Preventiimiverkoston viimeinen tapaaminen – Nuorten kanssa työ ei koskaan tule valmiiksi

Pöllähdän paikalle myöhässä. Tupa on täynnä ja Salasuon Mikko on lavalla. Katselen ympärille, nämä ihmiset ovat minulle tuttuja ja tervehtivät ilahtuneena tulijan. Ihmiset eivät pelkästään ole minulle tuttuja, vaan ihmiset tuntevat toisensa – he ovat verkosto. Osa heistä on jo monen vuoden ajan kohdannut nuorten ehkäisevän päihdetyön asioiden äärellä Preventiimin verkostossa. Osa ihmisistä vaihtunut vuosien varrella, mutta organisaatiot ovat olleet sitoutuneita verkostoon.

Tarinoita taidelähtöisillä menetelmillä

Helsingissä Gloriassa järjestettiin syyskuussa Elämän taide päihdekulttuurin keskellä -seminaari, joka oli Preventiimin järjestämä viimeinen tapaaminen Preventiimiverkostolaisille. Seminaaripäivän aikana monen osallistujan ajatukset viivähtivät menneessä toiminnassa. Haikeuttakin oli ilmassa – vuosien saatossa oli tuotettu paljon hyvää yhdessä.

Tiivistä työskentelyä sarjakuvien äärellä. (kuva: Marjo Kolehmainen)

Seminaarissa ehdin hetken kuunnella ehkäisevän päihdetyön pioneeri Mikko Salasuota, joka kertoi pussikaljoittelevien nuorten olevan katoava luonnonilmiö. Fortnite on nyt ja tulevaisuudessa nuorisokulttuureissa hyväksytympää kuin pussikalja. Pelien antamat elämykset ohittavat päihteiden antaman päihtymyksen. Seminaarin jälkeen huomasin osallistumassani tapahtumassa mainoksen: Tule pelaamaan Fortnitea. Sinne ne nuoret edestäni kääntyivät, ”Hei, siistiä! Mennään!”, tuumasi nuori mies. Salasuo ei ollut tälläkään kertaa väärässä. Oli perjantai-ilta kello yhdeksän ja kyltti tempaisi nuoret sisälle pelin pariin.

Seminaari tarjosi buffet-pöydällisen taide-elämyksiä: Saliin levittäytyi kitaran säveliä ja lavalla kitaran kanssa oli tuttu mies ehkäisevän päihdetyön tekijöille. Kuulijat saivat musiikin kautta kulkea pienen matkan suomalaisen päihdekulttuurin sielunmaisemassa VTT, trubaduuri Antti Maunun tahdissa. Kolme biisiä antoi päihdekulttuurille sosiaalihistorialliset kehykset. Musiikki kuljetti tarinaa eteenpäin: Päihteiden käyttö on sosiaalinen tapahtuma. Baareista on kautta aikojen etsitty sosiaalista paikkaa ja hyväksyntää, vaikka hyvää siitä ei ole pitkäkestoisesti seurannut. Elämän kohtaloita löytää edelleen lähikuppiloista. Baarit ovat paikka ja juominen on rituaali, jossa voi näyttää sellaisia tunteita, mille arkinen työn täyttämä aherrus ei anna tilaa (Maunu 2014, 196.) Niinpä ehkäisevän päihdetyön tehtävä on antaa sosio-emotionaalisia kokemuksia ja ”hellureitä”! Murheet eivät kuulu ehkäisevään päihdetyöhön. Lopuksi Maunu muistutti täyttämään hatun huumorilla elämässä selvitäkseen sekä villitsi yleisön Torvelan Eilan Hulivilitytöllä vuodelta 1984. Mahtavaa, musisoiva ehkäisevän päihdetyön tutkija – toivottavasti kuulemme vastaavanlaisia keikkoja jatkossakin!

Seminaarissa jokainen sai pienen kosketuksen taidelähtöisen menetelmän käyttöön. Teimme ryhmässä sarjakuvan ehkäisevästä päihdetyöstä. Minulla oli ryhmässä tuttu verkostotyyppi vuosien varrelta – enpä aikaisemmin tiennyt hänen taitojaan piirtäjänä. Toinen ryhmäläiseni oli muusikko ja hänellä on bändi, kolmas oli näytellyt harrastajateatterissa. Ehkäisevän päihdetyön ammattilaisilta löytyy taidelähtöisiin menetelmiin rutkasti taitoja, mutta vähemmälläkin pärjää, kun on valmis kokeilemaan ja heittäytymään. ”Kaikki osaa”, kannusti Preventiimin suunnittelija, Mari Tapio. Ja kyllä me osattiinkin!

Luova ehkäisevä päihdetyö voi näyttää vaikka tältä! (kuva: Mari Tapio)

Taidelähtöisiin menetelmiin innosti seminaarin viimeinenkin esiintyjä, Myskihärät. Myskihärät olivat kolme mainiota taiteilijaa: Jori, Mikael ja Otto. Keinona heillä oli tarinateatteri. Välineinä toimivat kitara, kosketinsoittimet, puhe ja menetelmänä vuorovaikutus yleisön kanssa. Tarinateatteri ei ole mitään ilman yleisöä. Yleisössä tunnelma oli tiivis, läsnäoleva ja koskettava. Läsnä olivat yleisön omat tarinat, joita Preventiimiverkostolaiset jakoivat avoimesti. Puhuttiin päihdekasvatuksesta: Millaisia tilanteita on ollut nuorten kanssa, entä ammattilaisten kesken? Miten joskus on ollut vaikeita hetkiä ja koettua lopulta täydellisiä onnistumisia. Mitä on verkostotyö ja mikä on työssä tärkeää? Tainoista syntyi Myskihärkien tulkitsemana eri tyylilajeihin puettuja lauluja ja runoja.

Tarinateatteritrio Myskihärät herätti tunteita keskittyneessä yleisössä. (kuva: Marjo Kolehmainen)

Me tehtiin tämä

Preventiimin 15 vuotta loistaneet valot ammattilaisten kouluttamiseen sammutettiin seminaarissa, mutta tarinat jäävät elämään verkostossa. Uusia tarinoita ja tietoa syntyy uusissa verkostoissa Vahvistamon jatkaessa toimintaa. Preventiimi mahdollisti monet kohtaamiset ja kokosi tarinat. Vuosien aikana kehitetyt asiat ovat tiivistettynä lukuisiin julkaisuihin, ja tuotettu tieto kulkee koulutettujen ammattilaisten mukana. Ammattilaiset osoittivat kiitollisuutta menneistä vuosista ja katsoivat luottavaisena tulevaisuuteen. Nuorisoalan ehkäisevän päihdetyön ammattilaiselle työ on rakasta, kollegat ovat voimavara ja nuoret ovat jatkuva motivaation lähde.

Seminaari tarjosi roppakaupalla ideoita sekä kokemuksia taidelähtöisten menetelmien käyttämisestä ehkäisevän päihdetyön työkaluna. Preventiimi saattoi seminaarissa saagansa tyylillä finaaliin. Nuorten kanssa teemme työtä, joka ei koskaan tule valmiiksi.

Kiitos tästä mahdollisuuksien matkasta, Preventiimi!

 

Terveisin,

Marjo Kolehmainen, lehtori, Humak, 8.10.2018

Kirjoittaja työskenteli Preventiimissä vuosina 2015–2017.

 

Lähteet:

Maunu, Antti 2014. Päihteet, tunteet ja sosiaalisuus. Näkyvän päihteidenkäytön näkymättömät syyt. Janus (vol22) 2, Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön tutkimuksen aikakauslehti, 194–206.

Ei sanaakaan ehkäisevästä päihdetyöstä

Meidät, moninainen noin 40 aikuisen joukko, niin ammattilaisia kuin vapaaehtoisia oli kutsuttu koolle yhdessä miettimään ratkaisuvaihtoehtoja ongelmaan, jota kuvailtiin seuraavaan tyyliin: Nuoret hengailevat ryhminä kauppakeskuksissa. Nuorten oleilu näkyy ilkivaltana, kulkuväylien tukkeutumisena ja iäkkäämmät asiakkaat eivät uskalla tulla sisään tai mennä ohitse, kuuluu melua ja kiroilua, näkyy päihteiden käyttöä ja päihtyneisyyttä sekä näpistelyä. Vartijoiden kanssa leikitään kissa-hiiri leikkiä. Mitä voisimme tehdä? Ilmiöiden keskellä ovat nuoret ja ymmärrys nuoria kohtaan: rajattomuus kuuluu nuoruuteen, nuoret saavat viettää aikaa julkisessa tilassa ja joku paikka pitää olla kavereiden tapaamiseen. Silti on ongelma, miten saataisiin toiminta sopeutettua yleisiin käytös- ja sääntönormeihin ja eri tilassa liikkuvien sukupolvien välille ymmärrys – nämä kysymykset kuuluvat osallistujien puheista.

Moniuloitteinen tarina

Keskustelu tilaisuuden osallistujajoukossa polveilee. Puheenvuorojen keskiössä ovat keskustan turvallisuus ja viihtyisyys kaikille käyttäjille, myös nuorille. Nuoret eivät saa pelkästään keskenään kasvattaa toisiaan – nyt homma näyttää sille. Nuorisotyöntekijän mukaan nuoria eivät ympärillä olevat aikuiset häiritse, vaan passiivisten aikuisten läsnäolo ja näkyvillä olo luovat turvallisuutta. Aikuiset saavat hiljaisesti näkyä ja olla läsnä – ilmaan jää kysymys, oivaltavatko aikuiset roolinsa ja onko paikalla oikeasti turvallisia aikuisia. Millainen on turvallinen aikuinen?

Ilmenee, että keskustassa on myös toisenlainen hengaileva ryhmä: aikuiset päihteiden käyttäjät. Nuorten ja aikuisten päihdeporukan välillä on liikehdintää, joka on kyseenalaista, ei aina lainmukaista toimintaa. Välitetään päihteitä sekä tapahtuu muuta epätoivottavaa aikuisten ja nuorten välistä vuorovaikutusta.

Yhteistyöllä ratkaisemaan ja nuoret mukaan

Keskustelu etenee ja ehdotetaan ratkaisuja, joilla voitaisiin puuttua nuorten tilanteeseen. Mitä jos aikuiset eivät olisi vain ongelmatilanteissa paikalla? Aikuiset voisivat olla läsnä muutenkin nuorten porukoissa, myös positiivisesti antamassa palautetta ja jakamassa iloa. Silloin rakentuisi luottamusta, joka oikeuttaisi puuttumaan myös nuorten käytöksen epäkohtiin ja miettiä pelisääntöjä yhdessä nuorten kanssa. Jalkautuminen, nuorten palvelujen pop-up kioski ja sen tyylistä toimintaa ehdotettiin.

Osallistujat tunnistivat yhteisesti positiivisen palautteen merkityksen ja vuorovaikutuksen rakentamisen tärkeyden nuorten kanssa. Mielellään aikuiset, kuten kauppakeskuksen henkilökunta ja johtajat antaisivat positiivista palautetta. Miten valjastettaisiin nuorissa oleva energia positiiviseksi osallisuudeksi ja ”järkeväksi tekemiseksi” huomioiden digiaika ja some? Miten saataisiin nuorten ääni kuuluviin? Keskustelussa esitettiin myös, miten olisi nuorten ryhmän ja vertaisuuden hyödyntäminen, nuorten digikiinnostuksen tavoitteellinen ”valjastaminen” vaikka tiedottamiseen nuorilta-nuorille ajatuksella.

Jotkut osallistujat havahtuvat, että tosiaan, tässä tilaisuudessa paikalla ei ole yhtään nuorta

Laitetaan ept-lasit päähän

Ehkäisevää päihdetyötä ei mainittu sanallakaan tarinan tilaisuudessa. Tarinan voi hyvin pukea myös nuorisoalan ehkäisevän päihdetyön kehikkoon. Tarinassa löytyy ehkäisevän päihdetyön toteutusmuodoista kaikkiin aineksia, myös riskiehkäisyyn, mutta eniten sosiaaliseen vahvistamiseen ja yleiseen ehkäisy. Joukossa on nuoria, jotka ovat viikonloppuisin päihtyneenä, mutta myös nuoria, jotka eivät käytä päihteitä. Päihteettömät nuoret ovat keskustassa hengaillessaan riskissä, koska päihteiden saatavuus on helppoa ja ympäristö on nykyisellään päihdemyönteinen. Tilaisuudessa esitetyillä keinoilla on tavoitteena tukea taitoja, joita nuoret tarvitsevat oikeansuuntaisten valintojen tekemisessä. Tarpeellista olisi vaikuttaa erityisesti ryhmän ja paikallisyhteisön toimintaan. Kohteena ovat nuorten tiedot, asenteet sekä suojaavat tekijät ja riskitekijät. Menetelminä esitettiin nuorten tavoitteellista kohtaamista: kuuntelevia, keskustelevia ja osallistavia toimintatapoja. Puheessa oli vahvasti nuorten oman toimijuuden mahdollisuuksien etsiminen ja kriittisen ajattelun herättäminen.

Kadulla toimivan nuorisotyöntekijän vuorovaikutus nuorten kanssa on jo tuottanut tarinan ja toisenkin nuorten arjesta, jonka tapahtumiin voi tarttua myös ehkäisevän päihdetyön näkökulmasta. Keskustassa hengailevien nuorten tarinoissa kuuluu humalassa koheltamisesta, rahapulaa, sosiaalisten suhteiden hankaluutta, elämäntilanteen muutoksia opiskeltaessa uudella paikkakunnalla sekä läheltä-piti-vaaratilanteita esimerkiksi väkivallassa ja liikenteessä. Kaveriporukka keskustassa on tiivis ja tärkeä sekä koulussa menee ihan ok, silloin kun siellä jaksaa käydä.

Jään innostuneena odottamaan seuraavaa tapaamista – luotan, että verkostossa ja nuorissa on positiivista tekemisen meininkiä.

Marjo

sammakot

Päihdekasvattajat majakanvartioina

Mistä on hyvät päihdekasvattajat tehty?
Mistä on hyvät päihdekasvattajat tehty?
Avarakatseisuudesta, innostuksesta, asiantuntijuudesta ja ennakkoluulottomuudesta.
Niistä on hyvät päihdekasvattajat tehty.

Mistä on hyvä päihdekasvatus tehty?
Mistä on hyvä päihdekasvatus tehty?
Vuorovaikutuksesta, osallisuudesta, kunnioituksesta ja aitoudesta.
Niistä on hyvä päihdekasvatus tehty.

Pohdimme Preventiimiverkoston kanssa Nuorisoalan ehkäisevän päihdetyön kehittämispäivillä syyskuussa, millainen on hyvä päihdekasvattaja ja millaista on hyvä päihdekasvatus. Ylle on koottu asioita, joihin monet vastauksista tiivistyivät.

Ammattilaisen ja nuoren näköistä päihdekasvatusta

On selvää, että ei ole yhtä oikeaa muottia, johon kaikkien päihdekasvattajien tulisi mahtua. Tämä näkyi myös kehittämispäivillä, jossa oli mukana 49 erityyppistä, toinen toistaan mahtavampaa nuorisoalan ammattilaista, joista jokaisen tapa toimia on erilainen ja siitä huolimatta toimiva. Ehkäisevää päihdetyötä nuorten kanssa tehdään omalla persoonalla tiedostaen se, että ei ole yhtä oikeaa päihdekasvatuksen muotoa, joka toimisi aina tismalleen samanlaisena, saatika vain yhdentyyppisiä nuoria, joille päihdekasvatusta tarjotaan.

Päihdekasvatus pysyy ajantasaisena ja kiinnostavana, kun sitä tekevä ammattilainen on valmis uusiutumaan sekä haastamaan myös omia tapojaan ajatella ja toimia. Hyvä päihdekasvattaja suvaitsee erilaiset tavat toimia ja ajatella, sekä osaa soveltaa päihdekasvatusta tilanteen mukaan omaten myös eettistä pelisilmää. Monessa kehittämispäivillä käydyssä keskustelussa todettiin, että ”soo-soo -sormi” on syytä laskea, mikäli mielii vaikuttaa nuorten tapoihin suhtautua päihteisiin. Sen sijaan on pyrittävä ymmärtämään ja kohtaamaan nuori tämän omilla ehdoilla.

Suunnanantoa, ei valmiita reittejä

Tarkoittaako tämä sitä, että tulee hyväksyä nuoren mahdollisesti päihdemyönteiset asenteet ja hiljaisesti sallia nuoren päihdekäyttö? Kyllä ja ei. Se tarkoittaa, että on hyväksyttävä nuori huolimatta siitä, mitä hän päihteistä ajattelee. Kuitenkin päihdekasvattajan tehtävä on tarjota nuorelle malli päihdekriittisestä tavasta ajatella, rakentaa taitoja tehdä hyvinvointia tukevia valintoja ja rohkaista kyseenalaistamaan vallitsevaa päihdekulttuuria. Selvää on, että valmiita ratkaisuja tai ajatusmalleja ei nuorelle voi tarjota, eikä sellaisia varmasti olekaan, sillä kukapa pystyisi aukottomasti määrittelemään mikä on oikea tapa ajatella ja elää?

Kehittämispäivillä kuuntelin eri puolella Suomea toimivien ammattilaisten joukkoa, enkä voinut olla miettimättä, miten suurella sydämellä ja osaamisella ehkäisevää päihdetyötä Suomessa tehdään. Laivamatkalla Tallinnasta kotia kohti mieleeni tuli ajatus, että hyvä päihdekasvatus on kuin merellä näkemäni majakka, joka ei pysty laivoja ohjaamaan tai täysin estämään karikoille ajamista, mutta joka antaa viitteitä oikeasta, turvallisesta suunnasta ja ohjaa hyville ajoväylille. Siinä samalla merellä me päihdekasvattajat risteilimme keskustelevana ja iloisena ryhmänä huolehtien siitä, että tuossa ehkäisevän päihdetyön majakassa palaa valo. Ja palaahan se, kirkkaasti.

Terveisin, Elsi

scene-863136_1280

Preventiimiläiset koolla

 

Syksyn tullen olen saanut palata kotioloista takaisin työn pariin. Kuin tilauksesta sain ensimmäisten työtehtävieni joukossa osallistua Preventiimin järjestämiin nuorisoalan ehkäisevän päihdetyön kehittämispäiviin Tallinnassa. Mukaamme saimme 44 rautaista ehkäisevän päihdetyön ammattilaista verkostostamme. Koska ensimmäinen keskustelunaihe jo menomatkalla oli ”Onko preventiimiläinen sopiva adjektiivi kuvaamaan hyvää ehkäisevää päihdetyötä tekevää henkilöä”, ajattelin, että näistä päivistä ei voi tulla kuin loistavat! Olen palannut kaltaisteni joukkoon.

Päivien aikana käsiteltävät teemat olivat nousseet verkostolaisten toiveista ja niitä innokkaasti käsiteltiin. Syvennyimme muun muassa verkossa tehtävään ehkäisevään päihdetyöhön, nuoriin aikuisiin kohderyhmänä, yleiseen hyvinvointikasvatukseen, verkostotyöhön ja kannabisaiheeseen. Aiheet herättivät itsessäni syviäkin pohdintoja, joista päälimäiseksi jäi ajatus ammattilaisten kokemasta ehkäisevän päihdetyön asenteesta, sisäänrakennetusta ajatusmaailmasta, jonka vahvasti keskenämme jaamme. Sitä viitekehystä työstääksemme tarvitsemme näitä tilanteita, joissa kohtaamme toisiamme ja voimme yhdessä peilata omia ajatuksiamme samankaltaista työtä tekevien kanssa. Tarvitsemme toistemme pohdintoja ja oivalluksia. On hienoa, että useat Preventiimin verkostolaiset hyödyntävät näitä mahdollisuuksia verkostoitumiseen ja oman työnsä kehittämiseen. Onhan meillä kaikilla taustalla selkeä yhteinen päämäärä toteuttaa hyvää, yhdessä ja erikseen.

Tästä on hyvä jatkaa kohti syksyä. Olen onnekas päästessäni työskentelemään näin mahtavan, osaavan ja ennen kaikkea innostavan verkoston ja siihen kuuluvien taitajien kanssa!

 

preventiimiverkosto

 

Terveisin Noora Paakki

Positiivisen ajattelun taito

On monenlaisia kampanjoita hyvän puhumisesta joko kasvotusten tai selän takana. Positiivisten asioiden korostamiseen ei liity mitään riskejä, mutta mahdollisesti suuria hyötyjä. Positiivinen ajattelu ei ole pelkkää höttöä ja kieltäytymistä nähdä ongelmia.

Hyvän puhumisessa on ajatuksena puhua positiivisesti. Päihteistä ja nuorten päihteiden käytöstä viestitään edelleen usein negatiivisten tilastojen ja teemojen valossa, kun pyritään pitämään nuoret erossa päihteistä. Vanha asia, mutta toistamisen arvoinen: Olisiko tilastojen positiivisesta puolesta viestintä yksi käänne kasvattaa nuorten päihteettömyyttä? Tietysti positiivisuus ei ole niin mediaseksikästä ja myyvää, mutta muutos otsikointiin on mahdollista. Ongelmilla ja vaikeilla asioilla saa toistaiseksi enemmän huomiota ja rahakin heltiää herkemmin – valitettavasti. Ihmisiin voidaan kuitenkin asennetasolla vaikuttaa hyvin pitkälle. Jos päihteettömyyteen liittyviä valoisia ja hyviä asioita lisättäisiin puheissa, siitä kasvaisi ennen pitkää isompi virta, joka toisi nuorille parempia edellytyksiä elämään sekä kannustaisi päihteettömyyteen. Jopa yli 18 vuoden maagisen iän, kun lain mukaan kaikki laissa kieltämättä jätetyt päihteet ovat vapaasti käytettävissä.

Ehkäisevässä päihdetyössä on kysymys asenteisiin vaikuttamisesta. Jokainen nuorten kanssa työskentelevä voisi aina toisinaan hetken pohtia omaa vaikuttamistyötään. Millaista vaikuttamisviestintää käytät nuoriin? Entä päättäjille ja sidosryhmille? Onko viestintä positiivista päihteettömästä elämästä? Positiivista vaikuttamisviestintää on esimerkiksi, että pyritään vaikuttamaan nuorten valintoihin, jotta ne olisivat oman hyvinvoinnin kannalta järkeviä sekä viestiä tekijöistä, jotka edistävät nuorten hyvinvointia. Samalla yritetään vaikuttaa julkiseen keskusteluun päihdekulttuurista.

Mitä sinä sanoisit, jos pyyntönä olisi puhua hyvää ehkäisevästä päihdetyöstä? Preventiimi kysäisi asiaa, ja nuorisoalan ammattilaiset saivat antaa äänensä keväisellä Allianssi-risteilyllä.

 

Puhu hyvää ehkäisevästä päihdetyöstä

Ehkäisevässä päihdetyössä on roppakaupalla hyvää – siitä ei ole epäilystäkään, kun lukee nuorisoalan ammattilaisten Preventiimin ständillä kirjaamia vastauksia. Nostan vastauksista pari hyvyyden sisällöistä kertovaa teemaa, joista vastaajat kirjoittavat: yhdessä tekeminen ja osa tavallista arjen työtä.

Yhdessä tekeminen on antoisaa ammattilaisille ja antaa enemmän nuorille. Kaikki tekevät ehkäisevää päihdetyötä, ja yhdessä tekemällä eri toimijoiden kanssa se tuottaa eniten hyvää. Esiin nostettiin toimivia yhteistyöverkostoja- ja ryhmiä. Yhteiseen työhön liittyy osaamisen jakaminen, joista oli myös monia mainintoja. Innostun tästä kovasti, että hiljainen tieto saadaan näkyväksi ja hyvät käytännöt sekä menetelmät vaihtuvat, mutta myös ammatillinen identiteetti vastuullisena päihdekasvattaja saa tarvitsemaansa ravintoa. Toivottavasti näin on monessa organisaatiossa. Ovatko sinun verkostosi kunnossa? Teepä tsekkaus ja varaa aikaa huollolle, jos näyttää, että siihen on tarvetta.

Ehkäisevä päihdetyö on osa tavallista arjen työtä – ei mitään rakettitiedettä, vaan hyvin matalalla kynnyksellä toteutettua työtä tarvittaessa tai sitten intensiivistä riippuen tavoitteista, työnkuvasta ja resursseista. Tekemisen tasoja on erilaisia. Arjen työ on kohtaamista, kuulemista, kiinnostusta, mahdollisuuksien luomista sekä keskustelua. Se on hyvää, kun ehkäisevä päihdetyö ei ole mitään extraa omassa työssä. Hyvää on, että saa olla läsnä nuorten kanssa, antaa toivoa ja vaihtoehtoja sekä olla luotettava aikuinen. Luotettava aikuinen on valmis keskustelemaan nuorten kanssa myös päihteistä, ja nappaa kiinni sopivalla tyylillä eri keskustelutapoja sisältävästä rekisteristään. Onko tarpeen jakaa oikeaa tietoa vai saada nuori ajattelemaan omia arvojaan sekä toimintansa syy-seuraussuhteita? Keskustelutyyli valitaan tilanteen mukaan, riippuen nuoren tarpeesta ja suhteesta päihteisiin. Nuoren kuulemiselle on oltava herkillä ja tehtävä tyylivalinta tarpeen mukaan. Kyseessä on oikeanlainen kohdentaminen. Ehkäisevä päihdetyö on toimintaa, tekemistä ja niin aikuisen kuin vertaisryhmässä ystävien seuraa nuorille. Hyvää on se, että se tuottaa iloa ja samalla hyvinvointia niin keholle, mielelle kuin ympäristölle.

 

Maaperä unelmille

Summa summarum: Ehkäisevä päihdetyössä on hyvää se, että se soveltaa positiivista psykologiaa. Keskitytään vahvistamaan nuorten vahvuuksia, etsitään elämän tärkeitä ja mielekkäitä asioita, pohditaan voimavaroja ja selviytymiskeinoja tiukan paikan tullen ja harjoitellaan nauttimaan elämästä myös silloin kuin muutokset koettelevat. Nuorisoalan toimijoiden hyvä ja iloinen tehtävä on olla mukana rakennustalkoissa nuorten elämän ympäristöissä, joissa nuoret voivat toteuttaa itseään ja saavuttaa unelmiaan.

 

Terveisin,

Marjo Kolehmainen

Erään verkostoitujan mietteitä

Mitäkö ajattelen verkostoista? Olen ollut mukana erilaisissa: valtakunnallisissa ja alueellisissa, verkossa ja kokouspöydän äärellä kokoontuvissa, konkretiaa toteuttavissa ja pohdiskelevissa, hyvissä ja vähemmän hyvissä verkostoissa. Verkostojen arvo on kiistaton, sillä yksin tekemisen aika on auttamatta ohi ja on selvää, että vertaistuen, jaetun asiantuntijuuden ja  yhdessä kehittämisen kautta saadaan lisäarvoa toimintaan kuin toimintaan. On jopa todettu, että työelämässä tarvittavista taidoista ja asioista noin 90% opitaan verkostoissa ja sosiaalisissa tilanteissa. Kuka siis tohtisi jättäytyä verkostojen ulkopuolelle? En minä ainakaan, enkä haluaisikaan. Verkostojen äärellä olen käynyt antoisia keskusteluita ja saanut aikaan asioita, joihin en olisi yksinäni taipunut.

Sen olen kuitenkin oppinut, että verkostoitua ei kannata pelkän verkostoitumisen takia, vaan siitä on oltava jotain tuntuvaa hyötyä kaikille osapuolille; minulle ja verkostolle. Hyvä kysymys on, kenen vastuulla on verkoston toimivuus ja hyödyllisyys; verkoston vetäjän, siihen kuuluvien vai vaatiiko toimiva verkosto jonkin tietyn ainesosan, joka joko löytyy tai ei? Onkin hyvä ajoittain pysähtyä miettimään millaisiin verkostoihin kuuluu, mitä ne itselle tarjovat ja mitä itsellä on niille tarjottavaa.

Verkostoitujan suuntaviivat

Minulla on taipumus ajatella, että voin itse vaikuttaa hyvin pitkälti siihen, mitä ympärilläni tapahtuu ja miten asiat sujuvat. En toki aina, mutta haluan vaikuttaa niiltä osin kuin voin. Siksipä onkin mieluista pohtia myös verkostoja siltä kannalta, mitä juuri MINÄ voin verkostoon kuuluvana tehdä, jotta saisin siitä mahdollisimman paljon irti. Tämän ajatuksen pohjalta esittelen verkostoitujan suuntaviivat, joiden kautta jokainen voi miettiä omaa tapaansa olla mukana verkostossa:

Erilaisuus on valttia

Olen todennut, kuten varmasti jokainen verkostoituja, että vaikka samaan verkostoon kuuluvia yhdistää jokin tietty aihe ja yhdensuuntaiset tavoitteet (joiden on tärkeää olla ääneen lausuttuja ja yhdessä sovittuja!), esimerkiksi toimintatavat, työn taustat ja näkökulmat voivat olla hyvinkin erilaisia. Joskus tämä aiheuttaa törmäyskursseja ja läheltä-piti-tilanteita. Fakta on kuitenkin se, että en läheskään aina voi vaikuttaa siihen, keitä muita ihmisiä verkostossa on mukana ja tämän takia on suositeltavaa kääntää verkostotoimijoiden monipuolisuus eduksi sen sijaan, että näkisi sen riesana. Monipuolinen toimijuus verkostossa tarkoittaa erilaista osaamista, erilaisia vahvuuksia ja rikasta näkemystä. Verkosto kaipaa erilaisia ihmisiä pystyäkseen käsittelemään ja toteuttamaan asioita kattavasti. Ja pakko myöntää, jos verkostossa kaikki toimisivat juuri samoin kuin minä, eivät asiat aina välttämättä lutviutuisi niin sujuvasti.

Vastuu verkoston toiminnasta kuuluu kaikille. Myös minulle. Ja sinulle.

Tunnistan lähimenneisyyden minäni istumassa verkostokokouksen nurkassa miettimässä, mihin kaikkeen muuhun olisin voinut senkin työaikani käyttää ja syyttänyt tästä työajan tuhlaamisesta kaikkia muita kuin itseäni. Sittemmin olen oppinut ymmärtämään, että verkosto on yhtä kuin osiensa summa. Se ei voi rakentua yhden tai kahden ihmisen varaan, vaan jokaisen verkostolaisen on kannettava oma kortensa kekoon saadakseen verkosto toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla. Verkostoon kuuluvan on oltava valmis jakamaan omaa osaamistaan ja antamaan itsestään jotain verkoston hyödynnettäväksi. Tämä ei tarkoita sitä, että jokaisen on oltava aina valmis heittäytymään joka asiaan, sillä osallistumisen motiivit ja mahdollisuudet saattavat olla verkostosta riippuen hyvin erilaisia ja tämä on verkostossa sallittava. Verkoston toimintaan osallistuminen ja jakaminen voi tapahtua hyvin eri tavoin ja kuten jo edellä todettiin, erilaisuus rikastaa verkostoa. Selvää kuitenkin on, että sivusta hiljaa katsomalla saa irti vain osan verkostosta. Jos se osa ei riitä, on syytä ottaa aktiivisempi rooli verkoston toiminnassa ja pyrkiä tekemään siitä rahtusen enemmän itsensä näköinen.

Vaikuttamista ja vaikuttumista

Verkoston polttoaine on dialogisuus. Sen sijaan, että istuisin yksinäni hiljaa siellä samaisessa nurkassa, johon jo edellä viittasin, pyrin ajattelemaan että minä olen osa juuri sitä kyseistä verkostoa ihan syystä. Siksi, että minulla on aiheeseen jotain annettavaa ja syytä käydä siitä keskustelua.  Ilman keskustelua ja jonkin uuden oivaltamista verkoston voidaan katsoa ainakin jossain määrin epäonnistuneen. Kokemusten ja osaamisen jakaminen, yhteinen keskustelu ja vertaistuki hyvässä hengessä on merkittävä osa verkoston mielekkyyttä.

Olennaista on puhumisen ja oman kannan esiintuomisen lisäksi kuunnella ja kysyä, mitä muilla verkoston jäsenillä on sanottavaa. Se mahdollistaa uuden oppimisen, vaikka kenties olisinkin itse asiasta eri mieltä. Sallin itseni ottaa vaikutteita ja omaksua uusia näkökulmia, ja ajoittain käy niin, että oma alkuperäinen ajatukseni jääkin alakynteen myös omasta mielestäni, ja se jos mikä virkistää ja tuottaa jotain uutta.

Roomaakaan ei rakennettu päivässä

”Kaikki mulle nyt heti”-ajattelu ei toimi mitä verkostoihin tulee.  Verkosto on hidas työkalu, joka vaatii aikaa ja paneutumista, mutta toimiessaan antaa paljon. On tärkeää luoda verkostoon luottamusta ja tunnelma, joka kannustaa jakamaan ja kehittämään, eikä tämä synny itsestään, vaan vaatii kaikkia edellä mainittuja keinoja ja jotain vielä enemmänkin.

Aina verkosto ei kuitenkaan toimi tai se ei sovellu omiin tarpeisiin. Tällöin voi miettiä, voiko itse vaikuttaa siihen, mitä verkostosta saa. Jos ei, on hyvä muistaa, että on sallittua olla ammatillisesti itsekäs ja olla mukana vain sellaisissa verkostoissa, joihin työajan käyttäminen tuntuu perustellulta.

On selvää, että näiden ajatusten kautta ei taata verkoston toimivuutta, mutta verkostoon kuuluvana on kuitenkin tehtävä oma osansa, jos haluaa verkoston täyttävän paikkansa perustellusti työajan käytössä. Ajattelen asiaa niin, että minulla ei ole verkostoissa juuri muuta annettavaa kuin oma asiantuntemukseni ja persoonani, mutta toisaalta niiden varaanhan verkostot juuri rakentuvat. Ehkäpä se siis riittää ja siihen minä kyllä pystyn. Kuten jokainen verkostoituja.

Jos verkostoituminen kiinnostaa enemmänkin, käy tutustumassa täältä SOSTEn verkostoasiantuntija Riitta Kittilän Preventiimille tekemään verkkoluentoon ”Miten verkostoista saa hyödyn irti?”. Pelkät luennon diat ohessa:Riitta Kittilän luentodiat

Terveisin,

Elsi Vuohelainen