Miks sä sit tupakoit? Mitä tarttisit sen sijaan? Päihteidenkäytön ehkäisyn olennaisuuksista

Mikko Piispan loppuvuodesta 2017 ilmestyneessä tutkimuksessa Sammuuko savuke, nouseeko nuuska? Tutkimus yläkouluikäisten tupakkatuotteisiin liittyvistä mielikuvista ja kokemuksista pureuduttiin siihen, millaisia merkityksiä nuoret tässä ajassa ja omissa yhteisöissään liittävät tupakan, nuuskan ja sähkösavukkeiden käyttöön. Tutkimus antaa melko vähäisestä haastateltavien määrästä (33 nuorta) huolimatta osviittaa siitä, mistä syistä tupakkatuotteisiin tänä päivänä tartutaan, tai toisaalta, miksi niitä ei (enää) pidetä kokeilemisen arvoisina.

Toisaalta tutkimuksessa haastateltujen yläkoululaisten vastausten perusteella voidaan päätellä jotain siitäkin, millaisiin toimiin voisi olla syytä ryhtyä, jotta nuorten tupakkatuotteiden käyttöä edelleen voitaisiin vähentää. On kiinnostavaa huomata, että taas kerran on ehkäisevän päihdetyön näkökulmasta mielekästä taipua tutkiskelemaan motivaatiotekijöitä. Miksi nuoret toimivat niin kuin toimivat ja mitä myönteisiä tai kielteisiä vaikutuksia nuoret saavat tai kokevat saavansa päihtymisestä, oli päihdeaine sitten mikä tahansa?

Sosiaalisuus ja statusarvo

Tutkimus paljastaa uudelleen sen, mitä jo tiedämmekin päihdekokeilujen ja -käytön sosiaalisista merkityksistä. Kaveriporukalla on merkitystä nuoren päihteisiin liittyvien valintojen punnitsemisessa ja itse teoissa. Nuoret kokevat tupakkakokeiluihin liittyen jonkin verran ryhmäpainetta, oli se sitten todellista tai nuoren omaa virheellistä tulkintaa arjen ryhmätilanteissa. Toisaalta tupakoinnin lopettamisessa taas auttaa, jos siihen ryhdytään kavereiden kanssa yhdessä. Siitähän saa vaikka hauskan (ja tässä tapauksessa hyödyllisenkin) vedonlyönnin kohteen! (Piispa 2017.)

Huomionarvoista on sekin, että nuoret mieltävät tupakointiin liittyvän statusarvon olevan nykyään melko pieni. Jos tupakoinnin sitten kokeilujen jälkeen jättää, ei tarvitse pelätä tippuvansa pois porukasta. Toisaalta tupakan kokeileminen voidaan vielä nähdä tärkeänä siltä kannalta, että sillä tavalla voi osoittaa kuitenkin kokemuksen kautta tietävänsä, millainen tuote on kyseessä – ja sen jälkeen luopua sauhuttelusta tarpeettomaksi ja turhaksi havaittuna ajanvietteenä. (Piispa 2017.)

Duunarin kuuluukin polttaa?

Tutkimuksessa vahvistui jo aiemmin todettu seikka ns. amis- ja duunarikulttuuriin oletetusti ”kuuluvasta” tupakoinnista. Ammattikoululaiset tupakoivat edelleen enemmän kuin lukiolaiset (Kouluterveyskysely 2017), ja tupakointi kulkee erityisesti duunariperheissä yli sukupolvien. Tässäkin voi bongata taas kohdan, johon ehkäisevässä työssä olisi syytä kiinnittää enemmän katsetta: voitaisiinko duunarikulttuuriin liittyviin mielikuviin jollain tavoin vaikuttaa vanhempien vastuuta painottamalla tai ammatillisten oppilaitosten käytäntöihin puuttumalla? On silmiinpistävää lukea nuorten huomanneen, että joskus nuoret ja opettajat käyvät tupakalla yhdessä ja että nuorten tupakointia opiskelutilanteissa (ulkona esim. rakennustyömaalla) voidaan katsoa läpi sormien (Piispa 2017).

Terveys on in, mitä muuta tarvittaisiin?

Tupakoinnin terveyshaitat ovat haastateltujen nuorten tiedossa vähintään keskinkertaisesti, joskin nuuskan osalta on valistuksessa vielä petrattavaa. Pitkäaikaisilla (vakavilla) terveyshaitoilla ei kuitenkaan tässäkään tutkimuksessa nähty olevan nuorten valintojen kannalta niin suurta merkitystä kuin välittömästi esiin tulevilla haitoilla esimerkiksi urheilusuoritusten heikkenemisen osalta. (Piispa 2017.) Huomiota tulisikin terveyshaittojen painottamisen sijaan tai ohella kiinnittää ehkäisevässä työssä enemmän siihen, miten nuoret voisivat saada päihteidenkäytöstä seuraavia koettuja hyötyjä muutoin kuin päihteitä käyttämällä.

Ikuinen kysymys kuuluu siis jälleen, miten tukea nuorten ryhmiin ja yhteisöihin kiinnittymistä, itsetuntoa ja –tuntemusta sekä rohkeutta tehdä itsenäisiä, omaa elämää koskevia valintoja siten, että päihteidenkäyttöä ei näiden tarpeiden toteutumista varten koettaisi tarvittavan? Tai miten löytää ja tarjota niin sanotun tupakkasosiaalisuuden tilalle jotain yhtä houkuttelevaa, yhtä lailla nuoren autonomiaa ja itsemääräämisoikeutta vahvistavaa sekä osallistavaa toimintaa? Kas siinä tarttumapintaa ehkäisevän päihdetyön tekemiseen ja ehkä yksi tupakoinnin (ja muidenkin päihteiden käytön) ehkäisyn olennaisimmista kysymyksistä.

Digi loo, digi lei, aika hassua hei, kuinka lujaa mulla kulkeekaan!

Piispa kehottaa myös pohtimaan, miten nuorten kiinnostusta erilaisia teknologisia ja digivälineitä kohtaan voitaisiin valjastaa yhä enemmän ehkäisevän päihdetyön avuksi. Tätä kysymystä olemme jo kotvan aikaa Preventiimissä ja ammattilaisten kanssa työstäneet ympäri Suomea järjestetyillä päihdekasvatusmarkkinoilla. On ollut ilo huomata, että yhä useampi nuorten parissa toimiva tarttuu mielellään ja innokkaasti digikeinojen laajoihin mahdollisuuksiin niin päihdekeskustelun herättäjinä kuin vaikkapa päihteettömien tapahtumien markkinoinnissakin.

Tutkimus antaa oivallisia suosituksia, joita voi soveltaa tupakkatuotteiden (ja muiden päihteiden) käytön vähentämiseen ja ehkäisevään työhön nuorten parissa (Piispa 2017, 90-91). Nyt on siis erinomainen mahdollisuus muun muassa tämän selvityksen pohjalta tarttua käytännön työhön ehkäisevän päihdetyön lain edellyttämään tieteelliseen näyttöön pohjautuen. Peruskysymykset nuorten tarpeista oman kasvunsa ja sen mahdollisten karikoiden keskellä ovat edelleen kaiken ehkäisevän työn kivijalka.

 

Terveisin,

Mari Tapio

suunnittelija, Preventiimi/Humak, 11.1.2018

 

PS: Tutustu tarkemmin: Piispa, Mikko 2017. Sammuuko savuke, nouseeko nuuska? Tutkimus yläkouluikäisten tupakkatuotteisiin liittyvistä mielikuvista ja kokemuksista. Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura ja Suomen Syöpäyhdistys, Verkkojulkaisuja 127.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *