nuoret aikuiset

Päihteet ja urheilu – voiko (urheilun) päihdekulttuuriin vaikuttaa?

Pari viikkoa sitten pidetyssä Nuoret – mielen hyvinvointi, päihteet ja motivointi -koulutuksessa päästiin erityisen mielenkiintoisen teeman äärelle: Mikä on urheiluseuroissa (ja vapaaehtoistoiminnassa) toimivien aikuisten tehtävä nuorten päihdekasvatuksessa ja mielen hyvinvoinnin edistämisessä? Kävi selväksi, että tällainen tehtävä on todella olemassa, erityisesti lasten ja nuorten ohjatun urheilun piirissä ja että päihteidenkäytön ei koeta kuuluvan tai sopivan jo koviakin tavoitteita kohti pyrkivän urheilevan nuoren elämään. Tutkimuksessa (Appelqvist-Schmidlechner ym. 2017) on kuitenkin todettu, että vaikka lapsuusiän kilpaurheilu on mielen hyvinvointia suojaava tekijä, se voi toisaalta altistaa alkoholin ja nuuskan käytölle aikuisena. Mistä tässä on kyse?

Yhteisöpedagogiopiskelija Anssi Karhima totesi em. koulutusta seurattuaan, että tavoitteellinen urheilu vaikuttaa nuorten hyvinvointia edistävästi – lisäksi seurojen ohjeistuksella sekä päihdelinjauksilla varmasti ehkäistään päihteidenkäyttöä. Yksi koulutuksen panelisteista, Icehearts ry:n Ville Turkka taas painotti, että aikuinen, myös valmentaja, kasvattaa aina sekä teoillaan että puheillaan. Vastuuta (päihde-)kasvatuksesta ja ongelmia ehkäisevästä työstä ei siis voi jättää urheiluseuratoiminnan ulkopuolelle.

Päihteiden paikka urheilussa

Niin. Koulutuksen paneelikeskustelussa nuoria ja nuoria aikuisia kohtaavat ja valmentavat ammattilaiset toivat esiin kuin yhdestä suusta, ettei esimerkiksi alkoholi kuulu ollenkaan urheiluun, eikä urheilijoille harjoituksissa tai kilpailussa. Kuitenkin toinen päihde, nuuska, yhdistyy nuorten(kin) mielikuvissa vahvasti joukkueurheiluun, ja sitä pidetään niin sanotusti urheilijalle sallittuna, ei-niin-haitallisena, jopa urheilijaa hyödyttävänä aineena (ks. esim. Piispa 2017, 50). Tälle päihteelle on siis syntynyt aivan oma paikkansa lajikulttuureihin ja urheiluseurat tuntuvat olevan vielä aika kädettömiä tämän pulman ratkaisemisessa.

Toisaalta valtapäihde alkoholi tuntuu Suomessa ja muuallakin olevan melko lailla olennainen osa urheilua – ainakin urheilutapahtumien seuraamista ja sen kulttuuria. Pohdinkin siis tässä tekstissä sitä, millainen asema päihteillä urheilussa ja laajemmin kulttuurissa todella tällä hetkellä on ja mitä merkitystä sillä on lasten ja nuorten kannalta.

Ratkaiseeko raha vai esimerkki?

Urheilupaikkojen ravintoloiden alkoholimyynnin ja alkoholiyhtiöiden kanssa tehtyjen sponsorisopimusten (käytännössä mainostulojen) kautta seurat saavat merkittäviä summia rahaa toimintaansa. Lisäksi tuore alkoholilain uudistus pönkittää alkoholin asemaa urheilukatsomoissa entisestään, kun anniskelualueeksi voidaan nyt hyväksyä katsomotila, joka on varattu 18 vuotta täyttäneille. Osa esimerkiksi SM-liigan jääkiekkoseurojen yhtiöistä aikookin hakea lupaa anniskelualueen laajentamiseen katsomon puolelle. ”Katsojien toive”, esimerkiksi Liiga-Saipan toimitusjohtaja vetoaa.

Toisaalta päihteet, etenkin alkoholi, kuuluvat monen lapsen ja nuoren huoltajan elämään – jopa niin vahvasti, että päihteidenkäyttö löytää tiensä myös lasten harrastusten yhteyteen. Oluet pelireissujen aikuisten saunailtoihin, tupakka harjoitushallien reunamille. Vastikään aloitettu Alkon ja Suomen Olympiakomitean Lapsen taakka -kampanja tarttuu päihteistä nyt alkoholiin ja kannustaa alkoholinkäytön nollalinjaan lasten junioritoiminnassa. Vanhemmat ja valmentajat voivat näyttää esimerkkiä, ettei alkoholin tarvitse olla osa kaikkia tilanteita. Lasten ja nuorten puolesta on syytä toivoa, että kampanjan viesti otetaan vakavasti.

Päihteillä siis tuntuu olevan aika suurikin sija urheilun seuraamisen rinnalla ja toisaalta piiloisemmin ja ehkä tiedostamattomammin myös lasten ja nuorten ohjatun urheiluharrastuksen sisäkehillä. Kysynkin nyt, miksi näin on. Kenen intressejä alkoholin ilmeisen suuri läsnäolo urheilukatsomoissa palvelee ja kenen hyvinvointia se taas osaltaan voi heikentää? Voiko lajikulttuurien sisäisiin päihdeolettamiin vaikuttaa?

Päihteet kulttuurisena ilmiönä

Edellä mainitut kysymykset kytkeytyvät laajasti ottaen yleiseen käsitykseen suomalaisesta päihdekulttuurista. On ”kaikkien tietämä fakta”, oikeastaan olettamus, että suomalaisille nyt vain on luontaista uskoa, ettei tippa tapa eikä edes ämpäriin huku – ja toimia tämän olettaman mukaan. Alkoholin runsasta käyttöä Suomessa perustellaan arkisesti muun muassa synkällä ja pitkällä syksyllä ja talvella, suurten murheiden hukuttamisen autuudella, ilojen buustauksen tarpeella, melankolisella mielenlaadulla ja sosiaalisten suhteiden helpottamisen toiveella.

Nuuskaaminen urheilumaailmassa taas on toisenlainen, lajien sisäiseen kulttuuriin liittyvä dilemma. Nuuska pitkälti hyväksytään aikuisten urheilijoiden käytössä ja samaan aikaan jyrkästi kielletään nuorten osalta. Nuoret ottavat kuitenkin idoleistaan mallia, myös päihteidenkäytön osalta ja niissäkin asioissa, missä aikuiset urheilijat eivät varmasti tietoisesti haluaisi heistä oppia otettavan. ”Älä tee niin kuin minä teen, vaan niin kuin minä sanon” ei siis aivan taida toimia. Kulttuurinen mielikuva on pelkkää kieltoa vahvempi.

Murra luutuneet mielikuvat, tee toisin!

Mutta onko päihdekulttuurin tai käsityksen siitä oltava muuttumaton, suorastaan kohtalonomainen ja horjuttamaton järjestys? Onneksi ei. Jos näin olisi, ehkäisevä päihdetyökin olisi perustaltaan turhaa. Siksi ajattelen, että ehkäisevän päihdetyön toimijoiden ja päihdekasvattajien yksi tärkeimmistä tehtävistä on nuorten tukeminen vallitsevan päihdekulttuurin ja siihen liittyvien mielikuvien kyseenalaistamisessa ja muuttamisessa. Tämä työ kantaa lopulta myös siihen, että urheilun ja päihteiden välinen, usein ristiriitainen ja etenkin lasten ja nuorten kannalta hyvin kyseenalainen, yhteys tiedostetaan selkeämmin.

Ehkäisevän päihdetyön ydintä on vähentää päihteidenkäyttöön kytkeytyviä ja siitä aiheutuvia haittoja yhteiskunnassa ja ihmisten elämässä. Sitä voi tehdä esimerkiksi siten, että horjutetaan tietoisesti ja tavoitteellisesti päihteiden liian vallitsevaa asemaa ihmisten arjessa erityisesti lainsäädännön, päihteiden saatavuuden rajoitusten ja päihteistä käytävän monipuolisen keskustelun keinoin. Tavoitteena on erityisesti se, että lapset ja nuoret voisivat kasvaa sellaisessa ympäristössä, jossa heidän ei tarvitse kokea päihteidenkäytön nurjaa puolta.

Edellämainitut tavoitteet istuvat hyvin myös urheilumaailmassa tehtävään lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseen. Kannustankin kaikkia urheilun parissa työskenteleviä ja omien lastensa urheiluharrastuksia seuraavia vanhempia nostamaan esiin päihteisiin liittyviä teemoja urheiluseuroissa, niin arkisen valmennustyön kuin seurojen johdonkin tasolla. On hyvä pysähtyä miettimään, mistä paine käyttää haitallisia aineita nuorelle tulee, kuten esimerkiksi yhteisöpedagogiopiskelija Nathalie Takala oivasti toi esiin pari viikkoa sitten pidetyn koulutuksen jälkeen.

Onko meistä siis yhdessä päihdekulttuurin muuttajiksi?

 

Terveisin,

Mari Tapio

suunnittelija, Preventiimi/Humak, 27.3.2018

 

Lähteet:

Appelqvist-Schmidlechner, K. & Vaara, J. & Vasankari, T. & Häkkinen, A. & Mäntysaari, M. & Kyröläinen, H. 2017. Lapsuusajan kilpaurheilu suojaa psyykkiseltä oireilulta aikuisiällä. Tutkimuksesta tiiviisti 39/2017. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Helsinki.

Piispa, Mikko 2017. Sammuuko savuke, nouseeko nuuska? Tutkimus yläkouluikäisten tupakkatuotteisiin liittyvistä mielikuvista ja kokemuksista. Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura ja Suomen Syöpäyhdistys ry, verkkojulkaisuja 127.

Ei jäädä himaan jumittaan

”Aina oppii, kun kotoa lähtee”, kuuluu suosikkisloganeihini.

Näin taas kävi, ja siksi tämä postaus. Kävin Ehytin Ånni-hankkeen koulutuksessa, jossa tapasin jyväskyläläisen Homies Youth Workin Sailan, ja saman hankkeen Millan tunnen jo opiskeluajoiltani. Ihmiset ja hyvät kohtaamiset jäävät paremmin mieleen kuin työtehtävät tai suoritukset.  Menin kylään HYW -hankkeen naisten työpaikalle, ja halusin kuulla mitä hanke tekee, ja liittyykö se mitenkään nuorisoalan ehkäisevään päihdetyöhön.

Kotiin asti

Hankkeen tehtävänä on vähentää nuorten yksinäisyyttä. Lapsista ja nuorista joka viides kokee jossain elämän vaiheessa yksinäisyyttä. Hetkellisestä yksinäisyydestä ei tarvitse vielä niinkään olla huolissaan. Se voi liittyä esimerkiksi elämäntilanteen muutokseen (esimerkiksi muutto). Tunnistettavissa on kuitenkin iso joukko nuoria, erityisesti nuoria aikuisia, jotka kokevat yksinäisyyttä vuodesta, tilanteesta ja kontekstista toiseen.

”Taustalta löytyy mm. koulukiusaamista”, kertoo Milla kuulemiaan tarinoita. Yksinäisyydessä on myös ylisukupolvisuutta. Hankkeessa kohdattavat nuoret ovat pääsääntöisesti yksin asuvia nuoria ja nuoria aikuisia, joilla on jo omaa perhettä. Hanke rikkoo toiminnallaan masentavan harmaan lauseen, että ”kotoa sinua ei kukaan hae!” Milla ja Saila nimenomaan menevät nuorten kotiin. Työ perustuu nuoren vapaaehtoisuuteen. Nuoren kotiin tullessa he antavat vallan nuorelle.

Menetelmät ovat tuttuja: kohdataan, kuunnellaan, keskustellaan ja kunnioitetaan. Vahvistetaan sosiaalisia taitoja. Ensimmäiset kerrat voivat olla kyläilyä, kunnes luottamus syntyy, ja suurta alkaa tapahtua – lähes ihmeitä. Nuorten kanssa toimitaan yksilönä, pienryhmässä, yhteisönä (perheenjäsenetkin voivat olla mukana) ja nuoria rohkaistaan avaamaan ovia haluamiinsa yhteisöihin.

Tabujen rikkominen

Yksinäisyys on pirullinen ongelma. Se linkittyy masennukseen, ahdistukseen ja altistaa päihteiden käytölle, kun kaverisuhteet ja osallisuuden tunne jäävät kokematta. Hankkeen naisia kuunnellessa koputteli ajatteluani moni ehkäisevän päihdetyönkin perijuuri. Näen yksinäisyyden tematiikan ymmärtämisen sekä avaamisen kautta mahdollisuuksia nuorten eriarvoisuuden vähentämiselle.

Asia voi olla hankala ja vaikea, kun pitää pohtia, halutaanko rikkoa nyky-yhteiskunnan tabua ”koti on yksityinen paikka ja yksityisaluetta – pääsy kielletty!”. Koti yksityisenä paikkana -tabu mahdollistaa ja ylläpitää pahimmassa tapauksessa ongelmia. Koti yksityisenä paikkana sallii ja mahdollistaa myös alkoholin ”ei niin kohtuukäytön”, kun ollaan omassa rauhassa.

Kodin halutaan olevan turvallinen paikka, ja se on tavoite, mutta totuuksia ja maailmoja on monia. Turvallisuus, turvattomuus, syrjäytyminen ja yksinäisyys kodin kontekstissa voisivat olla avoimessa kriittisessä keskustelussa nuoren kanssa ja nuorisotyössä – myös ehkäisevässä päihdetyössä.

Ongelmilla mässäilyn kulttuuri

Isojen, suuria ihmisjoukkoja koskevan kriisin ja traagisen tapahtuman kohdatessa medialla on selvä viesti: kotiin ei olisi hyvä jäädä yksin ja alkaa pelkäämään. Yhdessä on parempi olla, tehdä tavallisia asioita ja keskustella kokemuksista. Sama toimii yksittäisen nuoren kohdalla, eikä vain suureen joukkoon kohdistuvan turvallisuusuhan edessä. Ongelmilla ja vaikeudella usein mässäillään, ja sillä saadaan perusteet jonkun työmuodon olemassa ololle, ja ongelmien edessä ollaan jo usein kalliimman työn kategoriassa – pätee hyvin myös ehkäisevään päihdetyöhön.

Ehkäisevä työ lähtee tavallisesta nuoren arjesta (myös koti on arkea ja elämää), ja läheltä ilman ongelmilla mässäilyn tarvetta. ”Kyse on voimavarojen vahvistamisesta, jotta yksinäisyys ei olisi nuoren elämässä pitkäaikainen vieras”, kertovat Milla ja Saila mässäilyyn kyllästyneinä.

Yksinäisyydestä voi syyttää mitä tahansa instituutiota, poliittisia linjauksia, jopa nuorta itseään – hiljaiset, helpot ja kiltit eivät tee itsestään numeroa ja jäävät helpommin yksinäisiksi. Syyttely on helppoa, mutta niin on toimintakin. Viedään nuori ulos kotoa. Tehdään nuoren kanssa sitä mistä hän tykkää.

Yksinäisen kaveri

Homies Youth Workin vierailu aiheutti tukun kysymyksiä, joita mielellään pohdiskelen, kun kohtaamme: Onko nuorisotyön ammattilaisella ehkäisevässä päihdetyössä hallussa ymmärrys kaikista nuoren toimintaympäristöistä? Näettekö nuoret siellä, missä heidän arkensa on? Rajautuuko ehkäisevä päihdetyö nuorisotyössä pelkästään nuorille ja ohjaajille (ei perheisiin), julkisiin tai puolijulkisiin tiloihin (ei yksityiseen tilaan)? Onko työ oikeasti nuorilähtöistä? Tavoittaa työ niitä nuoria, joista on pieni huoli tai joiden ympärillä leijuu riskitekijöitä päihteiden käytölle? Kuinka suuri on järjestetyn toiminnan osallistumiskynnys? Toimitaanko nopealla ja varhaisella sosiaalisen vahvistamisen tuen reagoinnilla?

Ja vastaus siihen liittyykö nuorten yksinäisyyden poistaminen mitenkään ehkäisevään päihdetyöhön: ”kyllä liittyy”. Päihteet kyllä suostuvat helposti olemaan yksinäisen hyvä kaveri – ainakin yksi niistä.

Tapaamisen lopuksi Saila kysyy, ”mistä puhuttiin?” ja kuvaa videon someen. Viralliseen videoon päätyi mm. valta ja raha. Oikeasti puhuimme ystävyydestä, ja tajusimme sen virallisen otoksen jälkeen. Onneksi tajusimme!

”Hyvät frendit on kuin ässä hihassa — missä nähään, mis on tänään?” (Robin: Boom Kah)

Marjo

FB: Homies Youth Work

Marjo Kolehmainen, suunnittelija, Humanistinen ammattikorkeakoulu/Preventiimi 6.9.2017

 

Mehukkaat opiskelijabileet hakusessa!

Preventiimin Puhukaa meillekin päihteistä! – seminaarissa loppukeväällä mietittiin muun muassa opiskelijoiden ehkäisevää päihdetyötä ja sitä, miten heidän opiskelukykyään ja opinnoissa mukana pysymistä voitaisiin tukea. Preventiimin Taloustutkimuksella teettämän tutkimuksen mukaan nuorista aikuisista (18–29-vuotiaat, 704 vastaajaa) 79% koki, että ympäristö (vallitsevat asenteet, media, kaverit)  ohjaa heitä päihteidenkäyttöön. Yli puolet koki, että päihteidenkäyttö jossain määrin kuuluu nuorten aikuisten vapaa-aikaan. Noin puolet vastanneista oli ollut jonkin verran tai hyvin huolissaan joko omasta tai jonkun läheisen päihteiden käytöstä. (Tutustu.)

SAMOK ry:n edustaja Jyri Niemi oli mukana seminaarissamme keskustelemassa opiskelijakuntien tärkeästä työstä opiskelijoiden, nuorten aikuisten mukana pitämisestä opiskeluissa. Opiskelun tiivis tahti voi kuormittaa jaksamista, eikä runsas alkoholin käyttö ole välttämättä hyvä yhtälö mukana pysymiselle. Juominen näkyy kuitenkin usein opiskelijoiden illanvietoissa, jo siksikin, että myynnin kautta voidaan osittain rahoittaa toimintaa. Ja jos halutaan vaikka järjestää opiskelijatapahtuma ravintolassa, niin ravintolaomistajat ymmärrettävästi eivät innostu juurikaan asiakkaista, jotka eivät osta ravintolan tuottoisimpia tuotteita. Seminaaritilaisuudessa keskusteltiinkin siitä, millaisia muita ideoita tähän voisi keksiä.

Opiskelijabileet – solahtaako jokainen joukkoon?

Miten saataisiin aikaan se, että päihtyminen opiskelijabileissä ei olisi normi, ja että mukaan voisi lähteä kynnyksettömästi sellainenkin, joka mieluummin ei juo? Jos aidosti halutaan tukea opiskelijoiden päihteetöntä hyvinvointia, niin silloin on vain mietittävä kaikki ne keinot, joilla sitä voidaan helpottaa. Pitää ylittää ne esteet, joihin juomatta pysyminen voi törmätä.

Koen tässä vahvan yhtymäkohdan siihen, miten nykyään itse arvioin illanviettoja, joihin saan kutsun. Pitkällisen migreenitaustan omaavana lähes päihteettömänä olemisesta tuli vuosien mittaan oma normi, sillä vapaapäiviään ei vain halunnut valuttaa kuolettavaan oksenteluun juomisen laukaiseman migreenin saattamana. Listaan alla muutamia arviointikriteerejä, jotka nousevat mieleen. Voin kuvitella, että eri syistä päihteettömänä viihtyvät opiskelijat pohtivat hyvin samankaltaisia asioita opiskelijabileisiin lähtiessään. Puhumattakaan heillä tähän päälle tulevista paineista siitä, jos on vasta aloittanut opiskelut, ja on palava halu päästä mukaan yhteisöön, joka tukee myös opintovuodet opinnoissa pärjäämistä.

  • Onko tilaisuudessa jotakin muuta juomaa, vaikka alkoholittomia drinkkejä tai edes mehua? Pitääkö tätä erikseen pyytää ja valintaa perustella?
  • Onko illassa helppoa olla mukana, vaikka ympärillä olevat päihtyvät? Onko ohjelmassa jotakin kivaa, johon voi osallistua, (kaikki tanssimisesta vaikka visailuihin jne.), ettei tarvitse vain jumittaa pöydässä kuuntelemassa ördailua.
  • Jos tuon ilmi juomattomuuden, tarvitseeko siitä kuunnella kuittailua, vitsailua tai kyselyjä terveydentilasta tai mahdollisesta raskaudesta (onneksi oma lähestyvä keski-ikä on jo vähentänyt viimeistä).
  • Entäpä jos sittenkin haluaisinkin ottaa pari? Voinko vaihtaa mieltäni kesken illan, vai saanko kummastuneita katseita ja joudunko taas vastaamaan kysymyksiin.

Mikä tukee opintojen alussa yhteishenkeä?

Toteutimme keväällä Humakissa amk-opiskelijoille hyvinvointipajan, jossa kerättiin ajatuksia ja kokemuksia siitä, mikä auttoi opiskelijoita tutkinnon alkuvaiheessa pääsemään sosiaaliseen yhteisöön mukaan. Vastaukset jakautuivat selkeästi henkilökohtaisten ominaisuuksien tai aktiivisuuden sekä toisaalta oppilaitosyhteisön järjestämien toimien kesken. On mielenkiintoista, että kummassakaan listassa ei näkynyt alkoholi millään tavalla. Juomista ei listattu olennaiseksi ryhmäytymisen edistäjäksi, eikä sitä ainakaan suoraan toivottu yhteiseen toimintaan.

Omaa panosta, aloitteellista mukaanpääsyä helpottamaan opiskelijat listasivat ja kehottivat olemaan aidosti kiinnostunut muita kohtaan, etsimään yhteisiä asioita ja pitämään positiivista asennetta yllä. Avoimuus, hymyt, ennakkoluulottomuus, sekä luottamus toisiin ja tilan antaminen olla oma itsensä näkyivät vastauksissa. Kukaan osallistujista ei kirjoittanut, että ota vähän rohkaisuhuikkaa, tai edes, että mene tupakkapaikalle kuulemaan uusimmat jutut.

Oppilaitoksen taholta toivottiin yhteistä tekemistä, illanviettoja, yhteistä ruokailua, teemajuhlia sekä kaikkien mukaan ottamista tehtäviin, jotka ovat hauskoja. Vastauksissa arvostettiin perinteisiä ryhmäytysohjelmia nimileikkeineen ja ryhmäharjoitteineen, ja yleensäkin yhdessä tehtyjä asioita niin koulussa kuin sen ulkopuolellakin oli mainittu. Koulun panostus kaikkien mukaan ottamiseen ja samanarvoisuuteen sekä tutoroinnin ja opiskelijakuntatoiminnan merkitys oli myös tärkeää opiskelijoille. Juominen loisti vastauksissa poissaolollaan.

Tästä huolimatta alkoholi helposti yhä päätyy osaksi illanviettoja (mikä toki ei ole sinällään paha asia, jos vaihtoehtojakin on tarjolla). Viimeksi vastatessani Preventiimin toimintaa koskevaan amk-opiskelijoiden tekemään haastatteluun, tuli opiskelijalta spontaani kommentti ”niin onhan se kyl aikamoista, et miten kosteita noi meidänkin bileet on, ehkä vähän jotain teemaa on keksitty, mutta pääpointti on kuitenkin oikeestaan vetää viinaa”.

Kaikki keinot mietintään

Opiskelijakuntien toiminnalla ja viesteillä on valtavan suuri merkitys sille, koetaanko mahdolliseksi tulla mukaan selvin päin. Onkin merkittävää, että SAMOK:lla ja varmasti muuallakin on havahduttu huomaamaan päihteet opiskelijoiden jaksamisen ja hyvinvoinnin haasteena. Voisiko jokaisessa tapahtumakutsussa näkyä, että selvinpäin on erittäin jees tulla mukaan? Entä voisiko tähän esimerkiksi saada sponsoreita mukaan, vaikkapa it-alan firmoista arvontapalkinnoksi tablettia tms. ja järjestää isoissa illanvietoissa selvänä pysyvien kesken arvonta?

Jokin täky, jonka avulla bileissä voi rohkeasti pysyä selvänä, voisi tuoda sen pikkuhiljaa aivan tavalliseksi asiaksi. Jospa yrityksiä voisi vaikka kiinnostaa saada nimensä tunnetuksi sosiaalisesti vastuullisena, nuorten aikuisten päihteetöntä hyvinvointia aktiivisesti edistävänä toimijana (anyone?).

Kaikki mahdolliset tavat, jotka tekevät opiskelijoiden juhlimiskulttuurista vähemmän huuruista ja antavat tilaa erilaisille valinnoille, on plussaa. Jatketaan mehukkaampien ideoiden kehittelyä. Turvallista ja hyvin jaksavaa syyskautta kaikille!

Terveisin, Heidi Odell, suunnittelija, Preventiimi/HUMAK, 7.8.2017

Ihana Robin

Olen uteliaana seuraillut Vain elämää -sarjaa. En pelkästään musiikin takia, vaan myös ruudun taakse välittyvän artistien välisen yhteishengen vuoksi. Artistit pääsevät vähän syvemmälle toistensa elämästä. Ja onhan tällä kaudella ohjelmassa käsittämättömän jäätävän siisti Robin!

Idoli asennevaikuttajana

Olli Lindholm avaa ohjelmassa Robinin päivänä pelin kysymällä, ” Ootko koskaan vetänyt lärvejä?” ”Ei, en oo! Oisko nyt se hetki?” Robin nauraa. Ja niin nauraa koko porukka pöydän äärellä.

Robin on täyttänyt viime vuonna 18 vuotta. Mediassa kuhistaan miten hyväkäytöksinen, kohtelias, välitön ja loistavan positiivinen nuori mies – ja ei käy kieltäminen. Eivät kaikki vedä lärvejä täysi-ikäisyyden kunniaksi, eivät sitä ennenkään, eikä siinä ole nuorten mielestä mitään outoa. (THL, kouluterveyskysely 2015). Kännääminen ei ole enää se juttu päästä zoneen, kuten ehkä ennen oli tai kuten enemmän kilometrejä keränneet aikuiset edelleen olettavat tai pitävät nuorille normina. Nuorista ei ole mitään ihmeellistä, jos rokkari tai poppari on puhdas ja päihteetön, ja eivätkä yhdistä enää päihteidenkäyttöä niin voimakkaasti muusikoiden maailmaan. Monet päihdesekoilleet julkkikset eivät saa nuorten kunnioitusta, vaan enemmän negaa palautetta.

Yhteishenki ei vaadi lärvejä, (sen todistaa myös Vain elämää -sarja itsessään). Kaverit, ystävyyssuhteet ja suosio saadaan muilla konsteilla. Eikä kännikokemus näytä olevan edellytys, että voisi olla niin teinien kuin keski-ikäisten idoli. Voiko olla mahdollista, että suomalainen päihdekulttuuri tapanormeineen lienee muuttumassa Robbareiden kaltaisten aitojen tyyppien kautta? Pointti on myös siinä, että Robin on monen nuoren idoli, ja idoleilla on tunnetusti vaikutusta asenteisiin. Robin on 13–19 vuotiaiden idolilistalla heti tubettajien jälkeen sijalla seitsemän (Tubecon 2017). Idolien malli esimerkkinä on voimakas: kaikkeen heissä kiinnitetään huomioita: käytökseen, mielipiteisiin, vaatetukseen ja taatusti terve suhtautuminen päihteisiin myös huomataan. Nuorisoidoleita voisi hyödyntää tietoisesti enemmänkin päihdekasvatuskeskusteluissa nuorten kanssa.

Kyllä näytti riittävän keski-ikäisillä ihmettelemistä, kun nuori 18 v. vastasi ihmetellen, mutta tosissaan kieltävästi lärvien vetämiseen ja heitti kysyjälle osuvan kysymyksen perään – huumorilla ja tilannetajulla heitetty kysymys, ”Oisko nyt se hetki?”. Tuli asia selväksi: ei ole tarvetta, eikä kuulu tapoihin, ja eipä ole ollut vielä tilannetta lärveille. Ihan kuin olisin kuullut ohjelmassa kolahduksen, taisivat muusikkoikäpolvien asenteet törmätä. Olisipa ollut mielenkiintoista kuulla keskustelua kunkin artistin asenteista, tavoista, normeista ja arvoista Robbarin kysymykseen. Se ei kuitenkaan tainnut kuulua viihdeohjelman formaattiin. Ja toinen kysymys Robinille liittyi toiseen nuoruutta leimaavaan asiaan, seurusteluun. ”Ja on niitä likkojakin joku ollut”, vastaa tähti vaivautuneesti kiemurrellen. Ilman lärvejä ja vielä ollut likkojakin – ei voi muuta kuin fanittaa, että tämmöisiä nuoria on astunut aikuisuuteen.

Positiivinen ajattelu ja perheen sekä ystävien tuki

Robinin haastatteluita tulkiten hänellä on taitoa puhua asioista, käsitellä puhumalla ikävät asiat, nähdä asioissa valoisat puolet ja uskoa tulevaisuuteen realistisesti. Jokaiselle tulee vaikeita hetkiä ja virheitä sattuu (jo tuohon 18-vuotiaan ikäänkin mennessä), mutta tärkeinä ovat keinot ja tavat, joilla asiat ja tunteet käsittelee. Robin korostaa useasti perheen tukea ja ystävien merkitystä – ihmisiä, jotka ovat häneen luottaneet ja kannustaneet, eivätkä ole jättäneet yksin. Ei ole väärin ja tyhmää, että on valinnut tavakseen elää elämäänsä positiivisesti. Positiivisuus on tarttuva tunne. Positiivinen ajattelu ei sulje pois tunnistamasta ja ajattelemasta ikäviä asioita tai jätä niitä käsittelemättä. Positiivisuus on taito, jolla selviää lärvejä vetämättä vaikeista paikoista.

Olen seuraillut Robinin kuin muidenkin nuorten artistien uraa, ja työni puolesta luonnostaan kiinnostunut nuorisoilmiöistä ja -kulttuurista. Ja toki pidän suomalaisesta popista muutenkin. Hula Hula on taatusti tulevan kesän kuuma kesäbiisi niin nuorten biitsibileissä kuin keski-ikäisten festarimökeissäkin. Musiikin kautta koetaan suuria tunteita, vietetään hauskoja hetkiä yhdessä sekä nautitaan elämästä – kukin tavallaan suhteessa päihteisiin – selvin päinkin on ihan OK. Ai että, kesä on niin tervetullut! Ja kyllä, meinaan mennä myös festareille ja Robinin keikalle.

Olkaa sopivasti onnellisia – aurinkoa teille mahtavat tyypit,

Marjo

Marjo Kolehmainen, suunnittelija, Humanistinen ammattikorkeakoulu/Preventiimi 11.5.2017