Tiedättekö sen tunteen, kun joskus ajattelee, että omalla työalalla tietyt asiat ovat menneet jo eteenpäin? Ja sitten törmääkin erilaisiin takapakkeihin matkan varrella. Niitä tulee vastaan toisten kertomina kokemuksina tai niitä voi lukea rivien välistä vaikka seminaaripuheenvuoron yhteydessä, tai sitten niitä osuu omalle kohdalle jossakin yhteydessä aivan sattumalta. Näkee tai kuulee tilanteen, jossa asiat eivät sujukaan; yhteistyö tökkii, työpaikalla on joku vastahangassa tai muuten vain asiat eivät etene, tai vihoviimeisenä tulee äkkikeikkoja, kun jossakin on unohdettu suunnitella ajoissa.
Joka kerta sitä toivoo, että jonakin päivänä asiat sujuvat ja ovat upeasti joka puolella. Työssä on hyvä unelmoida. Itse haaveksun ehkäisevän päihdetyön toteutumisesta suunnitelmallisesti ja varhain kaikessa nuorten kohtaamistyössä, mahdollisimman monipuolisena, positiivisena sekä värikkäästi tehtynä juttuna.
Suunnitelmissa
Omissa haaveissani ehkäisevä päihdetyö nuorten parissa olisi vieläkin suunnitelmallisempaa. Se ei jäisi missään enää lyhytjänteisiksi kertapläjäyksiksi ja/tai pelkästään syntyneeseen huoleen puuttumisen toiminnoiksi. Se näkyisi toimintasuunnitelmissa huoleen tarttumisen interventio-ohjeiden lisäksi suunniteltuna ja aktiivisena päihteettömän hyvinvoinnin tukemisena kohtaamisissa. Käytännössä se toteutuisi esimerkiksi säännöllisenä tapana ja herkkyytenä ottaa aihe puheeksi jo paljon ennen huolta, vaikkapa arjen uutisia ja ajankohtaisia juttuja hyödyntäen. Aihe ei enää näkyisi poissaolevana suunnitelmissa, kun kerran niin moni muukin hyvinvointiin liittyvä teema on onnistuneesti leivottu kasvatustyöhön läpileikkaavasti. Ajatella, jos koulujen, harrastepaikkojen tai vaikka nuorisotilojen työpalavereissa ei koskaan enää tarvitsisi kuulla ”Ai niin, mutta ne päihteet, kukas me pyydettäisiinkään puhumaan” tai ”Kukas pääsisi vetämään ylihuomenna vetämään päihdekasvatustunnin” – lauseita, kun aihe olisi ollut jo pidempään ihan luonnollinen keskustelunaihe ja suunniteltu osa kasvatus-, ohjaus-, ja neuvontatyötä. Ja mikä parasta, tämä aihe näkyisi lunnollisena osana myös sellaisissa seminaaripuheenvuoroissa, joissa esitellään nuorten hyvinvoinnin edistämisen keinoja eri organisaatioissa.
Kohtaamisessa
Haaveissani ei myöskään enää olisi tilanteita, jossa aikuiset yhä haluavat ”pelästyttää nuoret tajuamaan asioita”, kun kerran pelotteluvalistuksen toimivuudesta ei ole todisteita. Kaikki tiedostaisivat, että omien nuoruusaikojemme aggressiivisesti paasaavan entisen päihteidenkäyttäjän mieleenpainuvuus, tai se että meille näytettiin ahdistavaa kuvamateriaalia, ei tarkoita että sillä olisi ollut juuri mitään tilastollista vaikutusta päihdeasenteisiimme saati -käyttäytymiseemme pitkällä tähtäimellä.
Kaikki myös muistaisivat päihdekasvatusta suunnitellessaan, että osa nuorista on todella herkkiä, ja osalla heistä voi olla suurikin huoli omasta läheisestään. Työllä ei saa aiheuttaa vahinkoa kohderyhmälle ja se koskee myös tarpeettoman ahdistuksen tuottamista. Uskallettaisiin ennemmin heittäytyä keskustelemaan, ja tutkia aihetta mustavalkeiden väittämien tai oikein-väärin – näkökulmien sijaan. Uskallettaisiin sanoa nuorille, että päihteet on hankala aihe, koska ne vaikuttavat ihmisiin eri tavoin ja on monien tekijöiden summa, miksi joillekin tulee niistä ongelmia.
Ajatuksissa ja puheissa
Kaikkein eniten omat haaveeni hiertyvät naarmuille tilanteissa, joissa nuoria kohtaava, mutta hiukan eri työkentällä tai sisällön parissa toimiva henkilö kuulee sanat ”ehkäisevä päihdetyö”, ja ajattelee ensimmäisenä päihdeongelmia ja kuntoutusta. Tämä johtaa monasti siihen, että koko aihe on saman tien jotenkin negatiivissävyinen, ja siitä pitäisi keskustella ennemmin ”jossain muualla”. Se on siis jotain ikävää, kaukaista eikä kosketa heitä itseään tai heidän kohtaamiaan nuoria, tai oikeastaan sitä tekeekin kuuluisa ”joku muu”, koska ”ei minulla ole osaamista”. Sitä ei siiksi tee mieli tehdä, ja siksi myös uudenlaiset tavat tehdä sitä jäävät kokeilematta.
Ylipäätään usko siihen, että tätä työtä voisi tehdä millään tavalla hauskasti, mielekkäästi tai jopa pikkuhiljaa koko kulttuuriin vaikuttavasti, tuntuu kovin usein puuttuvan. Varsinkin tuo kulttuuriin jotenkin vaikuttaminen on haaste, ehkä siksi, että päihteidenkäyttö nähdään niin helposti täysin yksityisasiana. Näissä keskusteluissa tuntee monesti, että taas mentiin takaisin lähtöruutuun. No, toisaalta tulee sitten haettua yhteistä ymmärrystä ja ehkä aukenee uusia ajattelutapoja.
Esteet on tehty raivattavaksi
Jonakin päivänä haluaisin, että ehkäisevä päihdetyö nuorten parissa:
- näkyy ja kuuluu sielläkin, missä mitään huolta tai riskiä ei vielä ole, ollen luonnollinen osa hyvinvoinnin tukemista ja pysyvä osa arjen työtä
- tukee nuorten omaa kriittistä ajattelua ja uskaltaa tehdä sen hauskoja oppimisen keinoja käyttäen, esimerkiksi yhteisöllisiä projekteja varoittelun ja faktaluennoinnin sijaan
- keskustelee päihteiden tiimoilta muustakin kuin riippuvuuksista ja -sairauksista eli ei ole vain ongelmakeskeistä
- on tietoisuutta siitä, että päihteet ovat kokoajan arjessamme läsnä, helposti saatavilla, varsin usein osa vapaa-aikaa ja että siitä asiasta voidaan keskustella/ työstää sitä monin keinoin
- on yhdessä kasvamista toisenlaiseen arkeen ja maailmaan; aktiivisen kriittistä suhtautumista ympäröivään päihdekulttuuriimme ja totunnaisuuksiimme
- haastaa aitoon moniammatillisuuteen – rikkoen toimijoiden työnkuvien tai rahoituksen tuottamat jäykät rajat ja uskaltautuen yhteistyöhön
- toteutuu jollakin tavoin myös siellä, missä nuoret ovat jo täysi-ikäisiä – hyvinvoinnin tukeminen ei katso ikää
- hyväksyy myös sen, että osa ihmisistä käyttää vaikkapa alkoholia kohtuullisesti, eli ei tavoittele pelkästään ns. raivoraittiutta, vaan rohkenee ylipäätään maltilliseen ja moninäkökulmaiseen vuoropuheluun
Arvaan, että osa lukijoista ehkä miettii, että ”eikös nämä nyt ole jo ihan itsestäänselvyyksiä kaikkialla?”. Eivät ne ole ja siksi tästä kirjoitin. Mutta onneksi on myös valtavan paljon hyvää, innostunutta ja valveutunutta työtä tehty. Usein se alkaa yhden ihmisen innostuksesta ja sitkeästä halusta muuttaa vanhoja käytäntöjä. Jos tunnistat, että teillä on onnistuttu pääsemään kaikkiin näihin unelmiini, voin sanoa: Upeaa, onneksi olkoon! Tiedän myös, että moni nuoria kohtaava ammattilainen on haaveideni kanssa samoilla linjoilla, mutta taistelee yhä arjen työssään tuulimyllyjä vastaan. Teille sanon: Tsemppiä, jatkakaa taistelua hyvän asian eteen!
Olen onnekas, kun saan kuulla erilaisia tarinoitanne.
haaveillen pohtii,
Heidi
Heidi Odell, suunnittelija, Preventiimi/Humak, 13.3.2017
