kohtaaminen

”Se oli semmoinen ilta!” Nuoret elämästä päihtymässä – Nuorisonohjaajan matkassa

Hyppään maanantai-iltana Kuopiossa Wauton (Walkers-auto, joka on liikkuva nuorten kohtaamispaikka) kyytiin. Nuorisonohjaajista Henna-Riina ajaa ja Paula istuu kartturiksi. Kuopion nuorisopalveluiden naiset kertovat, että aloitamme ensin Monarin nuorisotilalta. ”Mennään katsomaan, mikä siellä on meininki.” Laitan korvat auki: mitä kuulen, minkä mielestäni yhdistän ehkäisevään päihdetyöhön (ept). Kerron teille reissusta tässä ja kirjoitan bingo-sana, kun ollaan ept:ssä.

Ex-gangstojen nuokkari

Menemme päihteettömään vapaa-ajanviettopaikkaan nuorisotilalle, jossa on aikuisia paikalla. Eka bingo! Aikuinen viittaa kasvattajaan, joka toimii nuorten ajatusten ja kokemusten peilinä myös suhteessa päihdetietoon ja -kulttuuriin, yhteiskunnan ja yhteisöjen sekä nuorten välillä.

Tulen sisälle, tulee kodikas olo. Nuoret istuvat sohvalla totisen hyväntuulisina. Vastaan juoksee Roki-koira. Lepertelen koiralle ja istun sohvalle nuorten viereen. Kysyn koiran omistajaa, ja kuulen Rokin olevan opiskelijan, joka tekee sosionomiopintojen asiakasharjoittelua. Esittelen itseni samalla kun rapsutan Rokia. Nuoret kommentoivat koiran käytöstä kaksimielisesti, ja minä peesaan puhetta.

Olemme tehneet sinunkaupat, kiitos Rokin, loistava välikappale keskustelun aloittamiseen. Bingo! Ehkäisevän päihdetyön menetelmä voi olla tavoitteellinen eläinavusteisuus, toimii myös spontaanisti käytettynä. Eläin ei luokittele ja kohtaa kaikki arvokkaina, kuten Roki kulkiessaan jaloista jalkoihin.  ”Millaisia asiakkaita te sitten olette?”, kysäisen uteliaana, kun haistan rennon ilmapiirin. Pojat kertovat nykyään olevansa rauhallisia, kun ikää on juuri 18 vuotta. Ennen tilalla oli kuulemma ihan gangsta-meininki. Siitä haluan kuulla lisää.

”Rikottiin paikkoja, riehuttiin, poltettiin sähkötupakkaa ja oikeaa röökiä vessassa, oksennettiin kännissä pitkin lattioita ja kettuiltiin naama punaisena ohjaajien puheille, kun jäätiin kiinni. Monesti istuttiin puhuttelussa.” Bingo! Nyt on päihteet ihan mainittu sanana. Kaveriporukalla on kokeiltu, rikottu sääntöjä ja ohjaaja on käynyt kasvatuskeskusteluja.

Pojat muistavat myös tilalta tulleen nykyisiä julkkiksia (räppäreitä), jotka kävivät silloin tilalla, kun tarinaa kertovat nuoret miehet olivat pieniä eli sen 14 v. ”Ne olivat ihan häröjä jo silloin”, muistelevat pojat. Bingo! Esikuvat, vertaisten merkitys ja mallit, sosiaalinen paine ja roolit vaikuttavat omiin asenteisiin. Toisaalta myös esimerkki sankaritarinasta, ja ylpeys, että tästä yhteisöstä on päästy pitkälle ja tultu joksikin, onnistuttu elämässä kohti unelmia.

Kyttääjäaikuiset ja ne muut hullut

Sitten jatketaan muistelua tilan kyttääjä-aikuisiin: kuka ollut millainen käytökseltään, mitä sanonut ja miten hitsannut kiinni (=hermostunut). Niinkään suoria kehuja ei sanota, että joku aikuinen olisi ollut erityisen nuorten mieleen. Kiitos kuuluu rivien välistä. Puhe kuulostaa kuitenkin kunnioittavalta ja vanhoja nuorisonohjaajia muistellaan kaiholla. Bingo! Nuoria on kohdattu, kuultu ja nähty. Merkitykselliset kohtaamiset ovat olleet tärkeitä elämän soljumisessa, laittaneet stoppia ja herättäneet miettimään ihan itse.

Mietitään, missä kyttääjät ovat nyt ja samalla puhe kääntyy muihin samankaltaisiin ihmisiin, joihin verrataan. Miten he ovat valittaneet ja toimineet, miten suhtautuneet nuoren tekoihin. Nuoret puhuvat valmentajistaan ja työnantajistaan, mainitaan isäkin. Bingo! Harrastus antaa suojaa, muutakin tekemistä kuin esim. juominen, työnteko vastuuta ja itsenäisyyttä sekä perhe kannustusta, antaa tukea ja rajoja.

Pohdimme, että menemme vielä toiselle tilalle Wautolla. Nuoret eivät pidä ideaa järkevänä, koska siellä on hullu meno ja ihan pimeitä tyyppejä, vaikka eivät siellä ole juuri käyneetkään viime vuosina. Bingo! Ulkopuolisuuden tunne, ehkä heikot sosiaaliset taidot ja erilaiset toimintakulttuurit, jotka voivat tuoda riskejä päihteiden käyttöön. Onneksi on ollut se oman alueen tila ja siellä yhteenkuuluvuuden tunne. Erottelevassa asenteessa olisi hivenen jyrkkyyden kaventamista. Vielä siis riittää ohjaajilla töitä.

Valmiita nuoria ja uusia helmiä

”Tiloille tullaan aina, ja lähdetään vasta, kun ovet menevät kiinni”, napauttavat pojat. Minä tulkitsen, että kyseessä on tärkeä paikka: nuokkarilla saa olla oma itsensä, ja siellä on ihan parhaat ohjaajat, rento meininki. ”Paitsi joskus perjantaisin ei tulla, jos ollaan ryyppäämässä.” Ehdin kommentoida kysyvän äännähdyksen väliin. ”Siellähän on kaikki, kun viikko on takana, päästävä vähän viihteelle.” Bingo! Juhliminen on sosiaalinen tapa nuorille ja tavoitteena pitää hauskaa, päästä arjesta eroon. Toivottavasti vastuullisesti ja turvallisesti ja olisi mahdollisuus myös valita toisin, huomaan miettiväni. Ainakin jos on KalPan peli, se voisi olla se syy, kun nuorten puheita kuuntelin tärkeistä asioista elämässä.

Pojilla on menossa vika vuosi opintoja, sitten töihin. ”Ei ehkä enää sitten aina nuokkarille.” Mitähän tästä sympaattisesta lippispäästä tulee, vaikuttaa luottavaiselta elämäänsä. Ohitseni juoksevat seiskaluokkalaiset säbämailat kädessä kohti salia. ”Viekää sitten mailat paikoilleen”, muistuttaa ohjaaja. Toisessa huoneessa yläkoulun tytöt kuuntelevat pimeässä musiikkia. Bingo! Ehkäisevän päihdetyön tarve ei lopu, uusi sukupolvi on jo lämmittelemässä (=ottaa mallia vanhemmista ja on sosiaalisen paineen alla).

Käymme vielä muka-hullun menon paikassa. Täynnä eläviä nuoria sekin, ja kohtaamiset kolahtelevat. Tulemme takaisin lähtöpisteeseen. ”Se oli semmoinen ilta”, toteaa Henna-Riina. Nauramme, kun kuulosti Poliisit-ohjelman loppukommentilta. Nuorisotyöstä saisi helposti oman tosi-tv-sarjan. Mitä nuorisotyöntekijä tai muu nuorten kanssa toimija saa työssään kohdata työpäivänään? Sarjassa olisi isoja ja pieniä kuntia, ja tulisi avattua nuoruuden erilaisia kokemuksia. Härkää sarvista, lupaan – palaamme vielä.

”Päästäkseen määränpäähän pysyttävä matkalla. Aion selvittää, mitä on seuraavan mäen takana
En tahdo perille vielä, mä viihdyn matkallani. Elän hetkelle, arvostan joka askeltani
Maisemat vilisee, se on mulle rikkautta. “Me mennään pohjanmaan kautta.”” ( Fintelligens: Määränpää)

 

Mukavaa marraskuuta!

Marjo

suunnittelija, Preventiimi/Humak, 15.11.2017

Kuvat: Nuoret moottoripyörän kyydissä. Abigail Geenan/ Unsplash; Roki-koira. Marjo Kolehmainen.

Mistä sinä innostuit viimeksi työssäsi?

Meille Preventiimiin tulee tasaisesti kutsuja monenlaisiin paikallisiin kehittämispäiviin ja työyhteisöjen omiin tilaisuuksiin. Ne voivat olla kertaluontoisia tai sitten pidempiä proggiksia. Ilahdumme kutsuista aina, ja pyrimme vastaamaan toiveisiin, jos suinkin aikataulut saadaan sopimaan. On aina jännää ja innnostavaa keskustella kutsuvan tahon tarpeista ja pohtia, mitä tapahtumaan tai vireillä olevaan juttuun veisi mukanaan.

Useimmiten aiheena ovat nuoret tai nuoret aikuiset, heille tarjottavat erilaiset palvelut ja yhteisöt sekä ehkäisevä päihdetyö niissä. Toisinaan on kyse laajemmistakin palvelukokonaisuuksista, joita yhteisö haluaa tarkastella ja kirkastaa ehkäisevää päihdetyötään niissä.

Päihteistä puhuminen on OK

Usein sellaiset tahot, joille ehkäisevä päihdetyö on alkanut herättää jollakin tapaa työn kehittämishalua tai joiden työssä esimerkiksi asiakkaista on herännyt uudenlaista huolta, lähtevät tiedusteluihin tavallaan päihteet edellä. Puheenvuoroon pyydetään toisinaan melko teknisiä aiheita; vaikkapa mistä tunnistaa käytön, mitä päihteet tekevät, mitä tilastot kertovat, miten hakea muutosta tilanteeseen ja mitä työkaluja voisi olla käytettävissä. Vastauksia löytyy näihinkin, mutta viemme samalla mukana tärkeän viestin: päihteistä on OK puhua ennakoivasti ilman huoltakin, ja huoleen ja päihteiden käyttöön on myös OK puuttua missä tahansa yhteisössä.

Asiakkaiden yksityisyyttä toki pitää kunnioittaa, mutta on myös toisia kunnioittavaa ilmaista huoli ja pyrkiä tukemaan heitä. Täysi-ikäisellä on sinällään oikeus käyttää vaikka alkoholia, mutta jos huolta syntyy, niin iällä ei ole väliä. Nuorten päihteidenkäyttöön puuttumisen kynnys on matalampi, mutta ei sekään silti aina helppoa tai itsestäänselvyys. On myös tärkeää, että koko työyhteisö tietää puuttumisen pelisäännöt, ja että toimintatavalla on yhtenäinen linja.

 Mitä jo on, mitä vielä puuttuu tai voisi tehdä toisin

Pyrimme viemään kentälle mahdollisimman vahvaa viestiä välittämisestä ja avoimesta keskustelun avaamisesta. Herättelemme myös ajatuksia ehkäisevän työn kokonaispaletista: niin ennakoinnista ja hyvinvoinnin edistämisen toimista kuin toimivista puuttumisen malleistakin. Ehkäisevää päihdetyötä voidaan tehdä niin monin tavoin jo ennen huolen syntymistä. Päihteillä on myös kytkös mielen hyvinvointiin, ja siksikin ihmisen yleistä hyvinvointia täytyy tarkastella osana ehkäisevän päihdetyön kokonaisuutta.

Näissä keskusteluissa hahmotellaan omaa työtä erilaisten kysymyksien kautta. Miten tehdään asioita jo ennen kuin ongelmia on havaittu? Mitkä ovat ne kohdat omassa työssä, joissa päihdetematiikka ja erilaiset sosiaalisen vahvistamisen työtavat ovat käytettävissä? Pohdintaa herättää usein myös se, miten tunnistetaan ja tunnustetaan asiakkaiden ääni, osallisuus ja arjen kokemukset tai tieto päihteistä, sekä miten asia saadaan omakohtaiseksi ja kiinnostavaksi. Entä mihin oman työn tai yksikön rajat ja osaaminen venyvät; mitä voidaan itse tehdä ja missä kohtaa tulee kutsua muita mukaan?

Avoin keskustelukulttuuri tukee kehittämistä

On mielestäni tämän työn parhautta, kun avaamme vierailulla keskustelun, ja se alkaa virrata kuin puro iloisena pulinana yhteisössä. Meidän roolimme Preventiimissä on herätellä näkökulmia ja tehdä lisää kysymyksiä, mutta kokoontuva yhteisö on se, jossa parhaat vastaukset syntyvät omaa työtä peilaamalla. Työyhteisö voi itse löytää juuri heille sopivia kehittämiskohteita ja ratkaisuja ehkäisevän työn kipukohtiin. Erilaiset materiaalit ja menetelmät ovat hyvänä tukena, mutta ne jäävät helposti hengettömiksi ilman työyhteisön omaa pohdintaa ja soveltamista.

Erityisen ilahduttavaa itselleni on se, kun (onneksi useinkin) törmään yhteisöön, joka suhtautuu työn kehittämiseen pelotta ja intohimolla. Niissä ideoita ilmaistaan rohkeasti ja ne lähtevät itämään yhteisvoimin. Olen monesti miettinyt, että sitä havaitsee erityisesti sellaisissa ympäristöissä, joissa koko tiimi tai työyhteisö on aidosti tasavertainen ja keskustelukulttuuri jo valmiiksi avointa.

Avoimessa työyhteisössä kenenkään ei tarvitse pelätä kysymysten tekoa, käytäntöjen haastamista, tai olla hiljaa taustalla työroolien erilaisten statusten vuoksi. Tällaisissa yhteisöissä vieraillessa pääsee näkemään vilahduksen eräänlaisesta kollektiivisesta sydämestä, joka sykkii lämmöllä asiakkaita ja ehkäisevää työtä kohtaan. Keskusteluissa läikkyvät niin huumorinkukkaset kuin vakavatkin aiheet. Tällaisista tilaisuuksista lähtee itsekin hyvillä mielin ja hurjan innostuneena. Kiitoksia kutsusta!

Terveisin, suunnittelija Heidi Odell, Preventiimi/Humak, 11.10.2017 

 

 

Mitäs viserrät.. eiku viestit?

Hyödynsin viimeisen vuoden aikana mahdollisuutta ottaa työstä opintovapaata ja keskittyä oppimaan uutta. Opiskelut veivät minut tutkailemaan lähemmin viestintää: mitä viestintä käytännössä on, millaisia taitoja kannattaa viestinnän osalta petrata ja millaisia teoreettisia näkökulmia niin arkisen kuin organisaatioissakin tapahtuvan viestinnän taustalla on.

Opinnot kuljettivat ajatukseni sisällöllisesti usein kauas nuorisoalasta ja ehkäisevästä päihdetyöstä. Opiskelun kautta silmäni kuitenkin aukesivat yhä enemmän sen suhteen, että ehkäisevä päihdetyö, jos mikä, on vahvasti juuri viestintää.

Meitä on joka junaan – ja niin on viestintääkin

Pureskellaanpa edellistä väitettä hitusen pienempiin osiin. Ehkäisevällä päihdetyöllä halutaan vaikuttaa siihen, millaiset tiedot, taidot ja asenteet nuorille kehittyy suhteessa päihteisiin ja omaan elämään laajemminkin. Tätä vaikuttamista tehdään VIESTIMÄLLÄ nuorille arvoista, faktoista, vaihtoehdoista ja valinnan mahdollisuuksista lukemattomin tavoin.

Viestimme nuorille päihdeteemoista kasvokkaisissa kohtaamisissa, tapahtumissa, oppitunneilla, julisteilla ja esitteillä, kampanjoilla, sosiaalisen median postauksilla sekä chatviesteillä. Sanoin, kuvin, draaman keinoin. Pitkäkestoista ohjaamista ja innostamista vaativissa projekteissa tai siinä yksittäisessä ohikiitävässä hetkessä, jolloin sattuu törmäämään tuttuun nuoreen katuvilinässä. (Päihde-) kasvatustilanteet ovat siis perusluonteeltaan viestinnällisiä.

Oivasta suunnittelusta kelpo toteutukseen

Myös rakenteellisesti ehkäisevän päihdetyön ja viestinnän suunnittelu muistuttavat toisiaan hämmästyttävän paljon: molempien osalta on tiedettävä

1) Mitä tavoitellaan, mitä halutaan saada aikaan?

2) Kenelle viesti (työ) kohdennetaan, keneen halutaan vaikuttaa?

3) Millä tavalla viestitään (toimitaan), jotta tavoite saavutetaan parhaiten? ja

4) Miten arvioidaan viestinnän (työn) onnistumista ja laatua?

Nuorten parissa toimittaessa, samoin kuin kaikessa viestinnässä, on myös huomioitava eettisyys: vaikuttamaan ei voi pyrkiä aivan millä keinolla hyvänsä. Ylhäältä alaspäin suuntautuva viestintä ei yleensä kohtaa nuorta, vaan on mietittävä, millä tavalla nuori voisi vaikuttaa tilanteen (tai viestin) kulkuun ja kokea osallisuutta. Monta samansuuntaista viestiä useasta vinkkelistä ja eri lähettäjiltä saa sekin yleensä vastaanottajassa aikaan suuremman vaikutuksen kuin yksi ja ainoa kerran vuodessa ulos pullautettu sanoma.

Tehtäisiinkö blogi vai vlogi?

Nuorisoalan toimijat törmäävät tässä ajassa kerta toisensa jälkeen kysymykseen: missä nuoret ovat? Missä he tänään viettävät aikaansa ja mahtavatko he löytyä sieltä vielä ensi viikollakin? Nuorten suosimat hengailu- ja viestintäympäristöt ja -välineet vaihtuvat tämän tästä, ja perässä on yritettävä pysyä. Mentävä sinne ja viestittävä siellä, missä nuoret kulloinkin ovat.

Yleisesti ottaen viestinnän alalla etsitään vastausta täsmälleen samaan probleemaan: millä viestintäkanavalla nuoret ovat ja millaiset sanomat herättävät heidän kiinnostuksensa, koskettavat, juuri nyt?

Viestintä on muuttunut viime vuosikymmeninä yhä kuvallisemmaksi. Kuva tehoaakin usein paremmin kuin useampi sata sanaa. Selfiet, videot ja vlogit ovat monelle nuorelle tärkeitä itseilmaisun tai identiteetin muodostuksen välineitä. Yhtä lailla nuorten parissa toimivien on ollut opittava tuottamaan kuvallisia viestejä, vieläpä sellaisella ”kuvakielellä”, joka on nuorille läheistä, ajatuksia herättävää ja vaikuttavaa.

 

Härkää sarvista, sano!

Ehkäisevään päihdetyöhön sisältyvä viestintä on mukavan haasteellista, mutta siinä, kuten työssä ylipäätään, voi aina kehittyä taitavammaksi. Kannattaa seurailla viestinnän saloihin perehtyneitä kollegoja, ja ehkä myös joitakin viestinnän erityisasiantuntijoita, ja poimia heidän parhaat jipponsa talteen.

Lopuksi viestintäajatusten herättelyyn oiva blogiteksti viime syksyltä nuoriin kohdistuvan someviestinnän maailmasta. Siinä päästään sisään EHYT ry:n verkkopedagogi Minna Lehtisen seikkailuihin Snapchatin syövereissä. Minnan vinkit sopivat hyvin myös muissa somepalveluissa sovellettaviksi. Ja eikun viestimään!

 

Terveisin, 

Mari Tapio, suunnittelija, Preventiimi/HUMAK, 21.8.2017

Nuoria kohtaavan ehkäisevän päihdetyön haavehattaroita

Tiedättekö sen tunteen, kun joskus ajattelee, että omalla työalalla tietyt asiat ovat menneet jo eteenpäin? Ja sitten törmääkin erilaisiin takapakkeihin matkan varrella. Niitä tulee vastaan toisten kertomina kokemuksina tai niitä voi lukea rivien välistä  vaikka seminaaripuheenvuoron yhteydessä, tai sitten niitä osuu omalle kohdalle jossakin yhteydessä aivan sattumalta. Näkee tai kuulee tilanteen, jossa asiat eivät sujukaan; yhteistyö tökkii, työpaikalla on joku vastahangassa tai muuten vain asiat eivät etene, tai vihoviimeisenä tulee äkkikeikkoja, kun jossakin on unohdettu suunnitella ajoissa.

Joka kerta sitä toivoo, että jonakin päivänä asiat sujuvat ja ovat upeasti joka puolella. Työssä on hyvä unelmoida. Itse haaveksun ehkäisevän päihdetyön toteutumisesta suunnitelmallisesti ja varhain kaikessa nuorten kohtaamistyössä, mahdollisimman monipuolisena, positiivisena sekä värikkäästi tehtynä juttuna.

Suunnitelmissa   

Omissa haaveissani ehkäisevä päihdetyö nuorten parissa olisi vieläkin suunnitelmallisempaa. Se ei jäisi missään enää lyhytjänteisiksi kertapläjäyksiksi ja/tai pelkästään syntyneeseen huoleen puuttumisen toiminnoiksi. Se näkyisi toimintasuunnitelmissa huoleen tarttumisen interventio-ohjeiden lisäksi suunniteltuna ja aktiivisena päihteettömän hyvinvoinnin tukemisena kohtaamisissa. Käytännössä se toteutuisi esimerkiksi säännöllisenä tapana ja herkkyytenä ottaa aihe puheeksi jo paljon ennen huolta, vaikkapa arjen uutisia ja ajankohtaisia juttuja hyödyntäen. Aihe ei enää näkyisi poissaolevana suunnitelmissa, kun kerran niin moni muukin hyvinvointiin liittyvä teema on onnistuneesti leivottu kasvatustyöhön läpileikkaavasti. Ajatella, jos koulujen, harrastepaikkojen tai vaikka nuorisotilojen  työpalavereissa ei koskaan enää tarvitsisi kuulla ”Ai niin, mutta ne päihteet, kukas me pyydettäisiinkään puhumaan” tai ”Kukas pääsisi vetämään ylihuomenna vetämään päihdekasvatustunnin” – lauseita, kun aihe olisi ollut jo pidempään ihan luonnollinen keskustelunaihe ja suunniteltu osa kasvatus-, ohjaus-, ja neuvontatyötä.  Ja mikä parasta, tämä aihe näkyisi lunnollisena osana myös sellaisissa seminaaripuheenvuoroissa, joissa esitellään nuorten hyvinvoinnin edistämisen keinoja eri organisaatioissa.

Kohtaamisessa

Haaveissani ei myöskään enää olisi tilanteita, jossa aikuiset yhä haluavat ”pelästyttää nuoret tajuamaan asioita”, kun kerran pelotteluvalistuksen toimivuudesta ei ole todisteita. Kaikki tiedostaisivat, että omien nuoruusaikojemme aggressiivisesti paasaavan entisen päihteidenkäyttäjän mieleenpainuvuus, tai se että meille näytettiin ahdistavaa kuvamateriaalia, ei tarkoita että sillä olisi ollut juuri mitään tilastollista vaikutusta päihdeasenteisiimme saati -käyttäytymiseemme pitkällä tähtäimellä.

Kaikki myös muistaisivat päihdekasvatusta suunnitellessaan, että osa nuorista on todella herkkiä, ja osalla heistä voi olla suurikin huoli omasta läheisestään. Työllä ei saa aiheuttaa vahinkoa kohderyhmälle ja se koskee myös tarpeettoman ahdistuksen tuottamista. Uskallettaisiin ennemmin heittäytyä keskustelemaan, ja tutkia aihetta mustavalkeiden väittämien tai oikein-väärin – näkökulmien sijaan. Uskallettaisiin sanoa nuorille, että päihteet on hankala aihe, koska ne vaikuttavat ihmisiin eri tavoin ja on monien tekijöiden summa, miksi joillekin tulee niistä ongelmia.

Ajatuksissa ja puheissa

Kaikkein eniten omat haaveeni hiertyvät naarmuille tilanteissa, joissa nuoria kohtaava, mutta hiukan eri työkentällä tai sisällön parissa toimiva henkilö kuulee sanat ”ehkäisevä päihdetyö”, ja ajattelee ensimmäisenä päihdeongelmia ja kuntoutusta. Tämä johtaa monasti siihen, että koko aihe on saman tien jotenkin negatiivissävyinen, ja siitä pitäisi keskustella ennemmin ”jossain muualla”. Se on siis jotain ikävää, kaukaista eikä kosketa heitä itseään tai heidän kohtaamiaan nuoria, tai oikeastaan sitä tekeekin kuuluisa ”joku muu”, koska ”ei minulla ole osaamista”. Sitä ei siiksi tee mieli tehdä, ja siksi myös uudenlaiset tavat tehdä sitä jäävät kokeilematta.

Ylipäätään usko siihen, että tätä työtä voisi tehdä millään tavalla hauskasti, mielekkäästi tai jopa pikkuhiljaa koko kulttuuriin vaikuttavasti, tuntuu kovin usein puuttuvan. Varsinkin tuo kulttuuriin jotenkin vaikuttaminen on haaste, ehkä siksi, että päihteidenkäyttö nähdään niin helposti täysin yksityisasiana. Näissä keskusteluissa tuntee monesti, että taas mentiin takaisin lähtöruutuun. No, toisaalta tulee sitten haettua yhteistä ymmärrystä ja ehkä aukenee uusia ajattelutapoja.

Esteet on tehty raivattavaksi

Jonakin päivänä haluaisin, että ehkäisevä päihdetyö nuorten parissa:

  • näkyy ja kuuluu sielläkin, missä mitään huolta tai riskiä ei vielä ole, ollen luonnollinen osa hyvinvoinnin tukemista ja pysyvä osa arjen työtä
  • tukee nuorten omaa kriittistä ajattelua ja uskaltaa tehdä sen hauskoja oppimisen keinoja käyttäen, esimerkiksi yhteisöllisiä projekteja varoittelun ja faktaluennoinnin sijaan
  • keskustelee päihteiden tiimoilta muustakin kuin riippuvuuksista ja -sairauksista eli ei ole vain ongelmakeskeistä
  • on tietoisuutta siitä, että päihteet ovat kokoajan arjessamme läsnä, helposti saatavilla, varsin usein osa vapaa-aikaa ja että siitä asiasta voidaan keskustella/ työstää sitä monin keinoin
  • on yhdessä kasvamista toisenlaiseen arkeen ja maailmaan; aktiivisen kriittistä suhtautumista ympäröivään päihdekulttuuriimme ja totunnaisuuksiimme
  • haastaa aitoon moniammatillisuuteen – rikkoen toimijoiden työnkuvien tai rahoituksen tuottamat jäykät rajat ja uskaltautuen yhteistyöhön
  • toteutuu jollakin tavoin myös siellä, missä nuoret ovat jo täysi-ikäisiä – hyvinvoinnin tukeminen ei katso ikää
  • hyväksyy myös sen, että osa ihmisistä käyttää vaikkapa alkoholia kohtuullisesti, eli ei tavoittele pelkästään ns. raivoraittiutta, vaan rohkenee ylipäätään maltilliseen ja moninäkökulmaiseen vuoropuheluun

Arvaan, että osa lukijoista ehkä miettii, että ”eikös nämä nyt ole jo ihan itsestäänselvyyksiä kaikkialla?”. Eivät ne ole ja siksi tästä kirjoitin. Mutta onneksi on myös valtavan paljon hyvää, innostunutta ja valveutunutta työtä tehty. Usein se alkaa yhden ihmisen innostuksesta ja sitkeästä halusta muuttaa vanhoja käytäntöjä. Jos tunnistat, että teillä on onnistuttu pääsemään kaikkiin näihin unelmiini, voin sanoa: Upeaa, onneksi olkoon! Tiedän myös, että moni nuoria kohtaava ammattilainen on haaveideni kanssa samoilla linjoilla, mutta taistelee yhä arjen työssään tuulimyllyjä vastaan. Teille sanon: Tsemppiä, jatkakaa taistelua hyvän asian eteen!

Olen onnekas, kun saan kuulla erilaisia tarinoitanne.

haaveillen pohtii,

Heidi

 

Heidi Odell, suunnittelija, Preventiimi/Humak, 13.3.2017

 

Neljä pointtia nuorten kohtaamiseen

Olen julkaisuprosessin keskustelujen pyörteissä taas huomannut pohdiskelevani, mitä se nuorten kohtaaminen on, jos esimerkiksi tavoitteena on nuorten päihdekasvatus tai päihdekulttuurista ja -ilmiöistä keskusteleminen nuorten kanssa.

”Meille on toitotettu, että nuorisotyöntekijän pitää olla aina iloinen ja sellainen ”rento jee-jee”…et pystyy kohtaamaan nuoria”

”Hyvä tyyppi, ja asianosaava, mutta ei osaa yhtään puhua nuorille…”

Yllä olevat keskustelujen ajatukset ovat osa iduista postaukseeni. Pohdintani tuottivat tällä kertaa neljä vanhaa, mutta toimivaksi todettua, ja aina kirjoittamisen arvoista pointtia muistutukseksi nuorten kohtaamiseen.

Puhu niin, että nuori ymmärtää

Nuorten kanssa oman puhetavan kanssa on oltava tarkkana. Ei ole viisasta puhua sellaista ammattikapulakieltä, jota nuoret eivät ymmärrä. Nuoren käyttämiä sanoja voi kevyesti vaikka peesata eli puhua samoilla sanoilla kuin nuori, esimerkiksi WhatsApp taipuu arjessa ”wapiksi”.

Ei ole kunnioittavaa istua pöydän takana ja tuijottaa koko kohtaamishetken konetta. Virhe on yrittää olla oikeammassa kuin nuori pelkästään oman iän tai toimen perusteella. ”Aikuinen tietää” -asennetta on keskusteluissa syytä säästellä. Nuorella on omat ja aidot kokemukset, joiden herättämiä tunteita ja syntyneitä asenteita ei voi ohittaa. Ne tulee kohdata.

Nuoren elämän tulisi olla hänen itsensä näköistä, ei ulkopäin ohjattua. Riittää, että nuori ”suorittaa” omaa elämäänsä. Kohtaamisella voi jo paljon hälventää nuoren suorittamista – hän tulee nähdyksi ja kuulluksi. Nuori saa olla epätäydellinen, keskeneräinen ja tuntea riittämättömyyttä valintojen edessä. Päihteistä moralisointi ei ole nuorisoerityisen ehkäisevän päihdetyön mukaista kohtaamista.

Ole oikeasti kiinnostunut nuoresta ja hänen elämästä

Nuoren kohtaamiseen liittyy erityinen vuorovaikutuksen luonne. Se on nuoren rohkaisemista, ja elämän mielekkyyden löytämistä. Elämässä pitää olla iloa. Hyvä kysymys on, ovatko bileviikonloput iloisia, jos niiden seurauksena ovat kavereiden kato somessa ja rahat loppu.

Kohtaamisessa ollaan nuorta varten; se on nuorikeskeistä ja perustuu nuoren motivaatioon. Jos halutaan nuoren aitoja ajatuksia, on panostettava sisäisen motivaation herättelemiseen. Innostuneisuuteen vaikuttaa tarttumapinta omaan elämään. Myös aiheen ajankohtaisuus ja realistisuus ovat huomioitavia seikkoja.

Nuoren elämästä ja arjesta tulee olla kiinnostunut positiivisen uteliaalla tavalla. Kohderyhmän ilmiöiden tuntemus ja kiinnostus nuorten elämänareenoista antavat kohtaamiseen hyvän pohjan. Päihdekasvatus ja -kulttuurin selvittämisen tavoitteissa on keskusteluissa lähdettävä liikkeelle nuorten arjesta.

Käytä villasukkia

Tittelit ja statukset eivät kiinnosta nuoria; tavattavissa oleva IHMINEN ja aitous ovat niitä, joilla voit saada nuoreen keskusteluyhteyden sekä luottamuksen. Nuori arvioi, kannattaako kanssasi päihdeasioista puhua, vai alatko heti tuomitsemaan ja tuomaan omia faktojasi – ehdoton ja tiukkakin voi olla, ja pitää olla. Keskustelurekisteriin sisältyy erilaisia kanavia ja silmät sekä korvat, jotka ohjaavat oikean tavan valinnassa. Iloinen ja rentous ovat paljon persoonaan asioita. Ei ole haitaksi pitää katsetta avoimena ja ilme ylöspäin – kyllä hymyilevää on helpompi lähestyä kuin nyrpeän näköistä. Huumorilla pääsee yleensä hyvin oikeaan asiaan.

Rentous voi tulla vaikka siitä, että istuu lattialle tai laittaa villasukat jalkaan. Villasukat voivat olla jo riittävä särö tai oikeastaan pehmeys, joka rikkoo viranomaisiin ja ammattilaisiin liitettäviä yleisiä näkemyksiä. Villasukat tekevät ihmisen – ja kyllä se ammatillinen osaaminenkin säilyy villasukan alla.

Tarjoa kahvia

Se, että nuorten kanssa tehdään jotain ja mennään pois instituutioista liittyvät nuorten kohtaamiseen, ja keskusteluyhteyden sekä luottamuksen rakentamiseen. Tekeminen on väline – oli se sitten pelikortit, kahvittelu tai valokuvaaminen. Myös aikuisten maailmassa töissä on kohtaamisen mahdollistavia välineitä, joiden avulla olemme kollegojen kanssa epävirallisessa vuorovaikutuksessa. Välineenä toimivat esimerkiksi kahvi, ruoka tai vene: keskustelut kahvitunnilla, höpinät lounastauolla tai onnistumisen ilo työporukan kirkkovenesoutukisassa. Voimme puhua työasioista tai sitten emme, mutta opimme tuntemaan paremmin, jolloin yhteistyö suoristuu ”oikeiden asioiden” äärellä. Nuorisotyön tavassa kohdata suositaan toiminnallista ja käytäntöön suuntautuvaa tekemistä, jotka toimivat välineinä tavoitteisiin.

Jokaisen on ajoittain tehtävä itsereflektiota, jotta kohtaaminen nuorten kanssa luonnistuu. Pelkkä ammatillisen osaamisen substanssi ja suorittava ulkoinen kohtaaminen eivät ole tuottavia keinoja nuorten kanssa, jos tavoitteena on kasvattaa nuorta kohti ”hyvää elämää”.

Ja ihan parasta on, että useilla työssäni tapaamilla nuorten kanssa toimivilla ihmisillä eli ammattilaisilla ja aikuisilla ovat kohtaamisen pointit hallussa.

 

Kohtaamisiin, Marjo

Marjo Kolehmainen, suunnittelija, Preventiimi/Humak, 21.2.2017