asiantuntijuus

Preventiimiverkoston viimeinen tapaaminen – Nuorten kanssa työ ei koskaan tule valmiiksi

Pöllähdän paikalle myöhässä. Tupa on täynnä ja Salasuon Mikko on lavalla. Katselen ympärille, nämä ihmiset ovat minulle tuttuja ja tervehtivät ilahtuneena tulijan. Ihmiset eivät pelkästään ole minulle tuttuja, vaan ihmiset tuntevat toisensa – he ovat verkosto. Osa heistä on jo monen vuoden ajan kohdannut nuorten ehkäisevän päihdetyön asioiden äärellä Preventiimin verkostossa. Osa ihmisistä vaihtunut vuosien varrella, mutta organisaatiot ovat olleet sitoutuneita verkostoon.

Tarinoita taidelähtöisillä menetelmillä

Helsingissä Gloriassa järjestettiin syyskuussa Elämän taide päihdekulttuurin keskellä -seminaari, joka oli Preventiimin järjestämä viimeinen tapaaminen Preventiimiverkostolaisille. Seminaaripäivän aikana monen osallistujan ajatukset viivähtivät menneessä toiminnassa. Haikeuttakin oli ilmassa – vuosien saatossa oli tuotettu paljon hyvää yhdessä.

Tiivistä työskentelyä sarjakuvien äärellä. (kuva: Marjo Kolehmainen)

Seminaarissa ehdin hetken kuunnella ehkäisevän päihdetyön pioneeri Mikko Salasuota, joka kertoi pussikaljoittelevien nuorten olevan katoava luonnonilmiö. Fortnite on nyt ja tulevaisuudessa nuorisokulttuureissa hyväksytympää kuin pussikalja. Pelien antamat elämykset ohittavat päihteiden antaman päihtymyksen. Seminaarin jälkeen huomasin osallistumassani tapahtumassa mainoksen: Tule pelaamaan Fortnitea. Sinne ne nuoret edestäni kääntyivät, ”Hei, siistiä! Mennään!”, tuumasi nuori mies. Salasuo ei ollut tälläkään kertaa väärässä. Oli perjantai-ilta kello yhdeksän ja kyltti tempaisi nuoret sisälle pelin pariin.

Seminaari tarjosi buffet-pöydällisen taide-elämyksiä: Saliin levittäytyi kitaran säveliä ja lavalla kitaran kanssa oli tuttu mies ehkäisevän päihdetyön tekijöille. Kuulijat saivat musiikin kautta kulkea pienen matkan suomalaisen päihdekulttuurin sielunmaisemassa VTT, trubaduuri Antti Maunun tahdissa. Kolme biisiä antoi päihdekulttuurille sosiaalihistorialliset kehykset. Musiikki kuljetti tarinaa eteenpäin: Päihteiden käyttö on sosiaalinen tapahtuma. Baareista on kautta aikojen etsitty sosiaalista paikkaa ja hyväksyntää, vaikka hyvää siitä ei ole pitkäkestoisesti seurannut. Elämän kohtaloita löytää edelleen lähikuppiloista. Baarit ovat paikka ja juominen on rituaali, jossa voi näyttää sellaisia tunteita, mille arkinen työn täyttämä aherrus ei anna tilaa (Maunu 2014, 196.) Niinpä ehkäisevän päihdetyön tehtävä on antaa sosio-emotionaalisia kokemuksia ja ”hellureitä”! Murheet eivät kuulu ehkäisevään päihdetyöhön. Lopuksi Maunu muistutti täyttämään hatun huumorilla elämässä selvitäkseen sekä villitsi yleisön Torvelan Eilan Hulivilitytöllä vuodelta 1984. Mahtavaa, musisoiva ehkäisevän päihdetyön tutkija – toivottavasti kuulemme vastaavanlaisia keikkoja jatkossakin!

Seminaarissa jokainen sai pienen kosketuksen taidelähtöisen menetelmän käyttöön. Teimme ryhmässä sarjakuvan ehkäisevästä päihdetyöstä. Minulla oli ryhmässä tuttu verkostotyyppi vuosien varrelta – enpä aikaisemmin tiennyt hänen taitojaan piirtäjänä. Toinen ryhmäläiseni oli muusikko ja hänellä on bändi, kolmas oli näytellyt harrastajateatterissa. Ehkäisevän päihdetyön ammattilaisilta löytyy taidelähtöisiin menetelmiin rutkasti taitoja, mutta vähemmälläkin pärjää, kun on valmis kokeilemaan ja heittäytymään. ”Kaikki osaa”, kannusti Preventiimin suunnittelija, Mari Tapio. Ja kyllä me osattiinkin!

Luova ehkäisevä päihdetyö voi näyttää vaikka tältä! (kuva: Mari Tapio)

Taidelähtöisiin menetelmiin innosti seminaarin viimeinenkin esiintyjä, Myskihärät. Myskihärät olivat kolme mainiota taiteilijaa: Jori, Mikael ja Otto. Keinona heillä oli tarinateatteri. Välineinä toimivat kitara, kosketinsoittimet, puhe ja menetelmänä vuorovaikutus yleisön kanssa. Tarinateatteri ei ole mitään ilman yleisöä. Yleisössä tunnelma oli tiivis, läsnäoleva ja koskettava. Läsnä olivat yleisön omat tarinat, joita Preventiimiverkostolaiset jakoivat avoimesti. Puhuttiin päihdekasvatuksesta: Millaisia tilanteita on ollut nuorten kanssa, entä ammattilaisten kesken? Miten joskus on ollut vaikeita hetkiä ja koettua lopulta täydellisiä onnistumisia. Mitä on verkostotyö ja mikä on työssä tärkeää? Tainoista syntyi Myskihärkien tulkitsemana eri tyylilajeihin puettuja lauluja ja runoja.

Tarinateatteritrio Myskihärät herätti tunteita keskittyneessä yleisössä. (kuva: Marjo Kolehmainen)

Me tehtiin tämä

Preventiimin 15 vuotta loistaneet valot ammattilaisten kouluttamiseen sammutettiin seminaarissa, mutta tarinat jäävät elämään verkostossa. Uusia tarinoita ja tietoa syntyy uusissa verkostoissa Vahvistamon jatkaessa toimintaa. Preventiimi mahdollisti monet kohtaamiset ja kokosi tarinat. Vuosien aikana kehitetyt asiat ovat tiivistettynä lukuisiin julkaisuihin, ja tuotettu tieto kulkee koulutettujen ammattilaisten mukana. Ammattilaiset osoittivat kiitollisuutta menneistä vuosista ja katsoivat luottavaisena tulevaisuuteen. Nuorisoalan ehkäisevän päihdetyön ammattilaiselle työ on rakasta, kollegat ovat voimavara ja nuoret ovat jatkuva motivaation lähde.

Seminaari tarjosi roppakaupalla ideoita sekä kokemuksia taidelähtöisten menetelmien käyttämisestä ehkäisevän päihdetyön työkaluna. Preventiimi saattoi seminaarissa saagansa tyylillä finaaliin. Nuorten kanssa teemme työtä, joka ei koskaan tule valmiiksi.

Kiitos tästä mahdollisuuksien matkasta, Preventiimi!

 

Terveisin,

Marjo Kolehmainen, lehtori, Humak, 8.10.2018

Kirjoittaja työskenteli Preventiimissä vuosina 2015–2017.

 

Lähteet:

Maunu, Antti 2014. Päihteet, tunteet ja sosiaalisuus. Näkyvän päihteidenkäytön näkymättömät syyt. Janus (vol22) 2, Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön tutkimuksen aikakauslehti, 194–206.

Muutama sana puheeksiotosta ehkäisevän työn kentällä

“Kysy. Se kannattaa.”

Näin vakuuttaa viikolla 45 vietettävä Ehkäisevän päihdetyön viikon iskulause. Teemana on tänä vuonna puheeksioton vahvistaminen ja hyvien käytäntöjen jakaminen kohtaamistyössä. ”Jes, vihdoinkin, tätä onkin odotettu!” oli oma ajatukseni teeman kuultuani. Aihe saattaa kuitenkin herättää meissä nuorisoalan ammattilaisissa hyvin erilaisiakin reaktioita. Joku ihmettelee, tarvitseeko näin yksinkertaista asiaa alleviivata – jokainenhan tätä työssään jo tekee! Toinen taas ajattelee, että voi kamala, eihän tämä nyt kuulu ehkäisevän työn, saati nuoriso- tai kasvatustyön kentälle ollenkaan. Minähän ohjaan, opetan ja korkeintaan ehkäisen, mutten puutu – saati lähde korjaamaan.

Miksi päihteistä puhuminen herättää meissä ammattilaisissa niin voimakkaita tunteita? Tähän on varmasti yhtä monta vastausta kuin on meitä työntekijöitäkin. Alkoholin – ja ylipäätään päihteiden – rooli yhteiskunnassamme lienee ainakin yksi selittävä tekijä. Alkoholi on monen ilon, mutta myös surun, itkun ja häpeän aihe. Huumeiden kohdalla tilanne koetaan helposti vielä ristiriitaisemmaksi: kehtaako sitä edes kysyä, ettei asiakas vain loukkaannu ja kuvittele että häntä pidetään rikollisena. Myös työntekijän oma suhtautuminen päihteisiin, nuoruudenkokemukset tai perhetilanne saattavat vaikuttaa siihen, miten helppona tai vaikeana asian esille ottaminen koetaan. Olennaista olisikin näissä tilanteissa tunnistaa oma ajattelutapansa ja suhtautumisensa, sekä tehdä ensi itselleen selväksi, miksi asiaa kysyy.

On hyvä muistaa, että päihteistä puhuminen ei ole vain yksittäisen työntekijän päätöksen tai tuntemuksen varassa. Tuore laki ehkäisevän päihdetyön järjestämisestä nostaa puheeksioton ja mini-intervention esimerkeiksi toimivista, ehkäisevän päihdetyön toteutuksessa suositeltavista käytännöistä – kaikille kohtaamistyössä toimiville. Lisäksi viime keväänä voimaan tullut sosiaalihuoltolaki ohjaa meitä ammattilaisia kartoittamaan asiakkaan tarpeita omissa palveluissamme, oli kyseessä sitten alaikäinen tai jo 18 vuotta täyttänyt nuori. Monissa palveluissa onkin jo herätty kehittämään yhteisiä käytäntöjä puheeksioton tueksi, esimerkkinä vaikkapa laajaan kouluterveyskyselyyn kuuluva nuoren päihdemittari. Selkeät ohjeistukset helpottavat asiaa ja niiden taakse voi hätätapauksessa myös piilottaa persoonansa jos aihe tuntuu vaikealta.

Päihteistä puhumiseen liittyy meillä ammattilaisilla välillä myös pelko omasta riittämättömyydestä. Huoli nuoren tilanteesta paljastuu aiheelliseksi tai vielä pahempaa, vastapuoli tuo pöytään yllättäen jotain sellaista, mitä työntekijä ei ole osannut edes ajatella. Oikeita ohjaustahoja tai malleja ei olekaan saatavilla juuri siinä hetkessä ja työntekijän mielen voi vallata paniikki siitä, mihin asiassa pitäisi nyt edetä. Pelko on ymmärrettävä, mutta itselleen kannattaa olla armollinen. Kun uskaltautuu kysymään, mitä vastapuoli tilanteessa itse toivoisi, tällä saattaakin olla jo valmiiksi ajatus tai toive jatkosta. Ammattilainenkin saa ottaa rauhassa aikaa ja kertoa myös nuorelle tarvitsevansa lisää tietoa tämän auttamiseksi.

Lupaako EPT-viikon tunnuslause kysymisen kannattavuudesta liikoja?

Jos minulta kysytään, ei lupaa. Kyllä, nuoren tai vanhemman ensireaktio ammattilaisen huoleen voi toisinaan olla torjuva. Syy tähän voi löytyä jo siitä, että on kyse aiheesta jota on totuttu pitämään tabuna tai salaisuutena, jolloin keskustelu nostaa pintaa huolen sijaan ensimmäiseksi häpeän tunteen. Tästäkään huolimatta en ole ammattilaisena joutunut katumaan huoleni esiin nostamista. Päinvastoin, niiden nuorten tai perheiden kohdalla jotka ovat voineet kohdata asian – vaikka välissä olisi ollut vaikeita tunteita ja torjuntaa – olen monesti voinut ilokseni nähdä asioiden kääntyvän parempaan suuntaan. Vaikka oma työmme välillä tuntuisi vain pisaralta valtameressä, koko päihdekulttuurimme koostuu loppujen lopuksi näistä yksittäisistä asenteista ja valinnoista, niistä pisaroista.

 

Terveisin Helena

Ehkäisevän päihdetyön viikkoa vietetään 7.-13.11.2016. Lisää tietoa viikon teemasta ja puheeksioton hyvistä käytännöitä löydät täältä.

Päihdekasvattajat majakanvartioina

Mistä on hyvät päihdekasvattajat tehty?
Mistä on hyvät päihdekasvattajat tehty?
Avarakatseisuudesta, innostuksesta, asiantuntijuudesta ja ennakkoluulottomuudesta.
Niistä on hyvät päihdekasvattajat tehty.

Mistä on hyvä päihdekasvatus tehty?
Mistä on hyvä päihdekasvatus tehty?
Vuorovaikutuksesta, osallisuudesta, kunnioituksesta ja aitoudesta.
Niistä on hyvä päihdekasvatus tehty.

Pohdimme Preventiimiverkoston kanssa Nuorisoalan ehkäisevän päihdetyön kehittämispäivillä syyskuussa, millainen on hyvä päihdekasvattaja ja millaista on hyvä päihdekasvatus. Ylle on koottu asioita, joihin monet vastauksista tiivistyivät.

Ammattilaisen ja nuoren näköistä päihdekasvatusta

On selvää, että ei ole yhtä oikeaa muottia, johon kaikkien päihdekasvattajien tulisi mahtua. Tämä näkyi myös kehittämispäivillä, jossa oli mukana 49 erityyppistä, toinen toistaan mahtavampaa nuorisoalan ammattilaista, joista jokaisen tapa toimia on erilainen ja siitä huolimatta toimiva. Ehkäisevää päihdetyötä nuorten kanssa tehdään omalla persoonalla tiedostaen se, että ei ole yhtä oikeaa päihdekasvatuksen muotoa, joka toimisi aina tismalleen samanlaisena, saatika vain yhdentyyppisiä nuoria, joille päihdekasvatusta tarjotaan.

Päihdekasvatus pysyy ajantasaisena ja kiinnostavana, kun sitä tekevä ammattilainen on valmis uusiutumaan sekä haastamaan myös omia tapojaan ajatella ja toimia. Hyvä päihdekasvattaja suvaitsee erilaiset tavat toimia ja ajatella, sekä osaa soveltaa päihdekasvatusta tilanteen mukaan omaten myös eettistä pelisilmää. Monessa kehittämispäivillä käydyssä keskustelussa todettiin, että ”soo-soo -sormi” on syytä laskea, mikäli mielii vaikuttaa nuorten tapoihin suhtautua päihteisiin. Sen sijaan on pyrittävä ymmärtämään ja kohtaamaan nuori tämän omilla ehdoilla.

Suunnanantoa, ei valmiita reittejä

Tarkoittaako tämä sitä, että tulee hyväksyä nuoren mahdollisesti päihdemyönteiset asenteet ja hiljaisesti sallia nuoren päihdekäyttö? Kyllä ja ei. Se tarkoittaa, että on hyväksyttävä nuori huolimatta siitä, mitä hän päihteistä ajattelee. Kuitenkin päihdekasvattajan tehtävä on tarjota nuorelle malli päihdekriittisestä tavasta ajatella, rakentaa taitoja tehdä hyvinvointia tukevia valintoja ja rohkaista kyseenalaistamaan vallitsevaa päihdekulttuuria. Selvää on, että valmiita ratkaisuja tai ajatusmalleja ei nuorelle voi tarjota, eikä sellaisia varmasti olekaan, sillä kukapa pystyisi aukottomasti määrittelemään mikä on oikea tapa ajatella ja elää?

Kehittämispäivillä kuuntelin eri puolella Suomea toimivien ammattilaisten joukkoa, enkä voinut olla miettimättä, miten suurella sydämellä ja osaamisella ehkäisevää päihdetyötä Suomessa tehdään. Laivamatkalla Tallinnasta kotia kohti mieleeni tuli ajatus, että hyvä päihdekasvatus on kuin merellä näkemäni majakka, joka ei pysty laivoja ohjaamaan tai täysin estämään karikoille ajamista, mutta joka antaa viitteitä oikeasta, turvallisesta suunnasta ja ohjaa hyville ajoväylille. Siinä samalla merellä me päihdekasvattajat risteilimme keskustelevana ja iloisena ryhmänä huolehtien siitä, että tuossa ehkäisevän päihdetyön majakassa palaa valo. Ja palaahan se, kirkkaasti.

Terveisin, Elsi

scene-863136_1280

Jakamisen sietämätön keveys

Elämme jatkuvassa koirakuvien, kissavideoiden ja lounaspostausten tulvassa. Moni haluaa jakaa oman arkielämänsä kuvat ja sattumukset – olivat ne sitten katsojista tai lukijoista kiinnostavia tai eivät – ystäviensä, tuttaviensa ja osa jopa kenen tahansa kanssa. Kissavideot saavatkin hetkessä tuhansia tykkäyksiä, ja pikaisestikin raapustettu blogiteksti saattaa kohota päivän somehitiksi. Ainakin jos siinä on jokin arkaluonteiseksi luokiteltava paljastus. Oman elämän päiväkirjaa pidetäänkin nykyään julkisesti, vain jakamisen taso, aulius ja laajuus vaihtelee. Toisille lähes mikään ei ole niin pyhää, etteikö sitä voisi levittää sosiaalisen median pohjattomiin syövereihin, toiset miettivät perinpohjaisesti ennen jokaista postausta. Mutta yhtä kaikki – omaa elämää koskevien tietojen jakamisesta nopeasti ja tehokkaasti erilaisten medioiden kautta on tullut mitä arkisin toiminto. Toistuva, helppo ja ironista kyllä, melkein huomaamaton.

Onkin suorastaan harmi, ettei esimerkiksi oman ammattitaidon ja osaamisen jakaminen tunnu sujuvan yhtä kitkattomasti. On hyvin tavallista, että edes oman työpaikan ja organisaation sisällä ei aina tunneta toisten työtehtäviä, osaamista tai hyviä käytäntöjä. Tästä seuraa se, että paljon potentiaalia ja työn laatua parantavaa uusiutumista, oppimista, jää työssä hyödyntämättä.

 

Järjestä tilaisuuksia osaamisen jakamiselle

Ehkäisevä päihdetyö perustuu niin vankalle tietoperustalle kuin työntekijöiden kyvylle toimia kussakin tilanteessa sopivalla tavalla, työn kohderyhmä huomioiden. Ehkäisevän päihdetyön tekijä tekee vastuullista työtä nuorten parissa, monesti myös intuitioon ja aiempaan kokemukseen nojaten. Vaikka työ olisi hyvin dokumentoitua ja toimintamallit sekä suunnitelmat kirjattu selkeästi auki, työntekijän pään sisälle kätkeytyy niiden lisäksi vielä paljon hiljaista ja joskus tiedostamatontakin tietoa. Ymmärrystä siitä, miksi tässä tilanteessa oli tällä kertaa parasta toimia juuri näin. Suuri hyöty ammattitaitoisen työntekijän osaamisesta jää kuitenkin saamatta, ellei osaamisen jakamiselle löydy tilaisuuksia, käytäntöjä ja aikaa. Tai jos ei ole edes hoksattu, että ylipäätään olisi jotain jaettavaa.

 

Jos haluu saada, on pakko antaa

Miltä kuulostaisi vaikka oman organisaation tai alueellisen verkoston sisäinen somehaaste #jaetaansitäosaamista? Instagram-kisa, jossa pitäisi kuvata työpäivän nerokkain oivallus? Paras uusi päihdekasvatusidea palkittaisiin kuukausittain (virtuaali)kakkukahveilla! Miksemme arvostaisi omaa osaamistamme työssä yhtälailla kuin sitä lapsen synttärikemuille vääntämäämme prinsessakakkua, joka kyllä ansaitsi tulla jaetuksi kaikelle kansalle? Preventiimissä nuorisoalan ehkäisevän päihdetyön osaaminen ja sen jakaminen ovat arvossaan. Kaikissa tapahtumissamme ja koulutuksissamme yksi keskeisistä ajatuksista on, että ajatusten ja kokemusten vaihto kannattaa. Erinomaista työtä ja ideoita on turha piilotella – kaikilla on annettavaa toisilleen. Ja jakaessaan myös saa. Pidetäänhän siis jatkossakin huoli, että nuorisoalan ehkäisevän päihdetyön taitajat saavat ansaitut hetkensä parrasvaloissa. Jakamisen sietämätön keveys saattaa yllättää sinutkin..

 

Terveisin,

  Mari Tapio