Oivalluksia

Aurinkoinen Amsterdam otti avosylin vastaan Preventiimiverkostolaisten 20 hengen ryhmän, joka kävi toukokuussa tutustumassa Hollannin tapaan tehdä ehkäisevää päihdetyötä nuorten parissa. Matkalaisissa syntyi muutaman päivän aikana monia oivalluksia, joista tässä muutama.

Yllättäviä päihdeilmiöitä

Monella matkaan lähteneellä oli toiveena, että vierailut tarjoaisivat välineitä ja ajatuksia etenkin kannabisilmiön kohtaamiseen, Amsterdam kun on tunnettu muun muassa kannabismyönteisyydestään. Kohtaamamme ammattilaiset kuitenkin vain kohauttelivat olkiaan todetessaan, että kannabis ei ole heillä ongelma, eikä siihen sen kummemmin keskitytä. Vaikka kannabis näkyy (ja haisee) etenkin Amsterdamissa ja kadunvarret ovat pullollaan kauppoja, joista ostaa mm. välineitä huumaavien sienten kasvattamiseen, ne eivät ole ilmiöitä, jotka paikallisten nuorten osalta herättäisivät ammattilaisissa huolta. Enemmän heitä puhuttaa alkoholi ja meidän näkökulmastamme yllättävän isoksi huolenaiheeksi noussut ilokaasu.

”Päihdekasvatus ilman vanhempia on turhaa!”

Hollannissa vanhemmat nähdään ehkäisevän päihdetyön avaintoimijoina. Ammattilaisilla on vahva näkemys siitä, että valveutuneet ja asiaan tarttuvat vanhemmat ovat edellytys nuorten päihdeasenteisiin vaikuttamiselle. Vanhemmille tarjotaan tietoa, heidän kanssaan keskustellaan ja heitä osallistetaan. Tämä herätti kiinnostusta ryhmässä suomalaisia, jotka pääosin tekevät päihdekasvatusta suoraan nuoreen vaikuttamalla. Vanhempien roolia ei meilläkään väheksytä, mutta heidän mukanaolonsa ei Suomessa ole itsestäänselvyys ja elinehto, kuten Hollannissa tuntui olevan. Vaikka jäimme pohtimaan keinoja vanhempien mukaan ottamiseen, ryhmässämme toisaalta myös kiiteltiin sitä, että meillä nuori itse on työn keskiössä.

Yhteisöllisyys tuo lisäarvoa

Vanhempien ohella myös yhteisön rooli näyttäytyi suurena. Hyvinvointi, turvallisuus ja viihtyminen nähtiin yhteisön vastuulla olevana asiana, ei vain muutaman yksittäisen toimijan tai organisaation. Tutustuimme muun muassa yhteisötaloon, joka alueen asukkaiden voimin tarjoaa yhteenkuuluvuutta, toimintaa ja toteuttaa käytännössä koko kylä kasvattaa -ajatusta. Oli vaikuttavaa nähdä, miten Suomessa monesti ääneen lausuttu ”ehkäisevä työ kuuluu kaikille” -mantra astui vierailemissamme kohteissa käytäntöön. Yhteisön läsnäolo tuo työhön vielä kourallisen enemmän inhimillisyyttä ja epäilemättä myös lisää sen vaikuttavuutta.

Tutkittua ja arvioitua

Hollannissa ehkäisevä päihdetyö on vierailujemme pohjalta organisoidumpaa kuin Suomessa. Pari tahoa tuottaa menetelmiä ja malleja, joita toteutetaan pääosin kouluissa. Nämä menetelmät ja mallit ovat usein tutkittuja ja arvioituja, mikä herätti pienoista kateuttakin, sillä Suomessa tutkittuja, valtakunnallisesti levitettäviä menetelmiä ei kovin montaa ole. Toisaalta meillä myös ehkäisevän päihdetyön rakenne on erilainen. Ehkäisevää päihdetyötä tehdään eri paikoissa, eri tahojen toimesta, eri kohderyhmille ja eri orientaatiolla, mikä osaltaan aiheuttaa sen, että myös menetelmiä kehitetään tarpeen mukaan. Suomessa on käytössä ehkäisevän päihdetyön laatukriteerit, jotka (ainakin periaatteessa) auttavat jokaista päihdekasvatusta tekevää arvioimaan oman työnsä laadukkuutta. Vaikka lähtökohdat ovatkin hieman erilaiset ja soveltamisen vapaudesta ei ehkä halutakaan luopua, ei liene kiistäminen, että tutkitut ja arvioidut toimintamallit olisivat tervetulleita meillekin.

Avartaminen kannattaa aina

Kuten Preventiimiverkoston matkoilta aiemminkin, sai kotiin tulla taas uusilla ajatuksilla ja tuttavuuksilla varustettuna, hyvästä mielestä puhumattakaan. On tärkeää ajoittain hakea perspektiiviä omaan työhön ja haastaa omia totuttuja toimintatapoja. Aina tuota perspektiiviä ei tarvitse hakea ulkomailta asti, usein riittää ihan vain yhteistyökumppanin tai naapurikunnan toimintatapoihin ja ajatusmalleihin tutustuminen. Riittää, ettei jämähdä!

Terveisin,

Elsi Vuohelainen, asiantuntija, Preventiimi/Humak, 9.6.2017

P.S. Lisätietoa Preventiimiverkoston matkasta Hollantiin tai vierailemistamme kohteista voi tiedustella osoitteesta elsi.vuohelainen(at)humak.fi.

Nuoria kohtaavan ehkäisevän päihdetyön haavehattaroita

Tiedättekö sen tunteen, kun joskus ajattelee, että omalla työalalla tietyt asiat ovat menneet jo eteenpäin? Ja sitten törmääkin erilaisiin takapakkeihin matkan varrella. Niitä tulee vastaan toisten kertomina kokemuksina tai niitä voi lukea rivien välistä  vaikka seminaaripuheenvuoron yhteydessä, tai sitten niitä osuu omalle kohdalle jossakin yhteydessä aivan sattumalta. Näkee tai kuulee tilanteen, jossa asiat eivät sujukaan; yhteistyö tökkii, työpaikalla on joku vastahangassa tai muuten vain asiat eivät etene, tai vihoviimeisenä tulee äkkikeikkoja, kun jossakin on unohdettu suunnitella ajoissa.

Joka kerta sitä toivoo, että jonakin päivänä asiat sujuvat ja ovat upeasti joka puolella. Työssä on hyvä unelmoida. Itse haaveksun ehkäisevän päihdetyön toteutumisesta suunnitelmallisesti ja varhain kaikessa nuorten kohtaamistyössä, mahdollisimman monipuolisena, positiivisena sekä värikkäästi tehtynä juttuna.

Suunnitelmissa   

Omissa haaveissani ehkäisevä päihdetyö nuorten parissa olisi vieläkin suunnitelmallisempaa. Se ei jäisi missään enää lyhytjänteisiksi kertapläjäyksiksi ja/tai pelkästään syntyneeseen huoleen puuttumisen toiminnoiksi. Se näkyisi toimintasuunnitelmissa huoleen tarttumisen interventio-ohjeiden lisäksi suunniteltuna ja aktiivisena päihteettömän hyvinvoinnin tukemisena kohtaamisissa. Käytännössä se toteutuisi esimerkiksi säännöllisenä tapana ja herkkyytenä ottaa aihe puheeksi jo paljon ennen huolta, vaikkapa arjen uutisia ja ajankohtaisia juttuja hyödyntäen. Aihe ei enää näkyisi poissaolevana suunnitelmissa, kun kerran niin moni muukin hyvinvointiin liittyvä teema on onnistuneesti leivottu kasvatustyöhön läpileikkaavasti. Ajatella, jos koulujen, harrastepaikkojen tai vaikka nuorisotilojen  työpalavereissa ei koskaan enää tarvitsisi kuulla ”Ai niin, mutta ne päihteet, kukas me pyydettäisiinkään puhumaan” tai ”Kukas pääsisi vetämään ylihuomenna vetämään päihdekasvatustunnin” – lauseita, kun aihe olisi ollut jo pidempään ihan luonnollinen keskustelunaihe ja suunniteltu osa kasvatus-, ohjaus-, ja neuvontatyötä.  Ja mikä parasta, tämä aihe näkyisi lunnollisena osana myös sellaisissa seminaaripuheenvuoroissa, joissa esitellään nuorten hyvinvoinnin edistämisen keinoja eri organisaatioissa.

Kohtaamisessa

Haaveissani ei myöskään enää olisi tilanteita, jossa aikuiset yhä haluavat ”pelästyttää nuoret tajuamaan asioita”, kun kerran pelotteluvalistuksen toimivuudesta ei ole todisteita. Kaikki tiedostaisivat, että omien nuoruusaikojemme aggressiivisesti paasaavan entisen päihteidenkäyttäjän mieleenpainuvuus, tai se että meille näytettiin ahdistavaa kuvamateriaalia, ei tarkoita että sillä olisi ollut juuri mitään tilastollista vaikutusta päihdeasenteisiimme saati -käyttäytymiseemme pitkällä tähtäimellä.

Kaikki myös muistaisivat päihdekasvatusta suunnitellessaan, että osa nuorista on todella herkkiä, ja osalla heistä voi olla suurikin huoli omasta läheisestään. Työllä ei saa aiheuttaa vahinkoa kohderyhmälle ja se koskee myös tarpeettoman ahdistuksen tuottamista. Uskallettaisiin ennemmin heittäytyä keskustelemaan, ja tutkia aihetta mustavalkeiden väittämien tai oikein-väärin – näkökulmien sijaan. Uskallettaisiin sanoa nuorille, että päihteet on hankala aihe, koska ne vaikuttavat ihmisiin eri tavoin ja on monien tekijöiden summa, miksi joillekin tulee niistä ongelmia.

Ajatuksissa ja puheissa

Kaikkein eniten omat haaveeni hiertyvät naarmuille tilanteissa, joissa nuoria kohtaava, mutta hiukan eri työkentällä tai sisällön parissa toimiva henkilö kuulee sanat ”ehkäisevä päihdetyö”, ja ajattelee ensimmäisenä päihdeongelmia ja kuntoutusta. Tämä johtaa monasti siihen, että koko aihe on saman tien jotenkin negatiivissävyinen, ja siitä pitäisi keskustella ennemmin ”jossain muualla”. Se on siis jotain ikävää, kaukaista eikä kosketa heitä itseään tai heidän kohtaamiaan nuoria, tai oikeastaan sitä tekeekin kuuluisa ”joku muu”, koska ”ei minulla ole osaamista”. Sitä ei siiksi tee mieli tehdä, ja siksi myös uudenlaiset tavat tehdä sitä jäävät kokeilematta.

Ylipäätään usko siihen, että tätä työtä voisi tehdä millään tavalla hauskasti, mielekkäästi tai jopa pikkuhiljaa koko kulttuuriin vaikuttavasti, tuntuu kovin usein puuttuvan. Varsinkin tuo kulttuuriin jotenkin vaikuttaminen on haaste, ehkä siksi, että päihteidenkäyttö nähdään niin helposti täysin yksityisasiana. Näissä keskusteluissa tuntee monesti, että taas mentiin takaisin lähtöruutuun. No, toisaalta tulee sitten haettua yhteistä ymmärrystä ja ehkä aukenee uusia ajattelutapoja.

Esteet on tehty raivattavaksi

Jonakin päivänä haluaisin, että ehkäisevä päihdetyö nuorten parissa:

  • näkyy ja kuuluu sielläkin, missä mitään huolta tai riskiä ei vielä ole, ollen luonnollinen osa hyvinvoinnin tukemista ja pysyvä osa arjen työtä
  • tukee nuorten omaa kriittistä ajattelua ja uskaltaa tehdä sen hauskoja oppimisen keinoja käyttäen, esimerkiksi yhteisöllisiä projekteja varoittelun ja faktaluennoinnin sijaan
  • keskustelee päihteiden tiimoilta muustakin kuin riippuvuuksista ja -sairauksista eli ei ole vain ongelmakeskeistä
  • on tietoisuutta siitä, että päihteet ovat kokoajan arjessamme läsnä, helposti saatavilla, varsin usein osa vapaa-aikaa ja että siitä asiasta voidaan keskustella/ työstää sitä monin keinoin
  • on yhdessä kasvamista toisenlaiseen arkeen ja maailmaan; aktiivisen kriittistä suhtautumista ympäröivään päihdekulttuuriimme ja totunnaisuuksiimme
  • haastaa aitoon moniammatillisuuteen – rikkoen toimijoiden työnkuvien tai rahoituksen tuottamat jäykät rajat ja uskaltautuen yhteistyöhön
  • toteutuu jollakin tavoin myös siellä, missä nuoret ovat jo täysi-ikäisiä – hyvinvoinnin tukeminen ei katso ikää
  • hyväksyy myös sen, että osa ihmisistä käyttää vaikkapa alkoholia kohtuullisesti, eli ei tavoittele pelkästään ns. raivoraittiutta, vaan rohkenee ylipäätään maltilliseen ja moninäkökulmaiseen vuoropuheluun

Arvaan, että osa lukijoista ehkä miettii, että ”eikös nämä nyt ole jo ihan itsestäänselvyyksiä kaikkialla?”. Eivät ne ole ja siksi tästä kirjoitin. Mutta onneksi on myös valtavan paljon hyvää, innostunutta ja valveutunutta työtä tehty. Usein se alkaa yhden ihmisen innostuksesta ja sitkeästä halusta muuttaa vanhoja käytäntöjä. Jos tunnistat, että teillä on onnistuttu pääsemään kaikkiin näihin unelmiini, voin sanoa: Upeaa, onneksi olkoon! Tiedän myös, että moni nuoria kohtaava ammattilainen on haaveideni kanssa samoilla linjoilla, mutta taistelee yhä arjen työssään tuulimyllyjä vastaan. Teille sanon: Tsemppiä, jatkakaa taistelua hyvän asian eteen!

Olen onnekas, kun saan kuulla erilaisia tarinoitanne.

haaveillen pohtii,

Heidi

 

Heidi Odell, suunnittelija, Preventiimi/Humak, 13.3.2017

 

Siksi pitää kysyä miksi

Tutkija Anu Katainen on selvittänyt syitä, minkä takia nuoret käyttävät alkoholia selvästi aiempaa vähemmän. Kataisen tutkimustuloksista käy ilmi useita selityksiä: vanhempien vahvempi läsnäolo nuorten elämässä, nuorten tiukentunut keskinäinen kontrolli ja sosiaalisen median myötä tulleet uudet yhdessäolon muodot. Lisäksi työ- ja opiskeluelämä ovat muuttuneet niin, että päihteille jäävä tila nuorten arjessa on aiempaa pienempi. Tutkija pysähtyi kysymään miksi, ja me nuorten hyvinvointia edistävät ammattilaiset saimme arvokasta tietoa työmme tueksi.

Ihmettelystä

Uskon, että ihmettely on yksi viisauden tärkeimpiä ainesosia. Se ohjaa mielenkiintoa suuntaan, joka mahdollistaa asioiden kehittämisen. Sen sijaan, että vain tyytyisi siihen, miten asiat ovat (olivatpa ne sitten hyvin tai huonosti), miksi-kysymyksen esittäminen haastaa pohtimaan mistä syistä näin on. Vastaukset puolestaan tarjoavat keinoja rakentaa ja tehdä hyvää. Se, että kysytään miksi, auttaa vastaamaan kysymykseen miten. Entä jos kukaan ei olisi koskaan esimerkiksi pysähtynyt miettimään miksi nuoria tulisi kohdata eri lähtökohdista kuin aikuisia? Tai miksi päihteitä käytetään? Väitän, että nuorisoalan ehkäisevä päihdetyö olisi jotain aivan muuta kuin mitä se nyt on.

Kyseenalaista ajoittain itsesi

Myös oma tapa tehdä työtä ja suhtautua asioihin kannattaa ajoittain (lempeästi) kyseenalaistaa.  Jotta pystyt perustelemaan omat ratkaisusi muille, on sinun pystyttävä perustelemaan ne myös itsellesi. Ja mitenpä se paremmin onnistuisi kuin kysymällä itseltään välillä ”miksi”?  Ihminen helposti juuttuu kaavoihinsa, toistaa itseään ja kenties myös virheitään. Sitä helposti vetää vaikka saman päihdekasvatusmallin nuorille vuodesta toiseen vain, koska niin on tehty jo vuosia ilman, että kukaan olisi kysynyt miksi. Omaa toimintaa katsoo helposti liian läheltä voidakseen huomata juuttuneensa. Miksi-kysymys antaa sopivaa etäisyyttä ja se kannattaakin esittää myös niissä tilanteissa, jotka tuntuvat jo itsestään selviltä.

Vain hyviä kysymyksiä

Sanonta, jonka mukaan typeriä kysymyksiä ei ole pitää kaikessa kliseisyydessään paikkansa. Joihinkin kysymyksiin on vain helpompi vastata kuin toisiin, mutta se ei silti tee niistä huonoja. Jokainen kysymys, joka tarjoaa edes hieman lisää ymmärrystä esimerkiksi nuorten hyvinvointiin liittyen on väistämättä kysymisen arvoinen.

Haastan sinut tämän kirjoituksen myötä kyselemään ja sen myötä kehittymään, kehittämään. Rajansa kuitenkin kaikella. Aina ei tarvitse kyseenalaistaa ja yrittää löytää perusteluita asioiden takana. Joskus on ihan perusteltua todeta vain ”Miksei?” ja hypätä mukaan.

Terveisin, Elsi Vuohelainen, asiantuntija, Preventiimi/Humak

Julkaisupäivämäärä 6.2.2017

Tervetuloa uusi vuosi! Mitä tuotkaan tullessasi?

 

Takana on joulunajan hiljentyminen ja ehkä iloisesti kupliva uuden vuoden vastaan ottaminen. Joku saattaa viettää juhlarupeaman päätteeksi tipatonta ja tehdä uuden paremman elämän valintoja. Mitä kaikkea uusi vuosi tuokaan tullessaan! Työpisteeni äärelle palatessani pääsin tutustumaan tuoreeltaan Päihdetilastolliseen vuosikirjaan, johon on jälleen koottu keskeiset tiedot Suomen päihdetilanteesta vuodelta 2015. Sen saattelemana upposin pohtimaan mennyttä, nykytilaa ja tulevaa ehkäisevän päihdetyön tulokulmasta.

Vuosittain koottava Päihdetilastollinen vuosikirja antaa kuvan Suomen päihdetilanteen kehityksestä. Siinä esitetään Suomen alkoholi- ja huumepolitiikan keskeisiä tavoitteita sekä niiden yhteyksiä kansainvälisiin alkoholi- ja huumepoliittisiin sopimuksiin ja ohjelmiin useiden eri indikaattoreiden avulla. Sen tarkoituksena on tuottaa laajaa tietopohjaa muun muassa asiantuntijoille sekä alkoholipolitiikan suunnittelijoille ja päättäjille. Tuoreen vuosikirjan mukaan muun muassa Suomalaisten alkoholipoliittiset asenteet ovat tiukentuneet selvästi 1990-luvun puolestavälistä 2010-luvun alkuvuosiin. TSN Gallupin teettämän mielipidekyselyn mukaan vallitsevia alkoholipoliittisia rajoituksia tai niiden tiukentamista kannatti 55 prosenttia vastanneista, oli vastaava osuus vuonna 2012 88 prosenttia. Vuosikirja kertoo myös, että suomalaisten alkoholin kokonaiskulutus on ollut laskusuunnassa vuodesta 2008 alkaen. Tuoreen tilastotiedon mukaan edellisvuoteen verrattuna laskua tapahtui 3,6 prosentin verran. Seuraavaksi tarkastelen hieman miten lainsäädännössä ja julkisessa keskustelussa on reagoitu näihin päihteiden käyttöön liittyviin muutoksiin.

Ehkäisevä päihdetyö osana alkoholilain kokonaisuudistusta

Siirrytään aluksi menneeseen tuoreen päihdetilastollisen vuosikirjan aineiston keruu vuoteen 2015. Sen- päätteeksi tarjoutui mahdollisuus työmme jäntevöittämiseen kun laki ehkäisevän päihdetyön järjestämisestä (523/2015) astui voimaan kumoten vanhan raittiustyölain. Laki tuli voimaan loppuvuodesta 2015, mutta sen käyttöönotto ja soveltaminen käynnistyi kunnissa vuoden 2016 aikana. Lakiuudistuksen tarkoituksena oli erityisesti paikallisen päihdehaittojen ehkäisyn kehittäminen. Lain tavoitteena on ehkäistä ja vähentää alkoholin, huumeiden, tupakan ja lääkkeiden väärinkäytön lisäksi myös rahapeleistä ihmisille aiheutuvia haittoja. Lain myötä julkinen valta huolehtii alkoholin, tupakan, huumausaineiden ja muiden päihtymiseen käytettävien aineiden sekä rahapelaamisen aiheuttamien haittojen ehkäisystä yhteistyössä yleishyödyllisten yhteisöjen kanssa. Sen suoma mandaatti velvoittaa ehkäisevän päihdetyön perustuvan haittojen seurantaan, tieteelliseen näyttöön sekä hyviin käytäntöihin.

Meille ehkäisevän päihdetyön parissa työskenteleville lakiuudistus on ollut tervetullut ryhtiliike, mutta tulkintani mukaan se ei ole saanut huomiota mediassa tai julkisessa keskustelussa, jotta tavallinen kansalainenkin tietäisi sen olemassaolosta. Sen sijaan meneillään oleva keskustelu alkoholilain kokonaisuudistuksesta on käynyt hyvinkin vilkkaana. Vajaa vuosi sitten toukokuussa hallituspuolueet pääsivät yhteisymmärrykseen alkoholilain muutosten päälinjoista, jotka ovat herättäneet paikoin kiivastakin keskustelua aiheesta. Tuntuu, että lähes jokaisella on tähän aiheeseen jokin mielipide sanottavanaan. Jännittävää on ollut seurata mitkä asiat saavat isompaa huomiota ja mitkä jätetään omaan arvoonsa. Itse ehkäisevän päihdetyön edustajana olisin toivonut ehkäisevän päihdetyön lakiuudistukselle edes pientä siivua siitä huomiosta minkä ”koko kansaa kohuttava” alkoholilainuudistus on saanut osakseen. Vaikka ehkäisevää päihdetyötä määrittävään lakiin ei sisälly niinkään pakotteita soisin sen tuomien mahdollisuuksien saavan mediassa parempaa tarkastelua. Ehkäisevällä työllä on joka tapauksessa olennainen rooli alkoholipoliittisessa lainsäädäntöprosessissa, jossa kyse on mahdollisesti myös haittojen kasvun riskistä.

Mitä muuta on tiedossa?

Kovasti puhututtaneen alkoholilainuudistuksen lisäksi tänä vuonna astuu voimaan asteittain osia uudesta tupakkalaista (549/2016). Vuoden ensimmäiseen aamun herättyämme astui voimaan muutos, joka tarjoaa taloyhtiöille mahdollisuuden hakea tupakointikieltoa huoneistoihin kuuluville parvekkeille ja muihin ulkoilutiloihin. Tämäkin lakiuudistus on saanut pidemmän aikaa huomiota suurelta yleisöltä ja sitä on paikoin vastustettu voimakkaastikin. Lakiin on siitä huolimatta uskaliaasti kirjattu tavoite, jonka mukaan ihmisille myrkyllisiä aineita sisältävien ja riippuvuutta aiheuttavien tupakkatuotteiden ja muiden nikotiinipitoisten tuotteiden käyttö loppuisi kokonaan. Jäämme jännityksellä seuraamaan, millä tavalla taloyhtiössä lähdetään ratkomaan parveketupakoinnin aiheuttamia kysymyksiä ja minkälaista julkista keskustelua se herättää.

Kaiken kaikkiaan voin vain todeta tämän systemaattisen tietojen keräämisen päihdetilanteesta ja siihen liittyvistä indikaattoreista olevan oiva väline poliittisiin päätöksen tekoon. Mielenkiintoista on nähdä mihin tämä kaikki päätyy alkoholilainuudistuksen osalta tänä vuonna. Lopuksi haluan nostaa vielä uudestaan Päihdetilastollisesta vuosikirjasta kohdan, jonka mukaan päihteiden käyttö on edelleen laskusuunnassa. Ottakaamme ehkäisevän päihdetyön ammattilaisina osa tästä kunniasta, sillä kukapa kissan hännän nostaisi jos ei kissa itse.

Hyvää alkanutta vuotta toivotellen

Noora

Noora Paakki, suunnittelija, Preventiimi/Humak, 12.1.2017

 

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Päihdetilastollinen vuosikirja 2016 Alkoholi ja huumeet.

Ei sanaakaan ehkäisevästä päihdetyöstä

Meidät, moninainen noin 40 aikuisen joukko, niin ammattilaisia kuin vapaaehtoisia oli kutsuttu koolle yhdessä miettimään ratkaisuvaihtoehtoja ongelmaan, jota kuvailtiin seuraavaan tyyliin: Nuoret hengailevat ryhminä kauppakeskuksissa. Nuorten oleilu näkyy ilkivaltana, kulkuväylien tukkeutumisena ja iäkkäämmät asiakkaat eivät uskalla tulla sisään tai mennä ohitse, kuuluu melua ja kiroilua, näkyy päihteiden käyttöä ja päihtyneisyyttä sekä näpistelyä. Vartijoiden kanssa leikitään kissa-hiiri leikkiä. Mitä voisimme tehdä? Ilmiöiden keskellä ovat nuoret ja ymmärrys nuoria kohtaan: rajattomuus kuuluu nuoruuteen, nuoret saavat viettää aikaa julkisessa tilassa ja joku paikka pitää olla kavereiden tapaamiseen. Silti on ongelma, miten saataisiin toiminta sopeutettua yleisiin käytös- ja sääntönormeihin ja eri tilassa liikkuvien sukupolvien välille ymmärrys – nämä kysymykset kuuluvat osallistujien puheista.

Moniuloitteinen tarina

Keskustelu tilaisuuden osallistujajoukossa polveilee. Puheenvuorojen keskiössä ovat keskustan turvallisuus ja viihtyisyys kaikille käyttäjille, myös nuorille. Nuoret eivät saa pelkästään keskenään kasvattaa toisiaan – nyt homma näyttää sille. Nuorisotyöntekijän mukaan nuoria eivät ympärillä olevat aikuiset häiritse, vaan passiivisten aikuisten läsnäolo ja näkyvillä olo luovat turvallisuutta. Aikuiset saavat hiljaisesti näkyä ja olla läsnä – ilmaan jää kysymys, oivaltavatko aikuiset roolinsa ja onko paikalla oikeasti turvallisia aikuisia. Millainen on turvallinen aikuinen?

Ilmenee, että keskustassa on myös toisenlainen hengaileva ryhmä: aikuiset päihteiden käyttäjät. Nuorten ja aikuisten päihdeporukan välillä on liikehdintää, joka on kyseenalaista, ei aina lainmukaista toimintaa. Välitetään päihteitä sekä tapahtuu muuta epätoivottavaa aikuisten ja nuorten välistä vuorovaikutusta.

Yhteistyöllä ratkaisemaan ja nuoret mukaan

Keskustelu etenee ja ehdotetaan ratkaisuja, joilla voitaisiin puuttua nuorten tilanteeseen. Mitä jos aikuiset eivät olisi vain ongelmatilanteissa paikalla? Aikuiset voisivat olla läsnä muutenkin nuorten porukoissa, myös positiivisesti antamassa palautetta ja jakamassa iloa. Silloin rakentuisi luottamusta, joka oikeuttaisi puuttumaan myös nuorten käytöksen epäkohtiin ja miettiä pelisääntöjä yhdessä nuorten kanssa. Jalkautuminen, nuorten palvelujen pop-up kioski ja sen tyylistä toimintaa ehdotettiin.

Osallistujat tunnistivat yhteisesti positiivisen palautteen merkityksen ja vuorovaikutuksen rakentamisen tärkeyden nuorten kanssa. Mielellään aikuiset, kuten kauppakeskuksen henkilökunta ja johtajat antaisivat positiivista palautetta. Miten valjastettaisiin nuorissa oleva energia positiiviseksi osallisuudeksi ja ”järkeväksi tekemiseksi” huomioiden digiaika ja some? Miten saataisiin nuorten ääni kuuluviin? Keskustelussa esitettiin myös, miten olisi nuorten ryhmän ja vertaisuuden hyödyntäminen, nuorten digikiinnostuksen tavoitteellinen ”valjastaminen” vaikka tiedottamiseen nuorilta-nuorille ajatuksella.

Jotkut osallistujat havahtuvat, että tosiaan, tässä tilaisuudessa paikalla ei ole yhtään nuorta

Laitetaan ept-lasit päähän

Ehkäisevää päihdetyötä ei mainittu sanallakaan tarinan tilaisuudessa. Tarinan voi hyvin pukea myös nuorisoalan ehkäisevän päihdetyön kehikkoon. Tarinassa löytyy ehkäisevän päihdetyön toteutusmuodoista kaikkiin aineksia, myös riskiehkäisyyn, mutta eniten sosiaaliseen vahvistamiseen ja yleiseen ehkäisy. Joukossa on nuoria, jotka ovat viikonloppuisin päihtyneenä, mutta myös nuoria, jotka eivät käytä päihteitä. Päihteettömät nuoret ovat keskustassa hengaillessaan riskissä, koska päihteiden saatavuus on helppoa ja ympäristö on nykyisellään päihdemyönteinen. Tilaisuudessa esitetyillä keinoilla on tavoitteena tukea taitoja, joita nuoret tarvitsevat oikeansuuntaisten valintojen tekemisessä. Tarpeellista olisi vaikuttaa erityisesti ryhmän ja paikallisyhteisön toimintaan. Kohteena ovat nuorten tiedot, asenteet sekä suojaavat tekijät ja riskitekijät. Menetelminä esitettiin nuorten tavoitteellista kohtaamista: kuuntelevia, keskustelevia ja osallistavia toimintatapoja. Puheessa oli vahvasti nuorten oman toimijuuden mahdollisuuksien etsiminen ja kriittisen ajattelun herättäminen.

Kadulla toimivan nuorisotyöntekijän vuorovaikutus nuorten kanssa on jo tuottanut tarinan ja toisenkin nuorten arjesta, jonka tapahtumiin voi tarttua myös ehkäisevän päihdetyön näkökulmasta. Keskustassa hengailevien nuorten tarinoissa kuuluu humalassa koheltamisesta, rahapulaa, sosiaalisten suhteiden hankaluutta, elämäntilanteen muutoksia opiskeltaessa uudella paikkakunnalla sekä läheltä-piti-vaaratilanteita esimerkiksi väkivallassa ja liikenteessä. Kaveriporukka keskustassa on tiivis ja tärkeä sekä koulussa menee ihan ok, silloin kun siellä jaksaa käydä.

Jään innostuneena odottamaan seuraavaa tapaamista – luotan, että verkostossa ja nuorissa on positiivista tekemisen meininkiä.

Marjo

sammakot

Muutama sana puheeksiotosta ehkäisevän työn kentällä

”Kysy. Se kannattaa.”

Näin vakuuttaa viikolla 45 vietettävä Ehkäisevän päihdetyön viikon iskulause. Teemana on tänä vuonna puheeksioton vahvistaminen ja hyvien käytäntöjen jakaminen kohtaamistyössä. ”Jes, vihdoinkin, tätä onkin odotettu!” oli oma ajatukseni teeman kuultuani. Aihe saattaa kuitenkin herättää meissä nuorisoalan ammattilaisissa hyvin erilaisiakin reaktioita. Joku ihmettelee, tarvitseeko näin yksinkertaista asiaa alleviivata – jokainenhan tätä työssään jo tekee! Toinen taas ajattelee, että voi kamala, eihän tämä nyt kuulu ehkäisevän työn, saati nuoriso- tai kasvatustyön kentälle ollenkaan. Minähän ohjaan, opetan ja korkeintaan ehkäisen, mutten puutu – saati lähde korjaamaan.

Miksi päihteistä puhuminen herättää meissä ammattilaisissa niin voimakkaita tunteita? Tähän on varmasti yhtä monta vastausta kuin on meitä työntekijöitäkin. Alkoholin – ja ylipäätään päihteiden – rooli yhteiskunnassamme lienee ainakin yksi selittävä tekijä. Alkoholi on monen ilon, mutta myös surun, itkun ja häpeän aihe. Huumeiden kohdalla tilanne koetaan helposti vielä ristiriitaisemmaksi: kehtaako sitä edes kysyä, ettei asiakas vain loukkaannu ja kuvittele että häntä pidetään rikollisena. Myös työntekijän oma suhtautuminen päihteisiin, nuoruudenkokemukset tai perhetilanne saattavat vaikuttaa siihen, miten helppona tai vaikeana asian esille ottaminen koetaan. Olennaista olisikin näissä tilanteissa tunnistaa oma ajattelutapansa ja suhtautumisensa, sekä tehdä ensi itselleen selväksi, miksi asiaa kysyy.

On hyvä muistaa, että päihteistä puhuminen ei ole vain yksittäisen työntekijän päätöksen tai tuntemuksen varassa. Tuore laki ehkäisevän päihdetyön järjestämisestä nostaa puheeksioton ja mini-intervention esimerkeiksi toimivista, ehkäisevän päihdetyön toteutuksessa suositeltavista käytännöistä – kaikille kohtaamistyössä toimiville. Lisäksi viime keväänä voimaan tullut sosiaalihuoltolaki ohjaa meitä ammattilaisia kartoittamaan asiakkaan tarpeita omissa palveluissamme, oli kyseessä sitten alaikäinen tai jo 18 vuotta täyttänyt nuori. Monissa palveluissa onkin jo herätty kehittämään yhteisiä käytäntöjä puheeksioton tueksi, esimerkkinä vaikkapa laajaan kouluterveyskyselyyn kuuluva nuoren päihdemittari. Selkeät ohjeistukset helpottavat asiaa ja niiden taakse voi hätätapauksessa myös piilottaa persoonansa jos aihe tuntuu vaikealta.

Päihteistä puhumiseen liittyy meillä ammattilaisilla välillä myös pelko omasta riittämättömyydestä. Huoli nuoren tilanteesta paljastuu aiheelliseksi tai vielä pahempaa, vastapuoli tuo pöytään yllättäen jotain sellaista, mitä työntekijä ei ole osannut edes ajatella. Oikeita ohjaustahoja tai malleja ei olekaan saatavilla juuri siinä hetkessä ja työntekijän mielen voi vallata paniikki siitä, mihin asiassa pitäisi nyt edetä. Pelko on ymmärrettävä, mutta itselleen kannattaa olla armollinen. Kun uskaltautuu kysymään, mitä vastapuoli tilanteessa itse toivoisi, tällä saattaakin olla jo valmiiksi ajatus tai toive jatkosta. Ammattilainenkin saa ottaa rauhassa aikaa ja kertoa myös nuorelle tarvitsevansa lisää tietoa tämän auttamiseksi.

Lupaako EPT-viikon tunnuslause kysymisen kannattavuudesta liikoja?

Jos minulta kysytään, ei lupaa. Kyllä, nuoren tai vanhemman ensireaktio ammattilaisen huoleen voi toisinaan olla torjuva. Syy tähän voi löytyä jo siitä, että on kyse aiheesta jota on totuttu pitämään tabuna tai salaisuutena, jolloin keskustelu nostaa pintaa huolen sijaan ensimmäiseksi häpeän tunteen. Tästäkään huolimatta en ole ammattilaisena joutunut katumaan huoleni esiin nostamista. Päinvastoin, niiden nuorten tai perheiden kohdalla jotka ovat voineet kohdata asian – vaikka välissä olisi ollut vaikeita tunteita ja torjuntaa – olen monesti voinut ilokseni nähdä asioiden kääntyvän parempaan suuntaan. Vaikka oma työmme välillä tuntuisi vain pisaralta valtameressä, koko päihdekulttuurimme koostuu loppujen lopuksi näistä yksittäisistä asenteista ja valinnoista, niistä pisaroista.

 

Terveisin Helena

Ehkäisevän päihdetyön viikkoa vietetään 7.-13.11.2016. Lisää tietoa viikon teemasta ja puheeksioton hyvistä käytännöitä löydät täältä.

Ehkäisevää päihdetyötä ammattikorkeakoulussa. Onko pakko?

Ammattikorkeakoululain mukaan ammattikorkeakoulujen tehtävä on valmistaa opiskelijat työelämän ja sen kehittämisen vaatimuksiin, tukea ammatillista kasvua ja harjoittaa tutkimus- ja kehitystyötä. Huh, ei sanaakaan ehkäisevästä päihdetyöstä! Pykälä 31 kyllä mainitsee turvallisen ja viihtyisän opiskeluympäristön, mutta sitä ei kai tarvitse välttämättä kytkeä päihdeasioihin. Ja hyvä on, varmasti tietyillä aloilla päihdeasiat liittyvät ammatillisiin taitoihinkin, mutta ei niitä aloja montaa ole…

Oppilas- ja opiskelijahuoltolain mukaan oppilaitoksen tulee edistää opiskelijoiden terveyttä ja hyvinvointia sekä osallisuutta ja ehkäistä ongelmien syntymistä. Pahus! Mutta hetkinen, tämä lakihan ei koskekaan ammattikorkeakouluja. Luoti väistetty. Ja aikuisia ihmisiähän nämä ammattikorkeakouluopiskelijat jo ovat, mitä niitä holhoamaan? Alaikäisten kanssa on tietysti ihan eri juttu…

SORA-lainsäädäntö kylläkin jo edellyttää kiinnittämään päihteisiin huomiota esimerkiksi mahdollistamalla huumausainetestauksen ja velvoittaen kiinnittämään huomiota turvallisuuteen vaikka juuri päihteiden kannalta. No, päihdesuunnitelmalla tämä hoituu ja onneksi näitä tilanteita ei niin usein kuitenkaan tule vastaan. Ei tässä sentään päihdekasvattajaksi tarvitse tuon takia ruveta.

Laki ehkäisevän päihdetyön järjestämisestä velvoittaa yleishyödylliset yhteisöt ehkäisevään päihdetyöhön yhteistyössä julkisen vallan kanssa, ja kiinnittämään täten huomiota alkoholin, tupakan, huumausaineiden ja muiden päihtymiseen käytettävien aineiden sekä rahapelaamisen aiheuttamien haittojen ehkäisyyn. Ei kai tämä nyt sentään ammattikorkeakouluja koske? Ai jaa, että ollaan yleishyödyllinen yhteisö? Osui ja upposi!

No, miten sitten?

Tuoreen Ehkäisevä päihdetyö ammattikorkeakoulussa – miksi ja miten? -julkaisun mukaan ehkäisevällä päihdetyöllä on kolme roolia ammattikorkeakoulukentällä: vastuunkantaja, opettaja ja yhteisöllisyyden lisääjä.

Vastuunkantajana ammattikorkeakoulut toimivat ”ehkäisevä päihdetyö kuuluu kaikille” -periaatteen mukaisesti. Päihdekulttuuri ja päihteidenkäytön vaikutukset eivät kosketa vain jotain tiettyä väestönosaa. Opiskelijat ovat paitsi mahdollisia päihteiden käyttäjiä myös toisten päihteidenkäyttäjien aiheuttamille haitoille alttiita, päihdekulttuurissa eläviä ja sitä muokkaavia sekä mahdollisesti tulevia päihteidenkäyttäjien kohtaajia ja ehkäisevän päihdetyön tekijöitä. Ammattikorkeakoulun toimijat eivät voi sulkea tältä silmiään, vaan asia on tietoisesti nostettava esiin eri tavoin keskusteluissa, käytännöissä ja oppilaitoksen toimintakulttuurissa.

Opettajana ammattikorkeakoulut tiedostavat sen, että heidän opiskelijansa saattavat tulevassa työroolissaan tarvita ehkäisevän päihdetyön osaamista ja hahmottamista. Tämä tarve ei koske vain esimerkiksi sosiaali- ja terveyspuolen ja kasvatusalan opiskelijoita, vaan kaikkia kohtaavaa työtä tekeviä, kuten vaikka poliiseja ja ravintola-alalla työskenteleviä. On kouluttajan vastuulla huolehtia siitä, että tulevaisuuden osaajilla ja tekijöillä on riittävä ymmärrys siitä, mikä heidän roolinsa hyvinvoinnin edistäjänä on. Kuka kehtaisi sanoa, että ”tämä ei kuulu meille”? Toivottavasti ei ainakaan yksikään kohtaavaan työhön kouluttava ammattikorkeakoulu.

Yhteisöllisyyden lisääjänä vastuulta ei vapaudu yksikään ammattikorkeakoulussa työskentelevä. Opiskeluaika mielletään helposti päihteille altistavaksi ja opiskelijat myöntävät, että päihteettömyyden valinta ei aina ole opiskelijan roolissa helppoa tai ristiriidatonta, vaikkakin se on mahdollista. Tässä on ammattikorkeakoulutoimijoiden paikka astua esiin. Lehtoreiden, opiskelijahuollon, oppilaskuntien ja talonmiehenkin on oltava luomassa omasta ammattikorkeakoulustaan paikkaa, jossa opiskelija ei tunne oloaan ulkopuoliseksi vain koska ei tee mieli tarttua pulloon tai viettää taukoja tupakkanurkalla, ja paikkaa joka tarjoaa mahdollisuuksia kyseenalaistaa vallitseva päihdekulttuuri. Hyvä ja kannustava sosiaalinen ilmapiiri ei ole vain oppilaitoksen hyvinvointivastaavan harteilla, vaan siihen tarvitaan ihan jokaista.

Onko pakko? On.

Terveisin, Elsi

Verkko vetää -kehittämistiimin kuulumisia

Viime syksynä lähdin mukaan Preventiimin Verkko vetää –kehittämistiimiin. Preventiimin kehittämistiimit olivat aivan uusi juttu, ja pidin sitä mielenkiintoisena mahdollisuutena päästä työskentelemään tiimissä ja kehittämään jotain uutta oman työn ohella. Avoimin mielin vaikuttivat mukana olevan myös muut tiimiin ilmoittautuneet. Alusta asti mukana olivat Elsi Vuohelainen Preventiimistä, Mimmi Mäkinen Verkeltä, Hanna Ikonen YAD Youth Against Drugs ry:ltä sekä minä, Niina Himanka Ylivieskan nuorisotoimesta. Loppumetreillä mukaan hyppäsi Hannan tilalle Anne Hämäläinen YADilta.

Talven aikana kokoonnuimme videoneuvotteluiden merkeissä ja pohdimme porukalla mitä haluaisimme tuottaa kehittämistiimin kautta. Tulimme siihen tulokseen, että koulutusta tarvitaan aina, ja verkkoympäristö muuttuu jatkuvasti. Lähdimmekin tiimissä suunnittelemaa työpajaa Päihdepäiville Helsinkiin otsikolla ”Ehkäisevää päihdetyötä verkossa nuoria osallistaen. Miksi ja miten?” Työpajaa suunnittelimme alun perin noin 30-40 osallistujalle, mutta jouduimme aivan viime tipassa muuttamaan suunnitelmaa, kun kuulimme että meitä oli nuorisoalan ehkäisevää päihdetyötä käsittelevään seminaariin tulossa kuuntelemaan mahdollisesti jopa 70 alan ammattilaista! Selvästikin aihe kiinnosti.  Työpajan kesto oli tunti, joten aika oli varsin lyhyt näinkin laajalle aiheelle. Työpajan tavoitteena oli innostaa ja kannustaa tekemään enemmän ja monipuolisemmin ept:tä verkossa.

Työpajan alussa kerroimme faktoja nuorten verkon käytöstä tilastojen avulla. Nämä tilastot olimme saaneet Verkeltä. Sen jälkeen Anne Hämäläinen kertoi muutamia esimerkkejä ja malleja siitä, miten ehkäisevää päihdetyötä toteutetaan verkossa. Lopuksi järjestimme vielä pienen Kahoot-kyselyn, jonka kautta saimme selville osallistujien mielipiteitä ja asenteita liittyen verkossa tehtävään työhön. Esimerkiksi vlogeja osallistujista seurasi vain noin joka viides, mutta lähes 70% osallistujista tarkistaa ensimmäisenä herättyään kännykän. Työpajan päätteeksi jäi itselleni sellainen fiilis, että aihe on tärkeä ja verkossa tehtävästä työstä olisi tärkeä puhua ja järjestää lisää koulutuksia ammattilaisille. Tarvetta varmasti on, varsinkin kun verkkomaailma muuttuu jatkuvasti.

Niina Himanka, nuoriso-ohjaaja, Ylivieskan nuorisotoimi

Miksi sitten tehdä ehkäisevää päihdetyötä verkossa?

Minä pääsin mukaan Verkko vetää –kehittämistiimin toimintaan ja Päihdepäivien työpajaan kouluttamaan reilun viikon työkokemuksellani YAD:n verkkovapaaehtoistyön suunnittelijana. Haaste oli jännittävä mutta mieluisa, muut tiimin jäsenet olivat suunnitelleet pajan jo valmiiksi ja valinneet neljä erityyppistä verkossa tehtävän työn esimerkkiä, joita pääsin esittelemään. Tavoitteena oli tuoda esille sitä, miten moninaisin tavoin digitaalisuutta pystytään hyödyntämään sekä herätellä ajatuksia siihen, miten kukin voisi omassa työssään hyödyntää verkossa tehtävän työn mahdollisuuksia.

Vaikka olen uusi kasvo ehkäisevässä päihdetyössä, verkossa nuorten kanssa tehtävästä työstä minulla on onnekseni kokemusta. Ennen työtäni YAD:lla toimin pienessä keskisuomalaisessa Hankasalmen kunnassa nuorten tieto- ja neuvontatyön hankkeessa, jossa merkittävä osa työstäni tapahtui digitaalisesti. Kun peilaan kokemuksiani tieto- ja neuvontatyöstä sekä kokemuksiani YAD:n Street Teamista, olen vakuuttunut siitä, että myös ehkäisevää päihdetyötä tulee tehdä verkossa. Verkko ja sosiaalinen media eivät ole nuorten elämässä mikään erillinen saareke, ”johon mennään”, vaan ympäristö, jossa ollaan ja eletään luontevasti. Ja nuorten kanssa tehtävän työn tulee mennä sinne, missä nuoretkin ovat. Digitaalinen maailma on kuitenkin alati muuttuva, ja ammattilaisen näkökulmasta kaikkien sivustojen, sovellusten, hashtagien, käyttisten, seuraajien ja tykkäysten viidakko voi tuntua loputtomalta. Tulee helposti tunne, että kaikki pitäisi tietää, osata ja hallita. Tässä kohtaa toivoisin Sinun, hyvä lukija, laskevan hartiasi alas ja hengähtävän hieman, sillä näin ei ole.

Mielestäni tärkeintä lähdettäessä tekemään ehkäisevää päihdetyötä verkossa on tuntea ”omat nuoret” eli oman organisaation kohderyhmä. Millaista ohjausta, tietoa, vuorovaikutusta ja palveluita he kaipaavat ja mitä sovelluksia ja sivustoja he tällä hetkellä käyttävät. Miten tämä sitten saadaan selville? Kysymällä nuorilta itseltään tietenkin. Tämän jälkeen on helpompaa lähteä miettimään, miten oma organisaatio voisi näihin tarpeisiin vastata niissä ympäristöissä joissa nuoret jo ovat. Mikäli se ei ole mahdollista, voidaan etsiä, löytyisikö olemassa olevista, esimerkiksi valtakunnallisista palveluista jokin, joihin työntekijät voisivat nuoria ohjata tai muuten hyödyntää. Voihan myös olla, että syntyy jotain aivan uutta, joka vastaa nuorten tarpeisiin.

Digitaalisesti tehtävä työ voi olla tiedottamista, tiedon levittämistä ja oikean ja luotettavan tiedon ääreen ohjausta. Mielestäni paras ja tärkein ulottuvuus digitaalisessa työssä on se, että se mahdollistaa helpon väylän vuorovaikutukseen monin tavoin. Valtakunnallisissa ja monissa paikallisissakin palveluissa on mahdollisuus hakea ohjausta, neuvontaa, tukea ja apua anonyymisti. Myös tutulle työntekijälle saattaa olla helpompi ensin kirjoittaa joistain asioista kuin jutella kasvotusten. Kun keskustelu on avattu verkossa, on kasvokkain jutun jatkaminen helpompaa. Sosiaalisessa mediassa myös tiedottamiseen avautuu vuorovaikutuksen mahdollisuus. Verkossa tehtävä työ tarjoaa parhaimmillaan väylän, joka edistää nuoren osallisuutta ja oman elämän aktiivista toimijuutta.

Ihminen tarvitsee ihmistä ja kasvokkain tapahtuvaa kohtaamista digitaalinen työ ei voi koskaan korvata. Mutta hyviä ”apukäsiä” kohtaamiseen ja ehkäisevään päihdetyöhön se tarjoaa. Millaisia tarpeita Sinun nuorillasi on, ja miten organisaationne voisi niihin vastata? Olisiko verkosta työvälineenä apua?

Anne Hämäläinen, verkkovapaaehtoistyön suunnittelija, YAD Youth Against Drugs ry

Päihdekulttuuri – pojasta polvi paranee

Viime viikolla lööpit huusivat taas ennakkoon, että ”poliisi valvoo perinteiseen tapaan nuorten päihteiden käyttöä ensi viikonloppuna koko maassa” (lainaus Ilta-Sanomista 3.6.2016). Näinhän meillä on tapana tiedottaa joka vuosi hieman ennen koulujen päättäjäisiä. Nuorten juhlinta päihteiden voimalla on edelleen perinne, jota mittavat ammattilaisten ja myös vapaaehtoisten aikuisten joukot valvovat.

Suomessa juhla ei oikeastaan ole mikään juhla, ellei ainakin yhden kuohuviinipullon korkki poksahda auki. Toisaalta nuorempi sukupolvi on jo tämän osalta osoittanut, että perinteitäkin voidaan muuttaa. Silti nuoret kohtaavat edelleen erityisesti aikuisten toimesta tapahtuvaa, melko holtitonta alkoholinkäyttöä, erityisesti kesäaikaan. Juhannus on kesän viinanmyyntitilastojen ykkönen vuodesta toiseen. Alkon myynti kasvaa silloin huimasti, eikä anniskeluravintoloillakaan pöllömmin mene. Terassit pullottavat kylläkin jo heti auringon näyttäydyttyä huhti-toukokuusta alkaen.

Nuorten on kostean kulttuurin keskellä otettava omalla toiminnallaan kantaa siihen, miten he suhtautuvat suomalaiseen päihdeilmapiiriin. Suhde päihteisiin kun muokkautuu myös sitä kautta, miten nuori peilaa itseään ja omaa toimintaansa muista, niin toisista nuorista kuin aikuisistakin. Onneksi yhä useampi nuori uskaltaa nykyään uhmata normia ja kulkea omia, raittiimpia polkujaan. Silti virran mukana menijöitä vielä riittää, ja siksi on hyvä pysähtyä miettimään nuorisoalan ammattilaisten mahdollisuuksia vahvistaa kriittisempää päihdekulttuuria.

 

Kuivemmat bileet – parhaat bileet?

Vasta omia päihdeasenteitaan rakentavia nuoria voi tukea siinä, että he uskaltavat ajatella omin aivoin ja kyseenalaistaa kännitarinoille naureskelun ja juhlajuomisen tärkeyden. Nuorille päihteettömyys voi olla jo paljon helpompi valinta kuin heidän vanhemmilleen, mutta ei ole haitaksi sitä vieläkin helpottaa. Aloittaa voi vaikka sillä, että kysyy nuorilta heidän näkemyksiään nykyisestä juomiskulttuurista. Millainen on nuorten mielestä järkevä ja oman elämän kannalta toimivin suhde alkoholiin tai muihin päihteisiin? Mikä heidän mielestään suomalaisessa juhlimisessa on parasta, mikä taas ärsyttää? Mitä he tekisivät toisin?

Märkä juomiskulttuuri on syvällä meissä suomalaisissa, eikä se siksi muutu itsestään – eikä nopeasti. Sukupolvi kerrallaan kuitenkin. Tähän muutokseen kannattaa satsata, jotta päihdehaitat eivät enää kasvaisi. 6-7 miljardin euron vuosittaiset alkoholihaitat (välittömät ja välilliset) ovat jo taloudellisestikin mittavat. Ehkäisevä päihdetyö ei ehkä ole juuri nyt trendikkäintä, mutta tulevaisuuden kannalta arvokasta työtä. Päihdekulttuuriin vaikuttaminen on osa sitä, nuorissa on tälläkin kertaa tulevaisuus. Kiitos kun teet töitä kuivemman (päihde)kulttuurin puolesta!

 

Kesäterveisin,

Mari Tapio

(blogin kuva: Andrés Nieto Porras, CC BY-SA, www.flickr.com)

Positiivisen ajattelun taito

On monenlaisia kampanjoita hyvän puhumisesta joko kasvotusten tai selän takana. Positiivisten asioiden korostamiseen ei liity mitään riskejä, mutta mahdollisesti suuria hyötyjä. Positiivinen ajattelu ei ole pelkkää höttöä ja kieltäytymistä nähdä ongelmia.

Hyvän puhumisessa on ajatuksena puhua positiivisesti. Päihteistä ja nuorten päihteiden käytöstä viestitään edelleen usein negatiivisten tilastojen ja teemojen valossa, kun pyritään pitämään nuoret erossa päihteistä. Vanha asia, mutta toistamisen arvoinen: Olisiko tilastojen positiivisesta puolesta viestintä yksi käänne kasvattaa nuorten päihteettömyyttä? Tietysti positiivisuus ei ole niin mediaseksikästä ja myyvää, mutta muutos otsikointiin on mahdollista. Ongelmilla ja vaikeilla asioilla saa toistaiseksi enemmän huomiota ja rahakin heltiää herkemmin – valitettavasti. Ihmisiin voidaan kuitenkin asennetasolla vaikuttaa hyvin pitkälle. Jos päihteettömyyteen liittyviä valoisia ja hyviä asioita lisättäisiin puheissa, siitä kasvaisi ennen pitkää isompi virta, joka toisi nuorille parempia edellytyksiä elämään sekä kannustaisi päihteettömyyteen. Jopa yli 18 vuoden maagisen iän, kun lain mukaan kaikki laissa kieltämättä jätetyt päihteet ovat vapaasti käytettävissä.

Ehkäisevässä päihdetyössä on kysymys asenteisiin vaikuttamisesta. Jokainen nuorten kanssa työskentelevä voisi aina toisinaan hetken pohtia omaa vaikuttamistyötään. Millaista vaikuttamisviestintää käytät nuoriin? Entä päättäjille ja sidosryhmille? Onko viestintä positiivista päihteettömästä elämästä? Positiivista vaikuttamisviestintää on esimerkiksi, että pyritään vaikuttamaan nuorten valintoihin, jotta ne olisivat oman hyvinvoinnin kannalta järkeviä sekä viestiä tekijöistä, jotka edistävät nuorten hyvinvointia. Samalla yritetään vaikuttaa julkiseen keskusteluun päihdekulttuurista.

Mitä sinä sanoisit, jos pyyntönä olisi puhua hyvää ehkäisevästä päihdetyöstä? Preventiimi kysäisi asiaa, ja nuorisoalan ammattilaiset saivat antaa äänensä keväisellä Allianssi-risteilyllä.

 

Puhu hyvää ehkäisevästä päihdetyöstä

Ehkäisevässä päihdetyössä on roppakaupalla hyvää – siitä ei ole epäilystäkään, kun lukee nuorisoalan ammattilaisten Preventiimin ständillä kirjaamia vastauksia. Nostan vastauksista pari hyvyyden sisällöistä kertovaa teemaa, joista vastaajat kirjoittavat: yhdessä tekeminen ja osa tavallista arjen työtä.

Yhdessä tekeminen on antoisaa ammattilaisille ja antaa enemmän nuorille. Kaikki tekevät ehkäisevää päihdetyötä, ja yhdessä tekemällä eri toimijoiden kanssa se tuottaa eniten hyvää. Esiin nostettiin toimivia yhteistyöverkostoja- ja ryhmiä. Yhteiseen työhön liittyy osaamisen jakaminen, joista oli myös monia mainintoja. Innostun tästä kovasti, että hiljainen tieto saadaan näkyväksi ja hyvät käytännöt sekä menetelmät vaihtuvat, mutta myös ammatillinen identiteetti vastuullisena päihdekasvattaja saa tarvitsemaansa ravintoa. Toivottavasti näin on monessa organisaatiossa. Ovatko sinun verkostosi kunnossa? Teepä tsekkaus ja varaa aikaa huollolle, jos näyttää, että siihen on tarvetta.

Ehkäisevä päihdetyö on osa tavallista arjen työtä – ei mitään rakettitiedettä, vaan hyvin matalalla kynnyksellä toteutettua työtä tarvittaessa tai sitten intensiivistä riippuen tavoitteista, työnkuvasta ja resursseista. Tekemisen tasoja on erilaisia. Arjen työ on kohtaamista, kuulemista, kiinnostusta, mahdollisuuksien luomista sekä keskustelua. Se on hyvää, kun ehkäisevä päihdetyö ei ole mitään extraa omassa työssä. Hyvää on, että saa olla läsnä nuorten kanssa, antaa toivoa ja vaihtoehtoja sekä olla luotettava aikuinen. Luotettava aikuinen on valmis keskustelemaan nuorten kanssa myös päihteistä, ja nappaa kiinni sopivalla tyylillä eri keskustelutapoja sisältävästä rekisteristään. Onko tarpeen jakaa oikeaa tietoa vai saada nuori ajattelemaan omia arvojaan sekä toimintansa syy-seuraussuhteita? Keskustelutyyli valitaan tilanteen mukaan, riippuen nuoren tarpeesta ja suhteesta päihteisiin. Nuoren kuulemiselle on oltava herkillä ja tehtävä tyylivalinta tarpeen mukaan. Kyseessä on oikeanlainen kohdentaminen. Ehkäisevä päihdetyö on toimintaa, tekemistä ja niin aikuisen kuin vertaisryhmässä ystävien seuraa nuorille. Hyvää on se, että se tuottaa iloa ja samalla hyvinvointia niin keholle, mielelle kuin ympäristölle.

 

Maaperä unelmille

Summa summarum: Ehkäisevä päihdetyössä on hyvää se, että se soveltaa positiivista psykologiaa. Keskitytään vahvistamaan nuorten vahvuuksia, etsitään elämän tärkeitä ja mielekkäitä asioita, pohditaan voimavaroja ja selviytymiskeinoja tiukan paikan tullen ja harjoitellaan nauttimaan elämästä myös silloin kuin muutokset koettelevat. Nuorisoalan toimijoiden hyvä ja iloinen tehtävä on olla mukana rakennustalkoissa nuorten elämän ympäristöissä, joissa nuoret voivat toteuttaa itseään ja saavuttaa unelmiaan.

 

Terveisin,

Marjo Kolehmainen