Koulutusyhteistyö on kuin tilataideteoksen rakentamista

 

Uusia koulutuksia kohden

Syyskuu humpsahti kuin tyhjästä ja kesälaitumet ovat pikkuhiljaa jääneet taakse. On ollut upea tunne jälleen huomata, että palaa kesävapailta mielellään takaisin töihin, koska työtehtävät ja erityisesti yhteistyössä aloitetut uudet jutut ovat niin mielenkiintoisia. Nuorten ehkäisevä päihdetyö ja nuorten hyvinvoinnin tukemisen näkökulma ovat kuin itsestään täyttyviä kaivoja – niistä löytyy aina jotakin uutta ammennettavaa. Olipa kyse uudesta tapahtumasta, palvelusta, työmuodosta tai yhteistyön avaamisesta, on oltava liikkeellä avoimin mielin. Joskus aikataulut ovat tiukkoja, joskus on otettava selvää jostain itselle vieraammasta aiheesta, ja hyväksyttävä myös, että uusiin juttuihin liittyy aina myös jotakin epävarmuutta ja tilanteiden elämistä.

Itselläni on ollut ilo rakentaa yhteistyössä kahden kumppanimme kanssa uusia teemakoulutuksia. Ne keskittyvät tällä kertaa tietyntyyppisiin työnkuviin ja kohderyhmiin. Teemakoulutukset pilotoidaan YMCA Finlandin ja Suomen Syöpäyhdistys ry:n kanssa kokonaan verkkomuotoisina tänä syksynä. Toinen käsittelee osallisuuden eri mahdollisuuksia 16+ ikäisten kanssa tehtävässä kohdennetussa ehkäisevässä päihdetyössä, toinen sukeltaa kristillisessä nuorisotyössä tehtävän ehkäisevän päihdetyön näkökulmiin. Teemakoulutusten kehittämistyö alkoi täysimittaisesti keväällä. On ollut hienoa saada vaihtaa ajatuksia ja työkokemusta kumppaneiden kanssa.

“Taiteillaan” yhdessä kokeilemalla

On valtavan mielenkiintoista oppia miten eri tavoin erilaisista organisaatiotaustoista tulevat ammattilaiset katsovat nuorten ehkäisevän päihdetyön kenttää ja mahdollisuuksia, millaisia käsitteitä mistäkin käytetään, ja millaista toimintaa jo on tehty. Preventiimillä on paljon koulutuskokemusta, ja verkkoon rakennettavat oppimisympäristöt ja aikuiskoulutukseen liittyvä toisilta oppimisen prosessi ehkäisevässä päihdetyössä ovat meillä paljon tapetilla. Yhteistyökumppaneilla taas on valtavan paljon uutta käytännön tietoa itse alasta; muun muassa mielenkiintoisia uusia hankkeita, joissa syntyy uutta substanssia ja uudenlaisia työmuotoja.

Näiden yhteen vieminen on kuin herkän tilataideteoksen sommittelua. Ilmiötä tai asiaa tarkastellaan ja muotoillaan yhdessä monista näkökumista, neuvotellaan, astutaan välillä kauemmas perspektiivin saamiseksi, tullaan takaisin lähemmäs, tuunataan sieltä ja täältä. Ja sitten lopuksi rakennetaan teoksen palaset kunnolla paikoilleen eli operoidaan käytännön materiaalit, työvälineet ja järjestelmät valmiiksi koulutukseksi. Myös organisaatioiden omat toimintaprosessit nousevat tässä yhteistyössä kivalla ja tuoreella tavalla tarkasteluun: kun huomataan miten erilaisilla tavoilla asioita voi tehdä ja miten kummallakin osapuolella on annettavaa ihan kaikkeen. Voi kuulostaa kliseiseltä, mutta yhteistyössä on todellakin voimaa.

 

Terveisin Heidi Odell

Pixabay

Ihan pihalla – Opinnot alkavat

Lauma nuoria seisoo työpaikkani pihassa Humanistisen ammattikorkeakoulun Jyväskylän TKI-keskuksen pihassa Kankaalla. Jyväskylän ammatillisen oppilaitoksen luovan alan aloittavat opiskelijat ovat opettajiensa kanssa tutustumassa uuteen oppilaitokseensa. Mietiskelin, millaisia nuoria tuo lauma pitää sisällään ja mitä heillä on edessä.

Osa ammatillisen koulutuksen aloittavista nuorista on ensimmäistä kertaa muuttanut pois kotoa. Kaikilla on uusi opiskeluryhmä, joka tarkoittaa väistämättä kaveripiirin uudelleenrakentamista ja oman roolin muodostamista uudessa ryhmässä. Uudella paikkakunnalla ei ole montaa tuttua ihmistä, kaikki paikat ovat vieraita ja tuttuja aikuisia ei välttämättä ole ympärillä. Ohjatut harrastukset ovat jääneet kotipaikkakunnalle ja uudessa opiskelukaupungissa on löydettävä mielekästä tekemistä – oli se sitten vanhaa tuttua tai jotain uutta. Missä on kuntosali entä parkour-paikka? Mitä teen kun opiskelupäivä on ohitse? Minne menen ja kenen kanssa?

Uuden edessä

Nuorella opiskelijalla on opintojen alkaessa käsillä uusi elämä ja hyppy itsenäistymiseen. Nuoren huoltajat ovat kenties satojen kilometrien päässä ja suhde on muuttunut etäsuhteeksi ainakin arkipäivien ajaksi. Vanhempien tukimahdollisuudet ovat rajalliset kun käytössä on vuorovaikutukseen puhelin, some-viestimet ja Wilma-järjestelmä, joka kertoo nuoren opintojen sujumisesta.  Vanhemmalla on nuoren sana tietonaan siitä, mitä hänelle kuuluu ja miten arki sujuu. Nuoren elämästä opintojen osalta saa tietoa Wilmasta, ja tarvittaessa ryhmänohjaajalta. Vanhempien tuki on tärkeä, vaikka suhde onkin etäsuhde.

Vapaus tuo valtaa (ts. vähemmän vanhemman kontrollia) tehdä asioita omin päin, mutta samalla olisi nuoren otettava vakavasti myös vastuu. Vastuu omista valinnoista on nyt entistä enemmän itsellä. Uuden edessä olevalla nuorella on monia päihteiden käyttöön liittyviä riskitekijöitä ympärillään. Koulu ei kiinnosta pätkääkään ja ala valinta tuntuu ihan väärältä, helpompaa on olla poissa koulusta. Opinnot tuntuvat vaikealta, eivätkä opinnot suju, koulumenestys on heikkoa. Uusia kavereita ei oikein löydy ja ryhmään hyväksyneillä kavereilla on myönteinen suhtautuminen päihteisiin. Ei ole ketään kenelle puhua kurjasta olosta, kun ketuttaa ja nyppii. Kaupungilla pyöriessä rahat kuluu nopeaa.

Oppilaitoksen henkilökunnalla, opiskelija-asuntoloiden ohjaajille, nuorisotyön kuin harrastustoiminnan toimijoilla on suuri rooli tukea nuorta mielekkäissä hyvinvointiin liittyvissä valinnoissa sekä tukea ryhmien rakentumisessa. Opettajat tekevät tärkeää työtä opettamisen ohella, ja muodostavat muualta tulleelle nuorelle sosiaalisen verkoston, jotta nuori pärjäisi opinnoissaan. Olennaista on vahvistaa suojatekijöitä, että aloittavat opiskelijat eivät joutuisi solmuun sosiaalisissa suhteissaan, opinnoissaan ja vaikeuksien myötä turvautuisi päihteisiin. Ja vaikka vaikeuksia tulisikin eteen, opiskelijoilla on oltava tiedossa, mistä saa apua ja tukea. Yksin ei tarvitse pärjätä! Nuoren osallisuuden tunteeseen panostaminen yhteisössä on halpaa ehkäisevää työtä syrjäytymiseltä. ”Ketään ei kiinnosta”, ”Kuka musta nyt välittäisi?” -tunteita ei kenenkään pitäisi joutua kokemaan. Yhdessä tekeminen on tärkeää. Olipa sitten pihassa koriskenttä, oppitunneilla ryhmäharjoituksia tai henkilökunnan, ”mitä kuuluu?” -kysymykset, joiden myötä kuulumisen tunne saa elintilaa. Oppilaitoksissa on suuri massa opiskelijoita ja henkilökuntaa. Massaan voi kadota kuka tahansa nuori tai aikuinen, jos ei muista vuorovaikutusta ja pidä silmiä sekä korvia auki. Hymyn heittäminen ei maksa mitään.

Kavereita ja kivaa tekemistä

Monessa toisen asteen oppilaitoksessa ryhmäytetään vähintään aloittavia ryhmiä ja ryhmänohjaajat ovat saaneet koulutusta sekä lisää valmiuksia kohdata nuoria ryhmänä ja tunnistaa ryhmädynamiikan rakentamiseen liittyvät ainekset. Esimerkiksi EHYT ry on kehittänyt Ryhmäilmiö -työkalun. Tunnetaidot ja mielenhyvinvoinnin asiat ovat nähty tärkeinä niin yksilö- kuin yhteisötasolla. Monilla oppilaitoksilla on kehittämistyötä yhteisöllisyyden eteen, jonka myötä esimerkiksi on palkattu nuorisontyöntekijöitä. Oppilaitosten ovet ovat avoinna seuroille, järjestöille ja nuorisotoimelle, joiden toivotaan esittelevän toimintavaihtoehtoja nuorille opiskelupäivän jälkeiseen elämään. Nuorisotyöltä ja kolmannelta sektorilta toivotaan myös yhteistyötä opiskelupäiviin. Ammatillinen osaaminen on paljon muutakin kuin alaan liittyvää substanssiasiaa.

Katson uudelleen ikkunasta. Lauma nuoria opettajineen on kadonnut. Kaksi nuorta kävelee pois oppilaitoksen pihalta. Heillä näyttää olevan hauskaa – kaksi kaverusta.

 

Verkko vetää -kehittämistiimin kuulumisia

Viime syksynä lähdin mukaan Preventiimin Verkko vetää –kehittämistiimiin. Preventiimin kehittämistiimit olivat aivan uusi juttu, ja pidin sitä mielenkiintoisena mahdollisuutena päästä työskentelemään tiimissä ja kehittämään jotain uutta oman työn ohella. Avoimin mielin vaikuttivat mukana olevan myös muut tiimiin ilmoittautuneet. Alusta asti mukana olivat Elsi Vuohelainen Preventiimistä, Mimmi Mäkinen Verkeltä, Hanna Ikonen YAD Youth Against Drugs ry:ltä sekä minä, Niina Himanka Ylivieskan nuorisotoimesta. Loppumetreillä mukaan hyppäsi Hannan tilalle Anne Hämäläinen YADilta.

Talven aikana kokoonnuimme videoneuvotteluiden merkeissä ja pohdimme porukalla mitä haluaisimme tuottaa kehittämistiimin kautta. Tulimme siihen tulokseen, että koulutusta tarvitaan aina, ja verkkoympäristö muuttuu jatkuvasti. Lähdimmekin tiimissä suunnittelemaa työpajaa Päihdepäiville Helsinkiin otsikolla ”Ehkäisevää päihdetyötä verkossa nuoria osallistaen. Miksi ja miten?” Työpajaa suunnittelimme alun perin noin 30-40 osallistujalle, mutta jouduimme aivan viime tipassa muuttamaan suunnitelmaa, kun kuulimme että meitä oli nuorisoalan ehkäisevää päihdetyötä käsittelevään seminaariin tulossa kuuntelemaan mahdollisesti jopa 70 alan ammattilaista! Selvästikin aihe kiinnosti.  Työpajan kesto oli tunti, joten aika oli varsin lyhyt näinkin laajalle aiheelle. Työpajan tavoitteena oli innostaa ja kannustaa tekemään enemmän ja monipuolisemmin ept:tä verkossa.

Työpajan alussa kerroimme faktoja nuorten verkon käytöstä tilastojen avulla. Nämä tilastot olimme saaneet Verkeltä. Sen jälkeen Anne Hämäläinen kertoi muutamia esimerkkejä ja malleja siitä, miten ehkäisevää päihdetyötä toteutetaan verkossa. Lopuksi järjestimme vielä pienen Kahoot-kyselyn, jonka kautta saimme selville osallistujien mielipiteitä ja asenteita liittyen verkossa tehtävään työhön. Esimerkiksi vlogeja osallistujista seurasi vain noin joka viides, mutta lähes 70% osallistujista tarkistaa ensimmäisenä herättyään kännykän. Työpajan päätteeksi jäi itselleni sellainen fiilis, että aihe on tärkeä ja verkossa tehtävästä työstä olisi tärkeä puhua ja järjestää lisää koulutuksia ammattilaisille. Tarvetta varmasti on, varsinkin kun verkkomaailma muuttuu jatkuvasti.

Niina Himanka, nuoriso-ohjaaja, Ylivieskan nuorisotoimi

Miksi sitten tehdä ehkäisevää päihdetyötä verkossa?

Minä pääsin mukaan Verkko vetää –kehittämistiimin toimintaan ja Päihdepäivien työpajaan kouluttamaan reilun viikon työkokemuksellani YAD:n verkkovapaaehtoistyön suunnittelijana. Haaste oli jännittävä mutta mieluisa, muut tiimin jäsenet olivat suunnitelleet pajan jo valmiiksi ja valinneet neljä erityyppistä verkossa tehtävän työn esimerkkiä, joita pääsin esittelemään. Tavoitteena oli tuoda esille sitä, miten moninaisin tavoin digitaalisuutta pystytään hyödyntämään sekä herätellä ajatuksia siihen, miten kukin voisi omassa työssään hyödyntää verkossa tehtävän työn mahdollisuuksia.

Vaikka olen uusi kasvo ehkäisevässä päihdetyössä, verkossa nuorten kanssa tehtävästä työstä minulla on onnekseni kokemusta. Ennen työtäni YAD:lla toimin pienessä keskisuomalaisessa Hankasalmen kunnassa nuorten tieto- ja neuvontatyön hankkeessa, jossa merkittävä osa työstäni tapahtui digitaalisesti. Kun peilaan kokemuksiani tieto- ja neuvontatyöstä sekä kokemuksiani YAD:n Street Teamista, olen vakuuttunut siitä, että myös ehkäisevää päihdetyötä tulee tehdä verkossa. Verkko ja sosiaalinen media eivät ole nuorten elämässä mikään erillinen saareke, ”johon mennään”, vaan ympäristö, jossa ollaan ja eletään luontevasti. Ja nuorten kanssa tehtävän työn tulee mennä sinne, missä nuoretkin ovat. Digitaalinen maailma on kuitenkin alati muuttuva, ja ammattilaisen näkökulmasta kaikkien sivustojen, sovellusten, hashtagien, käyttisten, seuraajien ja tykkäysten viidakko voi tuntua loputtomalta. Tulee helposti tunne, että kaikki pitäisi tietää, osata ja hallita. Tässä kohtaa toivoisin Sinun, hyvä lukija, laskevan hartiasi alas ja hengähtävän hieman, sillä näin ei ole.

Mielestäni tärkeintä lähdettäessä tekemään ehkäisevää päihdetyötä verkossa on tuntea ”omat nuoret” eli oman organisaation kohderyhmä. Millaista ohjausta, tietoa, vuorovaikutusta ja palveluita he kaipaavat ja mitä sovelluksia ja sivustoja he tällä hetkellä käyttävät. Miten tämä sitten saadaan selville? Kysymällä nuorilta itseltään tietenkin. Tämän jälkeen on helpompaa lähteä miettimään, miten oma organisaatio voisi näihin tarpeisiin vastata niissä ympäristöissä joissa nuoret jo ovat. Mikäli se ei ole mahdollista, voidaan etsiä, löytyisikö olemassa olevista, esimerkiksi valtakunnallisista palveluista jokin, joihin työntekijät voisivat nuoria ohjata tai muuten hyödyntää. Voihan myös olla, että syntyy jotain aivan uutta, joka vastaa nuorten tarpeisiin.

Digitaalisesti tehtävä työ voi olla tiedottamista, tiedon levittämistä ja oikean ja luotettavan tiedon ääreen ohjausta. Mielestäni paras ja tärkein ulottuvuus digitaalisessa työssä on se, että se mahdollistaa helpon väylän vuorovaikutukseen monin tavoin. Valtakunnallisissa ja monissa paikallisissakin palveluissa on mahdollisuus hakea ohjausta, neuvontaa, tukea ja apua anonyymisti. Myös tutulle työntekijälle saattaa olla helpompi ensin kirjoittaa joistain asioista kuin jutella kasvotusten. Kun keskustelu on avattu verkossa, on kasvokkain jutun jatkaminen helpompaa. Sosiaalisessa mediassa myös tiedottamiseen avautuu vuorovaikutuksen mahdollisuus. Verkossa tehtävä työ tarjoaa parhaimmillaan väylän, joka edistää nuoren osallisuutta ja oman elämän aktiivista toimijuutta.

Ihminen tarvitsee ihmistä ja kasvokkain tapahtuvaa kohtaamista digitaalinen työ ei voi koskaan korvata. Mutta hyviä ”apukäsiä” kohtaamiseen ja ehkäisevään päihdetyöhön se tarjoaa. Millaisia tarpeita Sinun nuorillasi on, ja miten organisaationne voisi niihin vastata? Olisiko verkosta työvälineenä apua?

Anne Hämäläinen, verkkovapaaehtoistyön suunnittelija, YAD Youth Against Drugs ry

Päihdekulttuuri – pojasta polvi paranee

Viime viikolla lööpit huusivat taas ennakkoon, että ”poliisi valvoo perinteiseen tapaan nuorten päihteiden käyttöä ensi viikonloppuna koko maassa” (lainaus Ilta-Sanomista 3.6.2016). Näinhän meillä on tapana tiedottaa joka vuosi hieman ennen koulujen päättäjäisiä. Nuorten juhlinta päihteiden voimalla on edelleen perinne, jota mittavat ammattilaisten ja myös vapaaehtoisten aikuisten joukot valvovat.

Suomessa juhla ei oikeastaan ole mikään juhla, ellei ainakin yhden kuohuviinipullon korkki poksahda auki. Toisaalta nuorempi sukupolvi on jo tämän osalta osoittanut, että perinteitäkin voidaan muuttaa. Silti nuoret kohtaavat edelleen erityisesti aikuisten toimesta tapahtuvaa, melko holtitonta alkoholinkäyttöä, erityisesti kesäaikaan. Juhannus on kesän viinanmyyntitilastojen ykkönen vuodesta toiseen. Alkon myynti kasvaa silloin huimasti, eikä anniskeluravintoloillakaan pöllömmin mene. Terassit pullottavat kylläkin jo heti auringon näyttäydyttyä huhti-toukokuusta alkaen.

Nuorten on kostean kulttuurin keskellä otettava omalla toiminnallaan kantaa siihen, miten he suhtautuvat suomalaiseen päihdeilmapiiriin. Suhde päihteisiin kun muokkautuu myös sitä kautta, miten nuori peilaa itseään ja omaa toimintaansa muista, niin toisista nuorista kuin aikuisistakin. Onneksi yhä useampi nuori uskaltaa nykyään uhmata normia ja kulkea omia, raittiimpia polkujaan. Silti virran mukana menijöitä vielä riittää, ja siksi on hyvä pysähtyä miettimään nuorisoalan ammattilaisten mahdollisuuksia vahvistaa kriittisempää päihdekulttuuria.

 

Kuivemmat bileet – parhaat bileet?

Vasta omia päihdeasenteitaan rakentavia nuoria voi tukea siinä, että he uskaltavat ajatella omin aivoin ja kyseenalaistaa kännitarinoille naureskelun ja juhlajuomisen tärkeyden. Nuorille päihteettömyys voi olla jo paljon helpompi valinta kuin heidän vanhemmilleen, mutta ei ole haitaksi sitä vieläkin helpottaa. Aloittaa voi vaikka sillä, että kysyy nuorilta heidän näkemyksiään nykyisestä juomiskulttuurista. Millainen on nuorten mielestä järkevä ja oman elämän kannalta toimivin suhde alkoholiin tai muihin päihteisiin? Mikä heidän mielestään suomalaisessa juhlimisessa on parasta, mikä taas ärsyttää? Mitä he tekisivät toisin?

Märkä juomiskulttuuri on syvällä meissä suomalaisissa, eikä se siksi muutu itsestään – eikä nopeasti. Sukupolvi kerrallaan kuitenkin. Tähän muutokseen kannattaa satsata, jotta päihdehaitat eivät enää kasvaisi. 6-7 miljardin euron vuosittaiset alkoholihaitat (välittömät ja välilliset) ovat jo taloudellisestikin mittavat. Ehkäisevä päihdetyö ei ehkä ole juuri nyt trendikkäintä, mutta tulevaisuuden kannalta arvokasta työtä. Päihdekulttuuriin vaikuttaminen on osa sitä, nuorissa on tälläkin kertaa tulevaisuus. Kiitos kun teet töitä kuivemman (päihde)kulttuurin puolesta!

 

Kesäterveisin,

Mari Tapio

(blogin kuva: Andrés Nieto Porras, CC BY-SA, www.flickr.com)

Positiivisen ajattelun taito

On monenlaisia kampanjoita hyvän puhumisesta joko kasvotusten tai selän takana. Positiivisten asioiden korostamiseen ei liity mitään riskejä, mutta mahdollisesti suuria hyötyjä. Positiivinen ajattelu ei ole pelkkää höttöä ja kieltäytymistä nähdä ongelmia.

Hyvän puhumisessa on ajatuksena puhua positiivisesti. Päihteistä ja nuorten päihteiden käytöstä viestitään edelleen usein negatiivisten tilastojen ja teemojen valossa, kun pyritään pitämään nuoret erossa päihteistä. Vanha asia, mutta toistamisen arvoinen: Olisiko tilastojen positiivisesta puolesta viestintä yksi käänne kasvattaa nuorten päihteettömyyttä? Tietysti positiivisuus ei ole niin mediaseksikästä ja myyvää, mutta muutos otsikointiin on mahdollista. Ongelmilla ja vaikeilla asioilla saa toistaiseksi enemmän huomiota ja rahakin heltiää herkemmin – valitettavasti. Ihmisiin voidaan kuitenkin asennetasolla vaikuttaa hyvin pitkälle. Jos päihteettömyyteen liittyviä valoisia ja hyviä asioita lisättäisiin puheissa, siitä kasvaisi ennen pitkää isompi virta, joka toisi nuorille parempia edellytyksiä elämään sekä kannustaisi päihteettömyyteen. Jopa yli 18 vuoden maagisen iän, kun lain mukaan kaikki laissa kieltämättä jätetyt päihteet ovat vapaasti käytettävissä.

Ehkäisevässä päihdetyössä on kysymys asenteisiin vaikuttamisesta. Jokainen nuorten kanssa työskentelevä voisi aina toisinaan hetken pohtia omaa vaikuttamistyötään. Millaista vaikuttamisviestintää käytät nuoriin? Entä päättäjille ja sidosryhmille? Onko viestintä positiivista päihteettömästä elämästä? Positiivista vaikuttamisviestintää on esimerkiksi, että pyritään vaikuttamaan nuorten valintoihin, jotta ne olisivat oman hyvinvoinnin kannalta järkeviä sekä viestiä tekijöistä, jotka edistävät nuorten hyvinvointia. Samalla yritetään vaikuttaa julkiseen keskusteluun päihdekulttuurista.

Mitä sinä sanoisit, jos pyyntönä olisi puhua hyvää ehkäisevästä päihdetyöstä? Preventiimi kysäisi asiaa, ja nuorisoalan ammattilaiset saivat antaa äänensä keväisellä Allianssi-risteilyllä.

 

Puhu hyvää ehkäisevästä päihdetyöstä

Ehkäisevässä päihdetyössä on roppakaupalla hyvää – siitä ei ole epäilystäkään, kun lukee nuorisoalan ammattilaisten Preventiimin ständillä kirjaamia vastauksia. Nostan vastauksista pari hyvyyden sisällöistä kertovaa teemaa, joista vastaajat kirjoittavat: yhdessä tekeminen ja osa tavallista arjen työtä.

Yhdessä tekeminen on antoisaa ammattilaisille ja antaa enemmän nuorille. Kaikki tekevät ehkäisevää päihdetyötä, ja yhdessä tekemällä eri toimijoiden kanssa se tuottaa eniten hyvää. Esiin nostettiin toimivia yhteistyöverkostoja- ja ryhmiä. Yhteiseen työhön liittyy osaamisen jakaminen, joista oli myös monia mainintoja. Innostun tästä kovasti, että hiljainen tieto saadaan näkyväksi ja hyvät käytännöt sekä menetelmät vaihtuvat, mutta myös ammatillinen identiteetti vastuullisena päihdekasvattaja saa tarvitsemaansa ravintoa. Toivottavasti näin on monessa organisaatiossa. Ovatko sinun verkostosi kunnossa? Teepä tsekkaus ja varaa aikaa huollolle, jos näyttää, että siihen on tarvetta.

Ehkäisevä päihdetyö on osa tavallista arjen työtä – ei mitään rakettitiedettä, vaan hyvin matalalla kynnyksellä toteutettua työtä tarvittaessa tai sitten intensiivistä riippuen tavoitteista, työnkuvasta ja resursseista. Tekemisen tasoja on erilaisia. Arjen työ on kohtaamista, kuulemista, kiinnostusta, mahdollisuuksien luomista sekä keskustelua. Se on hyvää, kun ehkäisevä päihdetyö ei ole mitään extraa omassa työssä. Hyvää on, että saa olla läsnä nuorten kanssa, antaa toivoa ja vaihtoehtoja sekä olla luotettava aikuinen. Luotettava aikuinen on valmis keskustelemaan nuorten kanssa myös päihteistä, ja nappaa kiinni sopivalla tyylillä eri keskustelutapoja sisältävästä rekisteristään. Onko tarpeen jakaa oikeaa tietoa vai saada nuori ajattelemaan omia arvojaan sekä toimintansa syy-seuraussuhteita? Keskustelutyyli valitaan tilanteen mukaan, riippuen nuoren tarpeesta ja suhteesta päihteisiin. Nuoren kuulemiselle on oltava herkillä ja tehtävä tyylivalinta tarpeen mukaan. Kyseessä on oikeanlainen kohdentaminen. Ehkäisevä päihdetyö on toimintaa, tekemistä ja niin aikuisen kuin vertaisryhmässä ystävien seuraa nuorille. Hyvää on se, että se tuottaa iloa ja samalla hyvinvointia niin keholle, mielelle kuin ympäristölle.

 

Maaperä unelmille

Summa summarum: Ehkäisevä päihdetyössä on hyvää se, että se soveltaa positiivista psykologiaa. Keskitytään vahvistamaan nuorten vahvuuksia, etsitään elämän tärkeitä ja mielekkäitä asioita, pohditaan voimavaroja ja selviytymiskeinoja tiukan paikan tullen ja harjoitellaan nauttimaan elämästä myös silloin kuin muutokset koettelevat. Nuorisoalan toimijoiden hyvä ja iloinen tehtävä on olla mukana rakennustalkoissa nuorten elämän ympäristöissä, joissa nuoret voivat toteuttaa itseään ja saavuttaa unelmiaan.

 

Terveisin,

Marjo Kolehmainen

Sitten kun olen aikuinen, niin…

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry teetti hiljattain mielenkiintoisen tutkimuksen, jossa selvitettiin muun muassa nuorten vapaa-aikaan ja päihteiden käyttöön liittyviä asenteita ja ilmiöitä. Saatujen vastausten mukaan nuorten asenteet etenkin alkoholia kohtaan ovat myönteisiä ja usean nuoren lähipiirissä käytetään alkoholia.

Onko nuolaistu ennen kuin tipahtaa?

Mainitun tutkimuksen valossa on pohdittu, onko ilo nuorten raitistumisesta ennenaikaista. Minun vastaukseni on, että kyllä, sitä se valitettavasti on. Siitä ei kuitenkaan kerro selkeimmin vaikka se, että nuorista noin 80 prosenttia kuuluu kaveripiiriin, jossa käytetään alkoholia. Nuorten kaveripiirit ovat laajoja ja se, että sattuu tuntemaan jonkin alkoholia käyttävän, ei sinänsä ole kovin yllättävää. Etenkin, kun EHYT ry:n tutkimuksessa oli mukana myös täysi-ikäisiä nuoria, jolloin päihteiden käyttö (valitettavasti) yleistyy verrattuna alaikäisiin.

Nuo täysi-ikäisyyden saavuttaneet nuoret ovatkin se ryhmä, jonka päihdekäyttäytyminen kertoo siitä, että meillä ei ole ainakaan ihan vielä käsissämme sitä uutta sukupolvea, joka muuttaisi koko suomalaisen päihdemyönteisen kulttuurin kriittisempään suuntaan. Kouluterveyskysely kyllä osoittaa, että raittiiden nuorten määrä on selvässä nousussa. Peruskouluikäisistä noin 60 % ilmoittaa olevansa raittiita, mikä on hieno luku ja siitä hatunnosto nuorille. Kuitenkin lukiossa ja ammattikoulussa raittiiden määrä on jo selvästi pienempi, ja mitä lähemmäs täysi-ikäisyyttä mennään, sitä enemmän juomisen määrää kuvaavat käyrät alkavat muistuttaa koko aikuisväestön vastaavia. Juominen muuttuu tiheämmäksi ja humalahakuisemmaksi. Esimerkiksi nuorten terveystapatutkimusten tarkastelu pidemmällä aikavälillä on osoittanut, että täysi-ikäisyyden rajalla eri ajanjaksoina juomisessa ei ole eroja huolimatta siitä, että 14-16 –vuotiaiden päihteidenkäyttö onkin ollut vähäisempää.

Päihdekasvatuksen tahaton piilo-opetussuunnitelma?

Voidaan siis sinänsä puhua 2000-luvun nuorten raittiimmista asenteista, mutta miksi nuo asenteet eivät kanna täysi-ikäisyyden yli? Miksi 18-vuoden ikä on se maaginen raja, jonka jälkeen omaksutaan oletetut  ”oikeat” juomatavat ja aletaan haikailemaan humalan perään? Ehkä suomalaisen kulttuurin juuret ovat niin vahvat. Ehkä alkoholi on raivannut itselleen niin itsestäänselvän roolin opiskelijaelämän hauskuuden tuojana ja työpäivän jälkeisenä rentouttajana.

Ehkäisevän päihdetyön kannalta hyvin olennainen kysymys on se, miten me nuoria kohtaavat ammattilaiset voimme tähän asiaan vaikuttaa. Ja samalla voi pohtia, tuemmeko me tiedostamattamme sitä kulttuuria, joka hiljaisesti hyväksyy humalahakuisen alkoholinkäytön olevan luonnollinen osa aikuisten maailmaa?

Nuorille alkoholista kieltäytymistä perustellaan usein sillä, että alaikäisen kehittyvä elimistö ei kestä alkoholia ja että alkoholi ei kuulu alaikäisille. Ja näin se onkin, senhän sanoo jo lakikin. Mutta riittääkö nuorten parissa tehtävän ehkäisevän päihdetyön tavoitteeksi se, että nuoret vain alle 18-vuotiaina suhtautuvat päihteisiin kriittisesti ja sen jälkeen ei niin väliksi mitä ajattelevat? Työterveydenhuollossa tehtävät mini-interventiot hoitakoot loput

On todettava, että on tietysti hyvä asia, että nuorten alkoholin käytön aloitusikä on siirtynyt kohti täysi-ikäisyyttä, sillä se vähentää riskejä ja raitis nuoruus on ilman muuta kannatettava asia. Eikä toki tarvitse nuorille tuoda esiin ajatusta, että missään nimessä ei saisi juoda sittenkään, kun täysi-ikäisyys on saavutettu. Mutta ehkä sen ei myöskään tarvitsisi olla niin itsestäänselvä asia, että 18. syntymäpäivänä sihahtaa?

Nuorten parissa työskentelevien ammattilaisten tulee ajatella kauaskantoisesti ja pyrkiä luomaan nuorelle valmiudet suhtautua päihteisiin kriittisesti myös aikuisena. On hyvä korostaa hyvinvointiin liittyviä ajatuksia, kannustaa etsimään vaihtoehtoisia tapoja viettää vapaa-aikaa, kykyä solmia ystävyyssuhteita ilman päihteitä – myös siinä vaiheessa kun baariin meneminen on sallittua.  Ei tarvitse olla absolutisti, mutta sekin on yksi vaihtoehto ja mahdollista on myös käyttää alkoholia kohtuudella. Kriittinen ja maltillinen suhtautuminen alkoholiin ei ole vain alaikäisten etuoikeus, vaan siihen on lupa myös aikuisilla. Onhan?

Terveisin,

Elsi Vuohelainen

Päihdekasvatus, uusi päivitetty versio?

Päihderiskitiedon jakoa nuorten parissa tarvitaan yhä, todettiin Nuorten ESPAD-kyselyssä (THL 2016) viitaten muun muassa nuorten kannabisasenteiden höltymiseen. Riskitieto ei silti riitä, vaan tarvitaan kasvatuksellisia kohtaamisia, joissa voidaan tutkia aihetta yhdessä monista eri näkökulmista. Oppiminen on käytännössä henkilön muutosta ja kasvua, uusien ajatusten ja ilmiöiden tarkastelua ja haltuunottoa, myös päihdeasioissa.

Oppimiseen liittyvät uskomukset ehkäisevässä päihdetyössä

Oppimisen näkökulma herättää ratkaisemaan monenlaisia kysymyksiä omaa työtä koskien. Millaiseen asioiden omaksumistapaan ammattilaiset luottavat suunnitellessaan päihdekasvatusta? Miten nuoria ohjataan oppimaan tai käsittelemään päihdeilmiöitä ja -asioita, entä millaisia ajattelun työkaluja nuorille toiminnassa tarjotaan? Millaisia tiedonhankinnan keinoja käytetään ja miten niitä ohjataan, entä millaisia keskusteluvälineitä on käytettävissä? Riittävä vuorovaikutus päihdekasvatuksessa tulisi varmistaa; saavatko nuoret kysellä, päätellä, ratkaista tai testata ajatuksia ja yhdistelläänkö päätelmiä yhdessä aikuisen tuella. Nuorten tulee saada olla aidosti osallisina päihdekasvatuksen tai muutoin ehkäisevän päihdetyön suunnittelussa sekä konkreettisessa tekemisessä. Sekin ansaitsee huomionsa, onko toiminta ja sen suunnittelu ammattilais- vai nuorikeskeistä. Ja ennen kaikkea – miten me ammattilaiset pysähdymme katsomaan omia työtapojamme, perinteitämme ja työtehtävien rytmittämistä?

Viisaat päät yhteen ideoimaan

Preventiimi on järjestänyt nuorisoalan ehkäisevän päihdetyön ammattilaisille Päihdekasvatusmarkkinat Helsingissä, Jyväskylässä, Porissa ja Oulussa.  Tapahtumissa pohdittiin päihdekasvatuksen viemistä uusiin muotoihin ja sitä, miten ne voisivat olla osana arjen työtä. Mitä olisi tarjolla vastapainoksi niille perinteisille keinoille ja tavoille, joita on tehty jo pitkään? Digitaaliset kanavat ja välineet, pienryhmätyöskentelyn mahdollisuudet sekä vaikuttamisviestinnän yhdistäminen osaksi päihdekasvatuksellista toimintaa tulivat tapahtumissa tutuiksi. Markkinat saivat hyvää palautetta; siksi, että kerrankin kokoonnuttiin rauhassa keskustelemaan vapaana päihdekasvatuksen pitkistä perinteistä, kerättiin yhteen ideoita sekä haaveiltiin uusista mahdollisuuksista päihdekasvatuksessa omassa työssä. Yhteiset työpajat, joissa osallistujat pääsevät vaikuttamaan ja ajattelemaan jotakin asiaa yhdessä ja uusin näkökulmin/keinoin, ovat innostavia niin aikuisille kuin nuorillekin – kunhan keinot ovat riittävän kiinnostavia. Mikä parasta: lopputuotokset saavat olla kotikutoisia ja tekijöidensä näköisiä!

Yhteinen oppimismatka uusilla välineillä

Millaista sitten voisi olla päihdekasvatus, joka tapahtuisi pitkäjänteisesti ja moninäkökulmaisesti työn arjessa ilman ylimääräistä resursointia tai valtavan suurta vetäjämäärää? Arjessa läsnä olevat monipuoliset digivälineet ja ilmaisohjelmat ovat yleistyneet ja tarjoavat mittavan keinovalikoiman, joilla nuorten oma ääni ja aito osallisuus prosessissa tulee varmasti huomioitua ja tuotokset ovat nuorten oman maailman näköisiä. Uusien keinojen kokeilu päihdekasvatuksessa on innostavaa, ja toimintojen ”sarjoittaminen” arjen työhön tukee myös sisältöasian oppimista pitkäjänteisesti kertaluontoisuuden sijaan. Välineet eivät siis ole itseisarvo, mutta ne nousevat oivalliseksi avuksi käsiteltävän asian omaksumisessa.

Vinkkejä

  • kokeile päihdekasvatusluennon sijaan tehdä digikysely päihdeteemasta tai anna nuorten itse tehdä kyselyitä toisilleen
  • päihdekasvatusmateriaali voi olla vaikkapa nuorten tai ammattilaisten tekemä video – jaa se tapahtumassa tai vertaisryhmässä
  • tuota nuorten kanssa kantaaottavaa materiaalia tai nuorten asuinaluetta koskevaa tietoa someen – terveisiä kuntapäättäjille päihde- tai hyvinvointiteemalla

Kaikessa on kyse ammattilaisten uskalluksesta ryhtyä tutkimaan uusia toimintamahdollisuuksia yhdessä nuorten kanssa. Tuotokset eivät edes aina ole päämäärä, vaan se päihdekasvatuksessa yhdessä tehtävä oppimismatka, joka kuljetaan nuorten kanssa. Rohkeasti kokeilemaan nuorisotyössä, opetustyössä, etsivässä työssä, missä tahansa!

Terveisin,
Heidi Odell

Tutustu esimerkiksi näihin ilmaisohjelmiin:

Kohti uutta yhdessä

 

Yhdenvertaisuus ehkäisevän päihdetyön arjessa – mitä se voi olla käytännössä?

Yhdenvertaisuudella tarkoitetaan sitä, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia riippumatta heidän sukupuolestaan, iästään, alkuperästään, kansalaisuudestaan, kielestään, uskonnostaan ja vakaumuksestaan, mielipiteestään, poliittisesta tai ammattiyhdistystoiminnastaan, perhesuhteistaan, vammastaan, terveydentilastaan, seksuaalisesta suuntautumisestaan tai muusta henkilöön liittyvästä syystä.

Normeilla tarkoitetaan oletuksia siitä, minkälaisia ihmiset ovat ja minkälaisia heidän tulisi olla. Oletukset liittyvät esimerkiksi ihmisen sukupuoleen, seksuaaliseen suuntautumiseen, alkuperään, uskontoon tai toimintakykyyn. Normikriittisyydellä taas tarkoitetaan kriittisyyttä yhteiskunnan syrjiviä normeja kohtaan. Normikriittisyydessä ei keskitytä siihen, mikä on vähemmistöä, vaan tarkastellaan normeja ja minkälaisia käsityksiä meillä on siitä, millainen on normaalia.

Aihe on tärkeä myös ehkäisevän päihdetyön näkökulmasta, koska ehkäisevä päihdetyö voi hyvää tavoitellessaan olla myös leimaavaa ja syrjäyttävää. Syrjivälle ajattelutavalle perustuva tai sitä tuottava työ ei voi olla terveyttä ja hyvinvointia edistävää. Tai kuten Normit nurin -sivustolla sanotaan: ”Normeista poikkeavia ei esimerkiksi huomioida puheissa, oppimateriaalissa tai koulujen käytännöissä samalla tavalla kuin muita oppilaita. Tästä johtuu, että on hankala kertoa itselleen tärkeistä asioista. Ikään kuin ei olisi ihan yhtä paljon olemassa kuin muut.” Tällainen tilanne ei sovi nuorisoalan toimijoiden eikä terveyden edistämisen arvopohjaan. Yhdenvertaisuus liittyy näin ollen myös ehkäisevän päihdetyön etiikkaan.

 

Apukysymyksiä käytännön työhön

Yhdenvertaisuutta voi tukea ehkäisevän päihdetyön arjessa monin tavoin. Kun kyseessä esimerkiksi on nuorille tarkoitettu materiaali tai työmalli, ammattilainen voi ennen sen käyttöönottoa tarkistaa sen ensin itse tai työyhteisön kanssa normikriittisten silmälasien läpi.

Mihin sitten olisi hyvä kiinnittää huomiota?

  • Miten päihteidenkäyttäjä esitetään? Esitetäänkö päihteidenkäyttäjät, kuten tupakoivat nuoret, tyhminä, noloina jne.? Miltä me aikuiset ammattilaiset näytämme nuorten ja huoltajien silmissä, jos viestimme nuorista ja heille läheisistä ihmisistä näin?
  • Liitetäänkö päihteidenkäytön haitat ulkonäköön? Voiko käydä niin, että vahingossa viestitään, että on tärkeää olla kaunis? Kuka määrittelee kauneuden? Ovatko kauneusihanteet edes saavutettavissa? Jos ei ole tietyllä tavalla kaunis, onko sitten enää mitään menetettävää?
  • Miten puhutaan väkivallasta ja uhriutumisesta? Vastuutetaanko uhreja? Edistääkö se heidän avun piiriin hakeutumistaan? Ehkäiseekö uhrien syyllistäminen väkivaltaa? Väkivalta ja päihteet liittyvät toisiinsa usein, mutta niitä ei ole hyvä liittää toisiinsa niin, että päihtynyt väkivallan uhri tulee esitetyksi syyllisenä.
  • Millaiset ihmiset näkyvät esimerkiksi ehkäisevän päihdetyön kampanjamateriaaleissa, menetelmissä tai kokouspuheissa? On hyvä pitää esillä, että on monta tapaa olla tyttö tai poika tai mitä itse haluaa, tai että seksuaalisuutta ja suhteita, etnisiä taustoja ja yhteiskuntaluokkia on monenlaisia. Nuorelle voi merkitä hyvinkin paljon, että myös hänenlaisiaan ihmisiä tuodaan esiin.
  • Mitä on hyvä elämä, millaisia aineksia hyvään elämään tarvitaan? Miten esitetään päihteiden käyttöön liittyvät haitat, kuten koulupudokkuus, vammautuminen tai mielenterveysongelmat? Vaikka nämä haitat ovat todellisia, ne eivät aina liity päihteidenkäyttöön. On hyvä muistaa, että aikuisten on myös tärkeää viestiä, että elämä voi olla hyvää, vaikkei se aina kulje jonkin tietyn kaavan mukaan.

 

Puutu syrjivään viestintään

Yllä mainitut asiat ovat esimerkkejä teemoista, joita voi huomioida omassa työssä ja omissa ammatillisissa valinnoissa. Ne on hyvä muistaa ottaa puheeksi yhteistyökumppaneiden kanssa ja tarkistaa, ollaanko samoilla linjoilla. Myös ammattilaisten ja aikuisten keskuudessa esiintyvään syrjivään ja syrjäyttävän viestintään on puututtava. Kun työn arvopohja on selkeä, se heijastuu käytännön valintoihin ja ratkaisuihin arjen työssä sekä nuorten että muiden ammattilaisten kanssa.

Aiheesta käydään keskustelua Allianssi-risteilyllä  Preventiimin järjestämässä työpajassa ”Terveyttä ja hyvinvointia voi edistää loukkaamatta ketään” torstaina 14.4. klo 10.30-12. Tervetuloa mukaan!

 

Tutustumisen arvoisia tietolähteitä:

Yhdenvertaisuusvaltuutettu

Normit nurin -sivusto

Soikkeli & Warsell (toim.) 2013. Laatutähteä kiertämässä – Ehkäisevän päihdetyön laatukäsikirja

Normann & Odell & Tapio & Vuohelainen 2015. Nuorisoalan ehkäisevä päihdetyö – Hyppää kyytiin!

 

Terveisin/Hälsningar,

Maria Normann

Jakamisen sietämätön keveys

Elämme jatkuvassa koirakuvien, kissavideoiden ja lounaspostausten tulvassa. Moni haluaa jakaa oman arkielämänsä kuvat ja sattumukset – olivat ne sitten katsojista tai lukijoista kiinnostavia tai eivät – ystäviensä, tuttaviensa ja osa jopa kenen tahansa kanssa. Kissavideot saavatkin hetkessä tuhansia tykkäyksiä, ja pikaisestikin raapustettu blogiteksti saattaa kohota päivän somehitiksi. Ainakin jos siinä on jokin arkaluonteiseksi luokiteltava paljastus. Oman elämän päiväkirjaa pidetäänkin nykyään julkisesti, vain jakamisen taso, aulius ja laajuus vaihtelee. Toisille lähes mikään ei ole niin pyhää, etteikö sitä voisi levittää sosiaalisen median pohjattomiin syövereihin, toiset miettivät perinpohjaisesti ennen jokaista postausta. Mutta yhtä kaikki – omaa elämää koskevien tietojen jakamisesta nopeasti ja tehokkaasti erilaisten medioiden kautta on tullut mitä arkisin toiminto. Toistuva, helppo ja ironista kyllä, melkein huomaamaton.

Onkin suorastaan harmi, ettei esimerkiksi oman ammattitaidon ja osaamisen jakaminen tunnu sujuvan yhtä kitkattomasti. On hyvin tavallista, että edes oman työpaikan ja organisaation sisällä ei aina tunneta toisten työtehtäviä, osaamista tai hyviä käytäntöjä. Tästä seuraa se, että paljon potentiaalia ja työn laatua parantavaa uusiutumista, oppimista, jää työssä hyödyntämättä.

 

Järjestä tilaisuuksia osaamisen jakamiselle

Ehkäisevä päihdetyö perustuu niin vankalle tietoperustalle kuin työntekijöiden kyvylle toimia kussakin tilanteessa sopivalla tavalla, työn kohderyhmä huomioiden. Ehkäisevän päihdetyön tekijä tekee vastuullista työtä nuorten parissa, monesti myös intuitioon ja aiempaan kokemukseen nojaten. Vaikka työ olisi hyvin dokumentoitua ja toimintamallit sekä suunnitelmat kirjattu selkeästi auki, työntekijän pään sisälle kätkeytyy niiden lisäksi vielä paljon hiljaista ja joskus tiedostamatontakin tietoa. Ymmärrystä siitä, miksi tässä tilanteessa oli tällä kertaa parasta toimia juuri näin. Suuri hyöty ammattitaitoisen työntekijän osaamisesta jää kuitenkin saamatta, ellei osaamisen jakamiselle löydy tilaisuuksia, käytäntöjä ja aikaa. Tai jos ei ole edes hoksattu, että ylipäätään olisi jotain jaettavaa.

 

Jos haluu saada, on pakko antaa

Miltä kuulostaisi vaikka oman organisaation tai alueellisen verkoston sisäinen somehaaste #jaetaansitäosaamista? Instagram-kisa, jossa pitäisi kuvata työpäivän nerokkain oivallus? Paras uusi päihdekasvatusidea palkittaisiin kuukausittain (virtuaali)kakkukahveilla! Miksemme arvostaisi omaa osaamistamme työssä yhtälailla kuin sitä lapsen synttärikemuille vääntämäämme prinsessakakkua, joka kyllä ansaitsi tulla jaetuksi kaikelle kansalle? Preventiimissä nuorisoalan ehkäisevän päihdetyön osaaminen ja sen jakaminen ovat arvossaan. Kaikissa tapahtumissamme ja koulutuksissamme yksi keskeisistä ajatuksista on, että ajatusten ja kokemusten vaihto kannattaa. Erinomaista työtä ja ideoita on turha piilotella – kaikilla on annettavaa toisilleen. Ja jakaessaan myös saa. Pidetäänhän siis jatkossakin huoli, että nuorisoalan ehkäisevän päihdetyön taitajat saavat ansaitut hetkensä parrasvaloissa. Jakamisen sietämätön keveys saattaa yllättää sinutkin..

 

Terveisin,

  Mari Tapio

Erään verkostoitujan mietteitä

Mitäkö ajattelen verkostoista? Olen ollut mukana erilaisissa: valtakunnallisissa ja alueellisissa, verkossa ja kokouspöydän äärellä kokoontuvissa, konkretiaa toteuttavissa ja pohdiskelevissa, hyvissä ja vähemmän hyvissä verkostoissa. Verkostojen arvo on kiistaton, sillä yksin tekemisen aika on auttamatta ohi ja on selvää, että vertaistuen, jaetun asiantuntijuuden ja  yhdessä kehittämisen kautta saadaan lisäarvoa toimintaan kuin toimintaan. On jopa todettu, että työelämässä tarvittavista taidoista ja asioista noin 90% opitaan verkostoissa ja sosiaalisissa tilanteissa. Kuka siis tohtisi jättäytyä verkostojen ulkopuolelle? En minä ainakaan, enkä haluaisikaan. Verkostojen äärellä olen käynyt antoisia keskusteluita ja saanut aikaan asioita, joihin en olisi yksinäni taipunut.

Sen olen kuitenkin oppinut, että verkostoitua ei kannata pelkän verkostoitumisen takia, vaan siitä on oltava jotain tuntuvaa hyötyä kaikille osapuolille; minulle ja verkostolle. Hyvä kysymys on, kenen vastuulla on verkoston toimivuus ja hyödyllisyys; verkoston vetäjän, siihen kuuluvien vai vaatiiko toimiva verkosto jonkin tietyn ainesosan, joka joko löytyy tai ei? Onkin hyvä ajoittain pysähtyä miettimään millaisiin verkostoihin kuuluu, mitä ne itselle tarjovat ja mitä itsellä on niille tarjottavaa.

Verkostoitujan suuntaviivat

Minulla on taipumus ajatella, että voin itse vaikuttaa hyvin pitkälti siihen, mitä ympärilläni tapahtuu ja miten asiat sujuvat. En toki aina, mutta haluan vaikuttaa niiltä osin kuin voin. Siksipä onkin mieluista pohtia myös verkostoja siltä kannalta, mitä juuri MINÄ voin verkostoon kuuluvana tehdä, jotta saisin siitä mahdollisimman paljon irti. Tämän ajatuksen pohjalta esittelen verkostoitujan suuntaviivat, joiden kautta jokainen voi miettiä omaa tapaansa olla mukana verkostossa:

Erilaisuus on valttia

Olen todennut, kuten varmasti jokainen verkostoituja, että vaikka samaan verkostoon kuuluvia yhdistää jokin tietty aihe ja yhdensuuntaiset tavoitteet (joiden on tärkeää olla ääneen lausuttuja ja yhdessä sovittuja!), esimerkiksi toimintatavat, työn taustat ja näkökulmat voivat olla hyvinkin erilaisia. Joskus tämä aiheuttaa törmäyskursseja ja läheltä-piti-tilanteita. Fakta on kuitenkin se, että en läheskään aina voi vaikuttaa siihen, keitä muita ihmisiä verkostossa on mukana ja tämän takia on suositeltavaa kääntää verkostotoimijoiden monipuolisuus eduksi sen sijaan, että näkisi sen riesana. Monipuolinen toimijuus verkostossa tarkoittaa erilaista osaamista, erilaisia vahvuuksia ja rikasta näkemystä. Verkosto kaipaa erilaisia ihmisiä pystyäkseen käsittelemään ja toteuttamaan asioita kattavasti. Ja pakko myöntää, jos verkostossa kaikki toimisivat juuri samoin kuin minä, eivät asiat aina välttämättä lutviutuisi niin sujuvasti.

Vastuu verkoston toiminnasta kuuluu kaikille. Myös minulle. Ja sinulle.

Tunnistan lähimenneisyyden minäni istumassa verkostokokouksen nurkassa miettimässä, mihin kaikkeen muuhun olisin voinut senkin työaikani käyttää ja syyttänyt tästä työajan tuhlaamisesta kaikkia muita kuin itseäni. Sittemmin olen oppinut ymmärtämään, että verkosto on yhtä kuin osiensa summa. Se ei voi rakentua yhden tai kahden ihmisen varaan, vaan jokaisen verkostolaisen on kannettava oma kortensa kekoon saadakseen verkosto toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla. Verkostoon kuuluvan on oltava valmis jakamaan omaa osaamistaan ja antamaan itsestään jotain verkoston hyödynnettäväksi. Tämä ei tarkoita sitä, että jokaisen on oltava aina valmis heittäytymään joka asiaan, sillä osallistumisen motiivit ja mahdollisuudet saattavat olla verkostosta riippuen hyvin erilaisia ja tämä on verkostossa sallittava. Verkoston toimintaan osallistuminen ja jakaminen voi tapahtua hyvin eri tavoin ja kuten jo edellä todettiin, erilaisuus rikastaa verkostoa. Selvää kuitenkin on, että sivusta hiljaa katsomalla saa irti vain osan verkostosta. Jos se osa ei riitä, on syytä ottaa aktiivisempi rooli verkoston toiminnassa ja pyrkiä tekemään siitä rahtusen enemmän itsensä näköinen.

Vaikuttamista ja vaikuttumista

Verkoston polttoaine on dialogisuus. Sen sijaan, että istuisin yksinäni hiljaa siellä samaisessa nurkassa, johon jo edellä viittasin, pyrin ajattelemaan että minä olen osa juuri sitä kyseistä verkostoa ihan syystä. Siksi, että minulla on aiheeseen jotain annettavaa ja syytä käydä siitä keskustelua.  Ilman keskustelua ja jonkin uuden oivaltamista verkoston voidaan katsoa ainakin jossain määrin epäonnistuneen. Kokemusten ja osaamisen jakaminen, yhteinen keskustelu ja vertaistuki hyvässä hengessä on merkittävä osa verkoston mielekkyyttä.

Olennaista on puhumisen ja oman kannan esiintuomisen lisäksi kuunnella ja kysyä, mitä muilla verkoston jäsenillä on sanottavaa. Se mahdollistaa uuden oppimisen, vaikka kenties olisinkin itse asiasta eri mieltä. Sallin itseni ottaa vaikutteita ja omaksua uusia näkökulmia, ja ajoittain käy niin, että oma alkuperäinen ajatukseni jääkin alakynteen myös omasta mielestäni, ja se jos mikä virkistää ja tuottaa jotain uutta.

Roomaakaan ei rakennettu päivässä

”Kaikki mulle nyt heti”-ajattelu ei toimi mitä verkostoihin tulee.  Verkosto on hidas työkalu, joka vaatii aikaa ja paneutumista, mutta toimiessaan antaa paljon. On tärkeää luoda verkostoon luottamusta ja tunnelma, joka kannustaa jakamaan ja kehittämään, eikä tämä synny itsestään, vaan vaatii kaikkia edellä mainittuja keinoja ja jotain vielä enemmänkin.

Aina verkosto ei kuitenkaan toimi tai se ei sovellu omiin tarpeisiin. Tällöin voi miettiä, voiko itse vaikuttaa siihen, mitä verkostosta saa. Jos ei, on hyvä muistaa, että on sallittua olla ammatillisesti itsekäs ja olla mukana vain sellaisissa verkostoissa, joihin työajan käyttäminen tuntuu perustellulta.

On selvää, että näiden ajatusten kautta ei taata verkoston toimivuutta, mutta verkostoon kuuluvana on kuitenkin tehtävä oma osansa, jos haluaa verkoston täyttävän paikkansa perustellusti työajan käytössä. Ajattelen asiaa niin, että minulla ei ole verkostoissa juuri muuta annettavaa kuin oma asiantuntemukseni ja persoonani, mutta toisaalta niiden varaanhan verkostot juuri rakentuvat. Ehkäpä se siis riittää ja siihen minä kyllä pystyn. Kuten jokainen verkostoituja.

Jos verkostoituminen kiinnostaa enemmänkin, käy tutustumassa täältä SOSTEn verkostoasiantuntija Riitta Kittilän Preventiimille tekemään verkkoluentoon “Miten verkostoista saa hyödyn irti?”. Pelkät luennon diat ohessa:Riitta Kittilän luentodiat

Terveisin,

Elsi Vuohelainen