Päihteet ja urheilu – voiko (urheilun) päihdekulttuuriin vaikuttaa?

Pari viikkoa sitten pidetyssä Nuoret – mielen hyvinvointi, päihteet ja motivointi -koulutuksessa päästiin erityisen mielenkiintoisen teeman äärelle: Mikä on urheiluseuroissa (ja vapaaehtoistoiminnassa) toimivien aikuisten tehtävä nuorten päihdekasvatuksessa ja mielen hyvinvoinnin edistämisessä? Kävi selväksi, että tällainen tehtävä on todella olemassa, erityisesti lasten ja nuorten ohjatun urheilun piirissä ja että päihteidenkäytön ei koeta kuuluvan tai sopivan jo koviakin tavoitteita kohti pyrkivän urheilevan nuoren elämään. Tutkimuksessa (Appelqvist-Schmidlechner ym. 2017) on kuitenkin todettu, että vaikka lapsuusiän kilpaurheilu on mielen hyvinvointia suojaava tekijä, se voi toisaalta altistaa alkoholin ja nuuskan käytölle aikuisena. Mistä tässä on kyse?

Yhteisöpedagogiopiskelija Anssi Karhima totesi em. koulutusta seurattuaan, että tavoitteellinen urheilu vaikuttaa nuorten hyvinvointia edistävästi – lisäksi seurojen ohjeistuksella sekä päihdelinjauksilla varmasti ehkäistään päihteidenkäyttöä. Yksi koulutuksen panelisteista, Icehearts ry:n Ville Turkka taas painotti, että aikuinen, myös valmentaja, kasvattaa aina sekä teoillaan että puheillaan. Vastuuta (päihde-)kasvatuksesta ja ongelmia ehkäisevästä työstä ei siis voi jättää urheiluseuratoiminnan ulkopuolelle.

Päihteiden paikka urheilussa

Niin. Koulutuksen paneelikeskustelussa nuoria ja nuoria aikuisia kohtaavat ja valmentavat ammattilaiset toivat esiin kuin yhdestä suusta, ettei esimerkiksi alkoholi kuulu ollenkaan urheiluun, eikä urheilijoille harjoituksissa tai kilpailussa. Kuitenkin toinen päihde, nuuska, yhdistyy nuorten(kin) mielikuvissa vahvasti joukkueurheiluun, ja sitä pidetään niin sanotusti urheilijalle sallittuna, ei-niin-haitallisena, jopa urheilijaa hyödyttävänä aineena (ks. esim. Piispa 2017, 50). Tälle päihteelle on siis syntynyt aivan oma paikkansa lajikulttuureihin ja urheiluseurat tuntuvat olevan vielä aika kädettömiä tämän pulman ratkaisemisessa.

Toisaalta valtapäihde alkoholi tuntuu Suomessa ja muuallakin olevan melko lailla olennainen osa urheilua – ainakin urheilutapahtumien seuraamista ja sen kulttuuria. Pohdinkin siis tässä tekstissä sitä, millainen asema päihteillä urheilussa ja laajemmin kulttuurissa todella tällä hetkellä on ja mitä merkitystä sillä on lasten ja nuorten kannalta.

Ratkaiseeko raha vai esimerkki?

Urheilupaikkojen ravintoloiden alkoholimyynnin ja alkoholiyhtiöiden kanssa tehtyjen sponsorisopimusten (käytännössä mainostulojen) kautta seurat saavat merkittäviä summia rahaa toimintaansa. Lisäksi tuore alkoholilain uudistus pönkittää alkoholin asemaa urheilukatsomoissa entisestään, kun anniskelualueeksi voidaan nyt hyväksyä katsomotila, joka on varattu 18 vuotta täyttäneille. Osa esimerkiksi SM-liigan jääkiekkoseurojen yhtiöistä aikookin hakea lupaa anniskelualueen laajentamiseen katsomon puolelle. ”Katsojien toive”, esimerkiksi Liiga-Saipan toimitusjohtaja vetoaa.

Toisaalta päihteet, etenkin alkoholi, kuuluvat monen lapsen ja nuoren huoltajan elämään – jopa niin vahvasti, että päihteidenkäyttö löytää tiensä myös lasten harrastusten yhteyteen. Oluet pelireissujen aikuisten saunailtoihin, tupakka harjoitushallien reunamille. Vastikään aloitettu Alkon ja Suomen Olympiakomitean Lapsen taakka -kampanja tarttuu päihteistä nyt alkoholiin ja kannustaa alkoholinkäytön nollalinjaan lasten junioritoiminnassa. Vanhemmat ja valmentajat voivat näyttää esimerkkiä, ettei alkoholin tarvitse olla osa kaikkia tilanteita. Lasten ja nuorten puolesta on syytä toivoa, että kampanjan viesti otetaan vakavasti.

Päihteillä siis tuntuu olevan aika suurikin sija urheilun seuraamisen rinnalla ja toisaalta piiloisemmin ja ehkä tiedostamattomammin myös lasten ja nuorten ohjatun urheiluharrastuksen sisäkehillä. Kysynkin nyt, miksi näin on. Kenen intressejä alkoholin ilmeisen suuri läsnäolo urheilukatsomoissa palvelee ja kenen hyvinvointia se taas osaltaan voi heikentää? Voiko lajikulttuurien sisäisiin päihdeolettamiin vaikuttaa?

Päihteet kulttuurisena ilmiönä

Edellä mainitut kysymykset kytkeytyvät laajasti ottaen yleiseen käsitykseen suomalaisesta päihdekulttuurista. On ”kaikkien tietämä fakta”, oikeastaan olettamus, että suomalaisille nyt vain on luontaista uskoa, ettei tippa tapa eikä edes ämpäriin huku – ja toimia tämän olettaman mukaan. Alkoholin runsasta käyttöä Suomessa perustellaan arkisesti muun muassa synkällä ja pitkällä syksyllä ja talvella, suurten murheiden hukuttamisen autuudella, ilojen buustauksen tarpeella, melankolisella mielenlaadulla ja sosiaalisten suhteiden helpottamisen toiveella.

Nuuskaaminen urheilumaailmassa taas on toisenlainen, lajien sisäiseen kulttuuriin liittyvä dilemma. Nuuska pitkälti hyväksytään aikuisten urheilijoiden käytössä ja samaan aikaan jyrkästi kielletään nuorten osalta. Nuoret ottavat kuitenkin idoleistaan mallia, myös päihteidenkäytön osalta ja niissäkin asioissa, missä aikuiset urheilijat eivät varmasti tietoisesti haluaisi heistä oppia otettavan. ”Älä tee niin kuin minä teen, vaan niin kuin minä sanon” ei siis aivan taida toimia. Kulttuurinen mielikuva on pelkkää kieltoa vahvempi.

Murra luutuneet mielikuvat, tee toisin!

Mutta onko päihdekulttuurin tai käsityksen siitä oltava muuttumaton, suorastaan kohtalonomainen ja horjuttamaton järjestys? Onneksi ei. Jos näin olisi, ehkäisevä päihdetyökin olisi perustaltaan turhaa. Siksi ajattelen, että ehkäisevän päihdetyön toimijoiden ja päihdekasvattajien yksi tärkeimmistä tehtävistä on nuorten tukeminen vallitsevan päihdekulttuurin ja siihen liittyvien mielikuvien kyseenalaistamisessa ja muuttamisessa. Tämä työ kantaa lopulta myös siihen, että urheilun ja päihteiden välinen, usein ristiriitainen ja etenkin lasten ja nuorten kannalta hyvin kyseenalainen, yhteys tiedostetaan selkeämmin.

Ehkäisevän päihdetyön ydintä on vähentää päihteidenkäyttöön kytkeytyviä ja siitä aiheutuvia haittoja yhteiskunnassa ja ihmisten elämässä. Sitä voi tehdä esimerkiksi siten, että horjutetaan tietoisesti ja tavoitteellisesti päihteiden liian vallitsevaa asemaa ihmisten arjessa erityisesti lainsäädännön, päihteiden saatavuuden rajoitusten ja päihteistä käytävän monipuolisen keskustelun keinoin. Tavoitteena on erityisesti se, että lapset ja nuoret voisivat kasvaa sellaisessa ympäristössä, jossa heidän ei tarvitse kokea päihteidenkäytön nurjaa puolta.

Edellämainitut tavoitteet istuvat hyvin myös urheilumaailmassa tehtävään lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseen. Kannustankin kaikkia urheilun parissa työskenteleviä ja omien lastensa urheiluharrastuksia seuraavia vanhempia nostamaan esiin päihteisiin liittyviä teemoja urheiluseuroissa, niin arkisen valmennustyön kuin seurojen johdonkin tasolla. On hyvä pysähtyä miettimään, mistä paine käyttää haitallisia aineita nuorelle tulee, kuten esimerkiksi yhteisöpedagogiopiskelija Nathalie Takala oivasti toi esiin pari viikkoa sitten pidetyn koulutuksen jälkeen.

Onko meistä siis yhdessä päihdekulttuurin muuttajiksi?

 

Terveisin,

Mari Tapio

suunnittelija, Preventiimi/Humak, 27.3.2018

 

Lähteet:

Appelqvist-Schmidlechner, K. & Vaara, J. & Vasankari, T. & Häkkinen, A. & Mäntysaari, M. & Kyröläinen, H. 2017. Lapsuusajan kilpaurheilu suojaa psyykkiseltä oireilulta aikuisiällä. Tutkimuksesta tiiviisti 39/2017. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Helsinki.

Piispa, Mikko 2017. Sammuuko savuke, nouseeko nuuska? Tutkimus yläkouluikäisten tupakkatuotteisiin liittyvistä mielikuvista ja kokemuksista. Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura ja Suomen Syöpäyhdistys ry, verkkojulkaisuja 127.

Ihana Robin

Olen uteliaana seuraillut Vain elämää -sarjaa. En pelkästään musiikin takia, vaan myös ruudun taakse välittyvän artistien välisen yhteishengen vuoksi. Artistit pääsevät vähän syvemmälle toistensa elämästä. Ja onhan tällä kaudella ohjelmassa käsittämättömän jäätävän siisti Robin!

Idoli asennevaikuttajana

Olli Lindholm avaa ohjelmassa Robinin päivänä pelin kysymällä, ” Ootko koskaan vetänyt lärvejä?” ”Ei, en oo! Oisko nyt se hetki?” Robin nauraa. Ja niin nauraa koko porukka pöydän äärellä.

Robin on täyttänyt viime vuonna 18 vuotta. Mediassa kuhistaan miten hyväkäytöksinen, kohtelias, välitön ja loistavan positiivinen nuori mies – ja ei käy kieltäminen. Eivät kaikki vedä lärvejä täysi-ikäisyyden kunniaksi, eivät sitä ennenkään, eikä siinä ole nuorten mielestä mitään outoa. (THL, kouluterveyskysely 2015). Kännääminen ei ole enää se juttu päästä zoneen, kuten ehkä ennen oli tai kuten enemmän kilometrejä keränneet aikuiset edelleen olettavat tai pitävät nuorille normina. Nuorista ei ole mitään ihmeellistä, jos rokkari tai poppari on puhdas ja päihteetön, ja eivätkä yhdistä enää päihteidenkäyttöä niin voimakkaasti muusikoiden maailmaan. Monet päihdesekoilleet julkkikset eivät saa nuorten kunnioitusta, vaan enemmän negaa palautetta.

Yhteishenki ei vaadi lärvejä, (sen todistaa myös Vain elämää -sarja itsessään). Kaverit, ystävyyssuhteet ja suosio saadaan muilla konsteilla. Eikä kännikokemus näytä olevan edellytys, että voisi olla niin teinien kuin keski-ikäisten idoli. Voiko olla mahdollista, että suomalainen päihdekulttuuri tapanormeineen lienee muuttumassa Robbareiden kaltaisten aitojen tyyppien kautta? Pointti on myös siinä, että Robin on monen nuoren idoli, ja idoleilla on tunnetusti vaikutusta asenteisiin. Robin on 13–19 vuotiaiden idolilistalla heti tubettajien jälkeen sijalla seitsemän (Tubecon 2017). Idolien malli esimerkkinä on voimakas: kaikkeen heissä kiinnitetään huomioita: käytökseen, mielipiteisiin, vaatetukseen ja taatusti terve suhtautuminen päihteisiin myös huomataan. Nuorisoidoleita voisi hyödyntää tietoisesti enemmänkin päihdekasvatuskeskusteluissa nuorten kanssa.

Kyllä näytti riittävän keski-ikäisillä ihmettelemistä, kun nuori 18 v. vastasi ihmetellen, mutta tosissaan kieltävästi lärvien vetämiseen ja heitti kysyjälle osuvan kysymyksen perään – huumorilla ja tilannetajulla heitetty kysymys, ”Oisko nyt se hetki?”. Tuli asia selväksi: ei ole tarvetta, eikä kuulu tapoihin, ja eipä ole ollut vielä tilannetta lärveille. Ihan kuin olisin kuullut ohjelmassa kolahduksen, taisivat muusikkoikäpolvien asenteet törmätä. Olisipa ollut mielenkiintoista kuulla keskustelua kunkin artistin asenteista, tavoista, normeista ja arvoista Robbarin kysymykseen. Se ei kuitenkaan tainnut kuulua viihdeohjelman formaattiin. Ja toinen kysymys Robinille liittyi toiseen nuoruutta leimaavaan asiaan, seurusteluun. ”Ja on niitä likkojakin joku ollut”, vastaa tähti vaivautuneesti kiemurrellen. Ilman lärvejä ja vielä ollut likkojakin – ei voi muuta kuin fanittaa, että tämmöisiä nuoria on astunut aikuisuuteen.

Positiivinen ajattelu ja perheen sekä ystävien tuki

Robinin haastatteluita tulkiten hänellä on taitoa puhua asioista, käsitellä puhumalla ikävät asiat, nähdä asioissa valoisat puolet ja uskoa tulevaisuuteen realistisesti. Jokaiselle tulee vaikeita hetkiä ja virheitä sattuu (jo tuohon 18-vuotiaan ikäänkin mennessä), mutta tärkeinä ovat keinot ja tavat, joilla asiat ja tunteet käsittelee. Robin korostaa useasti perheen tukea ja ystävien merkitystä – ihmisiä, jotka ovat häneen luottaneet ja kannustaneet, eivätkä ole jättäneet yksin. Ei ole väärin ja tyhmää, että on valinnut tavakseen elää elämäänsä positiivisesti. Positiivisuus on tarttuva tunne. Positiivinen ajattelu ei sulje pois tunnistamasta ja ajattelemasta ikäviä asioita tai jätä niitä käsittelemättä. Positiivisuus on taito, jolla selviää lärvejä vetämättä vaikeista paikoista.

Olen seuraillut Robinin kuin muidenkin nuorten artistien uraa, ja työni puolesta luonnostaan kiinnostunut nuorisoilmiöistä ja -kulttuurista. Ja toki pidän suomalaisesta popista muutenkin. Hula Hula on taatusti tulevan kesän kuuma kesäbiisi niin nuorten biitsibileissä kuin keski-ikäisten festarimökeissäkin. Musiikin kautta koetaan suuria tunteita, vietetään hauskoja hetkiä yhdessä sekä nautitaan elämästä – kukin tavallaan suhteessa päihteisiin – selvin päinkin on ihan OK. Ai että, kesä on niin tervetullut! Ja kyllä, meinaan mennä myös festareille ja Robinin keikalle.

Olkaa sopivasti onnellisia – aurinkoa teille mahtavat tyypit,

Marjo

Marjo Kolehmainen, suunnittelija, Humanistinen ammattikorkeakoulu/Preventiimi 11.5.2017

 

 

Päihdekulttuuri – pojasta polvi paranee

Viime viikolla lööpit huusivat taas ennakkoon, että ”poliisi valvoo perinteiseen tapaan nuorten päihteiden käyttöä ensi viikonloppuna koko maassa” (lainaus Ilta-Sanomista 3.6.2016). Näinhän meillä on tapana tiedottaa joka vuosi hieman ennen koulujen päättäjäisiä. Nuorten juhlinta päihteiden voimalla on edelleen perinne, jota mittavat ammattilaisten ja myös vapaaehtoisten aikuisten joukot valvovat.

Suomessa juhla ei oikeastaan ole mikään juhla, ellei ainakin yhden kuohuviinipullon korkki poksahda auki. Toisaalta nuorempi sukupolvi on jo tämän osalta osoittanut, että perinteitäkin voidaan muuttaa. Silti nuoret kohtaavat edelleen erityisesti aikuisten toimesta tapahtuvaa, melko holtitonta alkoholinkäyttöä, erityisesti kesäaikaan. Juhannus on kesän viinanmyyntitilastojen ykkönen vuodesta toiseen. Alkon myynti kasvaa silloin huimasti, eikä anniskeluravintoloillakaan pöllömmin mene. Terassit pullottavat kylläkin jo heti auringon näyttäydyttyä huhti-toukokuusta alkaen.

Nuorten on kostean kulttuurin keskellä otettava omalla toiminnallaan kantaa siihen, miten he suhtautuvat suomalaiseen päihdeilmapiiriin. Suhde päihteisiin kun muokkautuu myös sitä kautta, miten nuori peilaa itseään ja omaa toimintaansa muista, niin toisista nuorista kuin aikuisistakin. Onneksi yhä useampi nuori uskaltaa nykyään uhmata normia ja kulkea omia, raittiimpia polkujaan. Silti virran mukana menijöitä vielä riittää, ja siksi on hyvä pysähtyä miettimään nuorisoalan ammattilaisten mahdollisuuksia vahvistaa kriittisempää päihdekulttuuria.

 

Kuivemmat bileet – parhaat bileet?

Vasta omia päihdeasenteitaan rakentavia nuoria voi tukea siinä, että he uskaltavat ajatella omin aivoin ja kyseenalaistaa kännitarinoille naureskelun ja juhlajuomisen tärkeyden. Nuorille päihteettömyys voi olla jo paljon helpompi valinta kuin heidän vanhemmilleen, mutta ei ole haitaksi sitä vieläkin helpottaa. Aloittaa voi vaikka sillä, että kysyy nuorilta heidän näkemyksiään nykyisestä juomiskulttuurista. Millainen on nuorten mielestä järkevä ja oman elämän kannalta toimivin suhde alkoholiin tai muihin päihteisiin? Mikä heidän mielestään suomalaisessa juhlimisessa on parasta, mikä taas ärsyttää? Mitä he tekisivät toisin?

Märkä juomiskulttuuri on syvällä meissä suomalaisissa, eikä se siksi muutu itsestään – eikä nopeasti. Sukupolvi kerrallaan kuitenkin. Tähän muutokseen kannattaa satsata, jotta päihdehaitat eivät enää kasvaisi. 6-7 miljardin euron vuosittaiset alkoholihaitat (välittömät ja välilliset) ovat jo taloudellisestikin mittavat. Ehkäisevä päihdetyö ei ehkä ole juuri nyt trendikkäintä, mutta tulevaisuuden kannalta arvokasta työtä. Päihdekulttuuriin vaikuttaminen on osa sitä, nuorissa on tälläkin kertaa tulevaisuus. Kiitos kun teet töitä kuivemman (päihde)kulttuurin puolesta!

 

Kesäterveisin,

Mari Tapio

(blogin kuva: Andrés Nieto Porras, CC BY-SA, www.flickr.com)