homma luisu käsistä? Kuulemamme henkilötarina myös konkretisoi sen, kuinka helppoa on tippua alas sosioekonomisilta tikapuilta lähes huomaamatta. Tarina herätti huomaamaan, että nuoret eivät ole ainoita, jotka tarvitsevat ehkäisevää työtä, vaan ihan me kaikki. Sillä kun putoaminen tikkailta alkaa ja tukiverkostot eivät ole kunnossa, on pudotus pitkä, nopea ja raaka.
Juhokin pääsi neulomaan, välillä se sujuikin. Kuvassa myös Kuopion Humakissa opiskeleva Miia Jonninen.
Paljon on vielä opittavaa
Kaiken kaikkiaan reissusta selvittyämme ajatukset ovat rauhaisat. Oma innostus varsinkin uusien järjestöjen tutustumiseen syttyi entisestään. Myös varmuus kohdata ihmisiä omalla asiallaan helpottui, vaikka näin suomalaisena tuntemattomien kanssa jutustelu vaatiikin uskallusta.
Matkalla tapahtui myös selkeä nöyrtyminen oppipojaksi. Osoittautui, että ihmiset ovat varsin tietoisia oman työnsä kytköksestä ehkäisevään työhön. Asetelma kääntyi ehkä hieman päälaelleen, sillä päädyimme lopulta oivaltamaan, mitä kaikkea ehkäisevä työ voikaan olla avaten omia silmiämme entisestään.
Lainataksemme Game of Thronesin Ygritteä: “You know nothing, Jon Snow”. Ehkäisevä työ osoittautui monumentaaliseksi järkäleeksi, josta olemme vasta raapaisseet pintaa. Tämä herättää samanaikaisesti innostusta, huolta sekä pelkoa. Innostusta siksi, että tämä tarjoaa uskomattoman laajan sekä mielenkiintoisen työkentän tulevaisuudessa, missä omannäköisen työn tekemisen rajana on ainoastaan oma mielikuvitus. Huolta siksi, että työnsarkaa on tiedossa todella paljon etenkin, kun on alkanut ymmärtää riskitekijöitä syrjäytymisen taustalla.
Ehkäisevä työ pelon lieventäjänä
Entä se pelko? Pelkoa herättää se, ymmärtävätkö päättäjämme, mitä ovat tekemässä? Heiltä on usein kuultu puhetta syrjäytymisen estämisestä, ja eriarvoisuuden vähentäminen on kirjattu hallitusohjelmaan. Puheet tai linjaukset eivät kuitenkaan näytä toteutuvan heidän toiminnassaan tai päätöksenteossaan.
Tässä pieni lista joistakin syrjäytymistä aiheuttavista riskitekijöistä: Heikko sosioekonominen asema, päihteidenkäyttö, mielenterveysongelmat, alhainen koulutus, teiniäitiys. Nämä muutamat mainitut riskitekijät ovat usein myös ylisukupolvisia sekä periytyviä ongelmia, ja kulkevat enemmän tai vähemmän käsikädessä. Meistä joidenkin kohdalla todennäköisyydet alkavat kertyä sinua vastaan jo ennen kuin selviät ulos äitisi kohdusta. (Reivinen & Vähäkylä 2013.)
Kuinka hallitus ja päättäjämme tähän liittyvät? Palauttakaa vielä hetkeksi mieleenne lista riskitekijöistä. Hallitus on päättänyt mm. toimeentulotukien indeksijäädytyksistä, koulutusleikkauksista, aktiivimallista ja paraikaa he kaavailevat helpotuksia irtisanomisiin pienissä yrityksissä. Nämä toimenpiteet kuulostavat korviimme hyvin omalaatuisilta keinoilta ehkäistä syrjäytymistä sekä eriarvoistumista, koska ne näyttävät ennemminkin kurjistavan jo valmiiksi heikossa asemassa olevien ihmisten asemaa. Uusimmassa Sosiaalibarometrissa (Näätänen & Londén 2018, 104) todettiin mm. seuraavaa: ”Sosiaali- ja terveysjohtajien, sosiaalityöntekijöiden ja Kelan johtajien mukaan eriarvoisuus on kasvanut viimeisen 10 vuoden aikana. Eriarvoisuuden nähdään kasvaneen myös omalla toiminta-alueella. Avovastausten mukaan kasvun taustalla on etenkin työttömyys sekä palveluiden ja tulonsiirtojen heikentyminen.”
Asiaa pohtiessa eri näkökulmista, herää väkisinkin kysymys, että siivoammeko tällä hetkellä 1990-luvun laman jälkiä ja maksammeko nyt silloin tehdyistä päätöksistä? Ja jos näin on, milloin tämän aikakauden lasku lankeaa maksettavaksi – ovatko tänään päätöksiä tehneet sitä laskua itse myös maksamassa? Ehkäisevät toimenpiteet nuorten eri elämänvaiheissa saattaisivat kuitenkin ratkaista valtakunnallisiakin ongelmia pitkällä aikajänteellä.
Terveisin,
Juho Oikari ja Joni Johansson, ensimmäisen vuoden yhteisöpedagogiopiskelijat, Humak, Jyväskylän alueyksikkö 14.112018
Lähteet:
Näätänen, Ari-Matti & Londén, Pia 2018. Sosiaalibarometri 2018. Helsinki: SOSTE Suomen sosiaali- ja terveys ry. https://www.soste.fi/media/vaikuta/soste_sosiaalibarometri_2018.pdf
Reivinen, Jukka & Vähäkylä, Leena (toim.) 2013. Ketä kiinnostaa? Lasten ja nuorten hyvinvointi ja syrjäytyminen. Helsinki: Gaudeamus.
