Ei sanaakaan ehkäisevästä päihdetyöstä

Meidät, moninainen noin 40 aikuisen joukko, niin ammattilaisia kuin vapaaehtoisia oli kutsuttu koolle yhdessä miettimään ratkaisuvaihtoehtoja ongelmaan, jota kuvailtiin seuraavaan tyyliin: Nuoret hengailevat ryhminä kauppakeskuksissa. Nuorten oleilu näkyy ilkivaltana, kulkuväylien tukkeutumisena ja iäkkäämmät asiakkaat eivät uskalla tulla sisään tai mennä ohitse, kuuluu melua ja kiroilua, näkyy päihteiden käyttöä ja päihtyneisyyttä sekä näpistelyä. Vartijoiden kanssa leikitään kissa-hiiri leikkiä. Mitä voisimme tehdä? Ilmiöiden keskellä ovat nuoret ja ymmärrys nuoria kohtaan: rajattomuus kuuluu nuoruuteen, nuoret saavat viettää aikaa julkisessa tilassa ja joku paikka pitää olla kavereiden tapaamiseen. Silti on ongelma, miten saataisiin toiminta sopeutettua yleisiin käytös- ja sääntönormeihin ja eri tilassa liikkuvien sukupolvien välille ymmärrys – nämä kysymykset kuuluvat osallistujien puheista.

Moniuloitteinen tarina

Keskustelu tilaisuuden osallistujajoukossa polveilee. Puheenvuorojen keskiössä ovat keskustan turvallisuus ja viihtyisyys kaikille käyttäjille, myös nuorille. Nuoret eivät saa pelkästään keskenään kasvattaa toisiaan – nyt homma näyttää sille. Nuorisotyöntekijän mukaan nuoria eivät ympärillä olevat aikuiset häiritse, vaan passiivisten aikuisten läsnäolo ja näkyvillä olo luovat turvallisuutta. Aikuiset saavat hiljaisesti näkyä ja olla läsnä – ilmaan jää kysymys, oivaltavatko aikuiset roolinsa ja onko paikalla oikeasti turvallisia aikuisia. Millainen on turvallinen aikuinen?

Ilmenee, että keskustassa on myös toisenlainen hengaileva ryhmä: aikuiset päihteiden käyttäjät. Nuorten ja aikuisten päihdeporukan välillä on liikehdintää, joka on kyseenalaista, ei aina lainmukaista toimintaa. Välitetään päihteitä sekä tapahtuu muuta epätoivottavaa aikuisten ja nuorten välistä vuorovaikutusta.

Yhteistyöllä ratkaisemaan ja nuoret mukaan

Keskustelu etenee ja ehdotetaan ratkaisuja, joilla voitaisiin puuttua nuorten tilanteeseen. Mitä jos aikuiset eivät olisi vain ongelmatilanteissa paikalla? Aikuiset voisivat olla läsnä muutenkin nuorten porukoissa, myös positiivisesti antamassa palautetta ja jakamassa iloa. Silloin rakentuisi luottamusta, joka oikeuttaisi puuttumaan myös nuorten käytöksen epäkohtiin ja miettiä pelisääntöjä yhdessä nuorten kanssa. Jalkautuminen, nuorten palvelujen pop-up kioski ja sen tyylistä toimintaa ehdotettiin.

Osallistujat tunnistivat yhteisesti positiivisen palautteen merkityksen ja vuorovaikutuksen rakentamisen tärkeyden nuorten kanssa. Mielellään aikuiset, kuten kauppakeskuksen henkilökunta ja johtajat antaisivat positiivista palautetta. Miten valjastettaisiin nuorissa oleva energia positiiviseksi osallisuudeksi ja ”järkeväksi tekemiseksi” huomioiden digiaika ja some? Miten saataisiin nuorten ääni kuuluviin? Keskustelussa esitettiin myös, miten olisi nuorten ryhmän ja vertaisuuden hyödyntäminen, nuorten digikiinnostuksen tavoitteellinen ”valjastaminen” vaikka tiedottamiseen nuorilta-nuorille ajatuksella.

Jotkut osallistujat havahtuvat, että tosiaan, tässä tilaisuudessa paikalla ei ole yhtään nuorta

Laitetaan ept-lasit päähän

Ehkäisevää päihdetyötä ei mainittu sanallakaan tarinan tilaisuudessa. Tarinan voi hyvin pukea myös nuorisoalan ehkäisevän päihdetyön kehikkoon. Tarinassa löytyy ehkäisevän päihdetyön toteutusmuodoista kaikkiin aineksia, myös riskiehkäisyyn, mutta eniten sosiaaliseen vahvistamiseen ja yleiseen ehkäisy. Joukossa on nuoria, jotka ovat viikonloppuisin päihtyneenä, mutta myös nuoria, jotka eivät käytä päihteitä. Päihteettömät nuoret ovat keskustassa hengaillessaan riskissä, koska päihteiden saatavuus on helppoa ja ympäristö on nykyisellään päihdemyönteinen. Tilaisuudessa esitetyillä keinoilla on tavoitteena tukea taitoja, joita nuoret tarvitsevat oikeansuuntaisten valintojen tekemisessä. Tarpeellista olisi vaikuttaa erityisesti ryhmän ja paikallisyhteisön toimintaan. Kohteena ovat nuorten tiedot, asenteet sekä suojaavat tekijät ja riskitekijät. Menetelminä esitettiin nuorten tavoitteellista kohtaamista: kuuntelevia, keskustelevia ja osallistavia toimintatapoja. Puheessa oli vahvasti nuorten oman toimijuuden mahdollisuuksien etsiminen ja kriittisen ajattelun herättäminen.

Kadulla toimivan nuorisotyöntekijän vuorovaikutus nuorten kanssa on jo tuottanut tarinan ja toisenkin nuorten arjesta, jonka tapahtumiin voi tarttua myös ehkäisevän päihdetyön näkökulmasta. Keskustassa hengailevien nuorten tarinoissa kuuluu humalassa koheltamisesta, rahapulaa, sosiaalisten suhteiden hankaluutta, elämäntilanteen muutoksia opiskeltaessa uudella paikkakunnalla sekä läheltä-piti-vaaratilanteita esimerkiksi väkivallassa ja liikenteessä. Kaveriporukka keskustassa on tiivis ja tärkeä sekä koulussa menee ihan ok, silloin kun siellä jaksaa käydä.

Jään innostuneena odottamaan seuraavaa tapaamista – luotan, että verkostossa ja nuorissa on positiivista tekemisen meininkiä.

Marjo

sammakot

VAAN -syndrooma

”…kun mä oon VAAN tämmöinen.” Tätä VAAN -syndroomaa kuulen liian usein, kun juttelen nuorisoalan ammattilaisten kanssa ehkäisevästä päihdetyöstä. Milloin ollaan VAAN tavallinen ohjaaja tai työntekijä, jolla ei ole (itsensä kokemana) mahdollisuutta kehittää, osallistua tai ottaa kantaa työyhteisönsä asioihin, miten ept tulisi hoitaa ja tehdä. Keskusteluista välittyy tunne, että omia ajatuksia ei koeta tarpeeksi korkealentoisiksi, että kelpaisivat kehittämiseen asti, mutta silti, omaksi iloksi olisi kiva pähkäillä lisää ept-asioita ja kehittyä. Monella on tarve lisäkoulutukseen ja asioiden jakamiseen yhdessä.

Omaksi, yhteisön ja toimialan iloksi sekä hyödyksi

Mielestäni jokaisella ept:tä tekevällä on paljon sanottavaa, arvokasta osaamista, hiljaista tietoa ja näkyä, joita olisi tärkeä kuulla niin työyhteisössä kuin toimialan keskusteluissa. Tarinaa ja omaa kokemusta kertomalla, jakamalla ja jäsentämällä toimijan oma ammatillisuus kehittyy, ja se valuu myös osaamiseksi yhteisöihin niin työpaikalle kuin toimialalle. Todella moni haluaa itse kehittyä, usea haluaa kehittää työyhteisöä, mutta harvalla on mahdollisuuksia jakaa osaaminen yhteiseksi hyväksi. Kehittäminen jää usein työntekijä- ja oma työyhteisötasolle. Ehkä yksittäisellä työntekijänä olisi tahtoa, mutta työyhteisöjen rakenteet eivät sitä mahdollista, kun työ on tehtävä työpaikalla ja jossakin tietyssä ympäristössä, määrättyjen rajojen ja seinien sisällä – niinkö?

Jokaisessa asuu kehittäjä

Hivenen mutulla, verkostomme toimijoiden kohtaamisen perusteella uskallan arvioida, että moni ehkäisevää päihdetyötä tekevä on korkeakoulututkinnon suorittanut, ja koulutustaso on noussut. Tekijöillä on kehittämisosaamista ja he hallitsevat tutkivan työotteen yhtä lailla kun hallitsevat kohtaamisen ja substanssin itse päihdetyöstä. Voisiko uudella työnsuunnittelulla saada resursseja myös toimialan yhteiskehittäjyyteen, joka toisi moninkertaisena hyödyn myös paikallisyhteisöön ja omaan organisaatioon. Jos yhdessä saataisiin toimialalle yhteiskunnallisella tasolle vaikuttavuutta, voisi paikallinen työ saada myös helpotusta. Monimutkaisia juttuja, mutta ei mitään mahdottomia asioita, eikö?

Tarinat päihdekasvatuksen ammattilaisista

Minusta jokainen nuorisoalan ept:n tekijä ansaitsee tulla kuulluksi ja tehty työ ansaitsee tulla näkyväksi. Osaamista tulee ja kannattaa jakaa ja myös päihdekasvattajuudessa koettuja kipukohtia sekä esteitä tulee nostaa yhteiseen keskusteluun toimialalla. Millaisia ovat päihdekasvattajat, miten he työtään tekevät ja millaisia asenteita, ajatuksia ja tietoa heillä on? Millaista on päihdekasvattajan oma ammatillinen ajattelu ja suhtautuminen ehkäisevään päihdetyöhön?

Tarinat, joka ammatillisten päihdekasvattajien arjesta syntyisi, olisivat varmasti mielenkiintoinen. Ajatus jo tarinoiden keräämisestä sekä kuulemisesta on niin houkuttava, että sitä ei kannata jättää ajatuksen tasolle. Tarinat on laitettava kirjoihin ja kansiin, siihen tulokseen olemme Preventiimissä tulleet, ja päättäneet lähteä tekemään aiheesta julkaisua. Mitä päihdekasvattajien kertomuksista oikein paljastuu? Paljastuuko sieltä arvottomuuden tunnetta, vähäeleisyyttä, ristiaallokkoa identiteetissä, innostusta, ennakkoluulottomuutta, millaisia eettisiä valintoja entä kohtaamisen taitoja ja mitä muuta? Selvää jo tarinajulkaisun lähtökuopissa on, että toimijajoukon moninaisuudesta johtuen lähestymistavat ja näkemykset ovat jossain määrien erisuuntaisia.

Uskomme, että tarinoiden keräämisen myötä saadaan säröä ja uutta pontta ehkäisevän päihdetyön keskusteluun, jotta harvemmin kenenkään päihdekasvattajan suusta pääsisi huomaamatta tai tietoisesti ”mä oon VAAN tämmöinen tavallinen työntekijä tai päihdekasvattaja”. Tarinajulkaisun tavoite on selvä – päihdekasvattajat eivät ole VAAN tyyppejä, jotka eivät tee mitään maailmaa muuttavaa.

Terveisin, Marjo

PS. Ilmianna itsesi ja kerro meille tarinasi päihdekasvattajana. Julkaisumme ei synny ilman teidän tarinoita. Tarinasi voit kertoa nimettömänä. Joten otapa yhteyttä, jotta voidaan jutella joko verkkoteitse, puhelimitse tai livenä. Voit toimia millä sektorilla tai toimialalalla tahansa ja tehdä ehkäisevää päihdetyötä suoraan nuorten kanssa tai välillisesti, kunhan teet. Ja toinen ehto on, että olet ammattilainen (palkkasuhteessa) sekä toimit alle 29 -vuotiaiden kanssa. Marjon yhteystiedot: marjo.kolehmainen(at)humak.fi, p. 020 7621 274

 

pieces-of-the-puzzle-592798_1920

 

Preventiimiläiset koolla

 

Syksyn tullen olen saanut palata kotioloista takaisin työn pariin. Kuin tilauksesta sain ensimmäisten työtehtävieni joukossa osallistua Preventiimin järjestämiin nuorisoalan ehkäisevän päihdetyön kehittämispäiviin Tallinnassa. Mukaamme saimme 44 rautaista ehkäisevän päihdetyön ammattilaista verkostostamme. Koska ensimmäinen keskustelunaihe jo menomatkalla oli ”Onko preventiimiläinen sopiva adjektiivi kuvaamaan hyvää ehkäisevää päihdetyötä tekevää henkilöä”, ajattelin, että näistä päivistä ei voi tulla kuin loistavat! Olen palannut kaltaisteni joukkoon.

Päivien aikana käsiteltävät teemat olivat nousseet verkostolaisten toiveista ja niitä innokkaasti käsiteltiin. Syvennyimme muun muassa verkossa tehtävään ehkäisevään päihdetyöhön, nuoriin aikuisiin kohderyhmänä, yleiseen hyvinvointikasvatukseen, verkostotyöhön ja kannabisaiheeseen. Aiheet herättivät itsessäni syviäkin pohdintoja, joista päälimäiseksi jäi ajatus ammattilaisten kokemasta ehkäisevän päihdetyön asenteesta, sisäänrakennetusta ajatusmaailmasta, jonka vahvasti keskenämme jaamme. Sitä viitekehystä työstääksemme tarvitsemme näitä tilanteita, joissa kohtaamme toisiamme ja voimme yhdessä peilata omia ajatuksiamme samankaltaista työtä tekevien kanssa. Tarvitsemme toistemme pohdintoja ja oivalluksia. On hienoa, että useat Preventiimin verkostolaiset hyödyntävät näitä mahdollisuuksia verkostoitumiseen ja oman työnsä kehittämiseen. Onhan meillä kaikilla taustalla selkeä yhteinen päämäärä toteuttaa hyvää, yhdessä ja erikseen.

Tästä on hyvä jatkaa kohti syksyä. Olen onnekas päästessäni työskentelemään näin mahtavan, osaavan ja ennen kaikkea innostavan verkoston ja siihen kuuluvien taitajien kanssa!

 

preventiimiverkosto

 

Terveisin Noora Paakki