preventiimiverkosto

Preventiimiverkoston viimeinen tapaaminen – Nuorten kanssa työ ei koskaan tule valmiiksi

Pöllähdän paikalle myöhässä. Tupa on täynnä ja Salasuon Mikko on lavalla. Katselen ympärille, nämä ihmiset ovat minulle tuttuja ja tervehtivät ilahtuneena tulijan. Ihmiset eivät pelkästään ole minulle tuttuja, vaan ihmiset tuntevat toisensa – he ovat verkosto. Osa heistä on jo monen vuoden ajan kohdannut nuorten ehkäisevän päihdetyön asioiden äärellä Preventiimin verkostossa. Osa ihmisistä vaihtunut vuosien varrella, mutta organisaatiot ovat olleet sitoutuneita verkostoon.

Tarinoita taidelähtöisillä menetelmillä

Helsingissä Gloriassa järjestettiin syyskuussa Elämän taide päihdekulttuurin keskellä -seminaari, joka oli Preventiimin järjestämä viimeinen tapaaminen Preventiimiverkostolaisille. Seminaaripäivän aikana monen osallistujan ajatukset viivähtivät menneessä toiminnassa. Haikeuttakin oli ilmassa – vuosien saatossa oli tuotettu paljon hyvää yhdessä.

Tiivistä työskentelyä sarjakuvien äärellä. (kuva: Marjo Kolehmainen)

Seminaarissa ehdin hetken kuunnella ehkäisevän päihdetyön pioneeri Mikko Salasuota, joka kertoi pussikaljoittelevien nuorten olevan katoava luonnonilmiö. Fortnite on nyt ja tulevaisuudessa nuorisokulttuureissa hyväksytympää kuin pussikalja. Pelien antamat elämykset ohittavat päihteiden antaman päihtymyksen. Seminaarin jälkeen huomasin osallistumassani tapahtumassa mainoksen: Tule pelaamaan Fortnitea. Sinne ne nuoret edestäni kääntyivät, ”Hei, siistiä! Mennään!”, tuumasi nuori mies. Salasuo ei ollut tälläkään kertaa väärässä. Oli perjantai-ilta kello yhdeksän ja kyltti tempaisi nuoret sisälle pelin pariin.

Seminaari tarjosi buffet-pöydällisen taide-elämyksiä: Saliin levittäytyi kitaran säveliä ja lavalla kitaran kanssa oli tuttu mies ehkäisevän päihdetyön tekijöille. Kuulijat saivat musiikin kautta kulkea pienen matkan suomalaisen päihdekulttuurin sielunmaisemassa VTT, trubaduuri Antti Maunun tahdissa. Kolme biisiä antoi päihdekulttuurille sosiaalihistorialliset kehykset. Musiikki kuljetti tarinaa eteenpäin: Päihteiden käyttö on sosiaalinen tapahtuma. Baareista on kautta aikojen etsitty sosiaalista paikkaa ja hyväksyntää, vaikka hyvää siitä ei ole pitkäkestoisesti seurannut. Elämän kohtaloita löytää edelleen lähikuppiloista. Baarit ovat paikka ja juominen on rituaali, jossa voi näyttää sellaisia tunteita, mille arkinen työn täyttämä aherrus ei anna tilaa (Maunu 2014, 196.) Niinpä ehkäisevän päihdetyön tehtävä on antaa sosio-emotionaalisia kokemuksia ja ”hellureitä”! Murheet eivät kuulu ehkäisevään päihdetyöhön. Lopuksi Maunu muistutti täyttämään hatun huumorilla elämässä selvitäkseen sekä villitsi yleisön Torvelan Eilan Hulivilitytöllä vuodelta 1984. Mahtavaa, musisoiva ehkäisevän päihdetyön tutkija – toivottavasti kuulemme vastaavanlaisia keikkoja jatkossakin!

Seminaarissa jokainen sai pienen kosketuksen taidelähtöisen menetelmän käyttöön. Teimme ryhmässä sarjakuvan ehkäisevästä päihdetyöstä. Minulla oli ryhmässä tuttu verkostotyyppi vuosien varrelta – enpä aikaisemmin tiennyt hänen taitojaan piirtäjänä. Toinen ryhmäläiseni oli muusikko ja hänellä on bändi, kolmas oli näytellyt harrastajateatterissa. Ehkäisevän päihdetyön ammattilaisilta löytyy taidelähtöisiin menetelmiin rutkasti taitoja, mutta vähemmälläkin pärjää, kun on valmis kokeilemaan ja heittäytymään. ”Kaikki osaa”, kannusti Preventiimin suunnittelija, Mari Tapio. Ja kyllä me osattiinkin!

Luova ehkäisevä päihdetyö voi näyttää vaikka tältä! (kuva: Mari Tapio)

Taidelähtöisiin menetelmiin innosti seminaarin viimeinenkin esiintyjä, Myskihärät. Myskihärät olivat kolme mainiota taiteilijaa: Jori, Mikael ja Otto. Keinona heillä oli tarinateatteri. Välineinä toimivat kitara, kosketinsoittimet, puhe ja menetelmänä vuorovaikutus yleisön kanssa. Tarinateatteri ei ole mitään ilman yleisöä. Yleisössä tunnelma oli tiivis, läsnäoleva ja koskettava. Läsnä olivat yleisön omat tarinat, joita Preventiimiverkostolaiset jakoivat avoimesti. Puhuttiin päihdekasvatuksesta: Millaisia tilanteita on ollut nuorten kanssa, entä ammattilaisten kesken? Miten joskus on ollut vaikeita hetkiä ja koettua lopulta täydellisiä onnistumisia. Mitä on verkostotyö ja mikä on työssä tärkeää? Tainoista syntyi Myskihärkien tulkitsemana eri tyylilajeihin puettuja lauluja ja runoja.

Tarinateatteritrio Myskihärät herätti tunteita keskittyneessä yleisössä. (kuva: Marjo Kolehmainen)

Me tehtiin tämä

Preventiimin 15 vuotta loistaneet valot ammattilaisten kouluttamiseen sammutettiin seminaarissa, mutta tarinat jäävät elämään verkostossa. Uusia tarinoita ja tietoa syntyy uusissa verkostoissa Vahvistamon jatkaessa toimintaa. Preventiimi mahdollisti monet kohtaamiset ja kokosi tarinat. Vuosien aikana kehitetyt asiat ovat tiivistettynä lukuisiin julkaisuihin, ja tuotettu tieto kulkee koulutettujen ammattilaisten mukana. Ammattilaiset osoittivat kiitollisuutta menneistä vuosista ja katsoivat luottavaisena tulevaisuuteen. Nuorisoalan ehkäisevän päihdetyön ammattilaiselle työ on rakasta, kollegat ovat voimavara ja nuoret ovat jatkuva motivaation lähde.

Seminaari tarjosi roppakaupalla ideoita sekä kokemuksia taidelähtöisten menetelmien käyttämisestä ehkäisevän päihdetyön työkaluna. Preventiimi saattoi seminaarissa saagansa tyylillä finaaliin. Nuorten kanssa teemme työtä, joka ei koskaan tule valmiiksi.

Kiitos tästä mahdollisuuksien matkasta, Preventiimi!

 

Terveisin,

Marjo Kolehmainen, lehtori, Humak, 8.10.2018

Kirjoittaja työskenteli Preventiimissä vuosina 2015–2017.

 

Lähteet:

Maunu, Antti 2014. Päihteet, tunteet ja sosiaalisuus. Näkyvän päihteidenkäytön näkymättömät syyt. Janus (vol22) 2, Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön tutkimuksen aikakauslehti, 194–206.

Oivalluksia

Aurinkoinen Amsterdam otti avosylin vastaan Preventiimiverkostolaisten 20 hengen ryhmän, joka kävi toukokuussa tutustumassa Hollannin tapaan tehdä ehkäisevää päihdetyötä nuorten parissa. Matkalaisissa syntyi muutaman päivän aikana monia oivalluksia, joista tässä muutama.

Yllättäviä päihdeilmiöitä

Monella matkaan lähteneellä oli toiveena, että vierailut tarjoaisivat välineitä ja ajatuksia etenkin kannabisilmiön kohtaamiseen, Amsterdam kun on tunnettu muun muassa kannabismyönteisyydestään. Kohtaamamme ammattilaiset kuitenkin vain kohauttelivat olkiaan todetessaan, että kannabis ei ole heillä ongelma, eikä siihen sen kummemmin keskitytä. Vaikka kannabis näkyy (ja haisee) etenkin Amsterdamissa ja kadunvarret ovat pullollaan kauppoja, joista ostaa mm. välineitä huumaavien sienten kasvattamiseen, ne eivät ole ilmiöitä, jotka paikallisten nuorten osalta herättäisivät ammattilaisissa huolta. Enemmän heitä puhuttaa alkoholi ja meidän näkökulmastamme yllättävän isoksi huolenaiheeksi noussut ilokaasu.

”Päihdekasvatus ilman vanhempia on turhaa!”

Hollannissa vanhemmat nähdään ehkäisevän päihdetyön avaintoimijoina. Ammattilaisilla on vahva näkemys siitä, että valveutuneet ja asiaan tarttuvat vanhemmat ovat edellytys nuorten päihdeasenteisiin vaikuttamiselle. Vanhemmille tarjotaan tietoa, heidän kanssaan keskustellaan ja heitä osallistetaan. Tämä herätti kiinnostusta ryhmässä suomalaisia, jotka pääosin tekevät päihdekasvatusta suoraan nuoreen vaikuttamalla. Vanhempien roolia ei meilläkään väheksytä, mutta heidän mukanaolonsa ei Suomessa ole itsestäänselvyys ja elinehto, kuten Hollannissa tuntui olevan. Vaikka jäimme pohtimaan keinoja vanhempien mukaan ottamiseen, ryhmässämme toisaalta myös kiiteltiin sitä, että meillä nuori itse on työn keskiössä.

Yhteisöllisyys tuo lisäarvoa

Vanhempien ohella myös yhteisön rooli näyttäytyi suurena. Hyvinvointi, turvallisuus ja viihtyminen nähtiin yhteisön vastuulla olevana asiana, ei vain muutaman yksittäisen toimijan tai organisaation. Tutustuimme muun muassa yhteisötaloon, joka alueen asukkaiden voimin tarjoaa yhteenkuuluvuutta, toimintaa ja toteuttaa käytännössä koko kylä kasvattaa -ajatusta. Oli vaikuttavaa nähdä, miten Suomessa monesti ääneen lausuttu ”ehkäisevä työ kuuluu kaikille” -mantra astui vierailemissamme kohteissa käytäntöön. Yhteisön läsnäolo tuo työhön vielä kourallisen enemmän inhimillisyyttä ja epäilemättä myös lisää sen vaikuttavuutta.

Tutkittua ja arvioitua

Hollannissa ehkäisevä päihdetyö on vierailujemme pohjalta organisoidumpaa kuin Suomessa. Pari tahoa tuottaa menetelmiä ja malleja, joita toteutetaan pääosin kouluissa. Nämä menetelmät ja mallit ovat usein tutkittuja ja arvioituja, mikä herätti pienoista kateuttakin, sillä Suomessa tutkittuja, valtakunnallisesti levitettäviä menetelmiä ei kovin montaa ole. Toisaalta meillä myös ehkäisevän päihdetyön rakenne on erilainen. Ehkäisevää päihdetyötä tehdään eri paikoissa, eri tahojen toimesta, eri kohderyhmille ja eri orientaatiolla, mikä osaltaan aiheuttaa sen, että myös menetelmiä kehitetään tarpeen mukaan. Suomessa on käytössä ehkäisevän päihdetyön laatukriteerit, jotka (ainakin periaatteessa) auttavat jokaista päihdekasvatusta tekevää arvioimaan oman työnsä laadukkuutta. Vaikka lähtökohdat ovatkin hieman erilaiset ja soveltamisen vapaudesta ei ehkä halutakaan luopua, ei liene kiistäminen, että tutkitut ja arvioidut toimintamallit olisivat tervetulleita meillekin.

Avartaminen kannattaa aina

Kuten Preventiimiverkoston matkoilta aiemminkin, sai kotiin tulla taas uusilla ajatuksilla ja tuttavuuksilla varustettuna, hyvästä mielestä puhumattakaan. On tärkeää ajoittain hakea perspektiiviä omaan työhön ja haastaa omia totuttuja toimintatapoja. Aina tuota perspektiiviä ei tarvitse hakea ulkomailta asti, usein riittää ihan vain yhteistyökumppanin tai naapurikunnan toimintatapoihin ja ajatusmalleihin tutustuminen. Riittää, ettei jämähdä!

Terveisin,

Elsi Vuohelainen, asiantuntija, Preventiimi/Humak, 9.6.2017

P.S. Lisätietoa Preventiimiverkoston matkasta Hollantiin tai vierailemistamme kohteista voi tiedustella osoitteesta elsi.vuohelainen(at)humak.fi.