hyvät käytännöt

Mitäs viserrät.. eiku viestit?

Hyödynsin viimeisen vuoden aikana mahdollisuutta ottaa työstä opintovapaata ja keskittyä oppimaan uutta. Opiskelut veivät minut tutkailemaan lähemmin viestintää: mitä viestintä käytännössä on, millaisia taitoja kannattaa viestinnän osalta petrata ja millaisia teoreettisia näkökulmia niin arkisen kuin organisaatioissakin tapahtuvan viestinnän taustalla on.

Opinnot kuljettivat ajatukseni sisällöllisesti usein kauas nuorisoalasta ja ehkäisevästä päihdetyöstä. Opiskelun kautta silmäni kuitenkin aukesivat yhä enemmän sen suhteen, että ehkäisevä päihdetyö, jos mikä, on vahvasti juuri viestintää.

Meitä on joka junaan – ja niin on viestintääkin

Pureskellaanpa edellistä väitettä hitusen pienempiin osiin. Ehkäisevällä päihdetyöllä halutaan vaikuttaa siihen, millaiset tiedot, taidot ja asenteet nuorille kehittyy suhteessa päihteisiin ja omaan elämään laajemminkin. Tätä vaikuttamista tehdään VIESTIMÄLLÄ nuorille arvoista, faktoista, vaihtoehdoista ja valinnan mahdollisuuksista lukemattomin tavoin.

Viestimme nuorille päihdeteemoista kasvokkaisissa kohtaamisissa, tapahtumissa, oppitunneilla, julisteilla ja esitteillä, kampanjoilla, sosiaalisen median postauksilla sekä chatviesteillä. Sanoin, kuvin, draaman keinoin. Pitkäkestoista ohjaamista ja innostamista vaativissa projekteissa tai siinä yksittäisessä ohikiitävässä hetkessä, jolloin sattuu törmäämään tuttuun nuoreen katuvilinässä. (Päihde-) kasvatustilanteet ovat siis perusluonteeltaan viestinnällisiä.

Oivasta suunnittelusta kelpo toteutukseen

Myös rakenteellisesti ehkäisevän päihdetyön ja viestinnän suunnittelu muistuttavat toisiaan hämmästyttävän paljon: molempien osalta on tiedettävä

1) Mitä tavoitellaan, mitä halutaan saada aikaan?

2) Kenelle viesti (työ) kohdennetaan, keneen halutaan vaikuttaa?

3) Millä tavalla viestitään (toimitaan), jotta tavoite saavutetaan parhaiten? ja

4) Miten arvioidaan viestinnän (työn) onnistumista ja laatua?

Nuorten parissa toimittaessa, samoin kuin kaikessa viestinnässä, on myös huomioitava eettisyys: vaikuttamaan ei voi pyrkiä aivan millä keinolla hyvänsä. Ylhäältä alaspäin suuntautuva viestintä ei yleensä kohtaa nuorta, vaan on mietittävä, millä tavalla nuori voisi vaikuttaa tilanteen (tai viestin) kulkuun ja kokea osallisuutta. Monta samansuuntaista viestiä useasta vinkkelistä ja eri lähettäjiltä saa sekin yleensä vastaanottajassa aikaan suuremman vaikutuksen kuin yksi ja ainoa kerran vuodessa ulos pullautettu sanoma.

Tehtäisiinkö blogi vai vlogi?

Nuorisoalan toimijat törmäävät tässä ajassa kerta toisensa jälkeen kysymykseen: missä nuoret ovat? Missä he tänään viettävät aikaansa ja mahtavatko he löytyä sieltä vielä ensi viikollakin? Nuorten suosimat hengailu- ja viestintäympäristöt ja -välineet vaihtuvat tämän tästä, ja perässä on yritettävä pysyä. Mentävä sinne ja viestittävä siellä, missä nuoret kulloinkin ovat.

Yleisesti ottaen viestinnän alalla etsitään vastausta täsmälleen samaan probleemaan: millä viestintäkanavalla nuoret ovat ja millaiset sanomat herättävät heidän kiinnostuksensa, koskettavat, juuri nyt?

Viestintä on muuttunut viime vuosikymmeninä yhä kuvallisemmaksi. Kuva tehoaakin usein paremmin kuin useampi sata sanaa. Selfiet, videot ja vlogit ovat monelle nuorelle tärkeitä itseilmaisun tai identiteetin muodostuksen välineitä. Yhtä lailla nuorten parissa toimivien on ollut opittava tuottamaan kuvallisia viestejä, vieläpä sellaisella ”kuvakielellä”, joka on nuorille läheistä, ajatuksia herättävää ja vaikuttavaa.

 

Härkää sarvista, sano!

Ehkäisevään päihdetyöhön sisältyvä viestintä on mukavan haasteellista, mutta siinä, kuten työssä ylipäätään, voi aina kehittyä taitavammaksi. Kannattaa seurailla viestinnän saloihin perehtyneitä kollegoja, ja ehkä myös joitakin viestinnän erityisasiantuntijoita, ja poimia heidän parhaat jipponsa talteen.

Lopuksi viestintäajatusten herättelyyn oiva blogiteksti viime syksyltä nuoriin kohdistuvan someviestinnän maailmasta. Siinä päästään sisään EHYT ry:n verkkopedagogi Minna Lehtisen seikkailuihin Snapchatin syövereissä. Minnan vinkit sopivat hyvin myös muissa somepalveluissa sovellettaviksi. Ja eikun viestimään!

 

Terveisin, 

Mari Tapio, suunnittelija, Preventiimi/HUMAK, 21.8.2017

Muutama sana puheeksiotosta ehkäisevän työn kentällä

“Kysy. Se kannattaa.”

Näin vakuuttaa viikolla 45 vietettävä Ehkäisevän päihdetyön viikon iskulause. Teemana on tänä vuonna puheeksioton vahvistaminen ja hyvien käytäntöjen jakaminen kohtaamistyössä. ”Jes, vihdoinkin, tätä onkin odotettu!” oli oma ajatukseni teeman kuultuani. Aihe saattaa kuitenkin herättää meissä nuorisoalan ammattilaisissa hyvin erilaisiakin reaktioita. Joku ihmettelee, tarvitseeko näin yksinkertaista asiaa alleviivata – jokainenhan tätä työssään jo tekee! Toinen taas ajattelee, että voi kamala, eihän tämä nyt kuulu ehkäisevän työn, saati nuoriso- tai kasvatustyön kentälle ollenkaan. Minähän ohjaan, opetan ja korkeintaan ehkäisen, mutten puutu – saati lähde korjaamaan.

Miksi päihteistä puhuminen herättää meissä ammattilaisissa niin voimakkaita tunteita? Tähän on varmasti yhtä monta vastausta kuin on meitä työntekijöitäkin. Alkoholin – ja ylipäätään päihteiden – rooli yhteiskunnassamme lienee ainakin yksi selittävä tekijä. Alkoholi on monen ilon, mutta myös surun, itkun ja häpeän aihe. Huumeiden kohdalla tilanne koetaan helposti vielä ristiriitaisemmaksi: kehtaako sitä edes kysyä, ettei asiakas vain loukkaannu ja kuvittele että häntä pidetään rikollisena. Myös työntekijän oma suhtautuminen päihteisiin, nuoruudenkokemukset tai perhetilanne saattavat vaikuttaa siihen, miten helppona tai vaikeana asian esille ottaminen koetaan. Olennaista olisikin näissä tilanteissa tunnistaa oma ajattelutapansa ja suhtautumisensa, sekä tehdä ensi itselleen selväksi, miksi asiaa kysyy.

On hyvä muistaa, että päihteistä puhuminen ei ole vain yksittäisen työntekijän päätöksen tai tuntemuksen varassa. Tuore laki ehkäisevän päihdetyön järjestämisestä nostaa puheeksioton ja mini-intervention esimerkeiksi toimivista, ehkäisevän päihdetyön toteutuksessa suositeltavista käytännöistä – kaikille kohtaamistyössä toimiville. Lisäksi viime keväänä voimaan tullut sosiaalihuoltolaki ohjaa meitä ammattilaisia kartoittamaan asiakkaan tarpeita omissa palveluissamme, oli kyseessä sitten alaikäinen tai jo 18 vuotta täyttänyt nuori. Monissa palveluissa onkin jo herätty kehittämään yhteisiä käytäntöjä puheeksioton tueksi, esimerkkinä vaikkapa laajaan kouluterveyskyselyyn kuuluva nuoren päihdemittari. Selkeät ohjeistukset helpottavat asiaa ja niiden taakse voi hätätapauksessa myös piilottaa persoonansa jos aihe tuntuu vaikealta.

Päihteistä puhumiseen liittyy meillä ammattilaisilla välillä myös pelko omasta riittämättömyydestä. Huoli nuoren tilanteesta paljastuu aiheelliseksi tai vielä pahempaa, vastapuoli tuo pöytään yllättäen jotain sellaista, mitä työntekijä ei ole osannut edes ajatella. Oikeita ohjaustahoja tai malleja ei olekaan saatavilla juuri siinä hetkessä ja työntekijän mielen voi vallata paniikki siitä, mihin asiassa pitäisi nyt edetä. Pelko on ymmärrettävä, mutta itselleen kannattaa olla armollinen. Kun uskaltautuu kysymään, mitä vastapuoli tilanteessa itse toivoisi, tällä saattaakin olla jo valmiiksi ajatus tai toive jatkosta. Ammattilainenkin saa ottaa rauhassa aikaa ja kertoa myös nuorelle tarvitsevansa lisää tietoa tämän auttamiseksi.

Lupaako EPT-viikon tunnuslause kysymisen kannattavuudesta liikoja?

Jos minulta kysytään, ei lupaa. Kyllä, nuoren tai vanhemman ensireaktio ammattilaisen huoleen voi toisinaan olla torjuva. Syy tähän voi löytyä jo siitä, että on kyse aiheesta jota on totuttu pitämään tabuna tai salaisuutena, jolloin keskustelu nostaa pintaa huolen sijaan ensimmäiseksi häpeän tunteen. Tästäkään huolimatta en ole ammattilaisena joutunut katumaan huoleni esiin nostamista. Päinvastoin, niiden nuorten tai perheiden kohdalla jotka ovat voineet kohdata asian – vaikka välissä olisi ollut vaikeita tunteita ja torjuntaa – olen monesti voinut ilokseni nähdä asioiden kääntyvän parempaan suuntaan. Vaikka oma työmme välillä tuntuisi vain pisaralta valtameressä, koko päihdekulttuurimme koostuu loppujen lopuksi näistä yksittäisistä asenteista ja valinnoista, niistä pisaroista.

 

Terveisin Helena

Ehkäisevän päihdetyön viikkoa vietetään 7.-13.11.2016. Lisää tietoa viikon teemasta ja puheeksioton hyvistä käytännöitä löydät täältä.