Mehukkaat opiskelijabileet hakusessa!

Preventiimin Puhukaa meillekin päihteistä! – seminaarissa loppukeväällä mietittiin muun muassa opiskelijoiden ehkäisevää päihdetyötä ja sitä, miten heidän opiskelukykyään ja opinnoissa mukana pysymistä voitaisiin tukea. Preventiimin Taloustutkimuksella teettämän tutkimuksen mukaan nuorista aikuisista (18–29-vuotiaat, 704 vastaajaa) 79% koki, että ympäristö (vallitsevat asenteet, media, kaverit)  ohjaa heitä päihteidenkäyttöön. Yli puolet koki, että päihteidenkäyttö jossain määrin kuuluu nuorten aikuisten vapaa-aikaan. Noin puolet vastanneista oli ollut jonkin verran tai hyvin huolissaan joko omasta tai jonkun läheisen päihteiden käytöstä. (Tutustu.)

SAMOK ry:n edustaja Jyri Niemi oli mukana seminaarissamme keskustelemassa opiskelijakuntien tärkeästä työstä opiskelijoiden, nuorten aikuisten mukana pitämisestä opiskeluissa. Opiskelun tiivis tahti voi kuormittaa jaksamista, eikä runsas alkoholin käyttö ole välttämättä hyvä yhtälö mukana pysymiselle. Juominen näkyy kuitenkin usein opiskelijoiden illanvietoissa, jo siksikin, että myynnin kautta voidaan osittain rahoittaa toimintaa. Ja jos halutaan vaikka järjestää opiskelijatapahtuma ravintolassa, niin ravintolaomistajat ymmärrettävästi eivät innostu juurikaan asiakkaista, jotka eivät osta ravintolan tuottoisimpia tuotteita. Seminaaritilaisuudessa keskusteltiinkin siitä, millaisia muita ideoita tähän voisi keksiä.

Opiskelijabileet – solahtaako jokainen joukkoon?

Miten saataisiin aikaan se, että päihtyminen opiskelijabileissä ei olisi normi, ja että mukaan voisi lähteä kynnyksettömästi sellainenkin, joka mieluummin ei juo? Jos aidosti halutaan tukea opiskelijoiden päihteetöntä hyvinvointia, niin silloin on vain mietittävä kaikki ne keinot, joilla sitä voidaan helpottaa. Pitää ylittää ne esteet, joihin juomatta pysyminen voi törmätä.

Koen tässä vahvan yhtymäkohdan siihen, miten nykyään itse arvioin illanviettoja, joihin saan kutsun. Pitkällisen migreenitaustan omaavana lähes päihteettömänä olemisesta tuli vuosien mittaan oma normi, sillä vapaapäiviään ei vain halunnut valuttaa kuolettavaan oksenteluun juomisen laukaiseman migreenin saattamana. Listaan alla muutamia arviointikriteerejä, jotka nousevat mieleen. Voin kuvitella, että eri syistä päihteettömänä viihtyvät opiskelijat pohtivat hyvin samankaltaisia asioita opiskelijabileisiin lähtiessään. Puhumattakaan heillä tähän päälle tulevista paineista siitä, jos on vasta aloittanut opiskelut, ja on palava halu päästä mukaan yhteisöön, joka tukee myös opintovuodet opinnoissa pärjäämistä.

  • Onko tilaisuudessa jotakin muuta juomaa, vaikka alkoholittomia drinkkejä tai edes mehua? Pitääkö tätä erikseen pyytää ja valintaa perustella?
  • Onko illassa helppoa olla mukana, vaikka ympärillä olevat päihtyvät? Onko ohjelmassa jotakin kivaa, johon voi osallistua, (kaikki tanssimisesta vaikka visailuihin jne.), ettei tarvitse vain jumittaa pöydässä kuuntelemassa ördailua.
  • Jos tuon ilmi juomattomuuden, tarvitseeko siitä kuunnella kuittailua, vitsailua tai kyselyjä terveydentilasta tai mahdollisesta raskaudesta (onneksi oma lähestyvä keski-ikä on jo vähentänyt viimeistä).
  • Entäpä jos sittenkin haluaisinkin ottaa pari? Voinko vaihtaa mieltäni kesken illan, vai saanko kummastuneita katseita ja joudunko taas vastaamaan kysymyksiin.

Mikä tukee opintojen alussa yhteishenkeä?

Toteutimme keväällä Humakissa amk-opiskelijoille hyvinvointipajan, jossa kerättiin ajatuksia ja kokemuksia siitä, mikä auttoi opiskelijoita tutkinnon alkuvaiheessa pääsemään sosiaaliseen yhteisöön mukaan. Vastaukset jakautuivat selkeästi henkilökohtaisten ominaisuuksien tai aktiivisuuden sekä toisaalta oppilaitosyhteisön järjestämien toimien kesken. On mielenkiintoista, että kummassakaan listassa ei näkynyt alkoholi millään tavalla. Juomista ei listattu olennaiseksi ryhmäytymisen edistäjäksi, eikä sitä ainakaan suoraan toivottu yhteiseen toimintaan.

Omaa panosta, aloitteellista mukaanpääsyä helpottamaan opiskelijat listasivat ja kehottivat olemaan aidosti kiinnostunut muita kohtaan, etsimään yhteisiä asioita ja pitämään positiivista asennetta yllä. Avoimuus, hymyt, ennakkoluulottomuus, sekä luottamus toisiin ja tilan antaminen olla oma itsensä näkyivät vastauksissa. Kukaan osallistujista ei kirjoittanut, että ota vähän rohkaisuhuikkaa, tai edes, että mene tupakkapaikalle kuulemaan uusimmat jutut.

Oppilaitoksen taholta toivottiin yhteistä tekemistä, illanviettoja, yhteistä ruokailua, teemajuhlia sekä kaikkien mukaan ottamista tehtäviin, jotka ovat hauskoja. Vastauksissa arvostettiin perinteisiä ryhmäytysohjelmia nimileikkeineen ja ryhmäharjoitteineen, ja yleensäkin yhdessä tehtyjä asioita niin koulussa kuin sen ulkopuolellakin oli mainittu. Koulun panostus kaikkien mukaan ottamiseen ja samanarvoisuuteen sekä tutoroinnin ja opiskelijakuntatoiminnan merkitys oli myös tärkeää opiskelijoille. Juominen loisti vastauksissa poissaolollaan.

Tästä huolimatta alkoholi helposti yhä päätyy osaksi illanviettoja (mikä toki ei ole sinällään paha asia, jos vaihtoehtojakin on tarjolla). Viimeksi vastatessani Preventiimin toimintaa koskevaan amk-opiskelijoiden tekemään haastatteluun, tuli opiskelijalta spontaani kommentti ”niin onhan se kyl aikamoista, et miten kosteita noi meidänkin bileet on, ehkä vähän jotain teemaa on keksitty, mutta pääpointti on kuitenkin oikeestaan vetää viinaa”.

Kaikki keinot mietintään

Opiskelijakuntien toiminnalla ja viesteillä on valtavan suuri merkitys sille, koetaanko mahdolliseksi tulla mukaan selvin päin. Onkin merkittävää, että SAMOK:lla ja varmasti muuallakin on havahduttu huomaamaan päihteet opiskelijoiden jaksamisen ja hyvinvoinnin haasteena. Voisiko jokaisessa tapahtumakutsussa näkyä, että selvinpäin on erittäin jees tulla mukaan? Entä voisiko tähän esimerkiksi saada sponsoreita mukaan, vaikkapa it-alan firmoista arvontapalkinnoksi tablettia tms. ja järjestää isoissa illanvietoissa selvänä pysyvien kesken arvonta?

Jokin täky, jonka avulla bileissä voi rohkeasti pysyä selvänä, voisi tuoda sen pikkuhiljaa aivan tavalliseksi asiaksi. Jospa yrityksiä voisi vaikka kiinnostaa saada nimensä tunnetuksi sosiaalisesti vastuullisena, nuorten aikuisten päihteetöntä hyvinvointia aktiivisesti edistävänä toimijana (anyone?).

Kaikki mahdolliset tavat, jotka tekevät opiskelijoiden juhlimiskulttuurista vähemmän huuruista ja antavat tilaa erilaisille valinnoille, on plussaa. Jatketaan mehukkaampien ideoiden kehittelyä. Turvallista ja hyvin jaksavaa syyskautta kaikille!

Terveisin, Heidi Odell, suunnittelija, Preventiimi/HUMAK, 7.8.2017

Ehkäisevää päihdetyötä ammattikorkeakoulussa. Onko pakko?

Ammattikorkeakoululain mukaan ammattikorkeakoulujen tehtävä on valmistaa opiskelijat työelämän ja sen kehittämisen vaatimuksiin, tukea ammatillista kasvua ja harjoittaa tutkimus- ja kehitystyötä. Huh, ei sanaakaan ehkäisevästä päihdetyöstä! Pykälä 31 kyllä mainitsee turvallisen ja viihtyisän opiskeluympäristön, mutta sitä ei kai tarvitse välttämättä kytkeä päihdeasioihin. Ja hyvä on, varmasti tietyillä aloilla päihdeasiat liittyvät ammatillisiin taitoihinkin, mutta ei niitä aloja montaa ole…

Oppilas- ja opiskelijahuoltolain mukaan oppilaitoksen tulee edistää opiskelijoiden terveyttä ja hyvinvointia sekä osallisuutta ja ehkäistä ongelmien syntymistä. Pahus! Mutta hetkinen, tämä lakihan ei koskekaan ammattikorkeakouluja. Luoti väistetty. Ja aikuisia ihmisiähän nämä ammattikorkeakouluopiskelijat jo ovat, mitä niitä holhoamaan? Alaikäisten kanssa on tietysti ihan eri juttu…

SORA-lainsäädäntö kylläkin jo edellyttää kiinnittämään päihteisiin huomiota esimerkiksi mahdollistamalla huumausainetestauksen ja velvoittaen kiinnittämään huomiota turvallisuuteen vaikka juuri päihteiden kannalta. No, päihdesuunnitelmalla tämä hoituu ja onneksi näitä tilanteita ei niin usein kuitenkaan tule vastaan. Ei tässä sentään päihdekasvattajaksi tarvitse tuon takia ruveta.

Laki ehkäisevän päihdetyön järjestämisestä velvoittaa yleishyödylliset yhteisöt ehkäisevään päihdetyöhön yhteistyössä julkisen vallan kanssa, ja kiinnittämään täten huomiota alkoholin, tupakan, huumausaineiden ja muiden päihtymiseen käytettävien aineiden sekä rahapelaamisen aiheuttamien haittojen ehkäisyyn. Ei kai tämä nyt sentään ammattikorkeakouluja koske? Ai jaa, että ollaan yleishyödyllinen yhteisö? Osui ja upposi!

No, miten sitten?

Tuoreen Ehkäisevä päihdetyö ammattikorkeakoulussa – miksi ja miten? -julkaisun mukaan ehkäisevällä päihdetyöllä on kolme roolia ammattikorkeakoulukentällä: vastuunkantaja, opettaja ja yhteisöllisyyden lisääjä.

Vastuunkantajana ammattikorkeakoulut toimivat ”ehkäisevä päihdetyö kuuluu kaikille” -periaatteen mukaisesti. Päihdekulttuuri ja päihteidenkäytön vaikutukset eivät kosketa vain jotain tiettyä väestönosaa. Opiskelijat ovat paitsi mahdollisia päihteiden käyttäjiä myös toisten päihteidenkäyttäjien aiheuttamille haitoille alttiita, päihdekulttuurissa eläviä ja sitä muokkaavia sekä mahdollisesti tulevia päihteidenkäyttäjien kohtaajia ja ehkäisevän päihdetyön tekijöitä. Ammattikorkeakoulun toimijat eivät voi sulkea tältä silmiään, vaan asia on tietoisesti nostettava esiin eri tavoin keskusteluissa, käytännöissä ja oppilaitoksen toimintakulttuurissa.

Opettajana ammattikorkeakoulut tiedostavat sen, että heidän opiskelijansa saattavat tulevassa työroolissaan tarvita ehkäisevän päihdetyön osaamista ja hahmottamista. Tämä tarve ei koske vain esimerkiksi sosiaali- ja terveyspuolen ja kasvatusalan opiskelijoita, vaan kaikkia kohtaavaa työtä tekeviä, kuten vaikka poliiseja ja ravintola-alalla työskenteleviä. On kouluttajan vastuulla huolehtia siitä, että tulevaisuuden osaajilla ja tekijöillä on riittävä ymmärrys siitä, mikä heidän roolinsa hyvinvoinnin edistäjänä on. Kuka kehtaisi sanoa, että ”tämä ei kuulu meille”? Toivottavasti ei ainakaan yksikään kohtaavaan työhön kouluttava ammattikorkeakoulu.

Yhteisöllisyyden lisääjänä vastuulta ei vapaudu yksikään ammattikorkeakoulussa työskentelevä. Opiskeluaika mielletään helposti päihteille altistavaksi ja opiskelijat myöntävät, että päihteettömyyden valinta ei aina ole opiskelijan roolissa helppoa tai ristiriidatonta, vaikkakin se on mahdollista. Tässä on ammattikorkeakoulutoimijoiden paikka astua esiin. Lehtoreiden, opiskelijahuollon, oppilaskuntien ja talonmiehenkin on oltava luomassa omasta ammattikorkeakoulustaan paikkaa, jossa opiskelija ei tunne oloaan ulkopuoliseksi vain koska ei tee mieli tarttua pulloon tai viettää taukoja tupakkanurkalla, ja paikkaa joka tarjoaa mahdollisuuksia kyseenalaistaa vallitseva päihdekulttuuri. Hyvä ja kannustava sosiaalinen ilmapiiri ei ole vain oppilaitoksen hyvinvointivastaavan harteilla, vaan siihen tarvitaan ihan jokaista.

Onko pakko? On.

Terveisin, Elsi

Ihan pihalla – Opinnot alkavat

Lauma nuoria seisoo työpaikkani pihassa Humanistisen ammattikorkeakoulun Jyväskylän TKI-keskuksen pihassa Kankaalla. Jyväskylän ammatillisen oppilaitoksen luovan alan aloittavat opiskelijat ovat opettajiensa kanssa tutustumassa uuteen oppilaitokseensa. Mietiskelin, millaisia nuoria tuo lauma pitää sisällään ja mitä heillä on edessä.

Osa ammatillisen koulutuksen aloittavista nuorista on ensimmäistä kertaa muuttanut pois kotoa. Kaikilla on uusi opiskeluryhmä, joka tarkoittaa väistämättä kaveripiirin uudelleenrakentamista ja oman roolin muodostamista uudessa ryhmässä. Uudella paikkakunnalla ei ole montaa tuttua ihmistä, kaikki paikat ovat vieraita ja tuttuja aikuisia ei välttämättä ole ympärillä. Ohjatut harrastukset ovat jääneet kotipaikkakunnalle ja uudessa opiskelukaupungissa on löydettävä mielekästä tekemistä – oli se sitten vanhaa tuttua tai jotain uutta. Missä on kuntosali entä parkour-paikka? Mitä teen kun opiskelupäivä on ohitse? Minne menen ja kenen kanssa?

Uuden edessä

Nuorella opiskelijalla on opintojen alkaessa käsillä uusi elämä ja hyppy itsenäistymiseen. Nuoren huoltajat ovat kenties satojen kilometrien päässä ja suhde on muuttunut etäsuhteeksi ainakin arkipäivien ajaksi. Vanhempien tukimahdollisuudet ovat rajalliset kun käytössä on vuorovaikutukseen puhelin, some-viestimet ja Wilma-järjestelmä, joka kertoo nuoren opintojen sujumisesta.  Vanhemmalla on nuoren sana tietonaan siitä, mitä hänelle kuuluu ja miten arki sujuu. Nuoren elämästä opintojen osalta saa tietoa Wilmasta, ja tarvittaessa ryhmänohjaajalta. Vanhempien tuki on tärkeä, vaikka suhde onkin etäsuhde.

Vapaus tuo valtaa (ts. vähemmän vanhemman kontrollia) tehdä asioita omin päin, mutta samalla olisi nuoren otettava vakavasti myös vastuu. Vastuu omista valinnoista on nyt entistä enemmän itsellä. Uuden edessä olevalla nuorella on monia päihteiden käyttöön liittyviä riskitekijöitä ympärillään. Koulu ei kiinnosta pätkääkään ja ala valinta tuntuu ihan väärältä, helpompaa on olla poissa koulusta. Opinnot tuntuvat vaikealta, eivätkä opinnot suju, koulumenestys on heikkoa. Uusia kavereita ei oikein löydy ja ryhmään hyväksyneillä kavereilla on myönteinen suhtautuminen päihteisiin. Ei ole ketään kenelle puhua kurjasta olosta, kun ketuttaa ja nyppii. Kaupungilla pyöriessä rahat kuluu nopeaa.

Oppilaitoksen henkilökunnalla, opiskelija-asuntoloiden ohjaajille, nuorisotyön kuin harrastustoiminnan toimijoilla on suuri rooli tukea nuorta mielekkäissä hyvinvointiin liittyvissä valinnoissa sekä tukea ryhmien rakentumisessa. Opettajat tekevät tärkeää työtä opettamisen ohella, ja muodostavat muualta tulleelle nuorelle sosiaalisen verkoston, jotta nuori pärjäisi opinnoissaan. Olennaista on vahvistaa suojatekijöitä, että aloittavat opiskelijat eivät joutuisi solmuun sosiaalisissa suhteissaan, opinnoissaan ja vaikeuksien myötä turvautuisi päihteisiin. Ja vaikka vaikeuksia tulisikin eteen, opiskelijoilla on oltava tiedossa, mistä saa apua ja tukea. Yksin ei tarvitse pärjätä! Nuoren osallisuuden tunteeseen panostaminen yhteisössä on halpaa ehkäisevää työtä syrjäytymiseltä. ”Ketään ei kiinnosta”, ”Kuka musta nyt välittäisi?” -tunteita ei kenenkään pitäisi joutua kokemaan. Yhdessä tekeminen on tärkeää. Olipa sitten pihassa koriskenttä, oppitunneilla ryhmäharjoituksia tai henkilökunnan, ”mitä kuuluu?” -kysymykset, joiden myötä kuulumisen tunne saa elintilaa. Oppilaitoksissa on suuri massa opiskelijoita ja henkilökuntaa. Massaan voi kadota kuka tahansa nuori tai aikuinen, jos ei muista vuorovaikutusta ja pidä silmiä sekä korvia auki. Hymyn heittäminen ei maksa mitään.

Kavereita ja kivaa tekemistä

Monessa toisen asteen oppilaitoksessa ryhmäytetään vähintään aloittavia ryhmiä ja ryhmänohjaajat ovat saaneet koulutusta sekä lisää valmiuksia kohdata nuoria ryhmänä ja tunnistaa ryhmädynamiikan rakentamiseen liittyvät ainekset. Esimerkiksi EHYT ry on kehittänyt Ryhmäilmiö -työkalun. Tunnetaidot ja mielenhyvinvoinnin asiat ovat nähty tärkeinä niin yksilö- kuin yhteisötasolla. Monilla oppilaitoksilla on kehittämistyötä yhteisöllisyyden eteen, jonka myötä esimerkiksi on palkattu nuorisontyöntekijöitä. Oppilaitosten ovet ovat avoinna seuroille, järjestöille ja nuorisotoimelle, joiden toivotaan esittelevän toimintavaihtoehtoja nuorille opiskelupäivän jälkeiseen elämään. Nuorisotyöltä ja kolmannelta sektorilta toivotaan myös yhteistyötä opiskelupäiviin. Ammatillinen osaaminen on paljon muutakin kuin alaan liittyvää substanssiasiaa.

Katson uudelleen ikkunasta. Lauma nuoria opettajineen on kadonnut. Kaksi nuorta kävelee pois oppilaitoksen pihalta. Heillä näyttää olevan hauskaa – kaksi kaverusta.