Ihana Robin

Olen uteliaana seuraillut Vain elämää -sarjaa. En pelkästään musiikin takia, vaan myös ruudun taakse välittyvän artistien välisen yhteishengen vuoksi. Artistit pääsevät vähän syvemmälle toistensa elämästä. Ja onhan tällä kaudella ohjelmassa käsittämättömän jäätävän siisti Robin!

Idoli asennevaikuttajana

Olli Lindholm avaa ohjelmassa Robinin päivänä pelin kysymällä, ” Ootko koskaan vetänyt lärvejä?” ”Ei, en oo! Oisko nyt se hetki?” Robin nauraa. Ja niin nauraa koko porukka pöydän äärellä.

Robin on täyttänyt viime vuonna 18 vuotta. Mediassa kuhistaan miten hyväkäytöksinen, kohtelias, välitön ja loistavan positiivinen nuori mies – ja ei käy kieltäminen. Eivät kaikki vedä lärvejä täysi-ikäisyyden kunniaksi, eivät sitä ennenkään, eikä siinä ole nuorten mielestä mitään outoa. (THL, kouluterveyskysely 2015). Kännääminen ei ole enää se juttu päästä zoneen, kuten ehkä ennen oli tai kuten enemmän kilometrejä keränneet aikuiset edelleen olettavat tai pitävät nuorille normina. Nuorista ei ole mitään ihmeellistä, jos rokkari tai poppari on puhdas ja päihteetön, ja eivätkä yhdistä enää päihteidenkäyttöä niin voimakkaasti muusikoiden maailmaan. Monet päihdesekoilleet julkkikset eivät saa nuorten kunnioitusta, vaan enemmän negaa palautetta.

Yhteishenki ei vaadi lärvejä, (sen todistaa myös Vain elämää -sarja itsessään). Kaverit, ystävyyssuhteet ja suosio saadaan muilla konsteilla. Eikä kännikokemus näytä olevan edellytys, että voisi olla niin teinien kuin keski-ikäisten idoli. Voiko olla mahdollista, että suomalainen päihdekulttuuri tapanormeineen lienee muuttumassa Robbareiden kaltaisten aitojen tyyppien kautta? Pointti on myös siinä, että Robin on monen nuoren idoli, ja idoleilla on tunnetusti vaikutusta asenteisiin. Robin on 13–19 vuotiaiden idolilistalla heti tubettajien jälkeen sijalla seitsemän (Tubecon 2017). Idolien malli esimerkkinä on voimakas: kaikkeen heissä kiinnitetään huomioita: käytökseen, mielipiteisiin, vaatetukseen ja taatusti terve suhtautuminen päihteisiin myös huomataan. Nuorisoidoleita voisi hyödyntää tietoisesti enemmänkin päihdekasvatuskeskusteluissa nuorten kanssa.

Kyllä näytti riittävän keski-ikäisillä ihmettelemistä, kun nuori 18 v. vastasi ihmetellen, mutta tosissaan kieltävästi lärvien vetämiseen ja heitti kysyjälle osuvan kysymyksen perään – huumorilla ja tilannetajulla heitetty kysymys, ”Oisko nyt se hetki?”. Tuli asia selväksi: ei ole tarvetta, eikä kuulu tapoihin, ja eipä ole ollut vielä tilannetta lärveille. Ihan kuin olisin kuullut ohjelmassa kolahduksen, taisivat muusikkoikäpolvien asenteet törmätä. Olisipa ollut mielenkiintoista kuulla keskustelua kunkin artistin asenteista, tavoista, normeista ja arvoista Robbarin kysymykseen. Se ei kuitenkaan tainnut kuulua viihdeohjelman formaattiin. Ja toinen kysymys Robinille liittyi toiseen nuoruutta leimaavaan asiaan, seurusteluun. ”Ja on niitä likkojakin joku ollut”, vastaa tähti vaivautuneesti kiemurrellen. Ilman lärvejä ja vielä ollut likkojakin – ei voi muuta kuin fanittaa, että tämmöisiä nuoria on astunut aikuisuuteen.

Positiivinen ajattelu ja perheen sekä ystävien tuki

Robinin haastatteluita tulkiten hänellä on taitoa puhua asioista, käsitellä puhumalla ikävät asiat, nähdä asioissa valoisat puolet ja uskoa tulevaisuuteen realistisesti. Jokaiselle tulee vaikeita hetkiä ja virheitä sattuu (jo tuohon 18-vuotiaan ikäänkin mennessä), mutta tärkeinä ovat keinot ja tavat, joilla asiat ja tunteet käsittelee. Robin korostaa useasti perheen tukea ja ystävien merkitystä – ihmisiä, jotka ovat häneen luottaneet ja kannustaneet, eivätkä ole jättäneet yksin. Ei ole väärin ja tyhmää, että on valinnut tavakseen elää elämäänsä positiivisesti. Positiivisuus on tarttuva tunne. Positiivinen ajattelu ei sulje pois tunnistamasta ja ajattelemasta ikäviä asioita tai jätä niitä käsittelemättä. Positiivisuus on taito, jolla selviää lärvejä vetämättä vaikeista paikoista.

Olen seuraillut Robinin kuin muidenkin nuorten artistien uraa, ja työni puolesta luonnostaan kiinnostunut nuorisoilmiöistä ja -kulttuurista. Ja toki pidän suomalaisesta popista muutenkin. Hula Hula on taatusti tulevan kesän kuuma kesäbiisi niin nuorten biitsibileissä kuin keski-ikäisten festarimökeissäkin. Musiikin kautta koetaan suuria tunteita, vietetään hauskoja hetkiä yhdessä sekä nautitaan elämästä – kukin tavallaan suhteessa päihteisiin – selvin päinkin on ihan OK. Ai että, kesä on niin tervetullut! Ja kyllä, meinaan mennä myös festareille ja Robinin keikalle.

Olkaa sopivasti onnellisia – aurinkoa teille mahtavat tyypit,

Marjo

Marjo Kolehmainen, suunnittelija, Humanistinen ammattikorkeakoulu/Preventiimi 11.5.2017

 

 

Päihdekulttuuri – pojasta polvi paranee

Viime viikolla lööpit huusivat taas ennakkoon, että ”poliisi valvoo perinteiseen tapaan nuorten päihteiden käyttöä ensi viikonloppuna koko maassa” (lainaus Ilta-Sanomista 3.6.2016). Näinhän meillä on tapana tiedottaa joka vuosi hieman ennen koulujen päättäjäisiä. Nuorten juhlinta päihteiden voimalla on edelleen perinne, jota mittavat ammattilaisten ja myös vapaaehtoisten aikuisten joukot valvovat.

Suomessa juhla ei oikeastaan ole mikään juhla, ellei ainakin yhden kuohuviinipullon korkki poksahda auki. Toisaalta nuorempi sukupolvi on jo tämän osalta osoittanut, että perinteitäkin voidaan muuttaa. Silti nuoret kohtaavat edelleen erityisesti aikuisten toimesta tapahtuvaa, melko holtitonta alkoholinkäyttöä, erityisesti kesäaikaan. Juhannus on kesän viinanmyyntitilastojen ykkönen vuodesta toiseen. Alkon myynti kasvaa silloin huimasti, eikä anniskeluravintoloillakaan pöllömmin mene. Terassit pullottavat kylläkin jo heti auringon näyttäydyttyä huhti-toukokuusta alkaen.

Nuorten on kostean kulttuurin keskellä otettava omalla toiminnallaan kantaa siihen, miten he suhtautuvat suomalaiseen päihdeilmapiiriin. Suhde päihteisiin kun muokkautuu myös sitä kautta, miten nuori peilaa itseään ja omaa toimintaansa muista, niin toisista nuorista kuin aikuisistakin. Onneksi yhä useampi nuori uskaltaa nykyään uhmata normia ja kulkea omia, raittiimpia polkujaan. Silti virran mukana menijöitä vielä riittää, ja siksi on hyvä pysähtyä miettimään nuorisoalan ammattilaisten mahdollisuuksia vahvistaa kriittisempää päihdekulttuuria.

 

Kuivemmat bileet – parhaat bileet?

Vasta omia päihdeasenteitaan rakentavia nuoria voi tukea siinä, että he uskaltavat ajatella omin aivoin ja kyseenalaistaa kännitarinoille naureskelun ja juhlajuomisen tärkeyden. Nuorille päihteettömyys voi olla jo paljon helpompi valinta kuin heidän vanhemmilleen, mutta ei ole haitaksi sitä vieläkin helpottaa. Aloittaa voi vaikka sillä, että kysyy nuorilta heidän näkemyksiään nykyisestä juomiskulttuurista. Millainen on nuorten mielestä järkevä ja oman elämän kannalta toimivin suhde alkoholiin tai muihin päihteisiin? Mikä heidän mielestään suomalaisessa juhlimisessa on parasta, mikä taas ärsyttää? Mitä he tekisivät toisin?

Märkä juomiskulttuuri on syvällä meissä suomalaisissa, eikä se siksi muutu itsestään – eikä nopeasti. Sukupolvi kerrallaan kuitenkin. Tähän muutokseen kannattaa satsata, jotta päihdehaitat eivät enää kasvaisi. 6-7 miljardin euron vuosittaiset alkoholihaitat (välittömät ja välilliset) ovat jo taloudellisestikin mittavat. Ehkäisevä päihdetyö ei ehkä ole juuri nyt trendikkäintä, mutta tulevaisuuden kannalta arvokasta työtä. Päihdekulttuuriin vaikuttaminen on osa sitä, nuorissa on tälläkin kertaa tulevaisuus. Kiitos kun teet töitä kuivemman (päihde)kulttuurin puolesta!

 

Kesäterveisin,

Mari Tapio

(blogin kuva: Andrés Nieto Porras, CC BY-SA, www.flickr.com)