Preventiimiverkoston viimeinen tapaaminen – Nuorten kanssa työ ei koskaan tule valmiiksi

Pöllähdän paikalle myöhässä. Tupa on täynnä ja Salasuon Mikko on lavalla. Katselen ympärille, nämä ihmiset ovat minulle tuttuja ja tervehtivät ilahtuneena tulijan. Ihmiset eivät pelkästään ole minulle tuttuja, vaan ihmiset tuntevat toisensa – he ovat verkosto. Osa heistä on jo monen vuoden ajan kohdannut nuorten ehkäisevän päihdetyön asioiden äärellä Preventiimin verkostossa. Osa ihmisistä vaihtunut vuosien varrella, mutta organisaatiot ovat olleet sitoutuneita verkostoon.

Tarinoita taidelähtöisillä menetelmillä

Helsingissä Gloriassa järjestettiin syyskuussa Elämän taide päihdekulttuurin keskellä -seminaari, joka oli Preventiimin järjestämä viimeinen tapaaminen Preventiimiverkostolaisille. Seminaaripäivän aikana monen osallistujan ajatukset viivähtivät menneessä toiminnassa. Haikeuttakin oli ilmassa – vuosien saatossa oli tuotettu paljon hyvää yhdessä.

Tiivistä työskentelyä sarjakuvien äärellä. (kuva: Marjo Kolehmainen)

Seminaarissa ehdin hetken kuunnella ehkäisevän päihdetyön pioneeri Mikko Salasuota, joka kertoi pussikaljoittelevien nuorten olevan katoava luonnonilmiö. Fortnite on nyt ja tulevaisuudessa nuorisokulttuureissa hyväksytympää kuin pussikalja. Pelien antamat elämykset ohittavat päihteiden antaman päihtymyksen. Seminaarin jälkeen huomasin osallistumassani tapahtumassa mainoksen: Tule pelaamaan Fortnitea. Sinne ne nuoret edestäni kääntyivät, ”Hei, siistiä! Mennään!”, tuumasi nuori mies. Salasuo ei ollut tälläkään kertaa väärässä. Oli perjantai-ilta kello yhdeksän ja kyltti tempaisi nuoret sisälle pelin pariin.

Seminaari tarjosi buffet-pöydällisen taide-elämyksiä: Saliin levittäytyi kitaran säveliä ja lavalla kitaran kanssa oli tuttu mies ehkäisevän päihdetyön tekijöille. Kuulijat saivat musiikin kautta kulkea pienen matkan suomalaisen päihdekulttuurin sielunmaisemassa VTT, trubaduuri Antti Maunun tahdissa. Kolme biisiä antoi päihdekulttuurille sosiaalihistorialliset kehykset. Musiikki kuljetti tarinaa eteenpäin: Päihteiden käyttö on sosiaalinen tapahtuma. Baareista on kautta aikojen etsitty sosiaalista paikkaa ja hyväksyntää, vaikka hyvää siitä ei ole pitkäkestoisesti seurannut. Elämän kohtaloita löytää edelleen lähikuppiloista. Baarit ovat paikka ja juominen on rituaali, jossa voi näyttää sellaisia tunteita, mille arkinen työn täyttämä aherrus ei anna tilaa (Maunu 2014, 196.) Niinpä ehkäisevän päihdetyön tehtävä on antaa sosio-emotionaalisia kokemuksia ja ”hellureitä”! Murheet eivät kuulu ehkäisevään päihdetyöhön. Lopuksi Maunu muistutti täyttämään hatun huumorilla elämässä selvitäkseen sekä villitsi yleisön Torvelan Eilan Hulivilitytöllä vuodelta 1984. Mahtavaa, musisoiva ehkäisevän päihdetyön tutkija – toivottavasti kuulemme vastaavanlaisia keikkoja jatkossakin!

Seminaarissa jokainen sai pienen kosketuksen taidelähtöisen menetelmän käyttöön. Teimme ryhmässä sarjakuvan ehkäisevästä päihdetyöstä. Minulla oli ryhmässä tuttu verkostotyyppi vuosien varrelta – enpä aikaisemmin tiennyt hänen taitojaan piirtäjänä. Toinen ryhmäläiseni oli muusikko ja hänellä on bändi, kolmas oli näytellyt harrastajateatterissa. Ehkäisevän päihdetyön ammattilaisilta löytyy taidelähtöisiin menetelmiin rutkasti taitoja, mutta vähemmälläkin pärjää, kun on valmis kokeilemaan ja heittäytymään. ”Kaikki osaa”, kannusti Preventiimin suunnittelija, Mari Tapio. Ja kyllä me osattiinkin!

Luova ehkäisevä päihdetyö voi näyttää vaikka tältä! (kuva: Mari Tapio)

Taidelähtöisiin menetelmiin innosti seminaarin viimeinenkin esiintyjä, Myskihärät. Myskihärät olivat kolme mainiota taiteilijaa: Jori, Mikael ja Otto. Keinona heillä oli tarinateatteri. Välineinä toimivat kitara, kosketinsoittimet, puhe ja menetelmänä vuorovaikutus yleisön kanssa. Tarinateatteri ei ole mitään ilman yleisöä. Yleisössä tunnelma oli tiivis, läsnäoleva ja koskettava. Läsnä olivat yleisön omat tarinat, joita Preventiimiverkostolaiset jakoivat avoimesti. Puhuttiin päihdekasvatuksesta: Millaisia tilanteita on ollut nuorten kanssa, entä ammattilaisten kesken? Miten joskus on ollut vaikeita hetkiä ja koettua lopulta täydellisiä onnistumisia. Mitä on verkostotyö ja mikä on työssä tärkeää? Tainoista syntyi Myskihärkien tulkitsemana eri tyylilajeihin puettuja lauluja ja runoja.

Tarinateatteritrio Myskihärät herätti tunteita keskittyneessä yleisössä. (kuva: Marjo Kolehmainen)

Me tehtiin tämä

Preventiimin 15 vuotta loistaneet valot ammattilaisten kouluttamiseen sammutettiin seminaarissa, mutta tarinat jäävät elämään verkostossa. Uusia tarinoita ja tietoa syntyy uusissa verkostoissa Vahvistamon jatkaessa toimintaa. Preventiimi mahdollisti monet kohtaamiset ja kokosi tarinat. Vuosien aikana kehitetyt asiat ovat tiivistettynä lukuisiin julkaisuihin, ja tuotettu tieto kulkee koulutettujen ammattilaisten mukana. Ammattilaiset osoittivat kiitollisuutta menneistä vuosista ja katsoivat luottavaisena tulevaisuuteen. Nuorisoalan ehkäisevän päihdetyön ammattilaiselle työ on rakasta, kollegat ovat voimavara ja nuoret ovat jatkuva motivaation lähde.

Seminaari tarjosi roppakaupalla ideoita sekä kokemuksia taidelähtöisten menetelmien käyttämisestä ehkäisevän päihdetyön työkaluna. Preventiimi saattoi seminaarissa saagansa tyylillä finaaliin. Nuorten kanssa teemme työtä, joka ei koskaan tule valmiiksi.

Kiitos tästä mahdollisuuksien matkasta, Preventiimi!

 

Terveisin,

Marjo Kolehmainen, lehtori, Humak, 8.10.2018

Kirjoittaja työskenteli Preventiimissä vuosina 2015–2017.

 

Lähteet:

Maunu, Antti 2014. Päihteet, tunteet ja sosiaalisuus. Näkyvän päihteidenkäytön näkymättömät syyt. Janus (vol22) 2, Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön tutkimuksen aikakauslehti, 194–206.

Nuoria kohtaavan ehkäisevän päihdetyön haavehattaroita

Tiedättekö sen tunteen, kun joskus ajattelee, että omalla työalalla tietyt asiat ovat menneet jo eteenpäin? Ja sitten törmääkin erilaisiin takapakkeihin matkan varrella. Niitä tulee vastaan toisten kertomina kokemuksina tai niitä voi lukea rivien välistä  vaikka seminaaripuheenvuoron yhteydessä, tai sitten niitä osuu omalle kohdalle jossakin yhteydessä aivan sattumalta. Näkee tai kuulee tilanteen, jossa asiat eivät sujukaan; yhteistyö tökkii, työpaikalla on joku vastahangassa tai muuten vain asiat eivät etene, tai vihoviimeisenä tulee äkkikeikkoja, kun jossakin on unohdettu suunnitella ajoissa.

Joka kerta sitä toivoo, että jonakin päivänä asiat sujuvat ja ovat upeasti joka puolella. Työssä on hyvä unelmoida. Itse haaveksun ehkäisevän päihdetyön toteutumisesta suunnitelmallisesti ja varhain kaikessa nuorten kohtaamistyössä, mahdollisimman monipuolisena, positiivisena sekä värikkäästi tehtynä juttuna.

Suunnitelmissa   

Omissa haaveissani ehkäisevä päihdetyö nuorten parissa olisi vieläkin suunnitelmallisempaa. Se ei jäisi missään enää lyhytjänteisiksi kertapläjäyksiksi ja/tai pelkästään syntyneeseen huoleen puuttumisen toiminnoiksi. Se näkyisi toimintasuunnitelmissa huoleen tarttumisen interventio-ohjeiden lisäksi suunniteltuna ja aktiivisena päihteettömän hyvinvoinnin tukemisena kohtaamisissa. Käytännössä se toteutuisi esimerkiksi säännöllisenä tapana ja herkkyytenä ottaa aihe puheeksi jo paljon ennen huolta, vaikkapa arjen uutisia ja ajankohtaisia juttuja hyödyntäen. Aihe ei enää näkyisi poissaolevana suunnitelmissa, kun kerran niin moni muukin hyvinvointiin liittyvä teema on onnistuneesti leivottu kasvatustyöhön läpileikkaavasti. Ajatella, jos koulujen, harrastepaikkojen tai vaikka nuorisotilojen  työpalavereissa ei koskaan enää tarvitsisi kuulla ”Ai niin, mutta ne päihteet, kukas me pyydettäisiinkään puhumaan” tai ”Kukas pääsisi vetämään ylihuomenna vetämään päihdekasvatustunnin” – lauseita, kun aihe olisi ollut jo pidempään ihan luonnollinen keskustelunaihe ja suunniteltu osa kasvatus-, ohjaus-, ja neuvontatyötä.  Ja mikä parasta, tämä aihe näkyisi lunnollisena osana myös sellaisissa seminaaripuheenvuoroissa, joissa esitellään nuorten hyvinvoinnin edistämisen keinoja eri organisaatioissa.

Kohtaamisessa

Haaveissani ei myöskään enää olisi tilanteita, jossa aikuiset yhä haluavat ”pelästyttää nuoret tajuamaan asioita”, kun kerran pelotteluvalistuksen toimivuudesta ei ole todisteita. Kaikki tiedostaisivat, että omien nuoruusaikojemme aggressiivisesti paasaavan entisen päihteidenkäyttäjän mieleenpainuvuus, tai se että meille näytettiin ahdistavaa kuvamateriaalia, ei tarkoita että sillä olisi ollut juuri mitään tilastollista vaikutusta päihdeasenteisiimme saati -käyttäytymiseemme pitkällä tähtäimellä.

Kaikki myös muistaisivat päihdekasvatusta suunnitellessaan, että osa nuorista on todella herkkiä, ja osalla heistä voi olla suurikin huoli omasta läheisestään. Työllä ei saa aiheuttaa vahinkoa kohderyhmälle ja se koskee myös tarpeettoman ahdistuksen tuottamista. Uskallettaisiin ennemmin heittäytyä keskustelemaan, ja tutkia aihetta mustavalkeiden väittämien tai oikein-väärin – näkökulmien sijaan. Uskallettaisiin sanoa nuorille, että päihteet on hankala aihe, koska ne vaikuttavat ihmisiin eri tavoin ja on monien tekijöiden summa, miksi joillekin tulee niistä ongelmia.

Ajatuksissa ja puheissa

Kaikkein eniten omat haaveeni hiertyvät naarmuille tilanteissa, joissa nuoria kohtaava, mutta hiukan eri työkentällä tai sisällön parissa toimiva henkilö kuulee sanat ”ehkäisevä päihdetyö”, ja ajattelee ensimmäisenä päihdeongelmia ja kuntoutusta. Tämä johtaa monasti siihen, että koko aihe on saman tien jotenkin negatiivissävyinen, ja siitä pitäisi keskustella ennemmin ”jossain muualla”. Se on siis jotain ikävää, kaukaista eikä kosketa heitä itseään tai heidän kohtaamiaan nuoria, tai oikeastaan sitä tekeekin kuuluisa ”joku muu”, koska ”ei minulla ole osaamista”. Sitä ei siiksi tee mieli tehdä, ja siksi myös uudenlaiset tavat tehdä sitä jäävät kokeilematta.

Ylipäätään usko siihen, että tätä työtä voisi tehdä millään tavalla hauskasti, mielekkäästi tai jopa pikkuhiljaa koko kulttuuriin vaikuttavasti, tuntuu kovin usein puuttuvan. Varsinkin tuo kulttuuriin jotenkin vaikuttaminen on haaste, ehkä siksi, että päihteidenkäyttö nähdään niin helposti täysin yksityisasiana. Näissä keskusteluissa tuntee monesti, että taas mentiin takaisin lähtöruutuun. No, toisaalta tulee sitten haettua yhteistä ymmärrystä ja ehkä aukenee uusia ajattelutapoja.

Esteet on tehty raivattavaksi

Jonakin päivänä haluaisin, että ehkäisevä päihdetyö nuorten parissa:

  • näkyy ja kuuluu sielläkin, missä mitään huolta tai riskiä ei vielä ole, ollen luonnollinen osa hyvinvoinnin tukemista ja pysyvä osa arjen työtä
  • tukee nuorten omaa kriittistä ajattelua ja uskaltaa tehdä sen hauskoja oppimisen keinoja käyttäen, esimerkiksi yhteisöllisiä projekteja varoittelun ja faktaluennoinnin sijaan
  • keskustelee päihteiden tiimoilta muustakin kuin riippuvuuksista ja -sairauksista eli ei ole vain ongelmakeskeistä
  • on tietoisuutta siitä, että päihteet ovat kokoajan arjessamme läsnä, helposti saatavilla, varsin usein osa vapaa-aikaa ja että siitä asiasta voidaan keskustella/ työstää sitä monin keinoin
  • on yhdessä kasvamista toisenlaiseen arkeen ja maailmaan; aktiivisen kriittistä suhtautumista ympäröivään päihdekulttuuriimme ja totunnaisuuksiimme
  • haastaa aitoon moniammatillisuuteen – rikkoen toimijoiden työnkuvien tai rahoituksen tuottamat jäykät rajat ja uskaltautuen yhteistyöhön
  • toteutuu jollakin tavoin myös siellä, missä nuoret ovat jo täysi-ikäisiä – hyvinvoinnin tukeminen ei katso ikää
  • hyväksyy myös sen, että osa ihmisistä käyttää vaikkapa alkoholia kohtuullisesti, eli ei tavoittele pelkästään ns. raivoraittiutta, vaan rohkenee ylipäätään maltilliseen ja moninäkökulmaiseen vuoropuheluun

Arvaan, että osa lukijoista ehkä miettii, että ”eikös nämä nyt ole jo ihan itsestäänselvyyksiä kaikkialla?”. Eivät ne ole ja siksi tästä kirjoitin. Mutta onneksi on myös valtavan paljon hyvää, innostunutta ja valveutunutta työtä tehty. Usein se alkaa yhden ihmisen innostuksesta ja sitkeästä halusta muuttaa vanhoja käytäntöjä. Jos tunnistat, että teillä on onnistuttu pääsemään kaikkiin näihin unelmiini, voin sanoa: Upeaa, onneksi olkoon! Tiedän myös, että moni nuoria kohtaava ammattilainen on haaveideni kanssa samoilla linjoilla, mutta taistelee yhä arjen työssään tuulimyllyjä vastaan. Teille sanon: Tsemppiä, jatkakaa taistelua hyvän asian eteen!

Olen onnekas, kun saan kuulla erilaisia tarinoitanne.

haaveillen pohtii,

Heidi

 

Heidi Odell, suunnittelija, Preventiimi/Humak, 13.3.2017

 

Koulutusyhteistyö on kuin tilataideteoksen rakentamista

 

Uusia koulutuksia kohden

Syyskuu humpsahti kuin tyhjästä ja kesälaitumet ovat pikkuhiljaa jääneet taakse. On ollut upea tunne jälleen huomata, että palaa kesävapailta mielellään takaisin töihin, koska työtehtävät ja erityisesti yhteistyössä aloitetut uudet jutut ovat niin mielenkiintoisia. Nuorten ehkäisevä päihdetyö ja nuorten hyvinvoinnin tukemisen näkökulma ovat kuin itsestään täyttyviä kaivoja – niistä löytyy aina jotakin uutta ammennettavaa. Olipa kyse uudesta tapahtumasta, palvelusta, työmuodosta tai yhteistyön avaamisesta, on oltava liikkeellä avoimin mielin. Joskus aikataulut ovat tiukkoja, joskus on otettava selvää jostain itselle vieraammasta aiheesta, ja hyväksyttävä myös, että uusiin juttuihin liittyy aina myös jotakin epävarmuutta ja tilanteiden elämistä.

Itselläni on ollut ilo rakentaa yhteistyössä kahden kumppanimme kanssa uusia teemakoulutuksia. Ne keskittyvät tällä kertaa tietyntyyppisiin työnkuviin ja kohderyhmiin. Teemakoulutukset pilotoidaan YMCA Finlandin ja Suomen Syöpäyhdistys ry:n kanssa kokonaan verkkomuotoisina tänä syksynä. Toinen käsittelee osallisuuden eri mahdollisuuksia 16+ ikäisten kanssa tehtävässä kohdennetussa ehkäisevässä päihdetyössä, toinen sukeltaa kristillisessä nuorisotyössä tehtävän ehkäisevän päihdetyön näkökulmiin. Teemakoulutusten kehittämistyö alkoi täysimittaisesti keväällä. On ollut hienoa saada vaihtaa ajatuksia ja työkokemusta kumppaneiden kanssa.

”Taiteillaan” yhdessä kokeilemalla

On valtavan mielenkiintoista oppia miten eri tavoin erilaisista organisaatiotaustoista tulevat ammattilaiset katsovat nuorten ehkäisevän päihdetyön kenttää ja mahdollisuuksia, millaisia käsitteitä mistäkin käytetään, ja millaista toimintaa jo on tehty. Preventiimillä on paljon koulutuskokemusta, ja verkkoon rakennettavat oppimisympäristöt ja aikuiskoulutukseen liittyvä toisilta oppimisen prosessi ehkäisevässä päihdetyössä ovat meillä paljon tapetilla. Yhteistyökumppaneilla taas on valtavan paljon uutta käytännön tietoa itse alasta; muun muassa mielenkiintoisia uusia hankkeita, joissa syntyy uutta substanssia ja uudenlaisia työmuotoja.

Näiden yhteen vieminen on kuin herkän tilataideteoksen sommittelua. Ilmiötä tai asiaa tarkastellaan ja muotoillaan yhdessä monista näkökumista, neuvotellaan, astutaan välillä kauemmas perspektiivin saamiseksi, tullaan takaisin lähemmäs, tuunataan sieltä ja täältä. Ja sitten lopuksi rakennetaan teoksen palaset kunnolla paikoilleen eli operoidaan käytännön materiaalit, työvälineet ja järjestelmät valmiiksi koulutukseksi. Myös organisaatioiden omat toimintaprosessit nousevat tässä yhteistyössä kivalla ja tuoreella tavalla tarkasteluun: kun huomataan miten erilaisilla tavoilla asioita voi tehdä ja miten kummallakin osapuolella on annettavaa ihan kaikkeen. Voi kuulostaa kliseiseltä, mutta yhteistyössä on todellakin voimaa.

 

Terveisin Heidi Odell

Pixabay